The Gestural Origin of Language

by David F. Armstrong, Sherman E. Wilcox

In The Gestural Origin of Language , Sherman Wilcox and David Armstrong use evidence from and about sign languages to explore the origins of language as we know it today. According to their model, it is sign, not spoken languages, that is the original mode of human communication.

The authors demonstrate that modern language is derived from practical actions and gestures that were increasingly recognized as having the potential to represent, and hence to communicate. In other words, the fundamental ability that allows us to use language is our ability to use pictures or icons, rather than linguistic symbols. Evidence from the human fossil record supports the authors' claim by showing that we were anatomically able to produce gestures and signs before we were able to speak fluently. Although speech evolved later as a secondary linguistic communication device that eventually replaced sign language as the primary mode of communication, speech has never entirely replaced signs and gestures.

As the first comprehensive attempt to trace the origin of grammar to gesture, this volume will be an invaluable resource for students and professionals in psychology, linguistics, and philosophy.

Genres: Linguistics

168 pages, Hardcover

First published March 26, 2007

Reviews

[Taru Luojola · Rating 4 out of 5]

Kielitieteelliseksi kirjaksi tämä on hämmentävän ohut, ja vaikka tämä keskittyykin aika tarkasti vain tähän yhteen aiheeseen, ohuus on silti hämmentävää. Teoksen perusväittämä on se, että ihmiskieli on kehittynyt pitkän aikaa (parin miljoonan vuoden ajan) pääasiassa visuaalisena kielenä, siis eleiden ja viittomien muodossa, ennen kuin puhuttu kieli nousi pääasialliseksi viestintätavaksi (viimeisten kymmenien tuhansien vuosien aikana). Väitteen tueksi esitetään mm. vertailua lähisukulajien kehityspiirteisiin ja sitä, että ihmisten kädet ovat olleet ketteryydeltään lähellä nykyisenlaisia jo pitkään, kun taas ääntöväylä on kehittynyt puhutun kielen vaatimalle tasolle varsin myöhään. Kun sitten puhuminen oli anatomisesti mahdollista, se nousi etusijalle mm. tehokkuutensa ansiosta. Teoksessa myös esitetään, että puhuttu kieli, viittomakieli ja elekieli eivät ole toisistaan jyrkästi erillisiä järjestelmiä, vaan ihmisen viestinnässä on lähes aina mukana elementtejä eri järjestelmistä.

Kielitieteellisen teorian viitekehyksessä teos on vahvasti kognitiivis-funktionaalisen kielitieteen leirissä ja chomskylaista (kartesiolaista) kieliteoriaa vastaan. Erittäin kiehtova aihe, ja olen oikeastaan aika hämmästynyt, että aikoinaan pääsin maisteriksi yleisestä kielitieteestä törmäämättä kertaakaan tämänsuuntaisiin ajatuksiin. Toisaalta kirja on ilmestynyt 2007 ja minä valmistuin 2006, että ehkä tämä oli vähän liian tuore ajatus vielä siinä vaiheessa, että olisi kurssikirjallisuuteen asti päätynyt.

Teksti on monin paikoin suhteellisen tanakan tieteellistä, joten maallikot älkööt vaivautuko.