Teos joka kirjoitettiin välittömästi talvisodan jälkeen, mutta jonka julkaisemisen sotasensuuri esti. Autenttinen rintamakuvaus, jonka tuoreus ja iskevyys ovat aikojen myötä vain korostuneet.
Kirja löytyi vanhempien mökiltä hyllystä. Historia ei minua kauheasti kiinnosta mutta tämä kirja oli omalla tavallaan mielenkiintoista luettavaa. Muistan kun ukkini kertoi sodista, joissa oli ollut mukana. Itse hän ei ollut mukana Talvisodassa mutta puhui siitä myös. Googletin myös lisäinfoa sodasta, löysin karttoja ja kirjaa lukiessa seurasin samalla niitä. Oli jotenkin helpompi ymmärtää lukemaansa kun oli samalla kartta nenän edessä.
Talvisodan päiväkirja ilmestyi 1971, mutta se on kirjoitettu jo 1940 heti sodan jälkeen. Kirjan kirjoittaja oli itse tehnyt sodasta muistiinpanoja. Taistelu rintamalla oli karua. Ruokaa oli liian vähän, varusteita oli liian vähän, jopa sotilaiden taso vaihteli suuresti. Halsti toimi talvisodan aikaan huoltopäällikkönä 5. divisioonassa. Divisioona oli Summan alueella Karjalan kannaksella. Huoltojoukkojen varustus oli puutteellista joten Halsti pyrki parantamaan divisioonan puutteellista varustusta siviilistä tehdyillä varusteostoilla sekä valmistamalla polttopulloja ja kasapanoksia. Sodassa menetykset oli suuret mutta kansa taisteli suomalaisella sisulla loppuun asti. Kaipailin kirjaan karttoja sota-ajan rajoista. Ja huomasin vasta kirjan loppuun päästyä että niitä olikin kirjan lopussa. Annan kirjalle ⭐⭐⭐.