Koukuttava dekkari tamperelaispoliiseista ja kansainvälisen yrityksen rikkeistä
Rikkaan teollisuussuvun musta lammas Miki Davidson kuolee kotonaan epäselvissä olosuhteissa, eikä hän ole perheen ainoa traagisesti kuollut jäsen. Halusiko joku tappaa fanien palvoman ex-rocktähden? Yksi mahdollinen epäilty tai todistaja makaa koomassa sairaalassa. Komisario Markus Berglundia odottaa rikospaikalla vaikeasti hahmotettava sotku, joka ei jää Tampereen punatiilitehtaiden katveeseen. Herää vahva epäilys, etteivät Tamshell-konsernin kaikki toimet kestä päivänvaloa. Jäljet johtaa Berglundin tutkimukset jopa vuosien takaiseen WTC-tornien iskuun. Selvää on vain se, että joku ei halua poliisin penkovan suvun salaisuuksia. Ennen kuin rujo totuus paljastuu, vaatii se vielä uuden uhrin.
Vaaran värit -sarjan toisessa osassa punotaan häikäisevä jännitysjuoni, joka tutkii ihmismielen ja historian synkeitä syvyyksiä manserockin tahdissa. Antti Vihisen Vaaran värit -sarjan avausosa Punainen prinsessa oli arvostelumenestys.
Ensimmäisen osan kuuntelemisesta ehti vierähtää jo… melko pitkään, en muistanut hahmoista juuri mitään. Nyt lukiessa kuitenkin joitain muistoja nousi mieleen, ja muutenkin mukana pysyi niiltä osin ihan riittävän hyvin. Juoni toimi mukavasti, vaikka jotkin käänteet tuntuvatkin hieman epäuskottavalta. Tampereelle sijoittuvia kirjoja on mukava lukea, vaikka jotkin Mikin elämän käänteet tuntuvatkin turhan kliseisiltä. Lenan toimintaa oli ilo seurata kirjan loppupuolella. Vihaisen huumori on tosiaan nasevaa ja sitä viljellään sopivissa määrin. Kultakalan sivujuoni sai ajoittain naurahtamaan ihan ääneenkin.
Viina-huume-sekoilija-rokkarin elämästä oli tosi tympeää lukea. Jos olisin tiennyt, että kirja keskittyy enemmän siihen kuin rikoksen perkaamiseen, en olisi aloittanut ollenkaan. Lopulta syyllisen nappaaminen tuntui yhdentekevältä, koska murhattu oli niin epämiellyttävä. (Hah, eihän oikeasti näin saa ajatella!) Arvion yksi tähti tuli uhrin sisaren elämänmuutoksesta ja toinen Ruokottoman huumorista.
Jatkoa Punaiselle prinsessalle: samat tamperelaiset poliisit ratkomassa rikoksia Finlaysonin alueen liepeillä - jäljet johtavat myös menneisyyteen, New Yorkiin ja kaksoistornien tuhoon. Hyvää kieltä ja viihdyttävää menoa, mutta aika epäuskottavaa monessakin mielessä.
Tykkäsin kovasti tästäkin kuten Punaisesta prinsessasta. Vihinen kirjoittaa hyvää kieltä ja viljelee huumoria, joka iskee ainakin minuun (kultakala Lampinen oli mainio!) eikä sitä ole maneerisesti tungettu aivan joka paikkaan. Yhden tähden pudotan muuten mainiosta kirjasta pois loppuratkaisun takia