What do you think?
Rate this book
Hukkajoki
Lumettomana talvena, muutama viikko ennen joulua, Joona eksyy ja päätyy Hukkajoelle Amandan ja tämän tyttären Doran hoiviin. Hukkajoki on mitättömän pieni kylä, mutta olennaisempaa kuin ihmiset tai talot on tummavetisenä virtaava joki ja koski, jonka yli kulkee silta. Joonalla ei ole elämässään muuta kuin musta koira Taika, Amandan elämässä on liikaa kadonneita ja kuolleita. Doran elämässä mikään ei ole varmaa, eivät eteen osuvat hahmot eikä edes Dora itse. Ja joki, se kaappaa mukaansa niin sielut, koirat kuin muistotkin.
Raevaaran romaani on mysteeritarina, joka kiertyy loppua kohti kuin virtaus Hukkajoen koskessa. Pelko ja kaipuu, ikävä ja unohdus lomittuvat kauniiksi kertomukseksi, jossa lopulta tärkeintä on rakkaus.
Raevaaran romaani on mysteeritarina, joka kiertyy loppua kohti kuin virtaus Hukkajoen koskessa. Pelko ja kaipuu, ikävä ja unohdus lomittuvat kauniiksi kertomukseksi, jossa lopulta tärkeintä on rakkaus.
302 pages
First published January 1, 2012
1 person is currently reading
60 people want to read
About the author
Tiina Raevaara
48 books32 followersENG: Tiina Raevaara is a geneticist and a doctor of philosophy, and the most important things to her are the nature and life in all its shapes. Her interests can be seen as precise portrayals/descriptions in her writings.
The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.
FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.
Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.
Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.
Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.
Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”
The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.
FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.
Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.
Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.
Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.
Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 15 of 15 reviews
July 2, 2013
"Ota lisää teetä", Amanda käskee, ja Joona uppoutuu toviksi hänen silmiinsä, muistaa jonkin hetken noin kolmen vuoden takaa, muistaa silmät ja tuntee pitkästä aikaa mukavan lämpimän paineen jossain kylkiluiden alla. Se on harvinaista, ja siksi se pitääkin hänelle sallia, kannustaa häntä pulssia kiihdyttäviin tuntemuksiin. Joonan ympärillä on kuori, joka estää häntä tuntemasta jopa hänen sisällään tapahtuvia asioita.
s. 19
Kivinen kuori suojaa Joonaa, mutta on siitä haittansa. Se painaa valtavasti, ahdistaa Joonaa, hän joutuu raahaamaan itseään kivenä eteenpäin. Aamuisin hän ei jaksa nousta vuoteesta, ei avata suutaan puhuakseen tai silmä nähdäkseen. Hän tuntee kivisen sydämensä iskevän lyöntejään kivisen rintakehänsä seinämään, veren virtaavan kivisissä suonissaan kuin hiekan.
s. 45
Ihmiset eivät pysty liukenemaan olemattomiin olemisen virrasta, sillä niin kauan kuin yksikin ihminen on jäljellä, hän kantaa ajatuksissaan jälkiä suuresta laumasta muita ihmisiä, jotka kantoivat jälkiä monista muista ihmisistä, jotka hekin kantoivat jälkiä lukuisista muista ihmisistä, ja niin edelleen, joten loppujen lopuksi viimeisen ihmisen ajatuksissa on merkkejä kaikista muista olemassa olleista ihmisistä.
s. 67
Entä jos kuolema olikin jo valmiiksi osa jokaista ihmistä, Amanda pohti. Jos ei olekaan olemassa yhtäkkistä kuolemaa, vaan se väkevöityy hitaasti jokaisessa ihmisessä, ja kun se ylittää tietyn pitoisuuden, ihmistä voi virallisestikin alkaa pitää kuolleena?
s. 82
Hirveästi tavaroita, kokonainen elämä, monta elämää, historiaa pinoissa ja kasoissa. Ihmiset kiinnittävät menneisyytensä tavaroihin, ne ovat kuin kohoja, jotka estävät menneisyyttä vajoamasta tavoittamattomiin.
s. 89
Oikeastihan kuolleet ovat olemassa, he ovat eloon jääneiden mielissä, katselevat maailmaa heidän silmiensä kautta, ehkä tekevät osan heidän päätöksistäänkin. Ne, jotka ovat olemassa, joutuvat elämään kuolleidenkin puolesta, kantamaan heitä mukanaan kaikkialle.
s. 97
Elämä on vain tuuli, joka kulkee lävitsemme, hetken henkäys.
s. 297
s. 19
Kivinen kuori suojaa Joonaa, mutta on siitä haittansa. Se painaa valtavasti, ahdistaa Joonaa, hän joutuu raahaamaan itseään kivenä eteenpäin. Aamuisin hän ei jaksa nousta vuoteesta, ei avata suutaan puhuakseen tai silmä nähdäkseen. Hän tuntee kivisen sydämensä iskevän lyöntejään kivisen rintakehänsä seinämään, veren virtaavan kivisissä suonissaan kuin hiekan.
s. 45
Ihmiset eivät pysty liukenemaan olemattomiin olemisen virrasta, sillä niin kauan kuin yksikin ihminen on jäljellä, hän kantaa ajatuksissaan jälkiä suuresta laumasta muita ihmisiä, jotka kantoivat jälkiä monista muista ihmisistä, jotka hekin kantoivat jälkiä lukuisista muista ihmisistä, ja niin edelleen, joten loppujen lopuksi viimeisen ihmisen ajatuksissa on merkkejä kaikista muista olemassa olleista ihmisistä.
s. 67
Entä jos kuolema olikin jo valmiiksi osa jokaista ihmistä, Amanda pohti. Jos ei olekaan olemassa yhtäkkistä kuolemaa, vaan se väkevöityy hitaasti jokaisessa ihmisessä, ja kun se ylittää tietyn pitoisuuden, ihmistä voi virallisestikin alkaa pitää kuolleena?
s. 82
Hirveästi tavaroita, kokonainen elämä, monta elämää, historiaa pinoissa ja kasoissa. Ihmiset kiinnittävät menneisyytensä tavaroihin, ne ovat kuin kohoja, jotka estävät menneisyyttä vajoamasta tavoittamattomiin.
s. 89
Oikeastihan kuolleet ovat olemassa, he ovat eloon jääneiden mielissä, katselevat maailmaa heidän silmiensä kautta, ehkä tekevät osan heidän päätöksistäänkin. Ne, jotka ovat olemassa, joutuvat elämään kuolleidenkin puolesta, kantamaan heitä mukanaan kaikkialle.
s. 97
Elämä on vain tuuli, joka kulkee lävitsemme, hetken henkäys.
s. 297
August 6, 2019
Ahmittavaa, voimakastunnelmaista maagista realismia, jossa kaikkea ei selitetä auki. Pidin hahmoista, jotka olivat virheellisiä, kiinnostavia ja reheviä kuin viidakkokasvit, ja jopa ahdistavasta peräkylämiljööstä, mutta kaikkitietävä kertojaääni, joka vyöryttää tapahtumia lukijan simien eteen ja myös manipuloi lukijan odotuksia, oli itselleni kirjan parasta antia. Erityisesti siirtymä kirjan ykkösosasta kakkososaan oli musiikkia sielulle. Nosti ihokarvat pystyyn! Todella taitavaa kaikkitietävän kertojan käyttöä! Loppua kohti kirja tavallaan hajoaa, mutta ratkaisu on tarinan käänteet huomioon ottaen ymmärrettävä ja looginenkin. Lopputulemaksi ei myöskään jäänyt mitenkään tyytymätön olo, päinvastoin. Nautin tästä kovasti.
April 4, 2023
Tiina Raevaaralla on kyky luoda maailmoja. Outoja, omalakisiaan todellisuuksia, johon lukijan vastustamattomasti uppoaa, sillä Raevaara tekee ne tosiksi. Tässä kirjassa ollaan Hukkajoella, ison kosken rannoilla jossain suomalaisessa pikkupitäjässä. Sinne saapuu eräänä talvisena iltana parisuhteestaan luopumaan joutunut Joona Taika-koiransa kanssa, ja kohtaa oudon yhteisön ihmiset ja heidän menneisyytensä.
Teoksen lumo syntyy kaiken outoudesta kietoutuneena ihmisten tavallisuuteen. Näkemämme maailma ei olekaan kaikki, mutta näkymätöntä ei saa selville vain brutaalisti maata auki kaivamalla, tarvitaan enemmän. Ihmisen havainnointikyvyn rajallisuus heijastuu hienosti Taikan, yhden teoksen päähenkilön, näkökulmasta kuvatuista jaksoista. Ihmiset puolestaan ovat kaikessa ennalta-arvattavuudessaan hellyttäviä, vaikka banaaleja ovatkin. Laumaa me laumaeläminä kaipaamme.
Teoksen lumo syntyy kaiken outoudesta kietoutuneena ihmisten tavallisuuteen. Näkemämme maailma ei olekaan kaikki, mutta näkymätöntä ei saa selville vain brutaalisti maata auki kaivamalla, tarvitaan enemmän. Ihmisen havainnointikyvyn rajallisuus heijastuu hienosti Taikan, yhden teoksen päähenkilön, näkökulmasta kuvatuista jaksoista. Ihmiset puolestaan ovat kaikessa ennalta-arvattavuudessaan hellyttäviä, vaikka banaaleja ovatkin. Laumaa me laumaeläminä kaipaamme.
July 31, 2025
Olipa vahva, lukijaansa haastava kirja! Tämä kirja laittoi minut hidastamaan tavanomaista lukunopeuttani, pysähtelemään, nauttimaan yksittäisistä lauseista. Kaikkea en ymmärtänyt, mutta oletan, ettei se ollut kirjailijan tarkoituskaan. Menettämisen teema puhutteli minua eniten, mutta tämä on niitä kirjoja, joista voisi löytää tosi monia teemoja ja tasoja, kestäisi varmasti useammankin lukukerran.
April 8, 2014
Ihana Taika, ihana ja kaunis Amanda, kaunis Dora, vihainen Nelli; edellä mainitut ovat se ensimmäinen keskeinen syy sille, että rakastuin tähän kirjaan. Eksynyt Joona, kadonnut Eleonoora. Tässä tarinassa on monta hahmoa, epätavallisenkin monta, ja kunkin sisäiseen pimeyteen perehdytään, he kaikki kamppailevat niin menneisyyden kuin tulevaisuudenkin haamuja vastaan, heidän pelkonsa, vahvuutensa ja mahdolliset erityisominaisuutensa esitellään mukisematta, peittelemättömänä osana heidän hahmoaan. Rakastuin tulisieluiseen Amandaan, joka on puhuri. Ihastuin mystiseen Doraan, joka näkee enemmän kuin muut. Vihainen Nelli sai kaikki sympatiani, ymmärsin hänen tuskaansa ja valintojaan ja tavallaan sitäkin, kuinka vihainen hän todella oli.
Taika on koira, mutta paljon, paljon enemmän: Taika ymmärtää ja rakastaa, suojelee ja tekee parhaansa ollakseen paikalla silloin, kun sitä tarvitaan, menettämättä silti itsemääräämisoikeuttaan ja vapauttaan, jollaista monella muulla kesyllä eläimellä ei ole; Taika on todella mielenkiintoinen valinta, sekoitus inhimillistä, ajattelevaa ja aistillista, erinäisiä eläimellisiä ominaisuuksiaan tukahduttamatta. Emme edes saa tietää, mitä kaikkea Taika on. Joona on toisaalta eittämättä keskeinen hahmo, hänen saapumisensa Hukkajoelle käynnistää ketjureaktion ja kohtalon ja jonkin sanattoman ja sanellun, karhut työntävät hänen autonsa suohon ja Taika antaa niiden tehdä sen. Toisaalta Joona jää sivustaseuraajan rooliin, sillä hän ei ymmärrä tapahtumista sen enempää kuin muutkaan, hän haluaa pois tarinasta ja tapahtumista ennen kuin sotkeutuu niihin vielä perusteellisemmin, eikä hän puhu paljoa. Taika johdattelee Joonaa. Eleonoora on edelleen kadonnut, poissa tarinan keskiöstä, vaikka moni häntä kaipaa ja odottaa.
Voisin sanoa, että tässä kirjassa puhutaan kuolemasta, mutta se olisi vähättelyä. Tässä puhutaan myös menetyksestä, luopumisesta, päästämisestä, ahneudesta, halusta ja rakkaudesta. Tässä kirjassa puhutaan ihmiskohtaloista ja siitä, miten hienosti ne voivat kietoutua yhteen, miten ihmiset voivat lohduttaa toisiaan ja mitä tarjottavaa ja sanottavaa myyttisillä ja mystisillä voimilla saattaisi olla, jos ne saisivat vapaasti ilmaista itseään. Luulen aika ajoin ymmärtäväni tämän tarinan kokonaan, saavani siitä otteen, mutta sitten jokin hieno, pieni osa pääsee luikertelemaan sormieni otteesta takaisin sinne mistä on tullut, mistä kaikki on tullut, veteen. Tässä kirjassa on paljon ja pidän siitä kaikesta niin paljon, että minuun sattuu.
Taika on koira, mutta paljon, paljon enemmän: Taika ymmärtää ja rakastaa, suojelee ja tekee parhaansa ollakseen paikalla silloin, kun sitä tarvitaan, menettämättä silti itsemääräämisoikeuttaan ja vapauttaan, jollaista monella muulla kesyllä eläimellä ei ole; Taika on todella mielenkiintoinen valinta, sekoitus inhimillistä, ajattelevaa ja aistillista, erinäisiä eläimellisiä ominaisuuksiaan tukahduttamatta. Emme edes saa tietää, mitä kaikkea Taika on. Joona on toisaalta eittämättä keskeinen hahmo, hänen saapumisensa Hukkajoelle käynnistää ketjureaktion ja kohtalon ja jonkin sanattoman ja sanellun, karhut työntävät hänen autonsa suohon ja Taika antaa niiden tehdä sen. Toisaalta Joona jää sivustaseuraajan rooliin, sillä hän ei ymmärrä tapahtumista sen enempää kuin muutkaan, hän haluaa pois tarinasta ja tapahtumista ennen kuin sotkeutuu niihin vielä perusteellisemmin, eikä hän puhu paljoa. Taika johdattelee Joonaa. Eleonoora on edelleen kadonnut, poissa tarinan keskiöstä, vaikka moni häntä kaipaa ja odottaa.
Voisin sanoa, että tässä kirjassa puhutaan kuolemasta, mutta se olisi vähättelyä. Tässä puhutaan myös menetyksestä, luopumisesta, päästämisestä, ahneudesta, halusta ja rakkaudesta. Tässä kirjassa puhutaan ihmiskohtaloista ja siitä, miten hienosti ne voivat kietoutua yhteen, miten ihmiset voivat lohduttaa toisiaan ja mitä tarjottavaa ja sanottavaa myyttisillä ja mystisillä voimilla saattaisi olla, jos ne saisivat vapaasti ilmaista itseään. Luulen aika ajoin ymmärtäväni tämän tarinan kokonaan, saavani siitä otteen, mutta sitten jokin hieno, pieni osa pääsee luikertelemaan sormieni otteesta takaisin sinne mistä on tullut, mistä kaikki on tullut, veteen. Tässä kirjassa on paljon ja pidän siitä kaikesta niin paljon, että minuun sattuu.
August 15, 2025
3,5
Pidän todella paljon Raevaaran tavasta kirjoittaa. Kirja oli kutkuttava, mutta kokonaisuutena vähän kaoottinen ja silti jollainlailla paikallaan junnaava. Kaikenkaikkiaan tätä oli ilo lukea, mutta se ei pitänyt otteessaan ihan niin tiukasti kuin toivoin.
Pidän todella paljon Raevaaran tavasta kirjoittaa. Kirja oli kutkuttava, mutta kokonaisuutena vähän kaoottinen ja silti jollainlailla paikallaan junnaava. Kaikenkaikkiaan tätä oli ilo lukea, mutta se ei pitänyt otteessaan ihan niin tiukasti kuin toivoin.
November 7, 2021
Hukkajoki (2012) oli Tiina Raevaaran (s. 1979) toinen romaani.
Joona on nuori mies, jonka tyttöystävä on hiljattain häipynyt varoittamatta. Hän ajaa autolla pohjoiseen aikomuksenaan hankkiutua eroon koirastaan ja sen jälkeen mahdollisesti tappaa itsensä. Joona päätyy kuitenkin Hukkajoki-nimiselle paikkakunnalle, jossa hän tutustuu joukkoon hyvin erikoisia ihmisiä. Lopulta paljastuu, että ihmiset, joihin Joona on tutustunut, ovat kadonneen tyttöystävän lähiomaisia.
Kuten esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas, myös Hukkajoki on unenomainen ja surrealistinen lukukokemus, mutta selkeästi jo selkokielisempi kuin Raevaaran esikoinen. Kerronta rönsyilee edelleen hallitsemattoman tuntuisesti aivan kuin Raevaara ei olisi vielä osannut rajata, mitkä elementit kannattaa ottaa tähän tarinaan ja mitkä säästää johonkin muuhun. Toisaalta tällainen hiomattomuus tekee lukukokemuksesta omalla tavallaan kiinnostavan. Siitä tulee tunne, että pääsee ikään kuin kurkistamaan kirjailijan pään sisälle.
Hukkajoki (Vargå) on "suomenruotsalainen kunta Kainuussa", siis selvästi jonkinlainen Suomen Innsmouth. Sieltä löytyy vuosisatoja vanhoja salaisuuksia ja epäilyttävän älykkäitä karhuja. Kuten muistakaan Raevaaran alku-uran romaaneista, Hukkajoesta ei puutu myöskään kyseenalaisia seksikohtauksia ja kuoleman pohdiskelua. Loppuratkaisu tuo mieleen Laura Lindstedtin Oneironin (2015).
Hieman hapuilevasta kirjoitustyylistä huolimatta Hukkajoessa oli tiettyä tenhoa, ja kirja aiheutti minulle outoja unia. Sen vuoksi ⭐️⭐️⭐️1/2, ja pyöristetään ylöspäin.
Joona on nuori mies, jonka tyttöystävä on hiljattain häipynyt varoittamatta. Hän ajaa autolla pohjoiseen aikomuksenaan hankkiutua eroon koirastaan ja sen jälkeen mahdollisesti tappaa itsensä. Joona päätyy kuitenkin Hukkajoki-nimiselle paikkakunnalle, jossa hän tutustuu joukkoon hyvin erikoisia ihmisiä. Lopulta paljastuu, että ihmiset, joihin Joona on tutustunut, ovat kadonneen tyttöystävän lähiomaisia.
Kuten esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas, myös Hukkajoki on unenomainen ja surrealistinen lukukokemus, mutta selkeästi jo selkokielisempi kuin Raevaaran esikoinen. Kerronta rönsyilee edelleen hallitsemattoman tuntuisesti aivan kuin Raevaara ei olisi vielä osannut rajata, mitkä elementit kannattaa ottaa tähän tarinaan ja mitkä säästää johonkin muuhun. Toisaalta tällainen hiomattomuus tekee lukukokemuksesta omalla tavallaan kiinnostavan. Siitä tulee tunne, että pääsee ikään kuin kurkistamaan kirjailijan pään sisälle.
Hukkajoki (Vargå) on "suomenruotsalainen kunta Kainuussa", siis selvästi jonkinlainen Suomen Innsmouth. Sieltä löytyy vuosisatoja vanhoja salaisuuksia ja epäilyttävän älykkäitä karhuja. Kuten muistakaan Raevaaran alku-uran romaaneista, Hukkajoesta ei puutu myöskään kyseenalaisia seksikohtauksia ja kuoleman pohdiskelua. Loppuratkaisu tuo mieleen Laura Lindstedtin Oneironin (2015).
Hieman hapuilevasta kirjoitustyylistä huolimatta Hukkajoessa oli tiettyä tenhoa, ja kirja aiheutti minulle outoja unia. Sen vuoksi ⭐️⭐️⭐️1/2, ja pyöristetään ylöspäin.
January 10, 2015
Ensimmäisellä yrityksellä en pystynyt lukemaan tätä, kun kirja tuntui liian synkältä. Toisella yrityksellä en itsekään tiedä, mistä synkkyys kirjan alkuun muka tuli. Ihastuin kertojaääneen jo heti alussa. Kaikkea tarkastellaan kuin kahdesta perspektiivistä. Lukijalle jää hiukan epävarma olo siitä, missä tapahtumien tarttumapinta oikeastaan onkaan. Silti kaikki on hyvin konkreettista ja arkista, kuvaus ja kerronta on huolellista. Mysteeri avautuu vähän kerrallaan juuri sopivaa tahtia samalla kun henkilöt syvenevät. Loppu jäi hiukan irralliseksi, mutta ei sekään huono ole. Ei vain aivan sillä tavalla tyydyttävä loppu kuin mitä aina kaipaan.
March 18, 2013
Huh. Aavemainen ja häiritsevä teos, jossa metsä, koski, ihmissuhteet ja kuolema rinnastuvat. Vaikea kuvata lukukokemusta. Henkilöt tulevat lähelle ja ovat uskottavia, mutta lukija on silti ulkopuolinen tarkkailija, ei samastuja - kuten tarinan kannalta on tarkoituskin.
December 13, 2012
Rakastan kirjoja, jotka haastavat, pitävät otteessaan ja jotka pitää lukea hitaasti ja ajatuksella. Tämä on juuri sellainen. Nautittava.
January 31, 2016
Tunnelmaltaan synkkä, pimeä. Suomalaista melankoliaa ja kurjuutta. Ihmissuhde tarina maagisella elementillä höystettynä. Kokonaisuus ei ihan iskenyt, mutta paikoitellen oli hyviäkin kohtia. 2½-3-
October 19, 2014
Nyt teki kirja vaikutuksen.
Suorastaan hyytävän kaihoisa tarina, joka jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa.
Suorastaan hyytävän kaihoisa tarina, joka jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa.
October 30, 2015
Erinomaisen epätodellinen kokemus.
March 19, 2016
Mystiikka tuntui väkinäiseltä. Tapahtuvat olivat aika-ajoin niin sekavia, että syventyminen kirjaan oli vaikeaa. Olisin kaivannut yksinkertaisempaa kerrontaa.
May 10, 2014
Unenomainen, kiehtova tunnelma. Maaginen realismi ei kuitenkaan oli ihan mun juttu.
Displaying 1 - 15 of 15 reviews