Surupukuinen nainen

by Anu Kaipainen

Pienen kaupungin kulttuuritapaus, kesärieha: pop-musiikkia nuorisolle, bingo ja tangotanssit työläisille, taidepaneeleja niille, jotka niistä välittävät. On tarkoitus luoda matkailuperinnettä ja korostaa demokraattista yhteishenkeä. Tähän maisemaan poikkeavat kiistelty televisiojulkkis Tania ja surupukuinen nainen, toinen ohjelmaan kuuluvana laulutähtenä, toinen siten kuin tienvarren surupukuinen aina ilmestyy. Paikkakuntalaiselle Juhanille nämä kaksi merkitsevät pakoa arjesta. Kun kesäyö päättyy, juhlijoiden tiet eroavat. Mitä jäi ja kenelle?

Surupukuinen nainen on hilpeänhaikea kirja kaikista nykyasioista. Kaipainen sivaltelee jälleen puolelle ja toiselle, herättää joukon kirpeitä kysymyksiä – kenellä on oikeus ja mihin – miksi unelma jää monelta tavoittamatta, yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on vain katteeton fraasi ja kesäyö ainoa portti ”rakastuneen, runoilijan ja hullun” vapauteen.

275 pages, Hardcover

First published January 1, 1971

About the author

In 1951 Anu Kaipiainen graduated from Kallio Co-Educational High School in Helsinki. In 1955 she graduated with a Master's Degree in Philosophy from the University of Helsinki. After university studies she worked as a mother tongue teacher (Finnish) in Kiuruvesi, Helsinki, Kauniainen, Viinijärvi and Oulu. She wrote literary reviews for newspapers, as well.
The debut novel ”Utuiset neulat” (Hazy Needles) was published in 1960, and since then Kaipainen published novels regularly. She became a full-time writer in 1967. In addition to poems and novels, Kaipainen wrote numerous theater and TV dramas. Kaipainen has also published a collection of poems in 1961.
Anu Kaipainen was awarded State Awards for Literature in 1967 and 1969 and a State Artist's Pension since 1994. In 2002, her book «Granaattiomena» (Pomegranate) was nominated for the Finlandia Award.
Personal live:
Anu Kaipainen, then Mustonen, was married in 1955 with Osmo Kaipainen, who died in 1985. Their eldest son, Jouni Kaipainen (1956–2015), was a composer.

Reviews

[Mela Kanootti · Rating 3 out of 5]

s. 129 ”Aamu vetää ikkunan eteen katkeraa valoaan. / Miten suuren reiän Juhani tekisi, jos hän hyppäisi eli loikkaisi. / Kun hän ajatteli sanaa loikata, hänelle tuli mieleen joku hätäännyksiin ajettu (kaunis) arka eläin, tuntui hyvältä ajatella niin, miten eläin loikkaa oman laumansa joukkoon. / Minkä lauman? Ei hänellä ollut laumaa eikä lajia.”

Niin ajanpolitiikkaa, että olo oli lukiessa ulkopuolinen (kuokkavieras), kiinnostavaa kyllä!! Lähti käyntiin ihan ookoosti, paikoittain pääs herkuttelemaan Anu Kaipaisen ihanalla tyylillä ja loppua kohden olin taas vaikuttunut.

s. 42 ” [— —] lintujen äänet takanaan, veden väreily ja hiljaisuus, sen syvä lämmin suru, hedelmällinen, jos sille etsi ilmausta. [— —] sellainen suru, josta kasvaisi syli täyteen kukkia.”

Kaipaisesta yleisesti koska en voi lakata miettimistä ja tunnen häntä kohtaan syvää kaipuuta:

tunnelmia: satiiri, tarkkanäköinen kauneus ja maailmankuva, leikki, leikittely, hyväntahtoisuus

Anu Kaipaisen kirjoissa naiset saa olla rumia ja ällöttäviä ja ei-myyttisiä ja silti haluttavia ja kauniita ; eritteet ja ”ällöttävät” asiat on läsnä ei jotenkin paljastuksina vaan tekee asioista eläviä ja lämpimiä, uskon seksiin ja ihmissuhteisiin

myytit tulee todellisuuteen saumattomasti (realistinen selitys taustalla tai ei kuitenkaan) tai sillä ei oo niin väliä, kauneimpia asioita, Kirjasammon sivuilla on hyvä pätkä jossa Kaipainen kertoo itsestään ja kiittää esim. Sadan vuoden yksinäisyyttä, näiden yhteyden näkee! (Sadan vuoden yksinäisyys jääköön kuitenkin omaan arvoonsa isosti pahaa oloa aiheuttavana, naiskuva aika päinvastainen)

Anu Kaipaisen tyyli on mun lempityyli!!!! Hellyyttävä ja antoisa, nokkela ja yllättävä! En silti suosittele tätä teosta maistiaiseksi vaan Arkkienkeli Oulussa 1808-1809. Lisäksi ihailen Kaipaisen aatteita, hyvää tahtoa ja silmää kauneudelle. Oon lukenu vasta kolme Kaipaisen teosta (joskin AO:n jo neljä kertaa), mitä kaikkea onkaan vielä tarjolla!!

[Arja-täti · Rating 4 out of 5]

Luin kirjan Porin kirjaston lukuhaasteeseen, sillä tämä kirja mainitaan Marja-Leena Tiaisen kirjassa Kanslian naiset (haastekohta 27).
Kaipainen on nimeltä tuttu mutta en koskaan ole häneltä mitään lukenut, joten mielenkiinnolla tartuin kirjaan.

Mielenkiintoinen kirja ja aikansa kuva. Poliittinen vastakkainasettelu oli jopa surkuhupaisaa luettavaa ja päähenkilöiden värikkyys myös. Kannatti lukea ja ehkä luen Kaipaiselta jotain muutakin.