Erkki Tuomiojan poliittisia päiväkirjoja joululukemiseksi etsiessäni sattuikin silmiin Tannerin 1940-luvulla kirjottama vivahteikas kuvaus 1800-luvun lopun Helsinkiläisestä lapsuuden arjesta. Ilahduttavat muistelmat toivat nopeasti kasvavan Helsingin äänet, kielet, tuoksut ja maisemat iholle vaikuttavan mikrohistorian kautta: kuinka Helsingin työläisperheissä leivottiin leipää, millaisia olivat huonekalut, ja miten pikkupojille Ruoholahden jäihin uppoaminen oli arkipäivää. Suosittelenkin Tannerin muistelmia erityisesti Suomen - ja Helsingin - historiasta kiinnostuneille, mutta myös lukijoille joita kiinnostaa myös 2010-luvun prosessien historia. Virolaisten duunarien sijaan 1890-luvulla Helsingin mukulakivikatujen teitä valmistivat venäläiset duunarit, kauppa ja liiketoiminta oli pääosin ruotsinkielisten hallussa, ja väittely Helsingin kieli- ja kulttuuri-identiteetistä olivat arkipäivää. Kuvaus Elannon, nykyään siis HOK-Elannon eli S-ryhmän moottorin, sosialistisista alkujuurista on mielenkiintoista luettavaa.
Tästä kaikesta huolimatta, minua jäi vaivaamaan Helsingin työläisperheiden elämän nostalginen ja romanttinen kuvaus - köyhyyden, alkoholismin ja perheväkivallan Tanner mainitsee sivulauseissa, jos tuskin niissäkään. Sen lisäksi muistelmat ovat toki aikansa, 1940-luvun tuote, ja kirjassa käsitellään Suomen ja Helsingin vaiheita ainoastaan miesten näkökulmasta. Ehdottaisinkin muistelmille vaihtoehtoista otsikkoa: Näin Miesten Helsingin Kasvavan. Äiti on ainut läpi muistelmien näkyvä naishahmo, sisaresta tuskin puhutaan, eikä Tanner omista edes sivulukua sille, kuinka tytöt ja naiset ovat kokeneet Helsingin kasvavan. Taidankin siis heti vastapainoksi napata lukuhyllyyni muutaman Minna Canthin teoksen.