Kuopiolaisen pihapiirin ihmiskohtaloissa kuvastuvat vuoden 1940 kuuman kesän tapahtumat. Talvisota on tuoreessa muistissa ja uudesta sodasta huhutaan.
Anna on kaksosvauvojen äitinä sidottu kotiin, vaikka apuna onkin käly Hilda. Aviomies Lassi ei tahdo kestää sotamuistojaan, eikä hänestä ole perheen elättäjäksi. Lapset on silti ruokittava joka päivä, vanhasta anopista huolehdittava.
Osuusliikkeen ravintolan tarjoilijatar Helvi tuo Annan elämään uusia tuulia. Mutta onko hänellä vaihtoehtoja?
Rautayöt sijoittuu välirauhan aikaiseen Kuopioon, ja se on itsenäinen jatko Mustille morsiamille. Itsenäisyydestä voidaan olla montaa mieltä (sekä maan että kirjan), sillä niin tiukasti kirjailija edeltävän teoksensa henkilöihin tukeutuu.
Annan elämän arki pyörii pienten kaksosvauvojen, sodassa lähes järkensä menettäneen aviomiehen ja tämän lähisuvun ympärillä. Jokaisen päivän täyttää raataminen toisten hyväksi, pelko hallasta, väkivallasta, lasten terveydestä... Niiden väliin mahtuu pieniä hetkiä: istahtaminen hetkeksi hiekkarannalla tai vuosien takaisen ystävän kirje, uusi permanentti, kuluttavan työn keskellä jaettu kädenpuristus ja miehen ystävän aavistuksen liian pitkä katse.
Yhä uudelleen toistuu Annan ja muiden kirjan naisten väsymys ja halu luovuttaa. Olisi niin helppoa antaa periksi - niin kuin miehistä monet tekevät. Ruumis ja mieli on kulutettu loppuun, eikä annettavana ole enää mitään. Kapinamieli tai pakko saa kuitenkin aina yhden naisen jaksamaan, ja vuorotellen jokainen kannattelee puolestaan toisia.
Rautayöt on ensimmäistä osaa kirjallisempi, kielellisempi ja vie siksi syvemmälle maailmaansa. Etenkin Annan kapina - ainakin mielessään - sotaa, isänmaata ja yleviä aatteita vastaan koskettaa. Lääkäri on kiinnostunut (poika)lapsen hengissäsäilymisestä, koska "Äitien tehtävä on nämä pienet isänmaalle säilyttää". "Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan", kirjoittavat lehdet ja jopa ilo Annan suurimman toiveen toteutumisesta yhdistyy murhaan.
En ole koskaan ollut taipuvainen sankari-ihannointiin, eikä tämä sarja sitä ainakaan paranna. Kiitos Sirpa Kähköselle siitä.
Olipa hieno kuvaus elämästä Kuopiossa välirauhan aikana. Kannattaa lukea aikaisempi Mustat morsiamet, niin tulevat henkilöt tutuiksi, muuten on vähän ihmettelemistä kuka kukin on ja miksi ihmisten suhteet ovat mitä ovat.
Nyt äitiys on entistä suuremmassa osassa, Anna Tuomi kahden lapsen äitinä joutuu tasapainottelemaan erilaisten vaatimusten välillä ja huolehtimaan lapsista niukkuuden keskellä parhaansa mukaan. Kommunismin varjokin painaa yhä. Onneksi elämässä on valopilkkujakin ja hyviä ystäviä.
Elämänmakuinen, kaunis ja haikea kuvaus kesästä 1940, talvisodasta toipuvasta perheestä ja uuden sodan pelosta. Pienen ihmisen näkökulma puutteeseen, pelkoon ja arkeen on koskettava ja elävä. Alan vähitellen päästä jyvälle Kuopio-sarjan hienoudesta.
Toinen osa Kuopio sarjassa. Olen vaikuttunut romaanin rIkkaasta kielestä ja aidoista tunteista, ihmishahmoista. Kun kaikesta oli pulaa ja elettiin äärimmäisessä niukkuudessa niin ruoan kuin muunkin elämän suhteen. Kirjeen tulo oli huomiota herättävä tapahtuma ja mitään yksityisyyttä tai juurikaan omaa ei ollut. Lapsista kuitenkin iloittiin ja perheenjäsenistä pidettiin huolta. Tuntuu melkein käsittämättömältä ymmärtää äärimmäistä puutteenalaisuutta tämän hetken yltäkylläisyyden keskellä. Hiljaiseksi ajatukset menee….
Luin tämän toistamiseen, koska olen päättänyt lukea Kähkösen Kuopio-sarjan numerojärjestyksessä. Toisen kerran lukeminen varmaan vaikutti pisteytykseen. Arvostan Kähköstä todella paljon kirjailijana. Hänellä on valtava ymmärrys ja tieto lähihistorian tapahtumista. En ole ennen tullut ajatelleeksi, että jatkosodan alla Neuvostoliitto valtasi ensin Eestin, Latvian ja Liettuan. Minkä paniikin ja hädan se Suomessa aiheuttikaan. Koko jatkosota siirtyi mielessäni aivan uuteen sfääriin.
Jatkoinkin sarjan lukemista heti ensimmäisen osan perään. Nämä on kyllä itsenäisiä osia, joten periaatteessa ei tarvisi edes järjestyksessä lukea. Itse kuitenkin haluan lukea ensimmäisestä viimeiseen, jos se vain on mahdollista. Tämä osa oli edellistäkin osaa pitkäveteisempi, vaikka tykkään kyllä ajankuvauksesta jossain määrin. Oli kuitenkin vaikea pysyä mukana kirjassa ja sen tapahtumissa. Toivon mukaan sarjan taso ei ainakaan laske, sillä tahtoisin kyllä lukea kaikki osat.
En stark tvåa. Gillade tanken på berättelsen men upplevde att den inte höll hela vägen. Både innehållet och karaktärerna kändes platta och oåtkomliga. Uppskattade dock att den främst berättades ut kvinnornas perspektiv.
Toisen osan ajanjakso ulottuu talvisodan jälkeisen kevään hallaöiden (joihin kirjan nimi suurilta osin viittaa) ajoista helteisen kesän jälkeiseen alkusyksyyn. Isoäitini on tuolloin ollut 16-vuotias pienen kantahämäläisen maatilan suuren sisarusparven likimain keskimmäinen lapsi. Mummuni oli sodan aikana perheestä ainoa joka osasi kirjoittaa sujuvasti, joten hän sai olla se joka kirjeet sodassa oleville isoveljille kirjoitti. Tuona välirauhan kesänä puolestaan työtä piisasi pikkusisarusten hoitamisessa.
Lastenhoito täyttää pitkälti myös pian 29-vuotiaan päähenkilön Annan arjen. Kaksoset on vielä pieniä ja mies sotakokemusten jäljiltä heikkona. Samassa pirtissä asuvat myös miehen Hilda-sisko sekä muistiltaan heikentynyt anoppi. Tykkään edelleen lukea tämän kuopiolaisen perheyhteisön ja heidän läheistensä vaatimattomasta arkielämästä, koska teksti on vaan niin monisävyistä ja siitä se kiinnostavin, eli inhimillinen kokemus, välittyy. Samalla tulee pohdittua laajempiakin teemoja, kuten sodan mielettömyyttä ja tiedonvälityksen merkitystä.
Kirjan viimeisellä kappaleella oli suorastaan mieltä uudistavan terapeuttinen vaikutus.
Kuopio-sarjan toisessa osassa Anna yrittää selviytyä kälynsä kanssa pienten kaksosten kasvattamisesta ja dementoituvan anopin hoitamisesta sodanjälkeisen puutteen keskellä. Sodan traumatisoima mies eristäytyy perheestä ja Annan elämä tuntuu masentavan raskaalta. Tunnelma kirjassa onkin pääosin käsinkosketeltavan ankea, mutta toiveikkuutta tuo naapurusten yhteinen yrittäminen ja auttamishalu. Eniten pidin kohdasta jossa Anna ja naapuriin muuttanut evakko Helvi ystävystyvät.
Mustat morsiamet olen lukenut vuosia sitten, nyt luen koko Kuopio-sarjan. Hämäläiselle nääs-henkilölle tekee hyvää lukea savon murretta, on se vaan niin lupsakkoo! Historiaa tulee kerrattua, ja Kähkönen kuvaa hyvin ihmisten elämää ja sisintä.
Todella hyvä kirja, joka murteenkäytöllään ja muulla paikalliskuvauksellaan onnistuu tavoittamaan jotain todella koskettavaa. Kirjaa oli vaikea laskea käsistään ja ihmisten j´kohtalot herättivät tunteita. Todella hienosti kirjoitettu.
Soljuvaa tarinan kerrontaa murteita upeasti hyväksi käyttäen. Tämä osa alleviivasi ja toi esille erityisesti äiteyttä ja tekee sen todella tyydyttävällä tavalla.