Mr. Smith on huikea romaani idän ja lännen, menneen ja nykyisen, toden ja kuvitellun rajalta. Romaani on samalla matka vanhasta maailmasta globalisaation sekasortoon ja Euroopan kukoistuksen päivistä materialisoituneen maailman auringonlaskuun.
Teoksen henkilögalleria ulottuu kauniista Briscillasta eläkkeelle jääneeseen päätoimittaja Orvo Manniseen ja hänen älypuhelinpalveluita kehittävään poikaansa sekä ehtyvän luovuutensa kanssa kamppailevaan kirjailija Erkka Torroon.
Kerrontaa tahdittaa salaperäinen Mr. Smith. Hän sukkuloi ajassa ja tilassa, historiassa ja tässä päivässä Münchhausenin suvereeniudella ja ruhtinas Myškinin intohimolla. Hän tietää kaikesta paljon ja on omistautunut ongelmien ratkaisemiseen. Eräs niistä on hänen isoisänsä ja tämän kadoksiin joutuneen käsikirjoituksen arvoitus. Kulkeeko Mr. Smith isoisänsä, herra Schmidtin, jalanjälkiä: eksyttäviä polkuja, jotka risteilevät halki kaoottisen elämän johtamatta muualle kuin epävarmuuteen ja yksinäisyyteen?
Kaikki etsivät. Lohdullista on, että joku myös löytää.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2011: 196/196) 2012: 3/6 (2013: 5/6) 1984-2023: 204/268
4/5. Juha Seppälän neljäs Finlandia-ehdokkuus (Hyppynaru 1990, Super market 1991, Paholaisen haarukka 2008). Tästä Mr. Smithistä taisi tulla vähän samanlaista tunnetta kuin tuosta Paholaisen haarukastakin: että olisiko vähän liiaksi aineksia yhteen romaaniin ja pyrkisikö sohimaan ja kritisoimaan vähän turhankin monia kohteita?
Pidin tästä kirjasta paikoitellen, paikoitellen taas en. Teos oli kuin Picasson kubistinen maalaus, sillä erotuksella vain että auempaakaan katsottuna erilliset palaset eivät muodostaneet yhtenäistä kuvaa. Minulle olisi riittänyt herra Schmidtin tarina ja olisin perannut mieluusti sivuhenkilöistä ainakin 4-5 kappaletta pois hyvää tarinaa häiritsemästä. Smith-Schmidt-akselilla kapitalismin kritiikki olisi voinut toimia. Lisäksi erityisen turhia olivat saarna kirjailijanelämän nykyvaatimuksista sekä Seppällä tyypillinen, mutta tähän kirjan täysin sopimaton roisi kohtaus.
Arvostelu 109 sivun perusteella, sitten oli pakko luovuttaa...ei ollut päätä eikä häntää koko kirjassa, ei siis minun makuuni...jos joku järjellinen juoni kirjassa oli, ei avautunut minulle. Muutenkaan ei viehätä sanakirjamainen-tyyli luetella 30 sanaa peräkkäin ilman ainuttakaan verbiä, siihen pystyn jopa minäkin. Yleensä luen kirjan loppuun oli sitten miten tylsä tahansa mutta nyt en nähnyt sen uhrauksen arvoiseksi.
Ensimmäinen ja viimeinen Juha Seppälän kirja, johon tartun... ainakaan ihan heti. Kirja parani puolenvälin jälkeen ja mielenkiintoisinta antia oli herra Schmidtin tarina. Sekava, outo ja silti huomaan miettiväni kirjan kuvioita. Vähän sama kuin Rosa Liksomin Hytti nro 6. En koe pitäneeni, mutta silti se jäi pyörimään mieleeni. Plääh.
Tartuin pitkästä aikaa Seppälään, jonka kirjoja suuresti arvostan. Tämä teos kuitenkin selventää kirjallisen makuni rajoja sen verran, että tiedän yhä paremmin mistä en pidä. Kerronta on etäistä ja hajoilevaa, millään ei tunnu olevan mitään merkitystä. Jos Seppälä kiinnostaa, tartu johonkin muuhun teokseen, esim. Suomen historiasta on otettu uusi painos. Tämä on yhdentekevä.
Tsaarinajan viimeisiä vuosia Kannaksella, ja rosvoparonikapitalismin, uusliberalistisen markkinatalouden sekä suoritus- ja pahoinvointiyhteiskunnan aggressiivista analyysia sekavassa, täysin epäluettavassa paketissa.
Tämä kirja ei auennut minulle juurikaan, mutta hämmentävällä tavalla silti koukutti. Ei ollut vaikea lukea loppuun, mutta uudestaan en aio tähän tarttua.