What do you think?
Rate this book
Ei kenenkään maassa
Lähtökohta: Omenalaatikollinen valokuvia ja satunnaisia papereita. Lopputulos: Vangitseva romaani monessa maassa eläneestä arvoituksellisesta isoisästä.
Anna Kortelainen tiesi äidinpuoleisesta isoisästään hyvin vähän, muttamuutamat johtolangat eivät antaneet rauhaa. Kaiken sen, mitä ei voi tietää, saa kuvitella.
Miten suomalaisen naisen ja venäläisen välskärin avioton poika selviää sisällissodan ruhjomassa Viipurissa? Kun nuori sotilassoittaja lähtee siviiliin 1920-luvun lopulla, hänelle on kehittynyt kielletty maailmankatsomus.
Muusikonelämä 1930-luvun Tampereella murtuu sotaan, joka vie miehen lopulta Äänislinnaan asti. Sodan jälkeen mies muuttaa Tukholmaan eikä koskaan enää palaa. Valokuvat saavat epäilemään, että miehen ulkomaanmatkoille oli erityiset syynsä. Viimeisen sanan saa isoisä.
Anna Kortelainen tiesi äidinpuoleisesta isoisästään hyvin vähän, muttamuutamat johtolangat eivät antaneet rauhaa. Kaiken sen, mitä ei voi tietää, saa kuvitella.
Miten suomalaisen naisen ja venäläisen välskärin avioton poika selviää sisällissodan ruhjomassa Viipurissa? Kun nuori sotilassoittaja lähtee siviiliin 1920-luvun lopulla, hänelle on kehittynyt kielletty maailmankatsomus.
Muusikonelämä 1930-luvun Tampereella murtuu sotaan, joka vie miehen lopulta Äänislinnaan asti. Sodan jälkeen mies muuttaa Tukholmaan eikä koskaan enää palaa. Valokuvat saavat epäilemään, että miehen ulkomaanmatkoille oli erityiset syynsä. Viimeisen sanan saa isoisä.
618 pages, Hardcover
First published January 1, 2012
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
November 2, 2012
Matka tuntemattomaksi jääneen isoisän jalanjäljillä 1900-luvun alkuvuosikymmenien Suomessa on haikea, yllättävä ja perusteellinen. Paikoin teksti äityy turhan pitkäpiimäiseksi jaaritteluksi, mutta kokonaisuutena kertomus on kaunis yhdistelmä tutkimusta ja fiktiota. Pidän ajatuksesta, että "kaiken sen, mitä ei voi tietää, saa kuvitella".
March 6, 2022
Kirja kertoo elämöntarinan herkästä musiikkimiehestä. Naisena kirjailija on päässyt hyvin sisälle isoisänsä ajatusmaailmaan.
Kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota. Alussa tuli tunne, että kirjailija keskittyy tarinan sijasta luettelemaan henkilöitä ja osoitteita, mutta pian kirja vei mukanaan. Loppupuolella oli taas enemmän kirjailijan omia huomioita ja päähenkilön muistiinpanoja, mutta itse tarina alun ja lopun välillä kannatti lukea.
Itsekin musiikin harrastajana seurasin mielenkiinnolla nuoren soittoniekan elämää. Tykkään lukea myös historiallisia romaaneja ja Viipuri ja Karjala tapahtumapaikkoina kiinnostavat minua aina.
Kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota. Alussa tuli tunne, että kirjailija keskittyy tarinan sijasta luettelemaan henkilöitä ja osoitteita, mutta pian kirja vei mukanaan. Loppupuolella oli taas enemmän kirjailijan omia huomioita ja päähenkilön muistiinpanoja, mutta itse tarina alun ja lopun välillä kannatti lukea.
Itsekin musiikin harrastajana seurasin mielenkiinnolla nuoren soittoniekan elämää. Tykkään lukea myös historiallisia romaaneja ja Viipuri ja Karjala tapahtumapaikkoina kiinnostavat minua aina.
August 16, 2014
Kiehtova idea, mutta pari sataa sivua liikaa. Todella perusteellinen kertomus, joka ei parane loppua kohti.
Anna Kortelainen on hyvä kertomaan yksityiskohtia: miltä jokin kortteli kaupungissa X näytti jollain tietyllä hetkellä, ketä asui minkäkin oven takana, mitä kirjoja oli kulturellin kommunistin kirjahyllyssä, mitkä musiikkikappaleet kuultiin konsertissa. Mutta kun tämän piti olla romaani eikä tutkimusraportti niiden kaupunkien kulttuurielämästä, joissa Kortelaisen isoisä elämänsä varrella asui.
En lämpene myöskään idealle, että historia kerrotaan niin kuin epäluuloisin, fanaattisin, venäjänmielisin kommunisti sen mahdollisesti näki ja koki. Kun ei se nyt vain mennyt noin. Esimerkiksi kyllä suurin osa Suomen juutalaisväestöstä selvisi viime sodista ihan hengissä… Jos mukana olisi edes kriittinen kommenttiraita, mutta ei ollut.
Jos ei pysty tarkastelemaan sukulaisiaan tarpeeksi kaukaa eikä halua loukata ketään elossa olevaa, niin ehkä kannattaisi kehitellä mieluummin fiktiivisiä hahmoja, joille sattuu samantapaisia asioita, mutta joilla voi vapaammin olla myös sokeita pisteitä ja pimeitä puolia. Isoisän elämäntarina oli kyllä sinällään riittävän mielenkiintoinen kirjan aiheeksi,
Anna Kortelainen on hyvä kertomaan yksityiskohtia: miltä jokin kortteli kaupungissa X näytti jollain tietyllä hetkellä, ketä asui minkäkin oven takana, mitä kirjoja oli kulturellin kommunistin kirjahyllyssä, mitkä musiikkikappaleet kuultiin konsertissa. Mutta kun tämän piti olla romaani eikä tutkimusraportti niiden kaupunkien kulttuurielämästä, joissa Kortelaisen isoisä elämänsä varrella asui.
En lämpene myöskään idealle, että historia kerrotaan niin kuin epäluuloisin, fanaattisin, venäjänmielisin kommunisti sen mahdollisesti näki ja koki. Kun ei se nyt vain mennyt noin. Esimerkiksi kyllä suurin osa Suomen juutalaisväestöstä selvisi viime sodista ihan hengissä… Jos mukana olisi edes kriittinen kommenttiraita, mutta ei ollut.
Jos ei pysty tarkastelemaan sukulaisiaan tarpeeksi kaukaa eikä halua loukata ketään elossa olevaa, niin ehkä kannattaisi kehitellä mieluummin fiktiivisiä hahmoja, joille sattuu samantapaisia asioita, mutta joilla voi vapaammin olla myös sokeita pisteitä ja pimeitä puolia. Isoisän elämäntarina oli kyllä sinällään riittävän mielenkiintoinen kirjan aiheeksi,
January 7, 2020
Tämä on Kortelaisen Siemenen tavoin kirja, josta minun pitäisi pitää mutta josta en yksinkertaisesti pysty pitämään. Lukujen sekä kappaleiden aloittaminen ja lopettaminen arkistotiedoilla aiheesta, Viipuri. Äänislinna/Petroskoi ja sotahistoria ovat kaikki kyllä mielenkiintoisia ideoita, samoin päähenkilön Reino Peltosen tavoin oma isoisäni oli sotilassoittajana Karjalankannaksella.
Hyvistä lähtökohdista huolimatta kirja on kaunokirjallisesti epäonnistunut. Toteutus on sieluton ja ponneton.
Kirjaa on pitkitetty loputtoman pitkillä luetteloilla. Vuoropuhelut ovat yksinkertaisesti onnettomia, toisinaan keskusteluja käydään vain jotta toinen keskustelija voisi muuttua tietosanakirjaksi. Monta kertaa dialogeja lukiessa ajattelee, ettei kukaan oikea ihminen tuolla tavalla puhu! Jokainen talo ja pihapiiri selostetaan juurtajaksain, hyvä ettei kerrota että huoneessa oli tammilattia jonka tammet oli sahattu sen ja sen kylän sahassa jonka sahamestarina 1917–1920 oli Matti Virtanen ja 1920 syksystä kesään 1927 Matti Korhonen ja ne tammipuut kaadettu siitä ja siitä metsästä ja siemen niihin puihin tuli sieltä ja sieltä...
Tarkka "kerronta" tuntuu laskelmalliselta, niin että Tampereella, Viipurissa tai Helsingissä asunut tarraisi kirjaan ja voisi sitten hekäisten todeta "Mainitsee se senkin kadun jonka varrella isoisän serkun kummi asui syksyllä 1926 kuukauden vuokralla!"Kun samaa selostusta vielä käytetään jokaikisestä päähenkilön valokuvasta ja lomamatkoistakin niin koko kirjaan turtuu. Sitä lukee nopeasti aivan vääristä syistä.
Isoisänsä Reino Peltosen vasemmistolaisen ajatusmaailman Kortelainen tavoittaa kyllä hyvin, ei pyri selittelemään tai saarnaamaan tai "oikomaan" asioita. Peltonen ajatteli ja toimi niillä tiedoilla, mitä hän pystyi siinä ajassa saamaan. Siksi onkin yllättävää, että toisen maailmansodan jälkeinen aika käsitellään suhteellisen vikkelästi eikä Nikita Hruštšovin vuoden 1956 paljastuksia stalinismista tai sen vaikutuksista päähenkilöön mainita.
Historialliseen "suureen tarkkuuteen" (niin tietojen määrässä kuin tarkkuudessa) pyrkimisestä huolimatta kirjassa on virheitä, mikä toki on ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa, ihminenhän Kortelainenkin on. Esimerkiksi Petroskoin Leninin patsasta hallinta-aukiolta ei hävitetty vaan se purettiin osiin ja säilöttiin kaupungin yliopiston alakertaan mistä neuvostosotilaat sen palat kesällä 1944 löysivät. Samoin kaupungin keskitysleirit/siirtoleirit eivät olleet salaisuus -joskin suuresta kuolleisuudesta ja kurjuudesta tietty vaiettiin - joka mykistäisi Peltosen, vaan ne mainitaan sota-aikana kotimaisessa sensuroimattomassa kaunokirjallisuudessakin. On outoa, jos lukutoukaksi mainittu Peltonen ei olisi törmännyt ennakkoon tietoihin niistä.
Suuresta kulttuurihistoriallisesta tietämyksestään ja osaamisestaan ja tutkijan taidoistaan huolimatta Kortelainen ei ole pystynyt kirjoittamaan hyvää proosaa. Pikemminkin nämä tekijät ovat pääsyy kirjan epäonnistumiseen kaunokirjallisena teoksena. Tämän lukee koska siinä mainitaan historiallisia tapahtumia ja suomalaisia kiinnostavia paikkoja, mutta mikään lukunautinto tämä ei ole.
Hyvistä lähtökohdista huolimatta kirja on kaunokirjallisesti epäonnistunut. Toteutus on sieluton ja ponneton.
Kirjaa on pitkitetty loputtoman pitkillä luetteloilla. Vuoropuhelut ovat yksinkertaisesti onnettomia, toisinaan keskusteluja käydään vain jotta toinen keskustelija voisi muuttua tietosanakirjaksi. Monta kertaa dialogeja lukiessa ajattelee, ettei kukaan oikea ihminen tuolla tavalla puhu! Jokainen talo ja pihapiiri selostetaan juurtajaksain, hyvä ettei kerrota että huoneessa oli tammilattia jonka tammet oli sahattu sen ja sen kylän sahassa jonka sahamestarina 1917–1920 oli Matti Virtanen ja 1920 syksystä kesään 1927 Matti Korhonen ja ne tammipuut kaadettu siitä ja siitä metsästä ja siemen niihin puihin tuli sieltä ja sieltä...
Tarkka "kerronta" tuntuu laskelmalliselta, niin että Tampereella, Viipurissa tai Helsingissä asunut tarraisi kirjaan ja voisi sitten hekäisten todeta "Mainitsee se senkin kadun jonka varrella isoisän serkun kummi asui syksyllä 1926 kuukauden vuokralla!"Kun samaa selostusta vielä käytetään jokaikisestä päähenkilön valokuvasta ja lomamatkoistakin niin koko kirjaan turtuu. Sitä lukee nopeasti aivan vääristä syistä.
Isoisänsä Reino Peltosen vasemmistolaisen ajatusmaailman Kortelainen tavoittaa kyllä hyvin, ei pyri selittelemään tai saarnaamaan tai "oikomaan" asioita. Peltonen ajatteli ja toimi niillä tiedoilla, mitä hän pystyi siinä ajassa saamaan. Siksi onkin yllättävää, että toisen maailmansodan jälkeinen aika käsitellään suhteellisen vikkelästi eikä Nikita Hruštšovin vuoden 1956 paljastuksia stalinismista tai sen vaikutuksista päähenkilöön mainita.
Historialliseen "suureen tarkkuuteen" (niin tietojen määrässä kuin tarkkuudessa) pyrkimisestä huolimatta kirjassa on virheitä, mikä toki on ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa, ihminenhän Kortelainenkin on. Esimerkiksi Petroskoin Leninin patsasta hallinta-aukiolta ei hävitetty vaan se purettiin osiin ja säilöttiin kaupungin yliopiston alakertaan mistä neuvostosotilaat sen palat kesällä 1944 löysivät. Samoin kaupungin keskitysleirit/siirtoleirit eivät olleet salaisuus -joskin suuresta kuolleisuudesta ja kurjuudesta tietty vaiettiin - joka mykistäisi Peltosen, vaan ne mainitaan sota-aikana kotimaisessa sensuroimattomassa kaunokirjallisuudessakin. On outoa, jos lukutoukaksi mainittu Peltonen ei olisi törmännyt ennakkoon tietoihin niistä.
Suuresta kulttuurihistoriallisesta tietämyksestään ja osaamisestaan ja tutkijan taidoistaan huolimatta Kortelainen ei ole pystynyt kirjoittamaan hyvää proosaa. Pikemminkin nämä tekijät ovat pääsyy kirjan epäonnistumiseen kaunokirjallisena teoksena. Tämän lukee koska siinä mainitaan historiallisia tapahtumia ja suomalaisia kiinnostavia paikkoja, mutta mikään lukunautinto tämä ei ole.
January 31, 2023
Olen näköjään niiden 10% joukossa, jotka antavat tälle viisi tähteä. Mielestäni Anna Kortelainen on historioitsijana tavoittanut tarkkanäköisesti viime vuosisadan viipurilaisten elämän, sen köyhyyden ja atteiden nousun. Myös kaupunkikuva piirtyy lukijan eteen yksityiskohtaisin kuvauksin. Kortelaisella on ilmiömäinen kyky loihtia suuria tarinoita pienistä lähdemateriaaleista. Tämänkin romaanin lähtöasetelmana ollut kirjailijan kertoman mukaan "omenalaatikollinen vanhoja valokuvia ja muutamia satunnaisia papereita". Pidin kovasti.
February 20, 2020
Kortelaisen kirjat ovat usein romaanin ja historiatutkimuksen rajamailla. Tutkimusaihe on rajattu ja tavallisen ihmisen näkökulma ja kokemus nousevat esille. Kortelaisen lähteiden käyttö ja tulkinta on vaikuttavaa, ja kertomistapa rakastettavan lämmin. Yksittäisten ihmisten ja kohtaloiden kautta nousevat esiin myös ajan kuva ja muutokset.
Displaying 1 - 6 of 6 reviews