What do you think?
Rate this book
Kipukynnys
Seksiä, perversioita, irtosuhteita - monialahaureutta! Teos on kurkistus sadomasokistisen elämän salaisuuksiin, vilkaisu ihmismielen pimeälle puolelle. Tai valoisammalle, näkökulmasta riippuen. Raotettuaan verhoa ei lukija enää voi olla varma siitä, mikä on oikein tai mikä hyvää ja pahaa. Perinteiset parisuhdemallit saavat kyytiä, kun tarina sukeltaa kiellettyjen seksuaalisten nautintojen kiehtovaan maailmaan.
Kipukynnys on tarkoitettu yhtä lailla vaniljoille kuin kinkyille. Vinokkaille tarjolla on aisteja hivelevää hekumaa ja intohimoa, "normaalien" kannattaa pitää varansa. Suvaitsemattomien on varmuuden vuoksi syytä pitää edes yksi käsi nivusissa, Jumala mielessä ja raamattu saatavilla - hävyttömät houkutukset, irstaus ja lihan himot vaanivat varomatonta lukijaa.
Kirja on lajissaan ainutlaatuinen, koska sen kirjoittajat kertovat sadomasokistisen suhteen molemmista puolista; alistumisesta ja alistamisesta, sadismista ja masokismista.
Kipukynnys on tarkoitettu yhtä lailla vaniljoille kuin kinkyille. Vinokkaille tarjolla on aisteja hivelevää hekumaa ja intohimoa, "normaalien" kannattaa pitää varansa. Suvaitsemattomien on varmuuden vuoksi syytä pitää edes yksi käsi nivusissa, Jumala mielessä ja raamattu saatavilla - hävyttömät houkutukset, irstaus ja lihan himot vaanivat varomatonta lukijaa.
Kirja on lajissaan ainutlaatuinen, koska sen kirjoittajat kertovat sadomasokistisen suhteen molemmista puolista; alistumisesta ja alistamisesta, sadismista ja masokismista.
- GenresErotica
290 pages, Unknown Binding
First published October 1, 2012
1 person is currently reading
9 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
November 29, 2015
"...hävyttömät houkutukset, irstaus ja lihan himot vaanivat varomatonta lukijaa."
Muillekin "normaaleille" tiedoksi, ylläoleva väittämä ei pidä paikkaansa.
Alkuasetelma oli hyvinkin houkutteleva. Aito ja oikea välähdys sadomasokismin maailmasta, joka itselleni oli vieras mutta josta halusin kipeästi oppia ja ymmärtää lisää, vieläpä molemmista näkökulmista kerrottuna. Kirjan lukeminen olisi voinut olla informatiivinen ja avartava kokemus, mutta siihen se ei vain yltänyt.
Hyväksyn sen, etten voi ymmärtää kaikkia ihmisiä ja heidän mielitekojaan, etenkään jos heidän elämänsä poikkeaa valtavasti omastani, mutta jos olen kirjoissa samastunut kaiken maailman psykopaattimurhaajiin, voisi kuvitella ettei se olisi mahdotonta myöskään sadistin tai masokistin osalta. Epäilisinkin ongelman olevan lähinnä kirjoituksen laadussa ja henkilöhahmoissa laajemmin, päähenkilöistä kumpikin vaikutti niin teennäiseltä, pinnalliselta ja paikoin jopa äärimmäisen epämiellyttävältä, etteivät he tuntuneet oikeilta ihmisiltä.
Olisin toivonut tarkempaa tarkastelua vinoutumien analysointiin, jotta tällaiset tavan vaniljalukijatkin pääsisivät oikeasti kertojan pään sisälle. Kaikkea ei toki voi eikä tarvitsekaan selittää, mutten edelleenkään ymmärrä miksi on äärimmäisen kiihottavaa ruhjoa toista ihmistä ja saada mielihyvää tämän tuskanhuudoista ja itkusta, tai mikä lamaannuttavasta (kuoleman)pelosta tekee sellaista, että sen haluaa kokea uudelleen ja uudelleen.
Pettymyksekseni molemmat hahmot olivat stereotyyppisiä omassa lajissaan, estynyttä jakkupukukansaa. Miksei koskaan vaikkapa kerrossiivooja tai suurtalouskeittäjä sen ainaisen, joskin symbolisesti ymmärrettävän virkanaisen sijaan. Roskakuski tai kodinkonemyyjä kokoustavan organisaatiopyrkyrin asemesta? Onko suurin osa eksentrisemmän laidan kulkijoista oikeasti tärkeileviä pikkupomoja, joiden maailmassa ei ole juuri mitään sen oman navan(alustan) ulkopuolella? Hyvinä esimerkkeinä oli Naisen ylimielinen asenne työpaikan ryhmähengen kohottamiseen, joka olisi vaatinut arkisempaa heittäytymistä ja johon Nainen ei pystynyt. Tai se kuinka sana 'emansipoitunut' tuli esille kolme kertaa muutaman sivun sisällä. Kyllästyttävän stereotyyppistä.
Mies oli hyvin christiangreymäinen itsekeskeinen mulkero, juuri sellainen karikatyyri, joista toivoin tämän kirjan pysyvän kaukana. Tiedättehän sen tyypin, joka lapsena kidutti pikkueläimiä ja aikuisena jättää perheensä kotiin isänpäivänä kun lähtee itse panemaan vierasta. Naisellekaan yksi suhde ei riitä, vaan miesystävä on mustasukkainen ja kontrolloiva kusipää, kun ei tykkää siitä että puolisonsa käy naimassa toista. Näkökulmani ovat luonnollisesti vahvasti värittyneet omien moraalikäsitysteni kautta, eikä tämä ollutkaan mikään perheromaani, mutta silti jäi ikävä fiilis siitä, että emansipoitunutta ihmistä käytettiin tekosyynä egoistiselle hedonismille. Molempien perheet olivat hyvin pinnallisesti luonnosteltuja statisteja.
Viimeinen valitukseni liittyy teknisiin asioihin. Kuvittelin kärsineeni kaiken 50 Shadesin loppumattomien sähköpostiviestittelyjen jälkeen, mutta niin sitä vaan ihminen erehtyy. Mesekeskusteluja. Mikä ihme sai tekijät kuvittelemaan, että "hehe :)" -tasoiset mesekeskustelut kirjassa olisivat hyvä idea? Onneksi sitä ei kestänyt pitkään, mutta kerronta oli muutenkin hyvin hajanaista ja epämääräistä, kertojat, ajankohdat, henkilöt ja paikat vaihtuilivat miten sattui, eikä kirjalla ollut kunnollista runkoa. Kieli oli vähän hassua ja paikoin mahtipontista, muttei juurikaan vaivannut ensimmäisten lukujen jälkeen, absurdisti väärinkäytettyjä kielikuvia lukuunottamatta.
"Olen rikkonut jotakin kaunista ja virheetöntä. Nauttinut siitä suunnattomasti." Uskon, että jostain tuon sitaatin syvyydestä löytyy avain sadistin mieleen, minulle ennemmin luojana kuin tuhoajana se vain on vielä saavuttamattomissa. 1,5 tähteä pyöristyy liiankin armollisesti kahteen, mutta menköön nyt tämän kerran.
Muillekin "normaaleille" tiedoksi, ylläoleva väittämä ei pidä paikkaansa.
Alkuasetelma oli hyvinkin houkutteleva. Aito ja oikea välähdys sadomasokismin maailmasta, joka itselleni oli vieras mutta josta halusin kipeästi oppia ja ymmärtää lisää, vieläpä molemmista näkökulmista kerrottuna. Kirjan lukeminen olisi voinut olla informatiivinen ja avartava kokemus, mutta siihen se ei vain yltänyt.
Hyväksyn sen, etten voi ymmärtää kaikkia ihmisiä ja heidän mielitekojaan, etenkään jos heidän elämänsä poikkeaa valtavasti omastani, mutta jos olen kirjoissa samastunut kaiken maailman psykopaattimurhaajiin, voisi kuvitella ettei se olisi mahdotonta myöskään sadistin tai masokistin osalta. Epäilisinkin ongelman olevan lähinnä kirjoituksen laadussa ja henkilöhahmoissa laajemmin, päähenkilöistä kumpikin vaikutti niin teennäiseltä, pinnalliselta ja paikoin jopa äärimmäisen epämiellyttävältä, etteivät he tuntuneet oikeilta ihmisiltä.
Olisin toivonut tarkempaa tarkastelua vinoutumien analysointiin, jotta tällaiset tavan vaniljalukijatkin pääsisivät oikeasti kertojan pään sisälle. Kaikkea ei toki voi eikä tarvitsekaan selittää, mutten edelleenkään ymmärrä miksi on äärimmäisen kiihottavaa ruhjoa toista ihmistä ja saada mielihyvää tämän tuskanhuudoista ja itkusta, tai mikä lamaannuttavasta (kuoleman)pelosta tekee sellaista, että sen haluaa kokea uudelleen ja uudelleen.
Pettymyksekseni molemmat hahmot olivat stereotyyppisiä omassa lajissaan, estynyttä jakkupukukansaa. Miksei koskaan vaikkapa kerrossiivooja tai suurtalouskeittäjä sen ainaisen, joskin symbolisesti ymmärrettävän virkanaisen sijaan. Roskakuski tai kodinkonemyyjä kokoustavan organisaatiopyrkyrin asemesta? Onko suurin osa eksentrisemmän laidan kulkijoista oikeasti tärkeileviä pikkupomoja, joiden maailmassa ei ole juuri mitään sen oman navan(alustan) ulkopuolella? Hyvinä esimerkkeinä oli Naisen ylimielinen asenne työpaikan ryhmähengen kohottamiseen, joka olisi vaatinut arkisempaa heittäytymistä ja johon Nainen ei pystynyt. Tai se kuinka sana 'emansipoitunut' tuli esille kolme kertaa muutaman sivun sisällä. Kyllästyttävän stereotyyppistä.
Mies oli hyvin christiangreymäinen itsekeskeinen mulkero, juuri sellainen karikatyyri, joista toivoin tämän kirjan pysyvän kaukana. Tiedättehän sen tyypin, joka lapsena kidutti pikkueläimiä ja aikuisena jättää perheensä kotiin isänpäivänä kun lähtee itse panemaan vierasta. Naisellekaan yksi suhde ei riitä, vaan miesystävä on mustasukkainen ja kontrolloiva kusipää, kun ei tykkää siitä että puolisonsa käy naimassa toista. Näkökulmani ovat luonnollisesti vahvasti värittyneet omien moraalikäsitysteni kautta, eikä tämä ollutkaan mikään perheromaani, mutta silti jäi ikävä fiilis siitä, että emansipoitunutta ihmistä käytettiin tekosyynä egoistiselle hedonismille. Molempien perheet olivat hyvin pinnallisesti luonnosteltuja statisteja.
Viimeinen valitukseni liittyy teknisiin asioihin. Kuvittelin kärsineeni kaiken 50 Shadesin loppumattomien sähköpostiviestittelyjen jälkeen, mutta niin sitä vaan ihminen erehtyy. Mesekeskusteluja. Mikä ihme sai tekijät kuvittelemaan, että "hehe :)" -tasoiset mesekeskustelut kirjassa olisivat hyvä idea? Onneksi sitä ei kestänyt pitkään, mutta kerronta oli muutenkin hyvin hajanaista ja epämääräistä, kertojat, ajankohdat, henkilöt ja paikat vaihtuilivat miten sattui, eikä kirjalla ollut kunnollista runkoa. Kieli oli vähän hassua ja paikoin mahtipontista, muttei juurikaan vaivannut ensimmäisten lukujen jälkeen, absurdisti väärinkäytettyjä kielikuvia lukuunottamatta.
"Olen rikkonut jotakin kaunista ja virheetöntä. Nauttinut siitä suunnattomasti." Uskon, että jostain tuon sitaatin syvyydestä löytyy avain sadistin mieleen, minulle ennemmin luojana kuin tuhoajana se vain on vielä saavuttamattomissa. 1,5 tähteä pyöristyy liiankin armollisesti kahteen, mutta menköön nyt tämän kerran.
February 13, 2025
Suvi Hurmelinnan ja Stan Strömin Kipukynnys lähtee liikkeelle väkevästi. Romaanin lyhyessä ja ytimekkäässä avausjaksossa hienostorouva saa kuritusta ja nöyryytystä parhaaseen sadelaiseen malliin, kerronta on nautinnollisen rikasta ja mielikuvitus maalaa irstailun esiin kaikkine äänineen, tuoksuineen ja tuntemuksineen. Jos seuraavat reilu parisataa sivua jatkaisivat samaa tasoa, niin tähtipalkissa olisi varmasti muutama tähti enemmän.
Ikävä kyllä erinomaisten ensimmäisten sivujen jälkeen Kipukynnys menettää otteensa melko pahasti ja purkautuu jonkinlaiseksi puolitarinoiden kokoelmaksi. Lopulta romaanin taitaa pelastaa täydelliseltä floppaamiselta lähinnä vaatimaton reilun parinsadan sivun pituus; jos näitä tarinanpätkiä olisi venytetty vielä pidemmälle, niin luultavasti lukijalta olisi yksinkertaisesti loppunut mielenkiinto kesken.
Romaanin edellä mainittu purkautuminen puolitarinoiden kokoelmaksi saattaa pintapuolisesti pohdittuna vaikuttaa jopa pieneltä mysteeriltä. Kyse ei ole alkuunkaan siitä, että kirjan asetelma henkilöhahmoineen olisi monimutkainen ja sekava. Itse asiassa asetelma on varsin selkeä, eikä henkilöhahmojakaan ilmesty esiin kuin venäläisessä romaanissa: Kipukynnys kertoo sadistisen Miehen ja alistuvaisen Naisen - heillä ei siis ole kirjassa muita nimiä - sadomasokistisesta suhteesta. Mies elää omanlaisessaan avoimessa suhteessa, jossa hänen vaimonsa sallii aviomiehensä toteuttaa sadistisia taipumuksiaan toisten naisten kanssa, kun taas Nainen on eronnut. Heillä molemmilla on lapsia. Heillä molemmilla on myös muita partnereita kuin toisensa, Miehellä Ani ja Pinja sekä Naisella Janus, jonka kanssa hän päätyy virittelemään vakavampaakin suhdetta.
Jos Kipukynnyksen lähtökohdat ovat näin selkeät, niin miksi kirja kompastelee kaikenlaisiin puolinaisuuksiin, eikä kehkeydy oikein mihinkään, vaikka kirjailijat saavatkin jonkinlaisen draamankaaren rakennettua? Syitä on luultavasti monia, mutta ehkä tärkein niistä on problematisoinnin puute: oli kyseessä sitten pää- tai sivuhahmot tai sadomasokismi aiheena yleisesti, niin oikeastaan mitään ei sen paremmin avata, selitetä tai taustoiteta.
Mies pohdiskelee omaa tarvettaan satuttaa muita sekä tällaisten taipumusten mahdollista siirtymistä jälkeläiseensä muutaman sivun verran, mutta siinä se sitten onkin. Hänen sadistisilla taipumuksillaan ei ole historiaa ja nykyhetkessä ne ovat ilmatiiviisti kapseloitu Miehen ja hänen "vinkulelujensa" sessioihin. Hänen sadisminsa ei vuoda sen enempää kotiin kuin myöskään työelämään. Kotona mies on pelkkää hellyyttä, herkkyyttä ja vaniljaa - paitsi silloin, kun hän kiukuttelee pikkupoikamaisesti siitä, ettei ole päässyt leikkimään leluillaan.
Samalla tavoin paras selitys Naisen tarpeelle tulla kuritetuksi, nöyryytetyksi ja alistetuksi on avioeron jälkeinen tarve viettää aikuisen naisen villiä ja vapaata elämää. Ja kun tämä tarve kehkeytyy siihen mittaan, että hänet tukahdutetaan useamman kerran ja vieläpä melko traumaattisesti tajuttomaksi, niin hänen käyttäytymisensä tausta ja logiikka loistavat edelleenkin täydellisellä poissaolollaan. Luonnollisesti myös Naisen tapauksessa sadomasokismi on täydellisesti kapseloitu asia hänen elämässäään; lapset eivät esitä saunassa hankalia kysymyksiä äitinsä ruhjevammoista, eivätkä muutkaan kiinnitä niihin sen suurempaa huomiota. Monessa kohtaa Kipukynnystä tulikin mieleen, että romaanin lapset ovat vain sanoja paperilla. Ihan kirjaimellisesti. Heillä ei ole sitäkään vähää sielunelämää kuin muilla hahmoilla.
Toki Kipukynnyksessä on muitakin ongelmia kuin ohkainen logiikka ja onttouttaan kumisevat henkilöhahmot. Romaanin alussa sadomasokismin tiukkoja ja tarkkoja sääntöjä tankataan lukijalle kuin jossain Sexpon propagandatilaisuudessa, mutta loppua kohti tultaessa säännöt unohtuvat - ja taas ilman minkäänlaista selitystä. Pientä horjumista on myös näkökulmatekniikan kanssa: sessioiden kuvaukset sekä Miehen että Naisen näkökulmasta lipsuvat välillä niin kauas toisistaan, että tuntuu kuin nämä kaksi kertoisivat aivan eri sessioista. Eräänlaisena ikävänä jälkimakuna jäi myös vaivaamaan se, kuinka kirjailijat ikään kuin laittoivat Januksen hahmon kautta kiinnostavan sivujuonen liikkeelle, mutta eivät lopulta tehneet silläkään mitään. Januksen synkästä puolesta ja vihjauksesta mahdollisen joukkoraiskauksen suuntaan olisi hyvinkin voinut kasvaa kiinnostava, kenties jopa koko romaanin pelastava sivujuoni, mutta sellaista ei tullut. Harmi.
Harmi todellakin ja moninkertaisesti. Kipukynnyksen takakannen lupaus siitä, että romaani perustuu omakohtaisiin kokemuksiin, että se on kirja todellisilta sadomasokismin harjoittajilta, nosti odotukset melko korkealle ja pettymys oli sen mukainen. Jos odotuksena oli, että Kipukynnys tarjoaisi jotain ihan muuta kuin Fifty Shades of Grey, niin sen se varmaan tekikin. Harmi vain, että jotain muuta ei ole ollenkaan sama kuin parempaa, kiinnostavampaa tai syvällisempää. Kipukynnys hukkuu kiiltokuvamaiseen pintaan, sätkii löysissä kelmuissa ja vuodattaa muutaman pisaran verta - ja nekin sexpomaisen lässytyksen säestyksellä - mutta tarjoaa aiheestaan toivottoman vähän.
Ikävä kyllä erinomaisten ensimmäisten sivujen jälkeen Kipukynnys menettää otteensa melko pahasti ja purkautuu jonkinlaiseksi puolitarinoiden kokoelmaksi. Lopulta romaanin taitaa pelastaa täydelliseltä floppaamiselta lähinnä vaatimaton reilun parinsadan sivun pituus; jos näitä tarinanpätkiä olisi venytetty vielä pidemmälle, niin luultavasti lukijalta olisi yksinkertaisesti loppunut mielenkiinto kesken.
Romaanin edellä mainittu purkautuminen puolitarinoiden kokoelmaksi saattaa pintapuolisesti pohdittuna vaikuttaa jopa pieneltä mysteeriltä. Kyse ei ole alkuunkaan siitä, että kirjan asetelma henkilöhahmoineen olisi monimutkainen ja sekava. Itse asiassa asetelma on varsin selkeä, eikä henkilöhahmojakaan ilmesty esiin kuin venäläisessä romaanissa: Kipukynnys kertoo sadistisen Miehen ja alistuvaisen Naisen - heillä ei siis ole kirjassa muita nimiä - sadomasokistisesta suhteesta. Mies elää omanlaisessaan avoimessa suhteessa, jossa hänen vaimonsa sallii aviomiehensä toteuttaa sadistisia taipumuksiaan toisten naisten kanssa, kun taas Nainen on eronnut. Heillä molemmilla on lapsia. Heillä molemmilla on myös muita partnereita kuin toisensa, Miehellä Ani ja Pinja sekä Naisella Janus, jonka kanssa hän päätyy virittelemään vakavampaakin suhdetta.
Jos Kipukynnyksen lähtökohdat ovat näin selkeät, niin miksi kirja kompastelee kaikenlaisiin puolinaisuuksiin, eikä kehkeydy oikein mihinkään, vaikka kirjailijat saavatkin jonkinlaisen draamankaaren rakennettua? Syitä on luultavasti monia, mutta ehkä tärkein niistä on problematisoinnin puute: oli kyseessä sitten pää- tai sivuhahmot tai sadomasokismi aiheena yleisesti, niin oikeastaan mitään ei sen paremmin avata, selitetä tai taustoiteta.
Mies pohdiskelee omaa tarvettaan satuttaa muita sekä tällaisten taipumusten mahdollista siirtymistä jälkeläiseensä muutaman sivun verran, mutta siinä se sitten onkin. Hänen sadistisilla taipumuksillaan ei ole historiaa ja nykyhetkessä ne ovat ilmatiiviisti kapseloitu Miehen ja hänen "vinkulelujensa" sessioihin. Hänen sadisminsa ei vuoda sen enempää kotiin kuin myöskään työelämään. Kotona mies on pelkkää hellyyttä, herkkyyttä ja vaniljaa - paitsi silloin, kun hän kiukuttelee pikkupoikamaisesti siitä, ettei ole päässyt leikkimään leluillaan.
Samalla tavoin paras selitys Naisen tarpeelle tulla kuritetuksi, nöyryytetyksi ja alistetuksi on avioeron jälkeinen tarve viettää aikuisen naisen villiä ja vapaata elämää. Ja kun tämä tarve kehkeytyy siihen mittaan, että hänet tukahdutetaan useamman kerran ja vieläpä melko traumaattisesti tajuttomaksi, niin hänen käyttäytymisensä tausta ja logiikka loistavat edelleenkin täydellisellä poissaolollaan. Luonnollisesti myös Naisen tapauksessa sadomasokismi on täydellisesti kapseloitu asia hänen elämässäään; lapset eivät esitä saunassa hankalia kysymyksiä äitinsä ruhjevammoista, eivätkä muutkaan kiinnitä niihin sen suurempaa huomiota. Monessa kohtaa Kipukynnystä tulikin mieleen, että romaanin lapset ovat vain sanoja paperilla. Ihan kirjaimellisesti. Heillä ei ole sitäkään vähää sielunelämää kuin muilla hahmoilla.
Toki Kipukynnyksessä on muitakin ongelmia kuin ohkainen logiikka ja onttouttaan kumisevat henkilöhahmot. Romaanin alussa sadomasokismin tiukkoja ja tarkkoja sääntöjä tankataan lukijalle kuin jossain Sexpon propagandatilaisuudessa, mutta loppua kohti tultaessa säännöt unohtuvat - ja taas ilman minkäänlaista selitystä. Pientä horjumista on myös näkökulmatekniikan kanssa: sessioiden kuvaukset sekä Miehen että Naisen näkökulmasta lipsuvat välillä niin kauas toisistaan, että tuntuu kuin nämä kaksi kertoisivat aivan eri sessioista. Eräänlaisena ikävänä jälkimakuna jäi myös vaivaamaan se, kuinka kirjailijat ikään kuin laittoivat Januksen hahmon kautta kiinnostavan sivujuonen liikkeelle, mutta eivät lopulta tehneet silläkään mitään. Januksen synkästä puolesta ja vihjauksesta mahdollisen joukkoraiskauksen suuntaan olisi hyvinkin voinut kasvaa kiinnostava, kenties jopa koko romaanin pelastava sivujuoni, mutta sellaista ei tullut. Harmi.
Harmi todellakin ja moninkertaisesti. Kipukynnyksen takakannen lupaus siitä, että romaani perustuu omakohtaisiin kokemuksiin, että se on kirja todellisilta sadomasokismin harjoittajilta, nosti odotukset melko korkealle ja pettymys oli sen mukainen. Jos odotuksena oli, että Kipukynnys tarjoaisi jotain ihan muuta kuin Fifty Shades of Grey, niin sen se varmaan tekikin. Harmi vain, että jotain muuta ei ole ollenkaan sama kuin parempaa, kiinnostavampaa tai syvällisempää. Kipukynnys hukkuu kiiltokuvamaiseen pintaan, sätkii löysissä kelmuissa ja vuodattaa muutaman pisaran verta - ja nekin sexpomaisen lässytyksen säestyksellä - mutta tarjoaa aiheestaan toivottoman vähän.
April 5, 2025
Käsittääkseni itsekin itseään amatöörikirjailijoina pitävien nimimerkkiä käyttävien kirjailijoiden teos melko rankkoihin sessioihin päätyvästä bdsm-suhteesta. Kirjallisena teoksena ei erityisen hiottu ja alkupuolen tutustumisosuus vaikuttaa erityisen hiomattomalta. Kaksi kertojaa tarjoaa joissain tilanteissa mielenkiitoisella tavalla kaksi eri näkökulmaa tapahtumiin. Sisältää mielestäni melko selkeitä eettisiä ongelmia, joiden kriittinen tarkastelu jää kirjasta puuttumaan. Kaikesta tästä huolimatta melko miellyttävä ja kiinnostava lukukokemus.
April 21, 2022
Ihan helvetin hyvä
January 25, 2025
Suoraansanottuna melko huono. Ei ollut oikein seksiä, eikä kuumia intiimejä kohtauksia. Todella plääh perinteisine sukupuolirooleineen.
Displaying 1 - 5 of 5 reviews