Ensimmäinen ajatus teoksen loputtua oli "luojan kiitos se on ohi!" Miksi kirjailija kirjoittaa sen 150 sivua, jos kuitenkin haluaa vain kiirehtiä tarinan loppuun?
Laran sähläykset eivät ole hauskoja, eivätkä ainakaan neljän kirjan verran. Viimeiset teokset olisi voinut tiivistää yhdeksi. Laraa ei ehkä voi syyttää kaikesta toilailusta, mutta odottaisin hahmolta kuitenkin kehitystä neljän kirjan aikana. Sitä ei kuitenkaan tapahdu, vaan Lara on samanlainen kuin alkupisteessä.
Koko Lara-sarja on sietämättömän huono. Se ei ole hauska, mielikuvituksellinen tai mitään uutta tarjoava. Se on kirjailijan yritys tarttua genreen, jota ei hallitse.
Helmet-lukuhaaste 2018 - sopii ainakin kohtiin 11. Kirjassa käy hyvin 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Sarjan viimeinen osa. Oli jo aikakin saada tarina päätökseen. Ei enää jaksanut kantaa ei niin yhtään. Mutta kevyttä luettavaa mielentilaan kun ei jaksa niin kamalasti ajatella.
Lara jatkaa kohellustaan, tällä kertaa Suomen Lapissa. Ja jälleen kerran hän saa yksinkertaisimmatkin asiat perusteellisesti solmuun ja myös sydämensä. Pääsekö Lara koskaan naimisiin?