Karikko

by Seita Parkkola

”Oletetaan että toinen teistä nyt kuitenkin putoaa sen katon läpi ne kymmenen metriä alhaalla odottavalle asfaltille eikä häntä enää ole. Tähdet eivät silti sammu eivätkä kaupungit luhistu. Ihmiset jatkavat koneiston tavoin pyörimistä. Sen yön jälkeen, niin voidaan sanoa, et halua tulla ulos pimeästä. Sen yön jälkeen sinun täytyy päästäksesi pimeästä kertoa siitä tarina.”

Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä kaukaa kotoa.

Päämäärättömästi vaeltava kolmikko luulee päätyneensä Lands End -leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. Monisäikeinen tarina punoo lukijan osaksi mysteeriä, joka avautuu mestarillisesti kerros kerrokselta.

Genres: Young Adult, Finnish Literature, Fiction

357 pages, Hardcover

First published January 1, 2012

Reviews

[Marika Oksa · Rating 5 out of 5]

Eräs hienoimmista lukemistani nuortenkirjoista. Surun ja menetyksen teemoja käsitellään kauniisti. Kerronta on taidokasta ja tapahtumat arvoituksellisia. Niitä kirjoja, jotka tekisi heti mieli aloittaa uudelleen alusta.

[Reetta Saine · Rating 5 out of 5]

Ei fantasia, ei satu, mutta spefi ja suomikumma.

Anteeksi vaan, Finlandia Jr-raati, mutta tässä te teitte virheen.

"Kerrotaan että on olemassa vesi joka erottaa elävät kuolleista. Sen yli kulkee lautta, jota ohjaa lautturi. Rannalla rajavartijana työskentelee Tuonentyttö. Ei ole merkitystä sillä onko tämä tarina totta, sillä siihen on uskottu ja uskotaan yhä. Ranta on viimeinen pala maata ennen merta.

Leirintäalueelle ajaa perhe, jossa on äiti ja kaksi poikaa ja poissaoleva isä. Matkassa mukana käsittämättömän suuri suru. Tarkoituksena on pysähtyä hetkeksi, päiväksi, mutta kohtalo puuttuu asioihin – auto rikkoutuu eikä osia saa. Päivät soljuvat ja muuttuvat hatariksi, aika on pitkää ja lyhyttä yhtä aikaa.

Toinen pojista – Vladimir – katsoo elokuvia toinen toisensa jälkeen ja muuttaa käsittämätöntä kahden tunnin elämyksiksi. Aurinkolasit ja samettitakki luovat kuoren, jonka läpi ei äitikään pääse. Samalla Vladimir antaa muistojen lähestyä mieltään varovasti, kuin elokuvan ruutu kerrallaan. Vähitellen lukijalle hahmottuu, mistä tämä tarina kertoo.

Mitja puolestaan juoksee. Tutkii, etsii, löytää valkopukuisen tytön joka ei suostu puhumaan ja rakastuu; no, ihastuu ainakin. Rannalta löytyy poikaporukka, jonka tapaaminen muuttaa Mitjan elämän. Ensin on katsottava varovasti, olla rennon muttei uhkaavan näköinen, se on poikien elämän sääntö. Se on melkein sodan sääntö. Vähitellen on otettava oma paikkansa joukossa ja solmittava ystävyyksiä, otettava kantaa ja kannettava vastuu päätöksistään. Miksi kukaan ei muista vanhempiaan, kuinka kauan asuntovaunut ovat keränneet muistoja ja hiekkaa rannalla, josta kukaan ei tahdo päästä irti?

Asiat alkavat liikkua vääjäämättä eteenpäin kuin rannan dyynit, myrsky lähestyy ja väkivalta tuntuu melkein teräksisenä makuna kielen päällä. Kaikkien polut kulkevat kohti Hotellia ja tyttöä, joka järjestää juhlia. Jokaisella on oikeus puhdistautua ja pukea päälleen koristeltu, valkoinen paita – niilläkin, jotka ovat valmiit tuhoamaan kaiken oman pelkonsa vuoksi.

Oli kerran yö ja korkea rakennus, josta lensi alas poika. Lapset eivät kuole, sellaisista asioista ei puhuta, mutta sitten joku kuitenkin kuolee ja siitä ei ole olemassa kertomusta. Ennen kuin sellainen keksitään ja kerrotaan.

Siihen tarinaan on Seita Vuorela (ent. Parkkola) tarttunut, ja kirjoittanut uskomattoman koskettavan, järkyttävän, kauniin ja kirjallisen teoksen. Jani Ikonen, graafinen suunnittelija ja kuvittaja on luonut kertomukseen sopivan tummanpuhuvan, synkänkauniin kuvamaailman, joka aukeaa yksityiskohdista käsin. Se tukee harmaan eri sävyillä Vuorelan tekstiä, josta musta ja valkoinen puuttuvat. Kaikki on olemassa suhteessa toisiin, kaikkea voidaan katsoa useammasta kuvakulmasta ja nähdä aina uusi kuvio. Kun kertomus on kerrottu, on aika päästää paljosta irti – mutta osa kertomuksesta jatkuu edelleen, ikuisuuteen asti. ”Täysin en lähde pois koskaan. Olenhan minä tarinankertoja.”

arvostelu Virikkeitä 4/2012

[Anni · Rating 4 out of 5]

Todella positiivinen yllätys, tosin hieman ennalta arvattava, mutta pidin silti kovasti.

[Sarri · Rating 2 out of 5]

Heti alkuunsa tunnustan, että en päässyt tämän kirjan kanssa samalle aaltopituudelle. Kirja on varmasti annettujen ylistysarvioiden arvoinen, joten älä anna arvioni lannistaa. Ehkäpä vain odotin liikoja tältä kirjalta, joka ei ollutkaan aivan omaa lajiani. Takakansitekstissä luvattiin, että kirjassa on mysteeri, joka avautuu mestarillisesti kerros kerrokselta. En itse kokenut kirjassa olevan mitään mysteeriä, jotakuinkin kaikki kirjassa tapahtuva oli hyvin ennalta luettavissa ja lukijan ennakoitavissa.

Tarina on pääpiirteissään sellainen, että äiti lähtee kahden poikansa kanssa asuntoautolla lomareissulle, isä jää vielä töihin. Porukka päätyy leirintäalueelle, joka onkin kirjaimellisesti Land's end. Leirintäalueen rannalla kirmailee poikajoukko, joka elää omaa elämäänsä leirintäalueen siivellä, mutta ilman vanhempia. Kaiken perimmäisenä on hylätty hotelli, jossa asuu tyttö.

Kirja ei varsinaisesti tunnu sijoittuvan mihinkään tiettyyn maahan, vaikka eniten tunnelmaltaan tämä mielestäni muistutti Suomea. Tätä häivytti tosin se, että leirintäalueen nimi oli Land's end ja tarinan päähenkilöiden nimet olivat Mitja (Dimitri) ja Vladimir, samoin kuin rannalla olleiden poikien nimet olivat mm. Joshua ja Nikolai. Tarinasta oli häivytetty myös viittaukset mihinkään tiettyyn kulttuuriin, jollei sitten Vladimirin kiinnostusta amerikkalaisiin elokuviin pidetä jonain viitteenä.

Suurin asia mikä kirjassa tökki oli ehkä se, että kirjan kaikki henkilöt tuntuivat jotenkin yhdentekeviltä. En löytänyt yhtään henkilöä, josta olisin ollut kiinnostunut. Kirjassa oli joukko poikia, joilla oli joku "eksoottinen" nimi tai lempinimi sekä kokonaista kaksi naishenkilöä, äiti ja tyttö. Tytöllä en muista olleen nimeä, ellei sitä jossain ohimennen mainittu. Tyttö kun oli aina vain tyttö. Miksi kirjan naishenkilöt olivat nimettömiä?

Kirjan kansitaide on todella hyvä, mutta ei tähän kirjaan. Se lupaa jotain aivan muuta, mitä kirja sisältää. Samoin koin kirjan nimen olevan hieman asian sivusta. Vaikka kirjassa oli karikko, niin se ei mielestäni ollut kirjan kantava ajatus tai tarkoitus edes symbolisesti.

Kirja sisältää paljon tummia kuvia, kursiivia, lauseen mittaisia kappaleita, lukuja, joissa luetellaan numeroita sekä erityylisiä, seuraavaan lukuun ilmeisesti jollain tasolla viittaavia siteerauksia. Jos haluat kirjaltasi jotain muuta kuin suoraviivaista aasta ööhön kerrontaa, niin kannattaa tutustua.

[Arja-täti · Rating 3 out of 5]

Jumitin liian suurten odotusten kanssa. Pääsin kyytille vasta kirjan lopussa. Eihän kirjan ole tarkoituskaan olla helppo, mutta miksi mä en päässyt kunnolla edes porstuasta sisälle?

[Janne Salo · Rating 3 out of 5]

Nyt oli kyllä sellainen kirja, joka oli jotain muuta mitä tottunut lukemaan. Aluksi oli kyllä varsin sekava, mutta loppuvaiheessa alkoivat tapahtumat selvenemään ja se mikä kirjan "idea" on.

En suosittele ihan aloitteleville lukijoille, koska pituutta on jonkin verran (357 sivua) ja voi olla hieman vaikeaa luettavaa kun juoni on monessa eri palasessa ja kertojia on useampia.

Meinasin aluksi antaa 2 tähteä, mutta luettuani loppuun päädyin antamaan 3 tähteä. Aavistelin jo aluksi mitä tapahtuu, mutta vasta loppuvaiheessa tajusin asioiden tosilaidan, joka teki kirjasta entistä surullisemman ja hieman ahdistavankin.

Kun luin takakannen kuvausta kirjasta niin siinä mainittiin pojasta, joka putosi Siilosta 10 metrin matkan niin tajusin mistä saatu ainakin osittainen inspiraatio tähän kirjaan ja teksti Nikolakselle (1996-2009) varmisti epäilykseni. Tuollainen onnettomuus tapahtui Turun Raunistulassa kesällä 2009, jolloin 12-vuotias poika putosi rehusiilon välikattorakenteiden läpi 10 metrin matkan betonilattialle. Luin aikanaan tästä lehdestä ja tämä jäi kyllä muistiin sillä uhri oli ikäiseni.

En osannut aluksi yhdistää kuolinilmoituksia kirjan loppupuolella siihen, että ne olivat näiden hylkypoikien. Etenkin nuoret pojat seikkailevat monesti kielletyissä paikoissa ja tekevät juttuja, koska ajattelevat olevan "kuolemattomia", mutta tosiasia ei ole niin.. Rantapojat olivat "välitilaan" seikkailemaan jääneitä poikia, jotka eivät olleet vielä valmiita lähtemään Lautturin matkaan. Lapsen menetys on etenkin vanhemmille yleensä kova paikka ja suru jatkuu yleensä läpi elämän..


-- Siinä ne nyt ovat, hänen rauhattomat rantaveljensä oikeassa osoitteessa. Tuo poika, joka löi kavereidensa kanssa vedon, että se heistä voittaa joka seisoo viimeisenä raiteilla. Tai tuo toinen poika, joka uskalsi pitää pisimpään kädessään ilotulitusreakettia eikä sitten ehtinytkään heittää sitä pois. Tai se joka hyppäsi sillalta, koska halusi todistaa jotain nyttemmin unohtunutta. Tuo poika joka lainasi isän autoa tunnetuin seurauksin. Ja poika jonka surmasi isän metsästysaseen harhaluoti. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kunnes viimeisenä tulee tämä poika, pienin kaikista, joka hukkui rantaveteen. Rantalapset. Hylkylapset. Poikia melkein aina. Pojat ne tanssivat rajalla kuin trapetsilla ja aina välillä lanka katkeaa. -- (s. 336)

[Tuuli Tammenkoski · Rating 3 out of 5]

Mitja on äitinsä ja isoveljensä kanssa kesälomareissulla asuntoautolla. Paras ystävä on kuollut syöksyttyään pää edellä asfalttiin jokunen viikko sitten ja isä ei halua tulla kotiin työmatkalta. Velikin haluaa lähinnä katsoa elokuvia ja jurottaa omissa oloissaan.

Lerintäalueelta lähteminen alkaa osoittautua hyvin hankalaksi, ja koko maailmassa ja ympäröivässä todellisuudessa tuntuu olevan jotain vähän pielessä. Muistot alkavat haalistua, aika hidastuu ja loputtomat kesäpäivät seuraavat toisiaan. Land's End Camping on muuttunut pysähdyspaikasta määränpääksi.

Dyyneillä ja kallioilla vaellellessaan Mitja tutustuu omituiseen tyttöön, joka asustelee hylätyssä hotellissa sekä sekalaiseen sakkiin villejä rantapoikia, unohdettuja ja kaivattuja, hylättyjä ja karanneita. Tytön ja poikien välillä kytee vanhoja kaunoja, jotka tuntuvat vaan odottavan sopivaa kipinää roihahtaakseen.

Karikko kertoo suurista suruista, seikkailuista, nuoruudesta, pelottomuudesta ja elämänhalusta. Tää onnistuu käsittelemään surua ja kaipuuta tosi kauniisti, hauskasti ja maagisesti. Sadut, kansaperinne ja arki sekoittuvat kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Tässä on tosi hieno tunnelma, samaan aikaan vallaton ja melankolinen.

[Milja · Rating 3 out of 5]

Kauniita/mielenkiintoisia lauseita:


Hän pelkää kuolemaa, ja juuri kuolemaa ihmiset pelkäävät. Kun he lukevat lehdistä tuntemattomille perheille tapahtuneista onnettomuuksista, he tuntevat suurta helpotusta. Tällä kertaa se ohitti heidät. Tällä kertaa se meni ohi eikä lehtien onnettomuuksista tullut heidän onnettomuuksiaan.

He ovat rakastavaisia rajan yli ja se on side, muita vahvempi ja lopullisempi. Se tuo pojan takaisin tai tytön mukanaan, lopulta niin käy.

Valkeiden valtajoutsenien kaltaisina me lennämme kevään ensimmäisiin sulapaikkoihin teitä katsomaan, sellaista kerrotaan, tarkkailkaa lintuja.

Täysin en lähde pois koskaan. Olenhan minä tarinankertoja.

[Jaana Angeria · Rating 4 out of 5]

Upea nuortenkirja, jonka todellinen hienous paljastuu kuitenkin vasta aivan lopussa.

Juuri sain kirjan luettua ja olen yhä tarinan lumoissa. Annan kuitenkin vain neljä tähteä, sillä jos kirja ei olisi ollut lukupiirikirjamme, se olisi jäänyt minulta kesken. Koko ajan oli jotain outoa ja kummaa, mutta varsinainen imu puuttui. Onneksi luin loppuun. Pidän siitä, että tarina onnistuu yllättämään ja jopa hieman nitkauttamaan ajatuksiani pois raiteiltaan.

[Reetta · Rating 4 out of 5]

Tämä oli hyvin koukuttavasti kirjoitettu tarina, joka kieputti mukaansa kohti kuoleman ja elämän loppumatonta arvoitusta. Henkilöihin oli helppo kiintyä, ja heitä halusi ymmärtää, vaikka vastauksia lukuisiin kysymyksiin alkoikin tulla vasta aivan kirjan lopussa. Vuorela on tarttunut vaikeaan aiheeseen, mutta tekee sen raikkaasti ja herkästi.

[meri · Rating 3 out of 5]

Vuorelalle tyypillinen lievä maaginen realismi on läsnä Karikossa, koskaan ei voi olla varma mikä on totta, unta tai jotain muuta. Tarinaa vie eteenpäin kirjailijan omaleimainen kerronta joka, myös Vuorelalle tyypillisesti, kulkee eri hahmojen nimikkojaksojen kautta.
Ei Vuorelan paras, mutta hieno, surua ainakin itselleni uudella tavalla käsittelevä teos.

[Booklunatic · Rating 3 out of 5]

3,5 Sterne

Schade, denn da wäre noch mehr drin gewesen. Aber nach der ersten Hälfte, die ich sehr spannend und faszinierend fand, hatte es für meinen Geschmack dann zu viele Längen und Wiederholungen. Etwas gestrafft wäre es ein richtig tolles Buch gewesen.

[Martta]

Siis tää oli lapsena mun lempikirja, vähän random? Ja luin tän nyt uudestaan monen vuoden jälkeen, tajuun kyl silleen mikä täs oli niin kiehtovaa ja oli tää edelleen tosi hieno, viel synkempi myös kun muistin

[Lisa · Rating 2 out of 5]

2,5*

[Sanna ☆ · Rating 3 out of 5]

Nuoremmille lukijoille.
Nuorten kirja teini-ikäisistä pojista ja elämän ja kuoleman rajasta.

[Lotta · Rating 2 out of 5]

Tykkäsin kuvituksesta, erilaisista luvuista ja Mitjasta ja Vladimirista. Loppu oli ihana ja sydäntäsärkevä. Tarinankerronta tai tarina ei kuitenkaan napannu muuta ku ihan lopussa.

[Aamupieni · Rating 5 out of 5]

niin ihana ja kaunis, upeat kuvat, jotka sopivat täydellisesti tunnelmaan<3 minun isäni on kuvittanut tämän kirjan, mutta rakastaisin tätä muutenkin

[Laura • kirjaillen · Rating 3 out of 5]

3,5⭐

[Jasi · Rating 3 out of 5]

Mitja fährt mit seinem Bruder Wladimir und seiner Mutter in einem gemieteten Wohnwagen Urlaub. Ohne ihren Vater, den der muss noch arbeiten. Am Strand lernt Mitja ein seltsames aber wunderschönes Mädchen kennen über die er noch mehr heraus finden will. Außerdem trifft er auf eine Bande Jungs, die sich selbst Wracks nennen. Sie erklären ihm dass sie am Strand wohnen und sogar ihr eigenes Camp aufgebaut haben. Mitja spürt dass sie Jungen genauso viele Geheimnisse haben wie das soderbare Mädchen und schließt sich ihnen an. Den im Strand steckt mehr als er glaubt...

Im Buch wird von mehreren Perspektiven geschrieben, einmal von Mitja, einmal von dem Mädchen und einmal in der Vergangenheitsform von Wladimir. Besonders interessant finde ich die Vergangenheitsform von Wladimir, den der Junge beschreibt aus seiner Perspektive die Geschichte von dem Silo, bei dem Mitjas beste Freund vom Dach gestürzt ist und verstarb.

Ich muss zugeben anfangs fand ich das Buch ein bisschen langweilig. Ich hab keinen richtigen roten Faden finden können und nicht gewusst worauf es hinausläuft. Man wird viel zu schnell in die Geschichte geschmissen,findet sich dann im Laufe aber immer besser darin zurecht. Je weiter man kommt desto interessanter und vielschichtiger wurde die Story.

Besonders schön fand ich den Schreibstil. Es klingt komisch aber er ist wirklich sehr locker und beinahe leicht wie eine Sommerbrise. Man hat sofort dieses 'Strand-Feeling' wenn man es liest. Die Autorin rundet alles mit seichten aber schönen Sätzen ab, die eigentlich kein Muss aber ein netter Zusatz sind.

Mitja - der Protagonist. Ein Thema für sich. Einerseits gefiel mir der abenteuerlustige Junge richtig gut, aber manchmal war er so glatt, das es nicht mehr realisitisch wirkte. Die Jungs bieten ihm an ins Camp aufgenommen zu werden, natürlich schlägt er ohne für und aber ein und ist mit dabei. Oft kam er mir auch willenlos vor, jemand sagt etwas zu ihm und er tut es sofort, solange dieser Befehl nicht von seiner Mutter kommt.

Schlussendlich hat das Buch dann eine tolle Wendung die mich total erstaunt hat. Man rätselt selbst schon mit was hinter all dem stecken könnte. Was sich dann wirklich hinter dieser interessanten Geschichte verbirgt hat mich wirklich überrascht, sehr positiv. Das Ende ist sehr gelungen und hat praktisch die ganze Story komplett verändert.

~ Fazit: ~
Zwischendurch war ich immer wieder verwirrt und im Ganzen gab es einfach beim lesen viel zu viele Frage die sich zu langsam entschlüsselten, am Schluss allerdings wurde es dann immer besser. Erst dann sieht man was für eine schöne Geschichte eigentlich dahinsteckt und welche tolle Message das Buch übermittelt. Das Ende hat mich richtig umgehauen und wäre das ganze Buch wie das Ende, hätte es ein Highlight werden können. Somit entscheide ich mich für drei gute Sterne.

[Buchdoktor · Rating 5 out of 5]

Seita Vuorelas Jugendroman lässt seine Leser zunächst völlig im Unklaren, um was es in ihrer Geschichte geht und wo sie spielen könnte. Mitja und Wladimir sind mit ihrer Mutter im Wohnmobil unterwegs zu einem einsam am Meer gelegenen Campingplatz. Die Handlung muss in der Neuzeit spielen, in der es Spielkonsolen und Graffiti gibt. Unterschiedlicher als die Jungen könnten Brüder nicht sein. Mitja (Dimitri) erkundet gern brachliegende Industrieanlagen und verfügt über die für sein gefährliches Hobby nötige Fitness. Sein Bruder Wladimir zieht die Sicherheit einer Welt aus Bildern und Texten vor. Direkt vor dem Sommerurlaub ist bei der Erkundung eines Lagersilos ein Junge verunglückt. Doch zur Beunruhigung des Lesers ist der Tod lange kein Thema zwischen Mutter und Söhnen. Es klingt an, dass die Mutter eigentlich diejenige wäre, die nach dem schrecklichen Unfall die größte Zuwendung bräuchte. Die Trauer scheint zunächst fest verschnürt und verborgen im Leben der Protagonisten. Bis sich die wahre Geschichte endlich entfalten kann, wird ein hohes Maß an Geduld vom Leser gefordert.

Erzählt wird aus zwei durch die gewählte Schrifttype deutlich zu unterscheidenden Perspektiven. Mitja berichtet in der Ichform; eine neutrale Erzählerstimme beobachtet Wladimir, der wiederum andere Kinder beobachtet. Mitja lernt eine Clique von Jungen kennen, die sich am Strand eine Unterkunft aus Treibholz gebaut haben und dort das ungebundene Leben moderner Piraten führen. Jugendliche, die in den Ferien eigene Wege gehen, kann ich mir noch problemlos vorstellen, bin aber verwundert darüber, dass die kleineren Kinder aus der Truppe niemand vermisst. Zusätzlich zu den jugendlichen Herren des Strandes, deren Herrschaftsgebiet auf der Landkarte nur als weißer Fleck abgebildet ist, taucht in Mitjas Blickrichtung ein Mädchen auf, das in einem verlassenen Hotel lebt und dort offenbar Hemden für die Sieben Schwäne näht. Begriffe wie Wrack oder Treibgut lassen sich in mehr als einer Bedeutung verwenden, so dass die Geschehnisse eine zusätzliche Ebene erhalten. Motive aus Märchen und Sagen, wie das des Fährmanns, wird jeder Leser individuell deuten und auch die Übergänge zwischen der realen Welt und ihren schwer fassbaren Randbereichen setzt jeder ganz persönlich. Mit ihren wie Fotos in Sepia wirkenden Bildern knüpft Seita Vuorela direkt an Bilder in meiner Vorstellung von Trümmergrundstücken und Industriebrachen an. Der Ausgang der Geschichte wird trotz deutlich gelegter Spuren viele Leser überraschen.

Seita Vuorelas Jugendroman behandelt das Thema Tod in sehr eigenwilliger Weise. Er lässt sich in keine Genre-Schublade zwängen und wird am ehesten geübte Leser, sowie Fans von Antje Wagner oder Antonia Michaelis ansprechen.

[Barbara · Rating 3 out of 5]

Mitja fährt mit seiner Mutter und seinem älteren Bruder Wladimir auf einen Campinglatz. Ein paar Wochen davor ist sein bester Freund zu Tode gestürzt. Der Vater ist nicht mitgekommen, die Mutter angeschlagen und der 15-jährige Wladimir zieht sich eine DVD nach der andern ein. Unterdessen treibt sich der unternehmungslustige Mitja in der Umgebung herum, wo er ein weißgekleidetes Mädchen trifft, das er faszinierend findet. Am Strand hingegen wird er von einer Gruppe von Jungs "überfallen", wird nach einer Mutprobe aber bald selbst Teil davon. Die "Wracks", wie sie sich nennen, sind wild, abenteuerlustig - und scheinen mit dem Mädchen verfeindet. - Der Roman enthält neben dem Ich-Erzähler Mitja und einem auktorialen Erzähler zwei weitere Stränge, die optisch abgesetzt sind: serifenlose Schrift für Rückblicke auf den Unfallhergang, Kursiv ein weiterer Erzähler, der sich vor allem mit dem Mädchen beschäftigt. Die Personen selbst werden wenig charakterisiert und bleiben dadurch eher konturlos. Das ist hier aber auch nicht so wichtig, die Geschichte wirkt mehr durch den Prozess, der darin erfolgt. Bald merkt man als Leserin, dass etwas an der Geschichte merkwürdig ist. Diese Ahnung verdichtet sich mehr und mehr im Verlauf der Tage, die man Mitja am Strand begleitet. Es ist weniger eine spannende, als eine atmosphärische Erzählung, die sich letztendlich mit dem Thema Trauer auf eine besondere Weise auseinandersetzt. Eine tröstliche Geschichte, v.a. für Jungs ab ca. 12 Jahren.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Tässäpä surumielinen kirjan aihe: liian nuorina itsensä hengiltä töheltävät pojat. Näitä poikia (joita on liian paljon..) jäävät kaipaamaan äidit ja isät, sisarukset ja ystävät. Seita Vuorela on kirjoittanut riipaisevasta aiheesta herkkävivahteisen ja omintakeisen romaanin, joka sopii luettavaksi niin lyhytpinnaiselle nuorisolle kuin paljon lukeneelle aikuisellekin. Teksti toimii hyvin ja lyhyissä kappaleissa ja vaihtuvissa kertojissa on imua -aina jaksaa lukea vielä seuraavan lyhyen kappaleen.

En heti muista, koska olisin viimeksi lukenut nykyaikaan sijoittuvan romaanin, jossa päähenkilö on 14-v poika. Mieleen tulee lähinnä lapsena luetut salapoliisiromaanit (sarjaan viisikko yms.). Kieltämättä kyseinen nahka tuntui hieman vieraalta, mutta lopulta niihinkin pääsi ihan sujuvasti sisälle. Ehdottomasti vinkkaamisen arvoinen kirja.

[Brigitte Alouqua · Rating 4 out of 5]

Je suis surprise de voir le niveau pour un livre classé young adult. Franchement, nous pourrions nous attendre à une utilisation de mots simplistes, mais pas du tout, et pourtant les sujets ne sont pas forcément simples.

Si au départ le résumé me promettait une bonne lecture, une fois arrivée au bout j’en ai retenu qu’il est d’une intensité rare pour ce genre. Honnêtement, bravo à l’auteur, le résultat est nickel.

Je ne vois pas d’autre mot que celui utilisé dans le résumé : envoûtant !

Vous le commencer, vous n’avez plus envie de le lâcher, il a beau faire 400 pages, je n’ai pas eu l’impression qu’il en fasse autant, les pages se tournaient toutes seules. J’en suis même venue à ne plus distinguer le vrai du faux, la mythologie du réel.

Laissez-vous surprendre par ce livre sans vous fier à sa classification Young Adult !

[Njalla · Rating 3 out of 5]

Kyllä minä tämän ehkä varovasti fantasiaksi luokittelisin. Olihan tässä aika lailla kummallisia elementtejä. Ja jotenkin tuntui, että tarina muutti suuntaa ja koko olemusta ihan kesken kaiken! Ei noin voi tehdä!
Ensin kuoli kaveri ja sitten se ei ollutkaan kaveri ja sitten homma menikin jo ihan häneksi. En vieläkään oikein ymmärrä mitä tapahtui.

Mutta paidat oli kiva yksityiskohta. Vaikken ensin tajunnutkaan ettei tyttö ole poikien seurassa, ja sitten tyttö olikin poikien vihollinen, vaikkei pojat olleet tytön vihollisia.

Pakko myöntää, että kun meinasi iskeä epätoivo, että eikö tämä kummallinen kertomus ikinä lopu, kävin katsomassa miten tarina päättyy. Karmea tarina, noin loppujen lopuksi. Jotenkin lohdullinen, mutta silti ihan kamalan karmea.

En tiedä tykkäsinkö.

[Olivia · Rating 4 out of 5]

Dieses Buch fängt an wie eine ganz normale Geschichte. Doch im Laufe des Buches wird es immer verwirrender. Plötzlich ist dort dieses Mädchen und diese Jungs vom Strand. Dann hät Mitja noch ein komisches Verhältnis zu seiner Mutter und seinem Bruder. Und mann weis das ganze Buch über nicht so genau was eigentlich passiert ist damals. Aber genau deshalb ist die Geschichte auch so spannend. Das Ende ist ( zumindest für mich) völlig unerwartet gewesen. Damit hätte ich nie gerechnet. Ich schreibe das hier schon mehr als ein Jahr später als ich das Buch gelesen habe, das heißt das mich dieses Buch sehr fasziniert hat. Sonst könnte ich das nicht so schreiben.Alles in allem hat mir das Buch gut gefallen

[Heidi · Rating 5 out of 5]

Kaunis, koskettava, surumielinen ja rohkea kertomus sellaisesta aiheesta jolle harvoin löytää "oikeita" sanoja. Olin todella vaikuttunut kirjan kauniista kielestä ja siitä maagisesta tunnelmasta jonka kirjailija on onnistunut jotenkin vaivattoman ja teeskentelemättömän oloisesti luomaan. Tyylilajillisesti omaan mieleeni tämä maaginen realismi ja pitkästä aikaa oikein vaikuttava kirja! Niin ja vaikka mukana oli tiettyä ennalta arvattavuutta, niin tarinan etenemisen kannalta se ei ollut mielestäni ollenkaan häiritsevää, tietynlainen jännite säilyi loppuun asti.

[Noora · Rating 4 out of 5]

Vuorelalla on ihan mahtava tyyli kirjoittaa. Vaikka tarinan idean arvaa aika varhaisessa vaiheessa, se ei mitenkään riko tarinan lumousta. Päässä alkoi heti soida PMMP:n Lautturi ja alusta asti kirja vertautui mielessäni Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieleen. Kamala, mutta kaunis tarina, joka jää mieleen lukemisen jälkeenkin pitkäksi aikaa.

[Taija · Rating 3 out of 5]

Mä olisin niin halunnut antaa tälle neljä tai jopa viisi tähteä, mutta jostain syystä teksti tuntui välillä hankalalta ja perusteettomalta. Taustalla häilyvä tunnelma on ehdottomasti sen viiden tähden arvoinen, mutta itse tarina oli liian vaikea ja jotenkin itselleni liian "romanttinen" sanan gootillisessa mielessä.

[Taru Luojola · Rating 2 out of 5]

En toki ole kirjan kohderyhmää, mutta... Vaikea oli pitää mielenkiintoa yllä, mietin välillä jopa kirjan jättämistä kesken, mutta tarvoin silti loppuun. En tiedä, kiehtovia elementtejä, mutta kokonaisuus ei iskenyt.

[Linnea · Rating 3 out of 5]

Karikko on erikoinen ja omanlaisensa nuortenkirja. Omituisen oloisen leirintäalueen salaisuudet paljastuvat lukijalle vähitellen, itse kiepuin iloisesti tarinan mukana. Kirjoitustyyli on erilainen, mutta kirjan tunnelmaan hyvin sopiva. Positiivinen yllätys. (3 1/2)