What do you think?
Rate this book
Äärioikeisto Suomessa: Vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa
Kirja kuvaa sitä ympäristöä ja moninaista joukkoa, joista nykyiset äärioikeistolaiset liikkeet saavat vaikutteita. Samalla se haastaa ajatuksen Perussuomalaisista työväenpuolueena ilman sosialismia. Teos asettaa yleisen oikeistolaistumisen osaksi eurooppalaista äärioikeistolaista maisemaa ja Suomen äärioikeiston rakentaman liikkeen saavutukseksi.
Oikeistopopulistinen Perussuomalaiset on tänään Suomen suurimpia puolueita. Sekalaiseen kansanedustajajoukkoon kuuluu myös edustajia, joiden tausta on äärioikeistolaisessa Suomen Sisu -järjestössä. Kehitys Suomessa seuraa muissa pohjoismaissa ja ympäri Eurooppaa nähtyä mallia. Kun valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi "maahanmuuttokritiikin" avulla. Ne ovat ottaneet etäisyyttä avoimen rasistisiin ryhmiin, joista ne aiemmin hakivat ideologiansa.
Kirjoittajat erittelevät varsinkin pohjoismaisen äärioikeiston vaikutuksia suomalaisiin ryhmiin. Kirjoittajat analysoivat tarkkaan oikeistopopulistien sananvapauskeskustelua ja äärioikeiston voimakasta antifeminismiä.
Oikeistopopulistinen Perussuomalaiset on tänään Suomen suurimpia puolueita. Sekalaiseen kansanedustajajoukkoon kuuluu myös edustajia, joiden tausta on äärioikeistolaisessa Suomen Sisu -järjestössä. Kehitys Suomessa seuraa muissa pohjoismaissa ja ympäri Eurooppaa nähtyä mallia. Kun valkoisen vallan -ryhmien ja uusnatsien on ollut vaikea toimia, äärioikeisto on pyrkinyt sisäsiistiksi "maahanmuuttokritiikin" avulla. Ne ovat ottaneet etäisyyttä avoimen rasistisiin ryhmiin, joista ne aiemmin hakivat ideologiansa.
Kirjoittajat erittelevät varsinkin pohjoismaisen äärioikeiston vaikutuksia suomalaisiin ryhmiin. Kirjoittajat analysoivat tarkkaan oikeistopopulistien sananvapauskeskustelua ja äärioikeiston voimakasta antifeminismiä.
338 pages, Paperback
First published October 1, 2012
6 people are currently reading
109 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 11 of 11 reviews
May 23, 2020
Dan Koivulaakson, Mikael Brunilan ja Li Anderssonin Äärioikeisto Suomessa julkaistiin jo vuonna 2012, joten se ei ole enää täysin ajan tasalla vuonna 2020, jolloin persujen ”jytky” kuuluu jo lähihistoriaan ja Halla-Ahon johtamista Perussuomalaisista povataan seuraavaa mahdollista pääministeripuoluetta. Suuri osa kirjasta kuitenkin käsittelee suomalaisen ja eurooppalaisen äärioikeiston historiaa, ja näiltä osin teksti on yhä tuoretta.
Parhaimmillaan Äärioikeisto Suomessa on osoittaessaan yhteydet, joita Suomalaisen äärioikeiston ja sen eurooppalaisten vastineiden, mm. Ranskan Front nationalin tai English Defence Leaguen, kanssa aivan kiistämättä on. Kansallismielisyys osoittautuu erittäin kansainväliseksi ilmiöksi. Kirjoittajat nostavat keskeiseksi toimijaksi Suomen Sisu -järjestön, jonka aktiivit, kuten Teemu Lahtinen, Olli Immonen ja Jussi Halla-Aho, ovat olleet jo vuosikausia vähintään puolitunnettuja persupoliitikkoja. Sisulaisista korkeimmalle politiikassa ovat tähän mennessä nousseet entinen puolustusministeri Jussi Niinistö ja entinen eurooppa-, kulttuuri- ja opetusministeri Sampo Terho. Järjestöstä maalaillaan miltei myyttistä peikkoa hieman samaan tapaan kuin nuivakkipuolella ajoittain arvellaan Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:n ohjailevan Suomen oikeusjärjestelmää georgesorosmaisin ottein.
Heikkoutena kirjassa on sen tavaton asenteellisuus. Tällä en tarkoita sitä, että persuihin ja äärioikeistoon tarvitsisi suhtautua myönteisesti tai edes neutraalisti, mutta Koivulaakso kumppaneineen olisi voinut tavoitella edes hieman suurempaa objektiivisuutta. Rivien välistä selviää, ettei Suojelupoliisi ole ottanut kirjaprojektia mitenkään tosissaan, ja tämä kirvoittaa kirjoittajilta happamia ja paljonpuhuvia kommentteja: ”Termi skinhead-yhteys kuvastaa hyvin virkavallan ongelmallista suhtautumista äärioikeistolaisiin poliittisiin ryhmiin ja rasistisesti motivoituneisiin rikoksiin. – – Monet skinheadit ovat päinvastoin joko vasemmistolaisia antirasisteja tai täysin epäpoliittisia.” Niinpä niin – varsinkin Dan Koivulaaksolla kerrotaan olevan läheiset suhteet ”antifasisteina” tunnettuihin vasemmistolaisiin rähinäryhmiin, joiden jäseniä jostakin syystä tuntuu olevan usein paikalla silloin, kun esiintyy äärioikeistolaista väkivaltaa. Näin oli myös kirjan julkistamistilaisuudessa Jyväskylän kirjastossa 30.1.2013, jossa äärioikeistolainen hyökkääjä puukotti paikalla ollutta, teleskooppipampulla aseistautunutta miestä. Äärioikeistolaisia väkivallantekoja ei ole Suomessa tapahtunut määrällisesti paljon, joten kirjoittajat ovat panostaneet niiden laadulliseen kuvaamiseen, esimerkiksi jonkun pää oli ”turvonnut lähes koripallon kokoiseksi”. Tyylilaji tuo mielen Alibi-lehden ja on viihdyttävää, joskaan se ei lisää kirjan tai kirjoittajien uskottavuutta.
Kirjan loppua kohden kirjoittajien ote paranee. Perussuomalaisten puolueohjelmassa riittää ruodittavaa ja on epätodennäköistä, että kovin moni suomalainen olisi kannattanut esim. vuoden 2011 ohjelmassa olleita työllisyystoimenpiteitä. Siitä huolimatta persuista ei onnistuttu luomaan kovinkaan pelottavaa uhkakuvaa. Kärkevin argumentti koskee persujen maahanmuuttovastaisuutta, joka kirjoittajien mielestä on merkki rasismista. Onko rasismi kuitenkaan ainoa mahdollinen syy haluta rajoittaa maahanmuuttoa? Mikä olisi kirjan kirjoittajien mielestä maahanmuuton sopiva taso? ”Rajat kiinni” ja ”rajat auki” -linjojen välillä on paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen persut ovat nauttineet ennennäkemätöntä kansansuosiota, ja he pitivät gallup-tiedustelujen kärkipaikkaa aina Covid-19-kriisin puhkeamiseen saakka. Persujen voittokulun tukkeeksi on toisaalta noussut Sanna Marinin kekkosmainen kansansuosio, joten tässä vaiheessa on vielä vaikea arvata, millaisen eduskunnan saamme vuoden 2023 vaalien jälkeen.
Parhaimmillaan Äärioikeisto Suomessa on osoittaessaan yhteydet, joita Suomalaisen äärioikeiston ja sen eurooppalaisten vastineiden, mm. Ranskan Front nationalin tai English Defence Leaguen, kanssa aivan kiistämättä on. Kansallismielisyys osoittautuu erittäin kansainväliseksi ilmiöksi. Kirjoittajat nostavat keskeiseksi toimijaksi Suomen Sisu -järjestön, jonka aktiivit, kuten Teemu Lahtinen, Olli Immonen ja Jussi Halla-Aho, ovat olleet jo vuosikausia vähintään puolitunnettuja persupoliitikkoja. Sisulaisista korkeimmalle politiikassa ovat tähän mennessä nousseet entinen puolustusministeri Jussi Niinistö ja entinen eurooppa-, kulttuuri- ja opetusministeri Sampo Terho. Järjestöstä maalaillaan miltei myyttistä peikkoa hieman samaan tapaan kuin nuivakkipuolella ajoittain arvellaan Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:n ohjailevan Suomen oikeusjärjestelmää georgesorosmaisin ottein.
Heikkoutena kirjassa on sen tavaton asenteellisuus. Tällä en tarkoita sitä, että persuihin ja äärioikeistoon tarvitsisi suhtautua myönteisesti tai edes neutraalisti, mutta Koivulaakso kumppaneineen olisi voinut tavoitella edes hieman suurempaa objektiivisuutta. Rivien välistä selviää, ettei Suojelupoliisi ole ottanut kirjaprojektia mitenkään tosissaan, ja tämä kirvoittaa kirjoittajilta happamia ja paljonpuhuvia kommentteja: ”Termi skinhead-yhteys kuvastaa hyvin virkavallan ongelmallista suhtautumista äärioikeistolaisiin poliittisiin ryhmiin ja rasistisesti motivoituneisiin rikoksiin. – – Monet skinheadit ovat päinvastoin joko vasemmistolaisia antirasisteja tai täysin epäpoliittisia.” Niinpä niin – varsinkin Dan Koivulaaksolla kerrotaan olevan läheiset suhteet ”antifasisteina” tunnettuihin vasemmistolaisiin rähinäryhmiin, joiden jäseniä jostakin syystä tuntuu olevan usein paikalla silloin, kun esiintyy äärioikeistolaista väkivaltaa. Näin oli myös kirjan julkistamistilaisuudessa Jyväskylän kirjastossa 30.1.2013, jossa äärioikeistolainen hyökkääjä puukotti paikalla ollutta, teleskooppipampulla aseistautunutta miestä. Äärioikeistolaisia väkivallantekoja ei ole Suomessa tapahtunut määrällisesti paljon, joten kirjoittajat ovat panostaneet niiden laadulliseen kuvaamiseen, esimerkiksi jonkun pää oli ”turvonnut lähes koripallon kokoiseksi”. Tyylilaji tuo mielen Alibi-lehden ja on viihdyttävää, joskaan se ei lisää kirjan tai kirjoittajien uskottavuutta.
Kirjan loppua kohden kirjoittajien ote paranee. Perussuomalaisten puolueohjelmassa riittää ruodittavaa ja on epätodennäköistä, että kovin moni suomalainen olisi kannattanut esim. vuoden 2011 ohjelmassa olleita työllisyystoimenpiteitä. Siitä huolimatta persuista ei onnistuttu luomaan kovinkaan pelottavaa uhkakuvaa. Kärkevin argumentti koskee persujen maahanmuuttovastaisuutta, joka kirjoittajien mielestä on merkki rasismista. Onko rasismi kuitenkaan ainoa mahdollinen syy haluta rajoittaa maahanmuuttoa? Mikä olisi kirjan kirjoittajien mielestä maahanmuuton sopiva taso? ”Rajat kiinni” ja ”rajat auki” -linjojen välillä on paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen persut ovat nauttineet ennennäkemätöntä kansansuosiota, ja he pitivät gallup-tiedustelujen kärkipaikkaa aina Covid-19-kriisin puhkeamiseen saakka. Persujen voittokulun tukkeeksi on toisaalta noussut Sanna Marinin kekkosmainen kansansuosio, joten tässä vaiheessa on vielä vaikea arvata, millaisen eduskunnan saamme vuoden 2023 vaalien jälkeen.
December 8, 2017
Kattava katsaus äärioikeiston historiaan ja nykytilaan Suomessa, sen yhteyksiiin eurooppalaisiin ja kansainvälisiin liikkeisiin ja siihen, miten perussuomalaiset asettuvat kartalle. Termejä "oikeistopopulisti" tai "äärioikeisto" käytetään melko ylimalkaisesti mediassakin, joten tarkempi analyysi ja määritelmien antaminen äärioikeistoon liittyvistä liikkeistä olivat erityisen hyödyllisiä. Paljon on tietysti tapahtunut kirjan julkaisemisen jälkeen sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti, joten toivottavasti siitä saadaan jossain vaiheessa päivitetty painos.
March 5, 2020
Ehkä suurin ongelma tässä kirjassa on, että vajaassa kymmenessä vuodessa se on auttamattomasti vanhentunut. Käytännössä siis, kun vuoden 2012 poliittinen tilanne esitetään kirjassa äärimmäisenä, käy taasen itsellä mielessä, että voisimmepa palata siihen tilanteeseen. Olisiko aika kirjoittaa kirjalle toinen epilogi, ja päivittää kirjan tiedot ajantasalle?
March 1, 2020
Tiedolliset puutteet ja argumentaatiovirheet (joko tahalliset tai tahattomat) vähän latistivat, mutta poleemisena mielipidekirjoituksena lukemisen arvoinen. Ei pidä vahingossa mennä luulemaan non-fictioniksi.
April 2, 2023
Ostin tämän kirjan sen julkaisuvuonna 2013, jolloin luin sen kahta viimeistä lukua lukuunottamatta. 10 vuotta myöhemmin sain sen viimein luettua loppuun. Eduskuntavaalipäivänä tuntuu erittäin ajankohtaiselta.
March 29, 2020
Hyvä yhteenveto äärioikeiston kehityksestä ja heidän käyttämästään populismista. Hiukkasen olisi voinut käyttää maanläheisempiä termejä, kaikkia termejä ei ollut selitetty. Muuten hyvä kirja.
October 18, 2013
Tämä joukkoistettu tietoisku oikeistopopulismista on ajankohtainen ja tärkeä. Sen lukeminen avartaa silmiä.
Kirja laittaa historialliseen kontekstiin Euroopan ja Suomen äärioikeiston, radikaalikonservatismin ja populismin nousun pitkän vasemmistokeskustalaisen hegemonian tuhkista.
Ymmärtääkseen perussuomalaisia tulee ymmärtää mitä muissa pohjoismaissa tapahtuu, ja mitä muualla Euroopassa on hiljatellen, osittain tietoisesti, tapahtunut, kun äärioikeisto on brändännyt itsensä salonkikelpoiseksi.
Kirja tarjoaa tervetulleen katsauksen niin Ranskan, Ruotsin kuin Italiankin radikaalioikeiston piireihin. Näiden piirien sisäsiittoisuus (pun intended) osoittaa, että nationalismi on uusi Kansainvälinen. (Kyllä vasemmistoa kismittää!)
Mutta mistä "Jytkyssä" on kyse? Miksi juuri nyt? Tähän kirja ei tarjoa suoraa vastausta. Oikeistopopulismi on nähdäkseni toisaalta oire taloudellisesta kriisistä, joka kytkeytyy todelliseen kamppailuun Euroopan (Unionin) kohtalosta, ja toisaalta reaktio monikulttuurisen kansallisvaltion syntyyn viime vuosikymmeninä, joka kytkeytyy kuviteltuun kriisiin Euroopan ja "valkoisen heteromiehen" (kulttuurin) kohtalosta. Sitä voi ajatella niinkin, että halla-aholaisuutta on aina ollut, mutta se tarvitsee otollisen maaperän kukkia. Siitä otollisesta maaperästä Soinikin on aina puhunut, ja 2011 planeetat viimein osuivat kohdalleen. Soinin mukana nousi Halla-Aho, ja Halla-Ahon mukana kansainvälinen radikaalioikeistolaisuus.
Tätä kokonaisuutta, johon kuuluu hyvin monenlaisia, maltillisia ja radikaaleja, elementtejä, ei voi laittaa nätisti paloiksi, aivan kuten Greenpeacen toimintaa ei voi täysin irroittaa Vihreän liikkeen puoluepoliittisesta toiminnasta.
Oma mielipiteeni on, että populistisetkin protestiäänet EU- ja maahanmuuttokysymyksissä ovat demokratian kannalta hyvä asia. Uskon, että näiden kysymysten esiinnostaminen ja rationaalinen debatointi tekee Euroopasta paremman paikan kaikille.
Ongelma syntyy, jos tämän legitiimin keskustelun mukana suomalaiseen ilmapiiriin pesiytyy todellista rasismia, äärikonservatismia ja monokultturismia, jotka nakertavat yhteiskuntamme arvopohjaa; tämä valitettavasti voi johtaa poliittisen väkivallan lisääntymiseen, sillä maltillisen oikeistopopulismin laitamilla piilee aina joukko opportunistisia natseja ja puukkojunkkareita.
Mutta toisaalta: minkäpä liikkeen laitamilta EI löytyisi väkivaltaa ja typeryyttä? Kysymys kuuluukin, onko maahanmuuttokriittinen, anti-suvaitsevainen radikaalioikeistolaisuus niin poikkeava uhka, että se asettaa koko eurooppalaisen arvomaailman ja kahden vuosisadan edistyksen vaakalaudalle? Kirja laittaa pohtimaan, eikä vastaus ole vielä selvä.
Tämä kolmen vassarin kirjoittama kirja on osoitus vasemmiston kyvystä tuottaa laadukasta yhteiskunta-analyysia, jolla on pitkät perinteet. Kirja ei myöskään sorru turhaan puoluepolitikointiin, vaan säilyttää melko hyvin objektiivisuuden.
Miinuksia tulee vain siitä, että ajoittain kirjan kolmen kirjoittajan tarinat toistavat itseään. Ajanjaksot pomppivat ja useat tapahtumat mainitaan kahdessa tai kolmessakin yhteydessä. Vähän laiskaa editointia ja työnjaon kaaosta. Mutta ainakin lähdeviitteet ovat vakuuttavan kattavat, eikä kirjan tyyli tai kokonaisuus pahemmin kärsi kolmen kirjoittajan mallista.
Em. ajoittaisen toiston lisäksi kirja ei sisällä mitään turhaa, ja yllättävän vähän mitään ylilyöntejäkään. Uhkaa ei liioitella, se vain todetaan kylmän rauhallisesti. Vähän kuin Halla-Aho kirjoittaessaan maahanmuuton uhkista. Ehkä vasemmistolla ja hommalaisilla onkin jotain yhteistä: tarve luoda analyyttistä viholliskuvaa?
Kirja laittaa historialliseen kontekstiin Euroopan ja Suomen äärioikeiston, radikaalikonservatismin ja populismin nousun pitkän vasemmistokeskustalaisen hegemonian tuhkista.
Ymmärtääkseen perussuomalaisia tulee ymmärtää mitä muissa pohjoismaissa tapahtuu, ja mitä muualla Euroopassa on hiljatellen, osittain tietoisesti, tapahtunut, kun äärioikeisto on brändännyt itsensä salonkikelpoiseksi.
Kirja tarjoaa tervetulleen katsauksen niin Ranskan, Ruotsin kuin Italiankin radikaalioikeiston piireihin. Näiden piirien sisäsiittoisuus (pun intended) osoittaa, että nationalismi on uusi Kansainvälinen. (Kyllä vasemmistoa kismittää!)
Mutta mistä "Jytkyssä" on kyse? Miksi juuri nyt? Tähän kirja ei tarjoa suoraa vastausta. Oikeistopopulismi on nähdäkseni toisaalta oire taloudellisesta kriisistä, joka kytkeytyy todelliseen kamppailuun Euroopan (Unionin) kohtalosta, ja toisaalta reaktio monikulttuurisen kansallisvaltion syntyyn viime vuosikymmeninä, joka kytkeytyy kuviteltuun kriisiin Euroopan ja "valkoisen heteromiehen" (kulttuurin) kohtalosta. Sitä voi ajatella niinkin, että halla-aholaisuutta on aina ollut, mutta se tarvitsee otollisen maaperän kukkia. Siitä otollisesta maaperästä Soinikin on aina puhunut, ja 2011 planeetat viimein osuivat kohdalleen. Soinin mukana nousi Halla-Aho, ja Halla-Ahon mukana kansainvälinen radikaalioikeistolaisuus.
Tätä kokonaisuutta, johon kuuluu hyvin monenlaisia, maltillisia ja radikaaleja, elementtejä, ei voi laittaa nätisti paloiksi, aivan kuten Greenpeacen toimintaa ei voi täysin irroittaa Vihreän liikkeen puoluepoliittisesta toiminnasta.
Oma mielipiteeni on, että populistisetkin protestiäänet EU- ja maahanmuuttokysymyksissä ovat demokratian kannalta hyvä asia. Uskon, että näiden kysymysten esiinnostaminen ja rationaalinen debatointi tekee Euroopasta paremman paikan kaikille.
Ongelma syntyy, jos tämän legitiimin keskustelun mukana suomalaiseen ilmapiiriin pesiytyy todellista rasismia, äärikonservatismia ja monokultturismia, jotka nakertavat yhteiskuntamme arvopohjaa; tämä valitettavasti voi johtaa poliittisen väkivallan lisääntymiseen, sillä maltillisen oikeistopopulismin laitamilla piilee aina joukko opportunistisia natseja ja puukkojunkkareita.
Mutta toisaalta: minkäpä liikkeen laitamilta EI löytyisi väkivaltaa ja typeryyttä? Kysymys kuuluukin, onko maahanmuuttokriittinen, anti-suvaitsevainen radikaalioikeistolaisuus niin poikkeava uhka, että se asettaa koko eurooppalaisen arvomaailman ja kahden vuosisadan edistyksen vaakalaudalle? Kirja laittaa pohtimaan, eikä vastaus ole vielä selvä.
Tämä kolmen vassarin kirjoittama kirja on osoitus vasemmiston kyvystä tuottaa laadukasta yhteiskunta-analyysia, jolla on pitkät perinteet. Kirja ei myöskään sorru turhaan puoluepolitikointiin, vaan säilyttää melko hyvin objektiivisuuden.
Miinuksia tulee vain siitä, että ajoittain kirjan kolmen kirjoittajan tarinat toistavat itseään. Ajanjaksot pomppivat ja useat tapahtumat mainitaan kahdessa tai kolmessakin yhteydessä. Vähän laiskaa editointia ja työnjaon kaaosta. Mutta ainakin lähdeviitteet ovat vakuuttavan kattavat, eikä kirjan tyyli tai kokonaisuus pahemmin kärsi kolmen kirjoittajan mallista.
Em. ajoittaisen toiston lisäksi kirja ei sisällä mitään turhaa, ja yllättävän vähän mitään ylilyöntejäkään. Uhkaa ei liioitella, se vain todetaan kylmän rauhallisesti. Vähän kuin Halla-Aho kirjoittaessaan maahanmuuton uhkista. Ehkä vasemmistolla ja hommalaisilla onkin jotain yhteistä: tarve luoda analyyttistä viholliskuvaa?
July 6, 2015
Hyvä peruspaketti, joka tarkastelee radikaalin oikeiston ilmiötä kansainvälisesti--oikea näkökulma sosiaalisen median ja verkostoituneisuuden aikakaudella. Tähtiä jäi uupumaan lähinnä kahdesta syystä: ensiksi, lähestymistapa on kokonaan aatehistoriallinen. Pääosassa ovat ajatukset ja ajattelijat. Kuitenkin kaduilla riehuvat jotkut aivan muut. Ymmärtämättömyys natsismin tai fasismin aatteellisista koukeroista ei tee väkivallasta yhtään vähemmän poliittista, mutta suurilta osin käsittelemättä jäävät kysymykset radikaalin oikeiston vetovoimasta ja niistä sosio-ekonomisista tilanteista joista viha nousee. Pelkkä maahanmuuton kasvu ei ole riittävä selitys. Toiseksi, populaarikirjaksi tyyli on yllättävän kuivaa. Sen sijaan että ajatuksia käsiteltäisiin elävöittävien tapahtumien tai tilanteiden kautta (näitä on muutama kirjassa), suurimmaksi osaksi tyydytään listaamaan erilaisia ajattelijoita ja heidän ajatuksiaan. Lisa Bjurwaldin Euroopan Häpeä opn hyvä esimerkki samasta aiheesta elävästi kirjoitetusta kirjasta. Mutta hyvä tämä oli näinkin.
December 10, 2012
Ei voi kuin ihailla äärikoikeiston voittokulkua suomalaiseen valtavirtaan,osoittaa ymmärrystä ihmisiin vaikuttamisesta.Opin myös,että olen suvaitsevaisuusfasisti ja islamofiili ja eliitti ja autan islamin(rakenteelisesti fasistinen järjestelmä) valloittamaan maailman.Pakkohan mun on olla,kun en ole se toinen ja tunnusta sen ainoata oikeata objektiivista totuutta,mitä me eliitit yritämme peitellä..vaikka olenkin huonojen puolella,onneksi sentään minut on osoitettu helposti määriteltävään paikkaani.
August 7, 2015
Peruskurssi äärioikeiston ja oikeistopopulistisen maailmankuvan filosofiseen ja historialliseen taustaan niin Suomessa kuin Euroopassa. Tiivistä, ymmärrettävää tekstiä.
September 16, 2014
Hyvää analyysiä modernista äärioikeistosta.
Displaying 1 - 11 of 11 reviews