Ville Rannan esikoisteos vuodelta 2003 on mielenkiintoinen ja erikoinenkin tarina Helsingistä, joka joutuu veden valtaa jatkuvien sateiden myötä. Vesi nousee, joten ihmiset joutuvat muuttamaan korkeammalle ja korkeammalle.
Tapahtumat keskittyvät kerrostaloon, jossa pääosassa oleva nuoripari asuu. Mies on toimittaja, joka pyrkii katastrofin keskellä yhä jatkaa työntekoa ja nainen on kotosalla. Taloon alkaa muuttaa väkeä, pääministeriä myöten. Välillä kurkataan läheiseen kirkkoon, jossa pappi elää apulaisensa kanssa.
Sade vaikuttaa ihmisten mieliin. Ihmiset pyrkivät selviämään eri tavoin. Ranta onnistuu kuvaamaan tätä ihan hyvin.
Piirrosjälki on mustavalkoista ja yksinkertaista, ihan toimivaa. Tyylistä tulee hieman sanomalehtien stripit mieleen.
Juonta kuljetetaan vahvasti kuvien kautta ja tekstiä/puhetta on maltillisesti. Pidin tästä. Se sopi sateen hidastamaan maailmanmenoon. Muutoin juoni oli paikoitellen hieman töksähtelevä ja loppu jotenkin vain yhtäkkiä tuli eteen. Paljon jäi avoimeksi.
Oikein mielenkiintoinen teos, jossa olisi potentiaalia parempaankin. Erinomainen dystopiakehys antaisi siihen mahdollisuuksia.
Ihanan monitahoinen ja absurdi tarina. Koko yhteiskunta on muuttunut ja aikalailla hävinnyt jatkuvan sateen vuoksi. Veden pinta nousee ja uhkaa aina uusia asuntoja kerrostaloissa. Ihmiset eivät käy enää töissä, julkinen liikenne ei toimi. Teos tutkii, mitä tapahtuisi, jos kaikki elämässämme menisi uusiksi.
Teos on omalla tavallaan dystopia, mutta oikeastaan moni asia on paremmin. Yhteisöllisyyttä onkin enemmän. Naapurit tekevät yhteistyötä, kun yksin ei selviä eikä muita ole. Kirja ei koske hankaliin käytännön asioihin, kuten mitä tehdä, jos tarvitsee lääkäriä, tai mistä kaikki saavat ruokaa. Henkilöt joutuvat keskittymään tässä ja nyt tapahtuviin asioihin.
Teoksen poliittinen juonne on mielenkiintoinen, sitä olisi lukenut enemmänkin. Samoin uskonnollinen osuus. Samoin olisi ollut kiva tietää sataako kaikkialla, esim koko Suomessa, vai onko kyse paikallisesta ilmiöstä.
Ville Rannan välillä hyvin luonnosmainen piirros toimii ällistyttävän hyvin. Pienillä kasvojen ilmeillä teos tuntuu elokuvamaiselta. En ole ikinä lukenut yhtä hyvin visuaalisesti ja kerronnallisesti yhteen toimivaa sarjakuvakirjaa.
Olen diggailut Rannan stripeistä. Tämä oli ensimmäinen sarjakuvaromaani, jonka häneltä luin. Pidän paljon Rannan piirustustyylistä. Näennäinen yksinkertaisuus korostaa hyvin tarinan absurdeja kohtia. Tai koko tarina on absurdi tai surrealistinen, runollinen dystopia, joka tuo esiin eri ihmisluonteita. Minä näin tämän symbolisena. Jonkinlainen elämän erätauko, tai erehdys, jota ei ole vielä tajunnut tehneensä, luova blokki? Tarina soljuu hyvin eteenpäin, ruudut seuraavat hienosti toisiaan, leikkien perspektiiveillä. Miten lopettaa tällainen tarina? Vaikeaa. Loppu oli vähän liian selviö, ja klishee, muuten hieno tunnelma.
Sataa sataa ropisee, eikä se sada sitten koskaan lakkaa, ja kaupunki pikkuhiljaa vajoaa veden alle. Korkeimmalla paikalla olevaan kerrostaloon alkaa muuttaa korkea-arvoista väkeä, samalla kun kaupunki vajoaa kosteaan apatiaan. Aika omituinen juttu, mutta hyvin piirretty, ja tarinassakin on vähän kierrettä. Oikein mainio.