Kellari eli kertomus poikkeuksellisista ja järkyttävistä tapahtumista, jotka aikoinaan herättivät suurta huomiota Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa.
On alkukesä Turussa vuonna 1796. Luutnantti Carl Wennehielm on matkalla raatihuoneelle saatuaan edellisenä iltana salaperäisen viestin. Hän väistelee mukulakivikujalla hevoskärryjä ja muita vastaantulijoita. Torilla on aina kuhinaa, vaikka suuret markkinat ovat vasta tulossa. Tunnollisena miehenä Wennehielm haluaa olla ajoissa paikalla, sillä hänet on selvästi kutsuttu tapaamiseen tärkeässä asiassa.
Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat ovat suistaneet Euroopan sijoiltaan. Ruotsin kuningaskunnassakin poliittiset intohimot vellovat, sivistyselämään vaikuttavat uudet virtaukset ja kaupankäynti etsii muotojaan. Kun Turun kaupungin liepeiltä löydetään ruumis kovin epätavallisissa oloissa, tarvitaan luutnantti Wennehielmin kokemusta ja tarkkaa silmää selvittämään tapahtumien kulkua.
En yleensä lue dekkareita, mutta jos luen, niin todennäköisesti ne ovat historiallisia sellaisia. Niin nytkin. Jyrki Heinon "Kellari" (Schildts & Söderströms, 2012) on 1700-luvun loppupuolen Turkuun sijoittuva rikoskertomus. Luutnantti Carl Wennehielm kutsutaan tutkimaan julmaa murhatapausta, jonka uhriksi on valikoitunut varsin epämääräisellä maineella varustettu kapteeni. Lieneekö kyse kahvin salakuljetuksesta vai juontavatko jäljet peräti Kustaa III:n murhaan ja selvittämättä jääneeseen salaliittoon...?
Heino on kirjoittanut ihan mukiinmenevän rikostarinan, jonka parissa viihdyin alusta loppuun asti. Murhamysteeriä enemmän taisin pitää historiallisesta ajankuvauksesta, olkoonkin, että välillä asioita tuotiin esille hieman itsetarkoituksellisen tuntuisesti.
En voi välttyä ajatukselta, etteikö näistä aineksista olisi voinut saada aikaiseksi vieläkin parempaa dekkaria, mutta viihdyin siitä huolimatta kirjan parissa kolmen Goodreads-tähden arvoisesti.
Tykkäsin! Oli kiva lukea vaihteeksi miehen kirjoittamaa historiallista romaania, kun Suomessa niitä yleensä julkaisevat naiskirjailijat, tai siltä ainakin tuntuu. Kirjan viimeinen kappale sai suorastaan hymyn huulille. Wennehielm oli mukava tuttavuus, ja Appengrenkin vaikutti pätevältä kaupunginviskaalilta. 1700-luvun loppu oli historiallisesti oikein kiinnostavaa aikaa vallankumouksineen, poliittisine salajuonitteluineen sekä kahvikieltolakineen, ja mennyt Turku heräsi eloisasti henkiin. Pidin myös siitä, että tekstissä käytettiin paikkojen ja eläinlajien vanhoja nimiä (kuten kirri (=tiira tai kenties naurulokki) sekä Hirwisalo (nyk. Hirvensalo). Kirjassa on toki omat puuteensakin; kirjoitustyyli oli välillä aika kuivakkaa, minkä lisäksi käy ilmi ettei Heino todellakaan osaa kirjoittaa repliikkejä lasten suuhun.
No niin, tässä on taas käytetty runsaasti infodumppauksia. Aikakausi on kieltämättä mielenkiintoinen, mutta odotan historialliselta fiktiolta ajankuvan luontevaa punoutumista itse juoneen. Nyt nuo erilliset tietoiskut kalskahtivat välillä museoesitemäisiltä. Ei esitteissä mitään vikaa ole, mutta fiktiossa tuollainen on lähinnä vaivaannuttavaa. Varsinkin kun tajuaa että jos ne siivoaisi pois, se ei mitenkään vaikuttaisi tarinan kulkuun. Toisaalta, itse mysteerin ratkominenkin oli hieman kuivaa, joten suuren tutkimustyön hyödyntäminen ei ollut se ainoa ongelma, puhumattakaan siitä ettei Heinon kirjoitustyyli oikein iskenyt.
Kirja alkoi hyvin, tarina oli kiinnostava ja Turku tietysti mainio tapahtumapaikka. Pidin ihan Wennehielmin hahmosta, mutta tarina ei ihan loppuun asti kuitenkaan kantanut. Kirjailijan luonnontieteilijän taustaa olisi voinut hyödyntää rutkasti ja siten lisätä Wennehielmin hahmoon syvyyttä. Vaikka historiantutkija olen, minua ei erityisemmin haitannut historiallisten faktojen iskeminen tekstin sekaan vähän erillisinä lisäyksinä. Potentiaalia oli paljon, mutta murhaajan "traaginen tausta" ei erityisemmin traaginen ollut. Odotin pitkää tehokasta ja yllättävää juonen käännettä, mutta sitä ei sitten tullut. Mutta teksti oli sujuvaa ja teos nopealukuinen.
Mielenkiintoinen aikakausi josta on kirjoitettu liian vähän, melko mielenkiintoinen mysteerijuoni jonka toteutuksessa olisi ollut vielä parantamisen varaa, kohtuuttoman puisevasti ja kehnosti kirjoitettu koko juttu. En myöskään lainkaan pidä siitä, että sinänsä ansiokkaasti tehty historiallinen tutkimus on työnnetty isoiksi, kuiviksi ja osin tarpeettomiksi faktaryöpsäyksiksi eikä upotettu sujuvasti kerrontaan siltä osin kun niillä asioilla on ylipäätään jotain merkitystä. Hyvä idea, mutta toteutus olisi voinut olla todella paljon parempi.
Mukavan leppoisa ja jouheasti etenevä historiallinen dekkari. Ei liikaa verta eikä suolenpätkiä, vaan sen sijaan paljon juonen lomaan ripoteltua historiallista knoppitietoa. Ja tapahtumapaikkana oma rakas Turku, mikä tietysti kiehtoi ainakin yhden lisätähden verran. Lainasin kirjan lentokone/ lomalukemiseksi ja täytti tehtävänsä. Valitsin reissuluettavaksi myös toisen historiallisen dekkarin, Tallinnaan sijoittuvan Apteekkari Melckhior ja Tallinnan kronikka-kirjan. Liekö kotiseuturakkauteen liittyvää puolueellisuutta vai mitä, mutta tykkäsin Wenneheimistä enemmän. Kaupungin wanha kartta (oikea tai fiktiivinen) ja muutama aikaan liittyvä kuva olisivat olleet kiva lisä. Osan tapahtumapaikoista tunnisti, mutta osaa joutui arvailemaan, kun nimiä oli muutettu/nimet olivat aikojen saatossa muuttuneet.
Hyvää historiallista fiktiota 1700-luvun lopun Turusta. Alkuun vähän haparoivaa, mutta loppua kohti vain parani. Ikään kuin kirjoittaja olisi päässyt aiheeseen kunnolla sisälle vasta loppupuolella. Täytyy lukea loputkin sarjasta.
1700-luku oli kiehtovaa aikaa monikielisessä ja monikulttuurisessa Turussa, Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Elämän monikerroksisuus ja vanhan systeemin murtuminen on hieno tausta murhalle.
Todella mainio esikoisdekkari, joka sijoittuu 1700-luvun viimeisille vuosille; ajanjaksolle, joka mielenkiintoisuudestaan huolimatta taitaa olla kovin harvinainen kotimaisessa kirjallisuudessa. Nautin erityisesti hyvin rakennetusta ajankuvasta, jonka toivon perustuvan hyvään pohjatyöhön. Juonikin on sopivan kiemurainen, ja Heino käyttää hyväkseen kyseisen ajan poliittista ilmapiiriä ja muita tapahtumia. Puhdasta dekkaria etsiville "ylimääräiset" historiaselostukset ovat ehkä liikaakin, mutta minusta ne olivat melkeinpä kirjan mielenkiintoisinta antia. Perustiedot aikakaudesta on kuitenkin hyvä olla. Kustaa III:n murhan tai kahvikieltolain vaikutuksia ei useinkaan ole käsitelty suomalaisesta näkökulmasta tai ainakaan en itse ole niihin törmännyt. Vaikka tämä onkin fiktiota, niin se vaikutti kuitenkin erittäin todentuntuiselta. Kieli on sujuvaa ja nopealukuista, mutta dialogissa oli kuitenkin vanhahtava tyyli. Huumoriakin löytyi ja se oli paikoin varsin pisteliästä niin turkulaisia kuin yliopiston ja eliitinkin väkeä kohtaan. Lieneekö mikään muuttunut 200 vuodessa... Kuulemma työpöydän laatikossa majailee vielä toinenkin kirja, joten toivottavasti luutnantti Wennehielmin tutkimukset jatkuvat. Varmasti oman genrensä kotimaista parhaimmistoa, vaikka onkin myönnettävä, että kilpailua ei paljon ole.
Pirteä ja jollain tavoin hyvin leppoisa salapoliisikertomus 1700-luvun lopun Turusta, vaikka verisiä murhia tehdään ja juonia riittää. Päähenkilönä häärii omia traumojaan käsittelevä sympaattinen luutnantti Wennehielm. Elämänmakuinen ja aidontuntuinen ajankuva koukuttaa.