Miksi noidalla on luuta ja pirulla sarvet? Entä miksi jäniksen käpälä tuottaa onnea ja seitsemän on onnen luku? VTL Ari Turunen johdattaa lukijan taikauskoisten tapojen värikkääseen ja kiehtovaan maailmaan – tapojen, joita arkielämässä emme usein edes huomaa. Hyvän ja pahan merkit on tarkistettu ja uudelleen kuvitettu laitos vuonna 1997 ilmestyneestä Pahan merkit -kirjasta.
Valtiotieteen lisensiaatti ja toimittaja Ari Turunen on kirjoittanut useita kirjoja ihmisten tapojen historiasta. Hänen tuotantoonsa kuuluvat Hyvän ja Pahan merkit eli taikauskoisten tapojen tarina, Humalan henki eli juomatapojen tarina, Ei onnistu! Jälkiviisasta vastustamisen historiaa sekä Tosi on! Valheen, vilpin ja vääristelyn historiaa. Hän on tehnyt useita radio-ohjelmasarjoja, kirjoittanut kolumneja Metro-lehteen ja Kalevaan ja ollut Metsäntutkimuslaitoksen ja Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n viestintäpäällikkönä. Lisensiaatintyössään hän tutki eri kulttuurien maailmankuvia ja kulttuurien omalaatuisia käsityksiä toisistaan.
Це була гарна книга, але я не можу сказати що все що в ній написано, переконало мене що це правда а не здогадки автора. Це було цікаво і я почитала б ще, але мені не вистачило науковості, не вистачило більш точного пояснення і доказів. Це не історія того як ми перейшли з вірувань до забобонів, а скоріше теорія про те звідки певні з них виникли. Цікаво, але не захоплююче
Українські читачі уже не один рік знайомі з книгами фінського інтелектуала, науковця та письменника Арі Турунена. Автор поряд з історією звичаїв уживання алкоголю (від першого ковтка, міри сп’яніння в різні епохи та культурного значення сьогодні), досліджує «найдаремніше з наших почуттів» – пихатість і зарозумілу поведінку людства, проводить екскурс у мультикультурне розмаїття міст в яких зародилася одне з найважливіших надбань ХХІ століття – толерантність. Здавалося б дивним, що в добу Інтернету, космічних подорожей та технологічного прогресу фінський дослідник розглядає «вічну тему» з якою постмодерна людина і досі не може розпрощатися – забобонами.
Наприклад, люди цокалися чарками, щоб відігнати демонів (цей дзвін заважав їм потрапити до тіла через відкритий рот). Прикраси - магічний захист для вух і ніздрів. Татуювання слугували талісманами (зокрема для людей небезпечних професій, як от моряки) і зображали на них могутніх істот.
Покійників несли вперед ногами, щоб не верталися. Така ж історія з надгробним каменем. А квіти на могилі - це жертвоприношення, щоб задобрити покійника.
Одного часу до Нільса Бора (або іноді - до Альберта Ейнштейна) завітав у гості молодий фізик, затятий раціоналіст. Вони плідно провели час за дискусією, але коли молодий фізик підвівся, щоб піти, то помітив підкову над дверима. Шокований, той питає Бора: «Ви ж фізик, тож чому тримаєте підкову над входом? Невже вірите у цю забобонну маячню?» Бор, ледь посміхнувшись, відповів: «Авжеж, не вірю, але чув, що допомагає й тим, хто не вірить».
Дуже цікава книга, наповнена звичаями, забобонами та традиціями різних народів. До неї, я навіть не звертала уваги на звичні для нас речі, які, виявляється, корінням сягають давніх часів і вірувань. Забобони серед нас, а ми навіть не знаємо))
І маса відсилок до загальновідомого «Молота відьм».
Не обійшов автор увагою і юриспруденцію - там стільки, виявляється, збереглося з тих давніх-давніх часів, коли літали дракони, в лісах жили ельфи, а нашу душу могло вкрасти віддзеркалення.
A wonderful, brief history of superstition. Pretty entry level, going through the history very quickly. Vampires, dreams, burials, fear of the dark, old sayings... just about everything on these pages, wrapped up neatly. I loved this, everything from the clumsy sound effects to the repetition of the "hair-rising" and other phrases. Doesn't matter, good stuff. This is very interesting to me, though I'm a rational person. Like Michael Scott said: I'm not superstitious, but I'm a little stitious.
Mielenkiintoinen aihe ja itseasiassa mulle melkein sopivan yksinkertaisesti kerrottu. Tarkemmat ja pidemmät historiahorinat alkaa yleensä heti tylsistyttää. Ei tästä silti ehkä hirveästi mitään erikoista jäänyt mieleen.
На дворі вже ХХІ століття, людство знає і про будову Всесвіту, і про закони природи, і багато чого іншого, проте, ми все одно дивимося у дзеркало, коли щось забуваємо і доводиться повертатися додому, плюємо через ліве (!) плече, щоб не зурочити, засмучуємося, коли просипаємо сіль, не передаємо нічого через поріг, а наречену через нього переносимо на руках. Звідки ці забобонні звичаї? Чому вони саме такі? В чому їх суть?
Саме на ці питання намагався дати у своїй досить невеликій книжечці фінський науковець Арі Турунен. Він дослідив витоки людських страхів і бажань і популярно розповів про це. Звісно, беручі до уваги авторство, більше прикладів він наводить саме із фінської культури, але й інші він не оминув також. Я періодично цікавлюся темою, то ж частина забобонних звичаїв була мені знайома. Проте деякі були певним відкриттям. Наприклад, чому піднімаючи тост, ми піднімаємо чарку вгору (частуємо богів). Що диявола можна було прогнати, показавши йому голу дупу (бо він її не має і може від приниження зникнути). Що назва такого природного явища як тайфун – це похідне від назви давньо китайського бога вітру (дракона) t’ai fung. І багато іншого.
Цікаво, що деякі забобони змінили свій «окрас». Так, у давнину, вважалося, що слина має магічну силу. Саме тому силачі плювали на руки перед виступом, саме тому плювали на руки, коли заприсягалися чи укладали угоди. Проте з часом плювати стали задля захисту від злих сил чи поганого ока (тричі через плече, у бік ворога). А тепер можуть плюнути задля приниження і на знак зневаги. Чи от ми схрещуємо пальці «на удачу». А спершу цей жест означав парування, бо згідно з давнім повір’ям цей «процес» приносив удачу :)
Взагалі можна цитувати і цитувати, а тому – краще прочитати самим! :)
Kirja tarttui kirjastossa käteeni puolivahingossa, ja luin se vailla ennakko-odotuksia. Ehkä hyvä niin, sillä se ei ollut ihan niin syväluotaava tutkimus aiheesta, kuin olisin saattanut odottaa.
Aiheet on käsitelty hyvin pinnallisesti ja (toki ymmärrettävän) kapea-alaisesti lähinnä länsimaisten kulttuurien näkökulmasta. Esimerkkejä ja anekdootteja on runsaasti, mutta lause yhdestä ja toinen toisesta asiasta jättää itse asian vajaaksi, joskus tuntui melkein kuin kirjan olisi voinut rakentaa ranskalaisilla viivoilla.
Ruusuja kirja saa suomalaisten tapojen ja uskomusten esille ottamisesta ja valloittavista kuvituksista, risuja asiavirheistä tai suoranaisesta vääristelystä, ja olisin toivonut vähän enemmän selvityksiä viitteisiin. Moni kohta jäi kiinnostamaan enemmän, muttei sentään niin paljoa, että viitsisin etsiä käsiini kymmeniä teoksia ja lukea niistä sen sivun tai pari, jossa selitettäisiin hieman tarkemmin mitä ajatuksenkulkua tekijä milloinkin seurasi.
Колись мене дивували люди, що однаково ревно вірили як у Бога, так і у гадалок. І якраз ця от книжка наглядно показує, що релігійні обряди, — то ті самі забобони і язичницькі звичаї. Багато пояснень щоденних забобонів типу "він сам ��е свій", чого треба "стукати по дереву", чому розбивають пляшку шампанського об корму нового корабля і чому коти мають саме 9 життів. Ну і багато всякого про відьом, вампірів, вовкулак, силу крові, привороти і тому подібну магію. І ще про заборону церквою тату, і чому принесення квітів на кладовище — не що інше, як жертвоприношення (заборонене у християнстві, але таке улюблене багатьма "глибоко віруючими")
Непогана книга. Вона має дуже непогану джерельну базу, де автор свої думки підтверджує посиланнями на інших дослідників або на самі книги про вірування різних народів. В цій книзі є дуже багато різноманітних фактів про вірування та забобони, а також присутні тлумачення їхнього походження.
Luin tästä 97 version ja mietin pakostakin, että mitenkä paljon tässä tekstissä on omia mielipiteitä asian ohessa. Ihan vain noin huomiona, että suomalaisessa muinaisuskoissa oli myös menninkäiset, maahiset, haltiat että peikot enempi niitä, jotka vauvoja vaihtoivat. Pirut harvemmin. Lisäksi muinaisuskon pirut olivat erilaisia kuin myöhemmät kristinuskon pirut. Kirjan sivulla 97 on kova väittämys, että vain pirut vaihtoivat lapsia. Tässä on paljon muitakin asiavirheitä ja herää kysymys, että tarkastiko tätä kukaan ennen painoon viemistä? Nykymittapuulla tämän sisällöstä saa kyllä niin virheellisiä käsityksiä, että ei hyvää päivää.
Häiritsevin ongelma tässä kirjassa, on sen asiasta toiseen hyppelehtivä tyyli, joka heittää vain uskomukset pöytään ja sanoo että asia oli näin, ei niinkään sen tarkemmin että miksi tarkalleen. Niitä oikeita syitä. Useimmat syyt ovat pitkälti kristinuskon värittämiä. Jos muuta puutetta etsitään, niin se että tämä keskittyy suppeasti eurooppalaisiin ja kristinuskon värittämiin uskomuksiin. Lisäksi mielisairauksista ja lyhytkasvuisista ei juurikaan anneta kuvaa ihmisinä. Heitä, tai epämuduostuneita ei historian hirveästi kunnioitettu, mutta pitikö sitten käsitellä asiaa jotenkin objektiivisesti aivan kuin heitä ei enää nykypäivänä olisi olemassakaan? Itsemurhan tehneet tuntuvat myös olevan kirjoittajalle sellainen tabu, että tekstistä saa sen kuvitelman, että eihän enää nykypäivänä tai 90-luvun lopulla itsemurhia tapahtunut. Kovalta kuulostaa myös väite "kaikkialla maailmassa oli näin." Ottaen huomioon materiaalin ja sen suppeuden, niin ei tasan ole voinut olla. Tässä vaiheessa epäilen kyllä suuresti jo muutamaa sanaselitystäkin.
Kreikkalaisesta ja roomalaisesta tarinoista muistettakoon sekin, että niistä on olemassa monta erilaista versiota. Tatuoinneista esim puuttui oleelliset maininnat siitä, että ne ovat paitsi lisänneet heimoon, uskontoon, klaaniin ym kuulumista. Ne ovat olleet muistoesineitä, että siirtymäriitti. Ja kertoneet myös ihmisen statuksesta yhteisössä, jossa tatutoinnit ovat olleet tapa ja perinne. Asia mitä kirjoittaja ei halua tunnustaa, eikä käsitellä rikollisista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta, sekä jengeistä on oma tatutointiperinteensä, jossa tatuoinnit kertovat paitsi siitä mihin jengiin henkilö kuuluu, mutta myös heidän "saavutuksistaan". Tässä hyvänä esimerkkinä esim Yakuza.
Tämän kirjan avulla voit kurkistaa taikauskon kulttuurihistoriaan, miksi meillä on 12 lautamiestä, milloin alettiin suojautua noidilta, mikä metsässä pelottaa.
Koska kulttuurihistoria on yksi kiehtovimmista aihepiireistä maan päällä ja vampyyritarinat lumosivat minut jo lapsena, niin olihan tämä luettava. Ja kyllä kannattaakin lukea, mielenkiintoisia faktoja historian hämäristä ja siitä miten osa niistä on yhä elossa ja aktiivisena.
#Helmetlukuhaaste2021 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
Aiheesta mitään tietämättömälle tää oli kyllä lepponen ja rentouttava, hieman hauska lukukokemus! :) Lukemissani aiemmissa arvioissa toistuu kritiikki kirjan sisällön luotettavuudelle, joten kehotanpa suhtautumaan kirjan sisältöön kriittisesti. Oma tietotaito ei riitä sitä arvioimaan. Uskomuksiahan löytyy monenlaista, eikä kyllä kirjan pintapuolisuudesta päätellen ois ihmekkään, vaikkei kaikkea olisi tässä otettu huomioon.
UA: Я б не радила. Ніби і є цікаві факти, але все так накидано та не системно, що жахаєшся коли читаєш.
EN: I would not advise. It seems that there are interesting facts, but everything is so sketchy and not systematic that you are horrified when you read it.
Pidän tosi paljon Ari Turusen kirjoista, koska ne on nopealukuisia ja elävästi kirjoitettuja kirjoja jotka tarjoaa mahtavia anekdootteja. Tämäkään ei ollut poikkeus vaan ihan kelpo kirja, joka tuli luettua parilta istumalta. Monista asioista olisi lukenut mielellään hieman pidemminkin. Mutta suosittelen kyllä lämpimästi jos haluaa lukea jonkin hyvin popularisoidun tietokirjan historiasta.