Ihmissyöjän ystävyys

by Marjo Niemi

Levoton kirjailija seisoo parhaan ystävänsä Sonjan haudalla. Sonja on tehnyt itsemurhan, eikä kukaan ymmärrä miksi.

Nyt on tullut aika alkaa huolella valmisteltu romaani, pitää rohkaistua, vaikka totuus häikäiseekin enemmän kuin kaarilamppu, ajattelee kirjailija ja aloittaa Suurromaanin kirjoittamisen. Romaani on Lapinlahden sairaalan viimeisen psykiatrin ja viimeisen potilaan tapauskertomus. Poeettinen allegoria Euroopan historiasta, niinkin kirjailija ajattelee. Mutta lopulta se on paljon muuta.

Sonja on pelastanut kirjailijan teini-ikäisenä surkeista suomalaisista oloista suoraan Helsingin hienostokortteleihin, eikä kirjailija koskaan ole kysynyt miksi. Nyt on aika kysyä sitäkin. Samalla paljastuu myös menneisyydestä paljon enemmän kuin kukaan haluaisi tietää - tai ainakaan muistaa.

Marjo Niemi on kirjoittanut komean ja kohtuuttoman, hauskan ja täysin järkyttävän kirjan ystävyydestä, etuoikeudesta ja selviytymisestä.

Voiko köyhyydestä vieroittaa? Voiko köyhään luottaa? Onko rikkaalla tunteet? Riittääkö mikään? Mitä historia tästä kaikesta sanoo?

402 pages, Hardcover

First published January 1, 2012

About the author

Marjo Niemi (s. 1978) on helsinkiläinen kirjailija ja näytelmäkirjailija. Hän valmistui dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004. Marjo Niemen esikoisteos Juostu maa (Teos) ilmestyi vuonna 2004 ja sai Tiiliskivi-palkinnon. Marjon toinen romaani Miten niin valo ilmestyi vuonna 2008 ja oli Runeberg-palkintoehdokkaana.

Reviews

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Marjo Niemi on ollut tämän vuoden löytöjä; luin keväällä tuoreimman Kuulemisen, ja nyt on kaikki viisi romaania luettu. Tämä viimeiseksi jäänyt Ihmissyöjän ystävyys nousee Kuulemisen ohella suosikikseni Niemen tuotannosta.

Ihmissyöjän ystävyys kertoo kirjailijasta, jonka paras ystävä Sonja on tehnyt itsemurhan tuntemattomaksi jääneistä syistä. Ystävän kuolema antaa potkua luomistyöhön: nyt on aika kirjoittaa todellinen eurooppalainen suurromaani, tapauskertomus Lapinlahden sairaalan viiemisestä psykiatrista ja viimeisestä potilaasta. Tähän potilaskertomukseen kytkeytyy sitten laveasti koko Euroopan kammottava historia.

Sonja pelasti kirjailijan lapsuuden köyhistä ja ankeista oloista Helsingin rikkaiden ihmisten hienostoelämään, jossa kirjailija on edelleen vuosia myöhemmin ulkopuolinen ja samalla riippuvainen itseään rikkaampien almuista. Miksi Sonja teki näin? Kirjailija ei ole koskaan pohtinut kysymystä tarkemmin, ja nyt on aika.

Kirjailija raivoaa, pauhaa ja riehuu. Hän on täysin pitelemätön, kohtuuton ja vimmainen. Tämä kohtuuttomuus on juuri se juttu, joka minua Niemen kirjoissa niin viehättää. Vaikkapa tämä aivan perusteltu ja tavallinen reaktio siihen, kun kotibileissä "joku viheliäinen toukka" pistää Coldplayta soimaan:

Minä kaadun mustaan ja kovaa. Tasapainoperiaate kehittyi 1700-luvun aikana suuntaan, jossa suurvaltojen väliset eturistiriidat tasattiin kolmannen osapuolen kustannuksella. Hörppään tölkistä, hiukan lorahtaa rinnuksillekin. Kuivaan suuni kädenselkään. Olenko minä Puola? Minä olen Puola, joka ilmansuunnasta suurvalta armeija tanassa kävelemässä yli.

Kielikuvat seuraavat toisiaan rytisten. "Törmään keittiöön kuin hirvi", mutta sielläpä istuukin jo Helena, joka "tuijottaa minua kuin Sulawesin kummittelija". Mielenkiintoinen on myös kirjaan sisältyvä sisäkertomus, Lapinlahden sairaalan psykiatri Mauri Nastolan ja tämän potilaan Marien tarina.

Kaikkiaan Ihmissyöjän ystävyys on hurmaava kirja. Se ravistelee etuoikeuksia eri näkökulmista, musertuu ystävän menetyksen alle ja kuvaa sitä, miten lopulta menetyksistä kuitenkin selviää, tavalla tai toisella.

[niina · Rating 4 out of 5]

Ärtynyt, aika ajoin jopa pillastuneen tuntuinen päähenkilö, joka moralisoi, filosofoi, pohtii, sylkee ja viskoo tavaroita, ja voisi olla raivostuttava, jos ei olisi niin raaka ja kaunis ja viehättävä, jos kellä tahansa turhautuneella ja virttyneellä ei olisi velvollisuus olla juuri tällainen. Ei ainoastaan päähenkilömme ollut epätavallinen, myös hänen ihmissuhteidensa kuvailu oli terävää, anteeksipyytelemätöntä, katkeraa, ja niihin suhtautuminen vuoron perään sympaattista ja vähän ilkeääkin.

Tämän kirjan lukija saa varautua vimmaan ja siihen, että niin Niemi kuin kirjan sisäisetkin hahmot ovat toimijoita, itsepäisiä ja aikovat melkein hukuttaa sinut maailman epäreiluuteen, omaan ansaitsemattomaan hyvinvointiin, epätasaisesti jakautuneeseen valtaan ja uhata tosissaan hierovansa naamaasi yhä kytevään hiilipesäkkeeseen, koska muuten et herää etkä pääse käsiksi todellisuuteen niin paljaana kuin ihostasi kuoriutuessasi ja egostasi irrotessasi keuhkot vettä valloillaan voisit. Ihanaa vihaa ja ihanaa elämäntuskaa ja turhautumista siihen, että on vain yksi, eikä voi ymmärtää mitä muut tekevät, miten he ovat ja mihin he laittavat itsensä hetkestä toiseen, miten he selviytyvät ja kokevat selviytymisensä.

Teksti ja tarina pysyttelevät alusta loppuun samana, mihinkään ei oikein päästä, vaikka jotain oivalletaankin, ja uutta informaatiota saadaan hallintaan, ja ympäröivät ihmiset tekevät mitä tekevät sinulta kyselemättä. Tässä menossa moni varmasti hengästyy ja turtuminen ja tottuminen ovat alati vaarana, vaikka ja koska ovat se keskeinen teema, ja tavallaan toivon että olisin itsekin malttanut lukea tämän vähän hitaammin, mutta teksti oli niin hienoa ja halusin sitä lisää ja halusin hieroa mielihyväkeskuksiani kuin kunnon länsimainen valkea nainen ikään.

[Suketus · Rating 2 out of 5]

Vaikea kirja, joka ei päästänyt luokseen. Pisteet tosin epämiellyttävästä ja siksi mahtavasta päähenkilöstä. Tämä oli varmaan liian vaikea minulle, sillä en jaksanut jäädä maistelemaan ja kuulostelemaan asioita ja kerroksia, lähinnä koko ajan mietin, miksi en ymmärrä mitä tällä kirjalla yritetään sanoa.

[Tomi · Rating 4 out of 5]

Luin Antti Ritvasen Miten muistat minut ja sen kirjailijan läheinen -teema jäi kaivelemaan. Päätin jo sen kirjan puolivälissä, että seuraavaksi lukisin viimeisen hyllystäni löytyvän Marjo Niemen romaanin eli vuonna 2012 julkaistun Ihmissyöjän ystävyyden. Tiesin etukäteen kirjasta vain sen, että se käsittelee jollain tavalla sitä, miten kirjailija muuttaa oman elämänsä elementtejä kirjojensa aiheeksi. Tätä samaa teemaa Ritvasen romaanikin sivusi.

Tykkään usein surffata kirjasta toiseen tällaisten yhdistävien teemojen tai aikakausien tai tyylilajien perässä. Näin syntyy kiinnostavia jatkumoita ja kontrasteja, kun samasta aiheesta tehdään erilaista taidetta.

Teeman lisäksi muukin yhdistää: niin Ritvanen kuin Niemikin ovat 1970-luvun loppupuolella syntyneitä helsinkiläisiä kirjailijoita. Myös konkreettinen viittauspiste löytyy molemmista romaaneista: kulttuuripiirien suosiossa ollut baari Imamin keinutuoli mainitaan molemmissa kirjoissa. Se on selvästi jättänyt jälkensä vuosituhannen vaihteen baarikansaan.

Kirjoja yhdistää myös monilajisuus: Ritvanen sekoitti romaaniinsa kuvitteellisia lehtijuttuja, muistiinpanoja ja päiväkirjoja. Niemen tekstissä vuorottelevat päähenkilökirjailijan työn alla oleva romaani sekä minämuotoinen kerronta kirjailijan pään sisältä.

Muuten kirjat ovatkin sitten hyvin erilaisia. Ritvanen kirjoitti vauhdilla eteenpäin tikkaavan ja suoraviivaisen romaanin, Niemi taas keskittyy tyylinsä mukaisesti romahtavan/romahtaneen ihmisen tarkkailuun.


Ihmissyöjän ystävyys ei päästä lukijaa helpolla. Näkökulmahenkilö on hankala tyyppi, joka on hajoamispisteessä ystävänsä kuoleman jälkeen. Hän suhtautuu kaikkeen ja kaikkiin epäluuloisesti, vimmaisesti ja vihaisesti. Kaikki on väärin ja häntä vastaan, ainoa pakokeino on kirjoittaa.

Kirjassa on kaksi tasoa limittäin: minäkertoja sekä tämän kirjoittama kirja, Suurromaani jonka on tarkoitus tiivistää yhteen se, mikä Euroopassa on vialla. Sen toisen romaanin maailma ja lauseet pulpahtelevat päähenkilön mieleen, kun hän yrittää saada selkeyttä elämäänsä. Tai ehkä kirjoitus tapahtuu jälkeenpäin, lauseet ja teemat siirtyvät elämästä romaaniin.

Kirjailijaa riivaa läheisen kuoleman lisäksi eurooppalaisen elämäntavan kestämätön ja sietämätön paino: maailma on epäoikeudenmukainen, hyvinvointimme perustuu (ihmisten, planeetan) riistolle. Miten tiivistää tämä romaaniksi? Ja toisaalta, tärkeämmin: Miten elää tämän jatkuvan syyllisyyden tunnon ja kiitollisuuden velan kanssa? Teema kiteytyy päähenkilön omaan elämään, sillä hänet on "pelastettu" köyhyydestä Helsingin eliitin seurapiireihin, joka on samalla hyvä asia (ei ole köyhä) mutta toisaalta myös huono (rikkaus on käytännössä rikos).

Helppoja vastauksia ei ole luvassa. Niemi on taas romahtavan, kaaottisessa tilassa olevan ihmisen pään sisällä ja välillä se on lukijallekin tuskallista (puhumattakaan kirjailijahahmon läheisistä). Ihmissyöjän ystävyys on kuitenkin erinomainen kirja, joka palkitsee siihen uppoutuvan.

[Satu · Rating 3 out of 5]

Suuri osa lukukokemuksesta oli ärtymystä raivoavaan, poukkoilevaan ja paasaavaan minäkertojaan. Syystä tai toisesta en kuitenkaan jättänyt kirjaa kesken, mm. kirjan sisällä oleva romaani kiehtoi, ja loppupuolella myös minäkertojan ulosanti alkoi tuntua ymmärrettävämmältä. Olihan tämä paikoitellen myös hyvin osuvasti kirjoitettu, harmillisesti kuitenkin vain paikoitellen. Eniten itselle resonoivat minäkertojan pohjimmaiset pelot siitä, että onko hänen todellisella minuudellaan mitään arvoa.

"...ja kaikki mitä ajattelen minuksi, tuntuu yhtäkkiä teeskentelyltä. Se on täsmälleen sama tunne kuin silloin ennen, mutta nyt minuus vasta onkin päässyt rehottamaan minussa ihan urakalla ja kohta pyörin ilman päätä vartaassa."

[Laura · Rating 2 out of 5]

Jos tätä kirjaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin se sana voisi olla vimmainen. Erikoiset kielikuvat (ja ylipäätään kielikuvien paljous) alkoi välillä rasittaa, tyyliin "tunteet seulovat minua kuin taistelukaasut Flanderia, kaikki istuvat jäykkinä kuin kalapuikot, alitajunta valtaa maailman kuin medusaparvi": minun makuuni näitä oli vähän liikaa.

[Iira · Rating 4 out of 5]

Rytmikäs, taitava, intensiivinen. Hieno.

(Jollain sairaalla tavalla Niemen kieli on aika samanlaista kuin minun, tämä on ehkä kielellisesti sellainen, että tälläisen minäkin kirjoittaisin sitten 3-kymppisenä.)

[Katri · Rating 4 out of 5]

Vaikuttava kotimainen kirja. Jos tapanani olisi alleviivata kirjoista hyviä lauseita, niin tästä olisi alleviivattu monta. Miinusta siitä, että tarina ei ollut yhtä hyvä kuin kirjan sanoma.

[Arja-täti · Rating 2 out of 5]

Kovasti yritin, mutta en päässyt loppuun saakka.