Pitäjän pienempiä: saaristoväkeä arkisillaan

Saaristosarja #2

by Volter Kilpi

Finnish

Genres: Fiction, Finnish Literature

365 pages, Paperback

First published January 1, 1934

About the author

Volter Adalbert Kilpi vuoteen 1886 asti Ericsson (12. joulukuuta 1874 Kustavi – 13. kesäkuuta 1939 Turku) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina. Vuoden 1992 syksyllä Helsingin Sanomien järjestämässä kilpailussa se valittiin sellaiseksi puolivirallisestikin.

Valmistuttuaan 1900 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Kilpi työskenteli ensin Helsingissä ja myöhemmin kirjastonhoitajana Turun yliopiston kirjastossa. Hänen kirjallista varhaistuotantoaan edustavat runoa ja proosaa yhdistelevät uusromanttiset teokset Bathseba (1900), Parsifal (1901) ja Antinous (1903). Niissä hän käsittelee muinaisuudesta, myyteistä ja Raamatusta otettuja aiheita omalaatuisella, mystisromanttisella tyylillä ja rikkaalla, polveilevalla kielellä. Kilpi vaikutti nuoruudessaan myös kulttuurikriitikkona ja julkaisi teokset Kansallista itsetutkiskelua (1917) ja Tulevaisuuden edessä (1918), joissa on nähty äärikansallismielisiä ja jopa fasistisia sävyjä. Itsenäistymisen jälkeen Kilpi vaikeni kirjailijana viideksitoista vuodeksi.

Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. Tänä aikana syntyi hänen Saaristosarjaksi kutsuttu kirjallinen päätyönsä, johon kuuluvat kaksiosainen romaani Alastalon salissa (1933), novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937). Näissä teoksissa Kilpi palasi lapsuutensa Kustaviin ja sen asukkaisiin, joista keskiössä ovat merimiehet ja merikapteeni-isännät. Alastalon salissa kertoo pitäjän mahti-isäntien kokouksesta, jossa sovitaan yhteisen parkkilaivan rakentamisesta. Pitäjän pienempien novelleissa pääosassa ovat nimen mukaisesti köyhempien ihmisten — etenkin merimiesten ja heidän leskiensä — elämänkohtalot, ja Kirkolle kuvaa kustavilaisten sunnuntaista kirkkomatkaa.

Saaristosarja on kirjoitettu omalaatuisella, jäljittelemättömällä tyylillä. Kilven kieli on äärimmäisen hidasta ja monipolvista sekä ilmaisultaan ja kielikuviltaan rikasta. Hänen virkkeensä saattavat olla sivun mittaisia. Alastalon salissa, joka kuvaa kuusi tuntia kestävän tapahtumajakson, on 800 sivua pitkä. Kilpi käyttää tajunnanvirtatekniikkaa ja kuvaa päähenkilöidensä pienimmätkin ajatukset, mielenliikkeet ja tunteet. Teossarjaa on verrattu James Joycen Odysseuksen ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan kaltaisiin eurooppalaisen modernismin klassikoihin, ja kirjallisuudentutkijat sekä kriitikot ovat usein pitäneet Alastalon salissa -teosta parhaana suomalaisena romaanina. Samasta syystä Kilpi ei ole koskaan ollut suuren yleisön suosikki, sillä hänen teoksensa ovat melko vaikealukuisia.

Kilven kuollessa 1939 häneltä jäi kesken Jonathan Swiftiä mukaeleva yhteiskunnallinen satiiri Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, joka julkaistiin postuumisti 1944.

Reviews

[Gastjäle · Rating 5 out of 5]

Näiden kansien välissä piilee koko elämä alusta loppuun - ilosta katkeruuteen ja eksistentiaaliseen etsimiseen. Siinä missä Alastalon salissa oli todella hidastempoinen ja mietteliäs, Pitäjän pienempiä oli hyvin kompakti kokoelma "pienempien" iloja ja suruja kirjoitettuna Kilven käsittämättömän korealla kansalliskielellä. Ylistalon uppiniskaisille ja vahingoniloisille jölleille saa nauraa posket lommoille, Soleniuksen yksinkertaisille ilonpilkahduksille hymyillä autuaan tyytyväistä huulikaarta ja Merimieslesken ja Jäällävaeltajan epätoivolle vuoroin tirauttaa tulisuolaista, vuoroin lähettää vilunväreitä kehon virtaan.

Kirjan tempokin kuvastaa elämää vuoristoratamaisine kumpuineen ja rauhallisimpine tasankoineen. Suurempia riemuja ja surun surkeita seuraa yleensä kontrastiakin luova hengähdystauko, mikä korostaa sekä edeltävien tunteenpurkauksien tehokkuutta että elämän todellista laitaa: ei sitä euforiapäissään täällä toopekaan alinomaa tallaa.

Helvetin hyvä sananide.

[Martti · Rating 5 out of 5]

Volter Kilven kolmeosaisen saaristosarjan toinen osa, vuonna 1934 julkaistu "Pitäjän pienempiä", on itsenäinen teos, vaikka se tavallaan jatkaakin siitä, mihin sarjan aloittava "Alastalon salissa" päättyy. Pitäjän napamiehet olivat sarjan ensimmäisessä osassa sopineet kolmemastoisen parkkilaivan rakentamisesta, ja tässä saaristosarjan toisessa osassa pitäjän pienemmät eläjät tulevat mukaan rakennushankkeeseen kukin osaamisensa ja taitojensa mukaan. Suuren puulaivan rakentamisessa on tiedossa metsä- ja puutöitä, kun laivahirret kaadetaan ja työstetään. Tarvitaan katajavaarnoja lankkujen taivuttamiseen ja triiviä lankkuvälien tiivistämiseen. Tarvitaan myös merimiehiä ja merimiestaitojen opetusta. Myös työväen muonitus ja majoitus on järjestettävä, ja siitäkin on tiedossa työtä ja ansiota pitäjän taloihin.

Teos on rakenteeltaan novellikokoelma. Ensimmäinen novelli "Ylistalon tuvassa" on oikeastaan 250 sivun mittainen pienoisromaani. Kilpi on itse todennut onnistuneensa erityisen hyvin kirjan kolmessa lyhyemmässä novellissa "Aurinkotytti", "Merimiehen leski" ja "Kaaskerin Lundström":

"nämä kaikki kolme ovat vahvinta, mitä olen kirjoittanut ja mitä yleensä voin kirjoittaa".

"Aurinkotytti" ja "Merimiehen leski" ovat surukuvauksia. Kilven Hilja-vaimo kuoli vuonna 1927, ja Kilpi on upottanut suruaan näihin novelleihin. Aurinkotytissä suru on läsnä Viikka-tytön Aksa-siskon kuoleman kuvauksessa. Aksa-sisko oli kuollut edellisenä keväänä, ja Viikka muistelee, kuinka siskokset olivat yhdessä katselleet lasilaivakoristetta:

"Tuolla lasilaivalla purjehditaan taivaaseen, oli Aksa kerran tietävästi selittänyt. - Noustaan kannelle, hellitetään ankkuri ja mennään sinne, missä meri muuttuu taivaaksi."

Kaaskerin Lundströmin kautta Kilpi tarjoilee elämänviisauksia viinalle person kapteenin suulla. Entinen merikapteeni Lundström opettaa tuleville meriammattilaisille navigointia. Hän korostaa oppilailleen matematiikan merkitystä:

"Aritmetiikka onkin semmoinen tieto, että sitä ei muuta, ei jumala eikä piru eikä pappikaan, se istuu niinkuin kolmen tonnin ankkuri liikkumattomana pohjassa!"

Lundström soveltaa matematiikkaa taitavasti myös omaan elämäänsä ja juo viikottaisen viinaputelinsakin matemaattisen tarkasti:

"Te näette ja taidatte muutenkin tietää, että minä maistelen, mutta sitä te ette tiedä, että minä maistelen viisarin mukaan ja että minä olen jakanut viikon päiviksi ja päivän kulauksiksi ja että minä punnitsen kieleni päällä joka kulauksen helmen ennenkuin sen nielen, ettei se ole suurempi eikä pienempi kuin viikon vara sallii."

Jäällävaeltajassa Kilpi kuvaa raskaan raadannan täyttämää elämää. Taavetti, kahdeksankymppinen yksinäinen kalastaja ja leskimies, vetää jäällä viime voimillaan kelkalla katajakuormaa ja kertaa elämäänsä. Hän muistelee onnellisia aikoja ja kalastusaamuja, kun hän aloitti yhteisen elämän Serafiian kanssa:

"Airo nousi, airo laski, voimakasta oli vetää verein käsivarsin, veden hopeat hulisivat vilppaitansa leikkaavan keulan edessä. Nuoret olivat Serafiian raikkaat posket, tuore ja täyteläs hänen puolavoimien huuliensa versova hymy, vallaton hänen silmiensä väkevä välke, kun hän tuokioksi nosti ne työstään ja loi nauravan katseena minuun."

Raskas kalastajan arki vaatii vuosien mittaan veronsa pariskunnalta. Lasten lähdettyä ja hylättyä vanhempansa nämä jäävät katkerina yksin tupaansa autiolle kalliorannalle:

"Työläs on aamuinen nousu, työläämpi päivä päivältä. Raskas päiväinen työ, raskaampi vuosi vuodelta. Runneltu yön lepoon kallistuva ruumis, runnellumpi ehtoo ehtoolta, vuosi vuodelta. Vuosien hitaus hiipii jäseniin, päivien paino laskeutuu mielelle: silmä autioituu, käsi kangistuu, sanat unohtuvat huulilta. Meri tuijottaa autiot yksinäisyytensä ihmisen veriin, mykkyytensä ihmisen sieluun, ja kalliorantojen kova, yksitotinen tylyys kivettää mielen."

Pienoisromaanissa "Ylistalon tuvassa" eletään aivan Alastalon mahtitalon naapurissa. Ylistalon Esa ja Liisa majoittavat kodissaan joukkoa toimettomia merimiehiä, jotka odottavat seuraavan purjehduskauden alkua. Elämä on vaatimatonta. Patalaiska Esa-isäntä ei hevin nouse makoilemasta sängystään, vaikka talo on rempallaan ja korjattavaa riittäisi joka puolella. Teräväkielinen Liisa-emäntä on touhukas ja ahkera ja antaa tuon tuostakin kitkerää palautetta Esan saamattomuudesta. Miehet enimmäkseen makoilevat, pelaavat korttia, polttavat piippua, syljeskelevät ja aprikoivat, mitä kaikkea hyvää kolmemastoisen parkkilaivan rakentamisesta seuraa itse kullekin. Esakin innostuu ja näkee itsensä jo metsätöissä hyviä rahoja tienaamassa:

"Herran pojat, tästä tulee talvi kuin taivaan enkeleille, ja kelpaapa köristellä kuormallansa, roikutella joutilasta koipea karvaisella männyn tyvellä ja raikutella avarasta kurkusta, kun antura laulaa alla, matka joutuu ja rahaa sakoo kuin mätiä kutulahnan mahoon!"

Liisa-emännän palaute Esalle on pisteliäs, ei kovinkaan myönteinen tai rohkaiseva:

"Mitä sinä itsestäsi luuletkaan, luukaakki varreltasi ja leipäläpi suun paikoilta! Lähetä pöksysi kyytiin, mutta pysy itse kotona. Kunniallisen miehen housutkin panevat enemmän toimeen kuin sinä! Kotonurkatkin jo sinulle irvistelevät, saati ihmiset, ja vielä menisit itseäsi koko pitäjälle näyttelemään ja naurettaviksi!"

Kun luin ensin "Alastalon salissa", niin sen jälkeen tämä saaristosarjan kakkososa "Pitäjän pienempiä" tuntui tutulta ja jopa helppolukuiselta. Teosten menekin edistämiseksi kustantaja Otava oli kainosti toivonut Kilveltä tekstiin lisää toimintaa, jotta kärsimättömän lukijan mielenkiinto pysyisi paremmin vireillä. Toimintaa tässä on hieman enemmän ja henkilögalleriakin on monipuolistunut saaristosarjan ykkösosaan verrattuna. Kilven teksti on silti loisteliaan omintakeista ja tulvillaan mehukkaita kielikuvia, ja löytyy tästäkin teoksesta ihmeteltäviksi pitkiä, yli sivun mittaisia lauserakenteita. Teksti välittää tarkasti ja samalla nautittavan koristeellisen kielen läpi saariston pieneläjien aineellisesti vaatimatonta ja työntäyteistä arkea. Kirjeenvaihdossaan kustantaja Otavan kanssa Kilpi on pohtinut saaristosarjan teosten syntyä, aihepiirin todellisuutta ja omaa rooliaan seuraavasti:

"On työni mystisellä tavalla kotiseutuni ja minun itseni syvimmästä luotu. Siinä määrin on tämä saaristosarja kasvanut kotiseutuni maaperistä, että se on melkein kuin minun voimini luotu tämän kotiseutuni epos. Miltään kohdalta se ei ole sepitetty, vaan kauttaaltaan luotu, aineksina kotiseutuni antama inhimillinen kosmos, oma vaistoelämäni ja elämänkokemukseni. Kotiseutuni on antanut kokonansa itsensä minulle ja sen mehuilta olen saanut työni kasvatella..."

[Antti Värtö · Rating 4 out of 5]

Pitäjän pienempiä kokoaa samoihin kansiin lyhyehkön romaanin "Ylistalon tuvassa" ja neljä pitkää novellia.

Ylistalon tuvassa kertoo Alastalon naapuritalon toimista parkkiretareiden tapaamisen jälkeisenä päivänä. Alastalossa kokoontui toimekkaita isäntiä, joilla oli suuria suunnitelmia. Ylistalossa sitävastoin lojuu laiskoja äijiä. Useimmat ovat merimiehiä, joilla ei ole talveksi tointa, joten he viettävät sen loisina Ylistalossa. Talon isäntä itse on laiskoista laiskin, joka ei pistä tikkua ristiin, vaikka vaimo muistuttaa häntä toistuvasti kaikista tekemättömistä töistä. Emäntä itse on toimelias mutta toimettomaan mieheensä ja hänen joutilaisiin kavereihinsa suoraan sanottuna kyrpiintynyt. Parkkisuunnitelmista kuuleminen saa miehiin hieman eloa, kun tajuavat talvella olevan sittenkin tienestiä tarjolla metsän kaadossa ja rakennustöissä. Yksi joukosta lähtee jopa Alastaloa jututtamaan ja liittyy omistavaan luokkaan. Mutta muuten elämä ei paljoa muutu joutilaassa talossa.

Alastalon salissa ja Ylistalon tuvassa olivat molemmat melko hyväntuulisia, humoristisiakin teoksia, mutta "Aurinkotytin tanssissa" Kilpi osoittaa kykenevänsä kirjoittaa myös toisenlaista tekstiä. Tämä on hyvin surumielinen tarina. Suutari Solenius tekee töitään Alastalossa, tietäen samalla itsekin, ettei hän ole erityisen hyvä työssään. Alastalon pieni Viikka-tyttö kuitenkin seuraa suutarin töitä lumoutuneena. Molempien ajatukset kääntyvät menetyksiin. Solenius on jo vanha ja jäänyt yksin, hänestä eivät tytöt kiinnostuneet, osittain hänen oman sosiaalisen taitamattomuutensa vuoksi. Viikalla taas on suru siskostaan. "Paha, paha Aksa" meni kuolemaan ja jätti Viikan yksin leikkimään. Mutta kaikesta huolimatta aurinko paistaa ja auringonsäde saa esineet loistamaan ihmeellisesti. Tämä tarina sai melkein kyynelet silmiin.

"Kaaskerin Lundström" on sekin traaginen ja synkeä tarina. Alastalon salissa mainittiin moneen kertaan, kuinka kapteenit olivat olleet "Lundströmin penkillä logaritmeja oppimassa". Nyt tapaamme tämän Lundströmin, joka on itsekin entinen kapteeni. Hänelle vain viina maistui enemmän kuin kapteenille pitäisi, joten vahtivuorolla hän uinahti ja ajoi fregattinsa karille. Koko miehistö hukkui kokkia ja Lundströmiä itseään lukuunottamatta. Tätä kohtalokasta virhettään Lundström on 30 vuotta synkkänä pyörittänyt mielessään. Hän opettaa nuorille matematiikkaa ja navigointia viinapalkalla, mutta on menettänyt selvästi elämänhalunsa. Kaikesta huolimatta Lundström yrittää takoa nuorten poikien kaaleihin logaritmien lisäksi myös elämänviisautta, vaikka hänen katkeruutensa ei teekään siitä kovin helposti sulavaa oppia. Mutta kohdatessaan Pihlmanin Jannen kaltaisen terävän laskijan Lundström innostuu ainakin hetkeksi, ja vaikka hän on jo veistänyt oman arkkunsa, saa se vielä odottaa tyhjänä.

Yksi Lundströmin viinanhuuruisen virheen uhriksi joutunut merimies oli Kustaa, jonka lesken Riikkan tapaamme "Merimiehen leskessä". Myös Riikka on jäänyt lapsettomaksi, kuten Solenius ja Lundströmkin. Näissä tarinoissa on paljon yksinäisiä ihmisiä. Riikka on 30 vuotta tehnyt tiivisteitä laivoihin ja murehtinut omaa kohtaloaan. Hän vain rukoilee Jumalaa, että saisi tavata Kustaansa taas taivaassa. On hän ylpeä omista "triiveistään" eli hampputiivisteistä, jotka ovat tärkeitä laivanteossa, mutta tämä ylpeys lohduttaa vain vähäisesti.

Viimeinen tarina, "Jäällä kulkija", kertoo myös yksinäisen vanhuksen tarinan. Taavetti Lindqvist sai kyllä lapsia, mutta näistä osa kuoli ja osa lähti talosta ovet paukkuen kasvettuaan tarpeeksi vanhoiksi. Kun Taavetin vaimo kuoli edellisvuonna, jäi Taavetti yksin taloon ruumisarkkunsa kanssa. Kyllä, kuten Lundström, on Taavettikin valmistanut itselleen arkun valmiiksi, ettei tarvitse muita vaivata! Onkohan tämä ollut yleinenkin tapa? Tämä päätöstarinakin on traaginen, mutta parhaimpien kreikkalaistragedioiden tapaan päähenkilön onnettomuus on pitkälti hänen omaa syytään. Taavetti on selvästi onnistunut pilaamaan välinsä kaikkiin lapsiinsa ihan itse, jääräpäisyyttään, itaruuttaan ja kovuuttaan. Hänkin on joskus nuorena ollut onnellinen, mutta kova elämä on kovettanut häntä vähän liiankin kanssa.

[Erkka · Rating 5 out of 5]

Liikuttava kuvaus Alastalon Hermannin naapurista, Ylistalon Esasta, ja merimiehistä, joista eräs Järvelin muuten tavallisen päivän päätteeksi käy Alastalossa kirjoittamassa itselleen parkkilaivan osan.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Jos olet jo lukenut Alastalon salissa, Pitäjän pienempiä on ilmeinen jatko. Novellikokoelma – oikeastaan pienoisromaani ja muutama novelli – kertoo suurmiesten sijasta niistä pienemmistä. Pitkä avausnovelli Ylistalon tuvassa kertoo elämästä Alastalon mahtavan salin naapurissa, Ylistalossa, jossa patalaiska isäntä jauhaa joutavia tuvassa talvea viettävien merimiesten kanssa. Jos Alastalon salissa kuvasi toimeliaisuutta ja yritteliäisyyttä, tämä on sitten hieno laiskuuden ja joutilaisuuden kuvaus.

Novelleissa kartoitetaan ihmiskohtaloita pitäjässä: vuoronsa saavat niin epäonninen kapteeni Kaaskerin Lundström, suutari Solenius, merimiehen leski Ketoniemen Riikka kuin Lindqvistin Taavettikin.

[Isto R. Eipäs · Rating 5 out of 5]

Volter Kilpi on Suomen Schiller.
Ainakin siltä kantilta, että kieli on kaunista ja sana pitkää. Saksan kielen sana "langatmig" ('pitkähengitteinen') on hyvä kuvaus tästä tyylistä, joka Kilven tajunnanvirtatekniikan brassaileviin hedelmiin yhdistetään. Toki ymmärrän ettei Kilven tyyli iske kaikkiin, mutta tässä se on jo aiempia teoksia hiotumpaa.

Tämä Saaristosarjan toinen osa on kuitenkin huomattavasti lyhyempi lukukokemus kuin pituudeltaan mystifioitu "Alastalon salissa" (sen verran mitä "Alastalon salista" muistan, on että tekstin juju aukeni huomattavasti vaikeammin). "Pitäjän pienempiä" on tässäkin mielessä helpompi sulattaa ja kiinnostavampi tarkastella, ja teokset ovat kukin verrattavissa ylitsepursuavaan runsaudensarveen ja viiden ruokalajin Etelä-Eurooppalaiseen illalliseen.

Ja viisivaiheinen ateria onkin, viisi toisiinsa löyhästi liittyvää tarinaa. Kilpi on mielestäni onnistunut hyvin kiteyttämään Ylistalon pienpitäjän ympärille punoutuvia ihmiskohtaloita ja yhteisön yksilöiden mielenliikkeitä. Kaunaa ja kateutta, köyhyyttä, unelmia ja niitä haastavaa todellisuutta, ivaa, pettymystä, tyhmyyttä, menetyksen tuskaa, päättäväisyyttä ja konstailemantonta sisua. Tunteita ei ole vain esitetty olevaksi, niiden juuriin tartutaan ja niiden kohteita tarkastellaan. Pilkan tai torunnan kohteiden teot ovat vaihdellen muiden vaikutteiden alaisia tai tarkoituksella kuuroja, joko padotusta häpeästä, jälkiviisaudesta, itsepäisyydestä tai oman arvon tunnosta.

Kilven teksti ei aukea hätäillen, vaan tarkasti kuunnellen sanojen punoksen löystymistä. Ainoa hinta jonka lukukokemuksesta maksaa on aika ja maltti, mutta näin harvinaisen kielen ja mielen tapauksessa koen sen olevan joka minuutin väärti.

[Eero · Rating 3 out of 5]

"Ja tietäkää se, leukansa ajaa mies sileäksi yhden ainoan saunalöylyn jälkeen, ja pakarat laihtuvat, kun ravaa kerran pari märssyssä, mutta se mikä kerta on pakattu kulmaluiden taakse aivojen sisäruumaan, ja pakattu tiiviisti, se pysyy siellä, pysyy pinonkaan lonsoomatta tiedon tapulista ja numeronkaan haalistumatta aivojen paperilta, vaikka elämän astia kolistelisi köliänsä pahemminkin kiviin ja vaikka viruttelisi sisäpuolustansa kolmenkymmenenkin vuoden viinoilla."

[Alina Saari · Rating 2 out of 5]

Kilven tapa kirjoittaa ei ainakaan tässä teoksessa iskenyt muhun yhtään. Arvostettu kirjailija ja erään proffamekin suosikki, siksi hieman harmittaa tämä reaktioni. Heti alussa kuvailua oli runsaasti ja kieli tuntui täyteen ahdeltulta, lauserakenteet monimutkaisilta ja aiheet tylsiltä. Piti kahlata sanojen suossa, jossa kaikki tuntui samalta liejuiselta massalta.

Varmaan myös liian ’realistinen’ mun makuun.

[Kari Pullinen · Rating 5 out of 5]

Mahtava kuvaus Kustavista.

[Juha Hyrsky · Rating 5 out of 5]

Koskettavia kohtaloita ja syvähuumoria kadonneessa maailmassa. Volter Kilpi on mestari.

[Anna-Maija Tähkävuori · Rating 4 out of 5]

Pitäjän pienempiä (1934) ei aivan yllä Alastalon salissa-romaanin sykkeeseen. Volter Kilpi varmasti epäröi penseän kritiikin yllättämänä Saaristolaissarjan jatkoa; kunnes lopulta luovutti teoksen käsikirjoituksen kiireessä - mielestäni hieman keskeneräisenä.
Julkistaminen tapahtui Kilven esikuvan, Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven 100. syntymäpäivänä. Teos on myös omistettu Kivelle.
Vaatimattomien saaristolaisten kohtaloista kerrotaan aidon riipaisevasti omissa novelleissa (Merimiehen leski,Jäällävaeltaja,Aurinkotytin tanssi ja Kaaskerin Lundström). Kilpi näyttää epäonnistumisen tuskat, raadannan valumisen tyhjiin ja yksinäisen vanhuuden murheen. Ilmaisu toimii hyvin - hienoisesta luovasta aaltoliikehdinnästä huolimatta.
Pitäjän pienempiä: saaristoväkeä arkisillaan avautuu Ylästalon salista. Ahtaassa tilassa lorvailevat talvisaikaan työttömät merimiehet, toimettomat piiat, joutomiehet vaipuneena Kilven mukaan "jo Tacituksen viitoittelemaan germaaniseen talvilaiskuuteen". Ylästalon tuvassa jakso kuuluu mehevimpiin lukemiini laiskottelun analyyseihin ja ylistyksiin.

[Arja-täti · Rating 4 out of 5]

Niinhän siinä kävi, että Alastalon salissa kirvoitti minussakin klassikkolukijan ja niin vain samaa kirjaa voi lukea pidemmänkin pätkän ja kestän paremmin jo sen, että useampi kirja kesken.

Ei tämä Alastalon tasolle päässyt, mutta varsinkin ensimmäinen ja viimeinen kirvoitti sekä hymyä että kyyneliä.

[Kristiina · Rating 3 out of 5]

Tekstinä normaalimpaa, henkilöiltään vähäväkisempää, mutta henkiseltä maailmaltaan samaa kuin Alastalon salissa