Testilaboratoriossa sattuu paha onnettomuus ja ilmoille pääsee hengenvaarallinen virus. Se on supervirus joka leviää kuin kulovalkea ja sitä on turha paeta sillä se liikkuu ilman mukana. Tartuntariski on lähes sataprosenttinen ja parannuskeinoa sairastuneille ei ole. Kuitenkin jostain ihmeellisestä syystä joillain ihmisillä on vastustuskykyä tälle tappajavirukselle. Ihmiset putoavat heidän ympäriltään kuin kärpäset mutta heille ei tule oireen oiretta.
Kun kaikki sairastuneet ovat kuolleet ja suurkaupungit ovat ihmisruumitten kaatopaikkoja, nämä selviytyjät alkavat pikkuhiljaa tavata toisiaan ja matkustaa kohti tiettyä pistettä, joka vetää heitä puoleensa. Muodostuu niin sanotusti hyvää tarkoittavien ja pahojen, helvetillisten klaanit, jotka kokoavat voimiaan viimeistä välienselvittelyä varten.
Stephen Edwin King was born the second son of Donald and Nellie Ruth Pillsbury King. After his father left them when Stephen was two, he and his older brother, David, were raised by his mother. Parts of his childhood were spent in Fort Wayne, Indiana, where his father's family was at the time, and in Stratford, Connecticut. When Stephen was eleven, his mother brought her children back to Durham, Maine, for good. Her parents, Guy and Nellie Pillsbury, had become incapacitated with old age, and Ruth King was persuaded by her sisters to take over the physical care of them. Other family members provided a small house in Durham and financial support. After Stephen's grandparents passed away, Mrs. King found work in the kitchens of Pineland, a nearby residential facility for the mentally challenged.
Stephen attended the grammar school in Durham and Lisbon Falls High School, graduating in 1966. From his sophomore year at the University of Maine at Orono, he wrote a weekly column for the school newspaper, THE MAINE CAMPUS. He was also active in student politics, serving as a member of the Student Senate. He came to support the anti-war movement on the Orono campus, arriving at his stance from a conservative view that the war in Vietnam was unconstitutional. He graduated in 1970, with a B.A. in English and qualified to teach on the high school level. A draft board examination immediately post-graduation found him 4-F on grounds of high blood pressure, limited vision, flat feet, and punctured eardrums.
He met Tabitha Spruce in the stacks of the Fogler Library at the University, where they both worked as students; they married in January of 1971. As Stephen was unable to find placement as a teacher immediately, the Kings lived on his earnings as a laborer at an industrial laundry, and her student loan and savings, with an occasional boost from a short story sale to men's magazines.
Stephen made his first professional short story sale ("The Glass Floor") to Startling Mystery Stories in 1967. Throughout the early years of his marriage, he continued to sell stories to men's magazines. Many were gathered into the Night Shift collection or appeared in other anthologies.
In the fall of 1971, Stephen began teaching English at Hampden Academy, the public high school in Hampden, Maine. Writing in the evenings and on the weekends, he continued to produce short stories and to work on novels.
Auto ajautuu Teksasissa päin huoltoasemaa. Auton sisältä löytyy kuolemaisillaan oleva mies ja hänen kuollut perheensä. Paikalliset huoltamolla hengailevat kundit ovat luonnollisesti ihmeissään mutta valmiita auttamaan. Kuski haetaan ambulanssilla, mutta pian mikään ei ole niin kuin ennen. Kaupunki eristetään ja huoltoasemaan törmänneen auton kohdanneet miehet passitetaan tartuntatautikeskukseen. Tappava virus on päässyt valloilleen, ja se on pyyhkäisevä yli Amerikan Yhdysvallat.
Luin Tukikohdan ensimmäisen osan, ja kirja kyllä pituudestaan huolimatta tempaisi hyvin mukaansa. Tuntuu, että olen jo tottunut Kingin jaarittelevaan tyyliin. Tälläkin kertaa mukana on niin paljon henkilöitä, että moni saattaisi kokea sen johdosta tuskastumista. Täytyy vain luottaa prosessiin, ja siihen, että tämän henkilön tarina on koko juonen kannalta vielä merkittävä. Kerronnan näkökulma siis vaihtelee usean henkilön välillä, mutta toki kun virus etenee, niin jäljelle jääneen ihmisjoukkion määrä on hyvin alhainen.
Vaikka teos seuraa hyvin konkreettisesti joidenkin ihmisten arkipäiväistä selviytymistä viruksen riivaamassa Amerikassa, saa King ujutettua juoneen painostavan pahuuden tunteen. Pahuus ilmenee kasvottoman miehen tullessa henkiinjääneiden uniin. Ilmeisesti hyvän ja pahan välinen taistelu on vasta alussa.
Kingin teoksessa esiintyy monia sellaisia apokalyptisia aiheita, joita on hyödynnetty myöhemmin muun muassa The Walking Dead -tv-sarjassa. Moottoripyörä on ylivoimainen menopeli, kun moottoritien väylät ovat tukkeutuneet hylätyistä autoista. Ja lopulta ihmisen pahin vihollinen lienee toinen ihminen. Kiitos, King, tästä kirjasta.
Suomennos on heikko ja päivitetty laitos vilisee loogisuusvirheitä aikojen suhteen johtuen siitä, että teos on alun perin kirjoitettu vuonna 1978 ja päivitetty versio sijoittuukin vuoteen 1990, eikä kaikkia aikaviittauksia ole päivitetty. Vaikkei teos enää yhtä hyvältä maistu kuin nuorena, on se kuitenkin jollain tapaa viihdyttävää, helppoa ja kiinnostavaakin luettavaa. Kasuaali rasismi ja huvittavat kuvaukset naisten sielunelämästä tosin maistuvat aika elähtäneiltä tänä päivänä.
Ensimmäisessä osassa tuntui, että langanpäitä on liikaakiin - paljon enemmän kuin Kingillä yleensä. Mutta sittenkin ne langat pysyivät käsissä ja alkoivat hiljalleen keräytyä yhteen.