What do you think?
Rate this book
Pelon maantiede
Ujo, hiljainen ja bulimiasta kärsivä opettajaperheen kympin tyttö etsii nuorena elämäänsä jännitystä ja sisältöä kirjoista, kilpajuoksuista ja vaarallisista poikaystävistä. Yllättäen hän, jo hammaslääkäriksi valmistuneena ja kahden pienen pojan äitinä, näkee yliopistolla elämäänsä mullistavan ilmoituksen: Keskiyön Instituutti järjestää Pelon maantiede -kurssin.
Koko kevään ja kesän kurssilaiset ponnistelevat öisillä kaduilla, puistoissa ja siltojen alla hurjissa fyysisissä harjoituksissa, analysoivat pelkojaan ja opiskelevat naisiin kohdistuvan rikollisuuden historiaa. Vähitellen harjoitukset muuttuvat tarkoin harkituiksi iskuiksi ja hyytävä teoria käytännöksi.
Koko kevään ja kesän kurssilaiset ponnistelevat öisillä kaduilla, puistoissa ja siltojen alla hurjissa fyysisissä harjoituksissa, analysoivat pelkojaan ja opiskelevat naisiin kohdistuvan rikollisuuden historiaa. Vähitellen harjoitukset muuttuvat tarkoin harkituiksi iskuiksi ja hyytävä teoria käytännöksi.
440 pages, Hardcover
First published January 1, 1995
6 people are currently reading
323 people want to read
About the author
Anja Kauranen
12 books9 followersBooks by Anja Kauranen have been published with the name Anja Snellman since 1997.
Vuodesta 1997 Anja Kaurasen teokset on julkaistu nimellä Anja Snellman.
EN: Anja Kauranen (Snellman since 1997) is a successful Finnish author. She grew up in neighborhood of Kallio in Helsinki. She went to the Aleksis Kivi school and Alppilan Yhteislyseo. Between 1973 and 1981 Kauranen studied in the University of Helsinki.
Her first book Sonja O. kävi täällä was published in 1981. It is considered her literary breakthrough. Her literary career has continued 30 years and she has published over 20 books. Her works have been translated to 16 languages. In 2007 Snellman got the Pro Finlandia medal for her literary work.
Since the beginning of 90s Snellman has lived and worked part of the year at the island of Crete in Greece. She changed her name from Kauranen to Snellman due to her first marriage and has continued using it as her writer name ever since.
Between 2001-2006 Snellman was at the Helsinki Book Fair Programme Committee Chairman. In 2007-2009 she was the artistic director of the Vasa Litteraturfest. Snellman is also a journalist and has written columns to several Finnish magazines. She also has had her own talk show since Autumn of 2010 on SuomiTV.
FI: Anja Kauranen (vuodesta 1997 Snellman) kasvoi Helsingin Kalliossa. Hän kävi koulua Aleksis Kiven koulussa ja Alppilan Yhteislyseossa. Vuosina 1973-1981 Kauranen opiskeli Helsingin Yliopistossa.
Syksyllä 1980 hän kirjoitti yhdessä Esa Saarisen kanssa Ylioppilaslehteen kirjoituksen, jossa arvosteli jyrkästi ajan suomalaista romaanitaidetta. Seuraavana vuonna 1981 julkaistiin hänen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä, joka muodostui hänen kirjalliseksi läpimurroksi. Hänen pitkäjännitteinen kirjailijanuransa on kestänyt sen jälkeen lähes kolme vuosikymmentä ja yli kaksikymmentä julkaistua teosta. Hänen teoksiaan on käännetty 16 kielelle. Snellman palkittiin kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.
1990-luvun alusta kirjailija on asunut ja työskennellyt osan vuodesta Kreetalla, Haniassa. Vuodesta 1997 lähtien, ensimmäisen avioliittonsa myötä, Anja Kaurasesta tuli Anja Snellman, millä nimellä hänen teoksensa on sen jälkeen julkaistu.
Vuosina 2001-2006 Anja Snellman toimi Helsingin kirjamessujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana. Vuosina 2007-2009 hän oli Vasa Litteraturfestin taiteellinen johtaja. Anja Snellman on myös journalisti, joka on kirjoittanut kolumneja mm. Suomen Kuvalehteen, Annaan, Veikkaajaan, Kaks Plussaan ja tätä nykyä Iltalehteen. Snellman on kahden vuoden ajan toimittanut MTV3:n Huomenta Suomessa torstaiaamuisin mediakriittistä Mediakokki-ohjelmaa yhdessä Lauri Karhuvaaran kanssa. Syksyllä 2010 Snellman aloitti nimeään kantavan keskusteluohjelmasarjan Anja Snellman: Saanko esitellä?, jota esitetään suorina lähetyksinä maanantai-iltaisin SuomiTV:llä.
Vuodesta 1997 Anja Kaurasen teokset on julkaistu nimellä Anja Snellman.
EN: Anja Kauranen (Snellman since 1997) is a successful Finnish author. She grew up in neighborhood of Kallio in Helsinki. She went to the Aleksis Kivi school and Alppilan Yhteislyseo. Between 1973 and 1981 Kauranen studied in the University of Helsinki.
Her first book Sonja O. kävi täällä was published in 1981. It is considered her literary breakthrough. Her literary career has continued 30 years and she has published over 20 books. Her works have been translated to 16 languages. In 2007 Snellman got the Pro Finlandia medal for her literary work.
Since the beginning of 90s Snellman has lived and worked part of the year at the island of Crete in Greece. She changed her name from Kauranen to Snellman due to her first marriage and has continued using it as her writer name ever since.
Between 2001-2006 Snellman was at the Helsinki Book Fair Programme Committee Chairman. In 2007-2009 she was the artistic director of the Vasa Litteraturfest. Snellman is also a journalist and has written columns to several Finnish magazines. She also has had her own talk show since Autumn of 2010 on SuomiTV.
FI: Anja Kauranen (vuodesta 1997 Snellman) kasvoi Helsingin Kalliossa. Hän kävi koulua Aleksis Kiven koulussa ja Alppilan Yhteislyseossa. Vuosina 1973-1981 Kauranen opiskeli Helsingin Yliopistossa.
Syksyllä 1980 hän kirjoitti yhdessä Esa Saarisen kanssa Ylioppilaslehteen kirjoituksen, jossa arvosteli jyrkästi ajan suomalaista romaanitaidetta. Seuraavana vuonna 1981 julkaistiin hänen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä, joka muodostui hänen kirjalliseksi läpimurroksi. Hänen pitkäjännitteinen kirjailijanuransa on kestänyt sen jälkeen lähes kolme vuosikymmentä ja yli kaksikymmentä julkaistua teosta. Hänen teoksiaan on käännetty 16 kielelle. Snellman palkittiin kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.
1990-luvun alusta kirjailija on asunut ja työskennellyt osan vuodesta Kreetalla, Haniassa. Vuodesta 1997 lähtien, ensimmäisen avioliittonsa myötä, Anja Kaurasesta tuli Anja Snellman, millä nimellä hänen teoksensa on sen jälkeen julkaistu.
Vuosina 2001-2006 Anja Snellman toimi Helsingin kirjamessujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana. Vuosina 2007-2009 hän oli Vasa Litteraturfestin taiteellinen johtaja. Anja Snellman on myös journalisti, joka on kirjoittanut kolumneja mm. Suomen Kuvalehteen, Annaan, Veikkaajaan, Kaks Plussaan ja tätä nykyä Iltalehteen. Snellman on kahden vuoden ajan toimittanut MTV3:n Huomenta Suomessa torstaiaamuisin mediakriittistä Mediakokki-ohjelmaa yhdessä Lauri Karhuvaaran kanssa. Syksyllä 2010 Snellman aloitti nimeään kantavan keskusteluohjelmasarjan Anja Snellman: Saanko esitellä?, jota esitetään suorina lähetyksinä maanantai-iltaisin SuomiTV:llä.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 12 of 12 reviews
January 21, 2020
2,5 tähteä, mutta pyöristän ylöspäin.
Voi olla, että käsillä on nerokas kirja, jota en itse vaan ymmärrä. Paljon name droppailua ja teoriaa ja vihaista feminismiä. Sinällään en vastusta näistä kahta viimeistä mitenkään, mutta jokin kirjoitustyylissä tökkii. Tätä olisi voinut hyvinkin editoida lyhyemmäksi aika paljonkin, mutta toisaalta ehkä vaan itse vihaan yli 350 sivua pitkiä kirjoja ihan vaan periaatteen vuoksi. Olisin varmaankin pitänyt tästä enemmän opintojen alkuvaiheessa kun kaikki naistutkimuksen asiat olivat vielä ihan uusia ja maailmaa mullistavia. Nyt en enää saanut niin paljon irti. Varovasti arvaisin, että en ole kohdeyleisöä. Onkohan tässä kirjassa jo hieman vanhentumisen makua?
Voi olla, että käsillä on nerokas kirja, jota en itse vaan ymmärrä. Paljon name droppailua ja teoriaa ja vihaista feminismiä. Sinällään en vastusta näistä kahta viimeistä mitenkään, mutta jokin kirjoitustyylissä tökkii. Tätä olisi voinut hyvinkin editoida lyhyemmäksi aika paljonkin, mutta toisaalta ehkä vaan itse vihaan yli 350 sivua pitkiä kirjoja ihan vaan periaatteen vuoksi. Olisin varmaankin pitänyt tästä enemmän opintojen alkuvaiheessa kun kaikki naistutkimuksen asiat olivat vielä ihan uusia ja maailmaa mullistavia. Nyt en enää saanut niin paljon irti. Varovasti arvaisin, että en ole kohdeyleisöä. Onkohan tässä kirjassa jo hieman vanhentumisen makua?
May 10, 2020
Onpa kyllä vitun vaikeeta muodostaa tästä mielipidettä
October 23, 2017
Anja Kaurasen "Pelon maantieteeseen" (WSOY, 1995) törmäsin ensimmäisen kerran lukion äidinkielen tunnilla, jossa eräs luokkatoverini piti siitä kirjaesitelmän. Valitut lukunäytteet olivat kaikessa ahdistavuudessaan niin tehokkaita (s. 346-347), että teos jäi väkisinkin mieleen pyörimään. En kuitenkaan tullut avanneeksi sitä ennen kuin nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin valmistaudun lukiolaisten kirjavinkkaukseen. Niin se aika vierii.
Nimettömäksi jäävä päähenkilö on ottanut osaa Keskiyön instituutiksi kutsutun järjestön kurssille nimeltä Pelon maantiede, jonne ovat päässeet mukaan vain harvat ja valitut naisopiskelijat. Naisten on ollut tarkoitus ottaa öinen kaupunki uudelleen haltuun, iskemällä ahdisteluun ja väkivaltaan syyllistyneitä miehiä vastaan:
Irene ja Saara olivat napanneet sen yömyöhään jonkun pikkuklubin edestä kadulta; se oli häiriköinyt klubilla, sorkkinut pupusääntöjen vastaisesti jotain sylitanssijaa ja portsari oli lennättänyt sen kadulle. Taksitolpalla se klähmi ravintolasta palaavia tyttöjä ja iski Irenen ja Saarankin jotka saivat sen pikapanolupausta vastaan kulman taakse Maarun autoon. Siellä me muut odotimme, levoton hikoileva tiimi kuin pienten joutsenten tanssi, piirakkakapula suuhun, huppu päähän ja vatsalleen, housut kinttuihin ja menoksi. Nahkaneuloja, räätälinneuolja, silkkineuloja. Palmikkopuikkoja, sormikaspuikkoja, pyöröpuikkoja. [...] Sen jälkeen - mustat nahkakäsineet kädessä - teroitettuja sukkapuikkoja ja pieniä jämäköitä ompelukoneenneuloja uhrien pakaroihin ja virkkuukoukkuja peniksenaukosta sisään. (s. 325, 328)
Lopulta kaikki heistä ovat kuolleet Helsingin edustalla sijaitsevassa Lammassaaressa, aivan kuten seitsemän miestäkin, jotka ovat hirvittävällä tavalla vaikuttaneet naisten elämään. Ainoastaan päähenkilömme on jäänyt eloon. Miksi? Onko kaikki sittenkään niin mustavalkoista ja selkeää, vai onko epäilys hiipinyt hänen mieleensä? (s. 367)
Päähenkilön lapsuutta ja nuoruutta käydään läpi pitkään ja hartaasti, ja erityisesti esille nousee rehtori-isä, jonka lukuisista naissuhteista liikkuu myös koulun käytävillä monenlaisia huhuja. Sivuja käytetään myös kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun politisoituneen koulumaailman kuvaamiseen, mikä oli sinänsä kyllä ihan kiinnostavaa luettavaa. Jostakin syystä aikuisikä jää hämärän peittoon: päähenkilömme valmistuu hammaslääkäriksi, menee naimisiin ja perustaa perheen, mutta tällä kaikella ei tunnu olevan suurtakaan merkitystä.
Loppupuoli romaanista kuluu sitten Keskiyön instituutin viimeisiin hetkiin, mutta suurempaa huipennusta on turha odottaa, tietäähän lukija jo suunnilleen kaiken etukäteen.
Vaikka aihe on tavattoman tärkeä ja epämiellyttävän ajankohtainen, niin henkilöt jäävät vähän etäisiksi, enkä onnistunut heihin samaistumaan. Lisäksi romaani oli varsin raskasta luettavaa, eikä yksinomaan aiheensa takia, vaan kirjailijan kirjoitustyylin ja mukaan ympätyn (enemmän tai vähemmän) tieteellisen materiaalin vuoksi. Lieneekö sitten vika lukijan älykkyysosamäärässä vai hänen sukupuolessaan, mene ja tiedä, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi jonkinasteinen turhautuminen. Sääli, olisin halunnut kovasti pitää tästä kirjasta.
Nimettömäksi jäävä päähenkilö on ottanut osaa Keskiyön instituutiksi kutsutun järjestön kurssille nimeltä Pelon maantiede, jonne ovat päässeet mukaan vain harvat ja valitut naisopiskelijat. Naisten on ollut tarkoitus ottaa öinen kaupunki uudelleen haltuun, iskemällä ahdisteluun ja väkivaltaan syyllistyneitä miehiä vastaan:
Irene ja Saara olivat napanneet sen yömyöhään jonkun pikkuklubin edestä kadulta; se oli häiriköinyt klubilla, sorkkinut pupusääntöjen vastaisesti jotain sylitanssijaa ja portsari oli lennättänyt sen kadulle. Taksitolpalla se klähmi ravintolasta palaavia tyttöjä ja iski Irenen ja Saarankin jotka saivat sen pikapanolupausta vastaan kulman taakse Maarun autoon. Siellä me muut odotimme, levoton hikoileva tiimi kuin pienten joutsenten tanssi, piirakkakapula suuhun, huppu päähän ja vatsalleen, housut kinttuihin ja menoksi. Nahkaneuloja, räätälinneuolja, silkkineuloja. Palmikkopuikkoja, sormikaspuikkoja, pyöröpuikkoja. [...] Sen jälkeen - mustat nahkakäsineet kädessä - teroitettuja sukkapuikkoja ja pieniä jämäköitä ompelukoneenneuloja uhrien pakaroihin ja virkkuukoukkuja peniksenaukosta sisään. (s. 325, 328)
Lopulta kaikki heistä ovat kuolleet Helsingin edustalla sijaitsevassa Lammassaaressa, aivan kuten seitsemän miestäkin, jotka ovat hirvittävällä tavalla vaikuttaneet naisten elämään. Ainoastaan päähenkilömme on jäänyt eloon. Miksi? Onko kaikki sittenkään niin mustavalkoista ja selkeää, vai onko epäilys hiipinyt hänen mieleensä? (s. 367)
Päähenkilön lapsuutta ja nuoruutta käydään läpi pitkään ja hartaasti, ja erityisesti esille nousee rehtori-isä, jonka lukuisista naissuhteista liikkuu myös koulun käytävillä monenlaisia huhuja. Sivuja käytetään myös kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun politisoituneen koulumaailman kuvaamiseen, mikä oli sinänsä kyllä ihan kiinnostavaa luettavaa. Jostakin syystä aikuisikä jää hämärän peittoon: päähenkilömme valmistuu hammaslääkäriksi, menee naimisiin ja perustaa perheen, mutta tällä kaikella ei tunnu olevan suurtakaan merkitystä.
Loppupuoli romaanista kuluu sitten Keskiyön instituutin viimeisiin hetkiin, mutta suurempaa huipennusta on turha odottaa, tietäähän lukija jo suunnilleen kaiken etukäteen.
Vaikka aihe on tavattoman tärkeä ja epämiellyttävän ajankohtainen, niin henkilöt jäävät vähän etäisiksi, enkä onnistunut heihin samaistumaan. Lisäksi romaani oli varsin raskasta luettavaa, eikä yksinomaan aiheensa takia, vaan kirjailijan kirjoitustyylin ja mukaan ympätyn (enemmän tai vähemmän) tieteellisen materiaalin vuoksi. Lieneekö sitten vika lukijan älykkyysosamäärässä vai hänen sukupuolessaan, mene ja tiedä, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi jonkinasteinen turhautuminen. Sääli, olisin halunnut kovasti pitää tästä kirjasta.
February 5, 2021
Upeaa! Tässä näytettiin yksi mahdollinen ratkaisu. Synkkä, erittäin fyysinen, täynnä kulttuuriviittauksia ja analyysia ja pelon lisäksi muitakin kouristavia tunteita.
March 30, 2023
Arvosana voisi olla 2,5/5, jos täällä jaettaisiin puolikkaita.
Kirjassa nimetön päähenkilö päätyy yliopiston ”Pelon maantiede”-nimiselle sukupuolen tutkimuksen kurssille, jonka ajatuksena on ottaa naisten kaupunkitiloissa etenkin öisin tuntema pelko pois käytännön harjoitteilla. Näissä varsin sadistisissakin harjoituksissa miehet laitetaan tuntemaan pelkoa yön pimeydessä.
Kokonaisuudessaan kirja oli hyvin erikoinen, josta on varsin vaikea muodostaa mielipidettä. Tätä kirjaa olisi varmaankin ollut jännittävämpää lukea 90-luvun alkupuolella, jotta olisi päässyt paremmin kiinni siihen, kuinka sen esittämät feministiset ajatukset peilautuvat julkaisuaikaan.
Kirjassa ylivoimaisesti eniten ärsytti sen rakenne. Päähenkilön lapsuus ja nuoruus käsittävät ensimmäiset 150 sivua, joka tuntuu tarpeettoman perusteelliselta siihen nähden, että pääjuoni sijoittuu aikuisuuteen. Tulkitsen toki niin, että tämän kirjan päätarina ei ole pelkästään Pelon maantiede -kurssi, vaan se, miksi päähenkilö ajautuu väkivaltaiseen ja jopa henkirikoksia tekevään naisklaaniin. Koko menneisyyden kulku vie kohti tätä tapahtumaa. Toki menneisyydessä käsitellään olennaiselta osin päähenkilön elämän miesten, etenkin isän, sikamaisuuksia, joista myöhemmin ammennetaan materiaalia Pelon maantieteen kurssilla.
Koska lapsuutta ja nuoruutta Helsingissä ja Kalliossa sekä tuon ajan koulumaailmaa kuvataan niin seikkaperäisesti ne ensimmäiset 150 sivua, epäilen vahvasti, että kirjailija on halunnut sisällyttää kansien välin palan omaa henkilöhistoriaansa. Tässä olisi mielestäni tarvittu vähän kustannustoimittajaa avuksi suitsimaan tekstin pituutta.
Kirjan luettuani tein hieman verkkohakuja kirjailijasta, ja löysin tätä hypoteesia tukevan haastattelun. Ainakin toisen kirjan kohdalla Kauranen-Snellman on myöntänyt kirjoittaneensa ammentaen voimakkaasti omasta henkilötarinastaan.
Googlettelu tuotti vielä erään toisenkin jännittävän yksityiskohdan. Eräs väitöskirjaa naisten kokemasta pelosta kaupunkitiloissa valmisteleva henkilö syytti Helsingin Sanomissa Kaurasta hänen ja muiden tutkijoiden tekstien plagioinnista. Kirjoittajan mukaan koko kirjan nimi, Pelon maantiede, on sovellettu kirjoittajan aiemmasta tekstistä. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-20000...
Kaikkiaan lukukokemus oli jokseenkin sekava, mutta tarina myös mielenkiintoinen.
Kirjassa nimetön päähenkilö päätyy yliopiston ”Pelon maantiede”-nimiselle sukupuolen tutkimuksen kurssille, jonka ajatuksena on ottaa naisten kaupunkitiloissa etenkin öisin tuntema pelko pois käytännön harjoitteilla. Näissä varsin sadistisissakin harjoituksissa miehet laitetaan tuntemaan pelkoa yön pimeydessä.
Kokonaisuudessaan kirja oli hyvin erikoinen, josta on varsin vaikea muodostaa mielipidettä. Tätä kirjaa olisi varmaankin ollut jännittävämpää lukea 90-luvun alkupuolella, jotta olisi päässyt paremmin kiinni siihen, kuinka sen esittämät feministiset ajatukset peilautuvat julkaisuaikaan.
Kirjassa ylivoimaisesti eniten ärsytti sen rakenne. Päähenkilön lapsuus ja nuoruus käsittävät ensimmäiset 150 sivua, joka tuntuu tarpeettoman perusteelliselta siihen nähden, että pääjuoni sijoittuu aikuisuuteen. Tulkitsen toki niin, että tämän kirjan päätarina ei ole pelkästään Pelon maantiede -kurssi, vaan se, miksi päähenkilö ajautuu väkivaltaiseen ja jopa henkirikoksia tekevään naisklaaniin. Koko menneisyyden kulku vie kohti tätä tapahtumaa. Toki menneisyydessä käsitellään olennaiselta osin päähenkilön elämän miesten, etenkin isän, sikamaisuuksia, joista myöhemmin ammennetaan materiaalia Pelon maantieteen kurssilla.
Koska lapsuutta ja nuoruutta Helsingissä ja Kalliossa sekä tuon ajan koulumaailmaa kuvataan niin seikkaperäisesti ne ensimmäiset 150 sivua, epäilen vahvasti, että kirjailija on halunnut sisällyttää kansien välin palan omaa henkilöhistoriaansa. Tässä olisi mielestäni tarvittu vähän kustannustoimittajaa avuksi suitsimaan tekstin pituutta.
Kirjan luettuani tein hieman verkkohakuja kirjailijasta, ja löysin tätä hypoteesia tukevan haastattelun. Ainakin toisen kirjan kohdalla Kauranen-Snellman on myöntänyt kirjoittaneensa ammentaen voimakkaasti omasta henkilötarinastaan.
Googlettelu tuotti vielä erään toisenkin jännittävän yksityiskohdan. Eräs väitöskirjaa naisten kokemasta pelosta kaupunkitiloissa valmisteleva henkilö syytti Helsingin Sanomissa Kaurasta hänen ja muiden tutkijoiden tekstien plagioinnista. Kirjoittajan mukaan koko kirjan nimi, Pelon maantiede, on sovellettu kirjoittajan aiemmasta tekstistä. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-20000...
Kaikkiaan lukukokemus oli jokseenkin sekava, mutta tarina myös mielenkiintoinen.
February 12, 2025
Toinen luettu Kauranen tällä viikolla, heh.
En yhtään tiedä, paljonko tähtiä tälle antaisin! Kolme tuntuu toisaalta sopivalta, toisaalta liian vähältä. Pidin todella monesta osasesta. Kokonaiskuva rakentuu hitaasti ja houkuttelee mukaansa. Monet toistuvista kuvista ovat voimakkaita ja jäävät takuulla pitkäksi aikaa mieleen. Viimeiset vajaat 100 sivua luin melkein yhdeltä istumalta sydän tykyttäen, vaikka alusta asti oli melko selvää, miten tarinassa tulee käymään. Ja Kaurasen kieli, rakastan!!
Kolikon toisella puolella on harmitus siitä, ettei tämä sitten kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä odotin tai toivoin. Feminismiteemoja (tai lähinnä niiden käsittelyä) ajan hammas on 30 vuoden aikana päässyt puremaan. Olen gradua varten lukenut jonkin verran ysärifeminismiä, joten tämä tuntuu asettuvan osaksi jotain tuttua jatkumoa. Pelon maantiede ei ole kadonnut maailmasta, yhä edelleen pohdinnat naisten alistetusta asemasta ja vallan epätasapainosta resonoivat. Jokin käsittelytavassa kuitenkin tuntuu vanhanaikaiselta. Pitkät teoriapätkät katkoivat lukuflow'ta, vaikka ymmärränkin niiden funktion. Lisäksi kirjassa oli useampia juttuja, joihin olisin toivonut kirjailijan tarttuvan enemmän (kuten esimerkiksi queer-vihjailut tai päähenkilön äitiyskokemukset). Pirstaleinen rakenne aiheutti pientä sekavuutta juonen seuraamisessa.
Tämä kirja jää kyllä mieleen pitkäksi aikaa, vaikka en pitänytkään tästä niin paljon kuin olisin alunperin halunnut.
En yhtään tiedä, paljonko tähtiä tälle antaisin! Kolme tuntuu toisaalta sopivalta, toisaalta liian vähältä. Pidin todella monesta osasesta. Kokonaiskuva rakentuu hitaasti ja houkuttelee mukaansa. Monet toistuvista kuvista ovat voimakkaita ja jäävät takuulla pitkäksi aikaa mieleen. Viimeiset vajaat 100 sivua luin melkein yhdeltä istumalta sydän tykyttäen, vaikka alusta asti oli melko selvää, miten tarinassa tulee käymään. Ja Kaurasen kieli, rakastan!!
Kolikon toisella puolella on harmitus siitä, ettei tämä sitten kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä odotin tai toivoin. Feminismiteemoja (tai lähinnä niiden käsittelyä) ajan hammas on 30 vuoden aikana päässyt puremaan. Olen gradua varten lukenut jonkin verran ysärifeminismiä, joten tämä tuntuu asettuvan osaksi jotain tuttua jatkumoa. Pelon maantiede ei ole kadonnut maailmasta, yhä edelleen pohdinnat naisten alistetusta asemasta ja vallan epätasapainosta resonoivat. Jokin käsittelytavassa kuitenkin tuntuu vanhanaikaiselta. Pitkät teoriapätkät katkoivat lukuflow'ta, vaikka ymmärränkin niiden funktion. Lisäksi kirjassa oli useampia juttuja, joihin olisin toivonut kirjailijan tarttuvan enemmän (kuten esimerkiksi queer-vihjailut tai päähenkilön äitiyskokemukset). Pirstaleinen rakenne aiheutti pientä sekavuutta juonen seuraamisessa.
Tämä kirja jää kyllä mieleen pitkäksi aikaa, vaikka en pitänytkään tästä niin paljon kuin olisin alunperin halunnut.
July 5, 2023
Pidin kaikesta muusta paitsi kerrontatyylistä, joka oli filosofisen pohtiva tai epämääräinen, kummin vain tahtoo katsoa. Tässä oli todella paljon potentiaalia, mutta jo alussa kerrontatyyli oli tympeä ja loppua kohti se muuttui sellaiseksi, että mistään ei saanut mitään selvää.
Jos tämä olisi kirjoitettu vain "tavallisesti", olisi varmasti 4-5 tähden teos, mutta tällaisena jäi aika mitäänsanomattomaksi.
Jos tämä olisi kirjoitettu vain "tavallisesti", olisi varmasti 4-5 tähden teos, mutta tällaisena jäi aika mitäänsanomattomaksi.
September 14, 2019
Kaurasen ehdottomasti parhaita romaaneja!
December 1, 2020
Jättää vähän sanattomaksi. Toisaalta tässä oli tosi nerokkaita, inhottavan hyviä kohtia. Toisaalta tää olisi voinut olla kaikessa sekavuudessaan paljon parempi.
December 7, 2025
Women on male dominant fields <3
January 21, 2022
Lienee edelläkävijäromaani. Kun on jo lukenut tämän jälkeen ilmestynyttä feminististä kirjallisuutta, joka on koko ajan tarkkanäköisempää, ei vain pysty antamaan enempi tähtiä. Respect eniveis.
December 8, 2015
Tämä kirja pitäisi olla pakollisena jokaisen luettavana. Aihe on taas pinnalla, ja kirja tulikin mieleeni viimeaikaisten tapahtumien tai lähinnä uutisoinnin myötä. Taidan lukea pitkästä aikaa uudestaan.
Displaying 1 - 12 of 12 reviews