Ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta ja palkitusta runoilijasta.
Mirkka Rekolan elämä avaa erityisiä näkökulmia paitsi runouteen myös seksuaalivähemmistöjen asemaan ja poliittisten ääriliikkeiden historiaan sodanjälkeisessä Suomessa.
Runoilija ja aforistiikan uudistaja Mirkka Elina Rekola (1931–2014) on keskeisimpiä modernistirunoilijoitamme, jonka tuotanto levittäytyy seitsemälle vuosikymmenelle. Rekolan kolme ensimmäistä teosta saivat ristiriitaisen vastaanoton, sillä ne eivät istuneet yksiselitteisesti perinteisen, modernistisen eivätkä 60-luvun poliittisen runouden käsityksiin. Sittemmin Rekolan sanataide on arvioitu ylittämättömäksi. Hän halusi tulla muistetuksi työnsä, ei elämänsä tai henkilönsä vuoksi, vaikkakin Mirkka Rekola kirjoittaa kokemuksensa läpi ja alati omasta elämästään.
Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I kattaa Rekolan elämän vaiheet lapsuudesta 1970-luvun loppuun saakka. Vahvaäänisesti kirjoitetussa teoksessa kuvauksensa saavat vainojen, vainoharhojen, työn ja sairauden, rakkauksien ja pettymisten, näkyjen, kohtaamisten ja nähdyksitulemisten ajat. Myöhemmin julkaistavan jatko-osan kanssa teoskokonaisuus kasvaa huikeaksi näkymäksi Rekolan elämästä ja tuotannosta.
Mirkka Rekolan elämäkerran ensimmäinen osa on runoilijana paremmin tunnetun kirjallisuudentutkijan Jonimatti Joutsijärven hieno ja perusteellinen elämäkerta runoilijasta joka merkitykseltään on samaa luokkaa kuin paremmin tunnetut kollegansa Eeva-Liisa Manner, Paavo Haavikko ja Pentti Saarikoski. Mannerista, Juvosesta, Pylkkösestä, Polkusesta ja muutamasta muustakin aikalaisesta ja kulttuurivaikuttajasta tulee minullekin uuttakin tietoa, vaikka kohtuullisesti olen kuvitellut kartalla olevanikin näiden viime vuosisadan jättiläisten seurassa. En esimerkiksi tiennyt, että juuri Rekola oli Mannerin Tämän matkan käsikirjoituksen ensimmäinen lukija.
Valtavan iso teos runoilijasta, jonka löysin teini-iässä mutta en ole koskaan edes yrittänyt selvittää, millainen hänen elämänsä oli. Tämä yksityiskohtainen ja analyyttinen teos olisi miltei vaatinut viereensä Rekolan tuotannon, koska niin hyvin tässä analysoitiin hänen tuotantoaan. Jään odottamaan toista osaa.
Olin keskeyttää tämän elämäkerran lukemisen ensimmäisten sadan sivun aikana, sillä tarina junnasi liikaa Rekolan lapsuudessa. Olkoonkin, että lapsuus oli merkittävä, sillä Rekola sairasteli paljon. Mutta sitten siirryttiin kertomaan Mirkan isästä, Eero Rekolasta, joka toimi erilaisten äärioikeistolaisten ryhmittymien johtoportaassa ja joutui jatkosodan jälkeen vankilaan maanpetoksesta. Kirja sisältää paljon historiatietoa eikä pelkästään kirjallisuudesta tai kirjailijoista vaan myös muunsukupuolisten elämän karuudesta (ainakin vuoteen 1999 asti) ja heidän kohtaamastaan julmasta ja tylystä kohtelusta. Jonimatti Joutsijärvi keskittyy myös paljon Mirkka Rekolan runojen saamaan kritiikkiin ja tulkitsee runoja monin eri tavoin. Tämä on jotain paljon enemmän kuin tavallinen elämäkerta.
Jonimatti Joutsijärven elämäkerta Mirkka Rekolasta (1931-2014) on perusteellinen teos. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kyseessä on vasta ensimmäinen osa. Teoksen alussa käsitellään suht pitkästi Rekolan isän poliittisia puuhia, joista kuunnellessani ajattelin, että niiden vähempikin esittely olisi riittänyt. Toisaalta isän toimet loivat maaston ja henkisen perinnön, jolla - samoin kuin Rekolan lapsuusajan sairastelulla - oli omat vaikutuksensa myös hänen runouteensa. Joutsijärvi kuvaa Rekolan elämää lesbona aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rangaistavaa. Rekola oli - Edith Södergrania lainatakseni - neutri. Ei nainen, eikä mies, mutta molempia. Ahdistavat varjonsa hänen elämäänsä heitti se, että oli vaikea tietää, keneen voi luottaa - jos kehenkään. Teos sisältää arvokasta aikalaiskuvausta elämisestä olosuhteissa, jotka pakottivat salailuun ja peittelyyn.
Rekolan kumppanin Mirjam Polkusen lisäksi teoksessa ovat vahvasti läsnä myös runoilija Helvi Juvonen unohtamatta Lauri Viitaa ja Henri Kaasalaista. Rekolan runoutta Joutsijärvi tuo esiin paneutuneesti ja jokaiselle Rekolan runojen ystävälle tämä kirja onkin suoranainen aarreaitta. Äänikirjana (ainakin minun) oli mahdotonta keskittyä runojen tarkasteluun sillä intensiteetillä, jolla olisin halunnut, joten suosittelen hankkimaan tämän kirjan paperiversiona. Teos kun sisältää hurjasti kaikkea, johon varmasti tekee mieli palata useita kertoja. Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Tämän runoilijaelämäkerran ääressa olen huikaistunut. Olen tuntenut Mirkka Rekolan tuotantoa äärimmäisen pintapuolisesti; olen ajatellut, että hän on lähinnä kiinnostava luontorunoilija, jonka tuotanto liikuttaa monia. En ole kuitenkaan erityisen hyvä tutustumaan runouteen pelkästään runoja lukemalla, vaan kuulen mielelläni taiten tehtyä taustoitusta. Ja sitä tässä Joutsijärven kirjassa - joka on vasta ensimmäinen osa kahdesta - on todella runsaasti. Joutsijärvi on saanut kohteestaan irti valtavan paljon, ja onnistunut heittäytymään runoilijan sielunmaisemaan siten, että lukijakin pääsee vaeltelemaan siellä vapaasti ja enemmän ymmärtäen. Toki myös varsinainen elämäkertatyöskentely on tehty hyvin; Rekolan perheen vaiheet ja äärettömän kiinnostavat poliittiset taustat käydään huolellisesti läpi, ja analysoidaan niiden vaikutusta runoilijan tuotantoon.
Minua kiinnostivat ja liikuttivat eniten kuvaukset luovan työn prosessista. En osaa kuvata sitä mitenkään tiiviisti, muuta kuin toteamalla, että toisten - taitelijoiden - sisäavaruus toden totta on laajempi ja kiinnostavampi kuin konttorirotan.
Odotan innolla seuraavaa osaa, ja Rekolan tuotantoa on varattuna kirjastosta vino pino. Nyt en enää kuvittele löytäväni ”luontorunoilijaa” vaan ”ihmisluontorunoilijan”.
Mainio ajankuva ja kertomus kähinöistä kirjallisuuden taustalla. Joutsijärven hienot analyysit avaavat hyvin Rekolan tekstejä. Hieno kirja herkästä, hauraasta ja vahvasta ihmisestä.
Rekolan runot eivät ole minulle entuudestaan tuttuja. En tosin juuri lue runoja, joten se ei ole ihme. Tartuin teokseen jo ihan sateenkaarihistoriallisesta näkökulmasta. Kiehtova, jään odottelemaan että pääsen lukemaan toisen osan. Tämän kanssa meni kylläkin pieni ikuisuus, joten en suosittele minään kevyenä välipalalukemisena :D