Muistikuvat tästä viimeisestä osasta olivat hyvin hämärät, mutta tämä olikin viihdyttävämpi kuin muistelin. Susanna on oma toimelias itsensä, mutta on kiva huomata, että hän on kasvanut hemmotellusta pikkulapsesta huimasti. Tukkilaismiljöö on kiehtova, ja mäntyjen pelastaminen jännitti itseäkin, vaikka loppuratkaisua aavistelinkin. Epämukavuutta aiheuttaa Pikku Päällikön hahmon kehitys (vaikka hänestä kovin pidänkin) ja häneen liittyvät puheet alkuperäisasukkaista. Pidin kovasti siitä, että Consy ja Pikku Päällikkö olivat tarinassa mukana, mutta varsinkin Consyn olemassaolon unohdin aina toisinaan kokonaan. Ehkä jos lapsia olisi ollut vähemmän, kaikille hahmoille olisi riittänyt huomiota. Neljäs tähti on ehkä nostalgiaa, tai sitten ei.