Den amerikanska flickan

Slutet på glitterscenen #1

by Monika Fagerholm

Hösten 1969 i Trakten. Livet rämnar. Den amerikanska flickan Eddie hittas drunknad och hennes vän Björn har hängt sig.

Från denna händelse strålar berättelserna i romanen ut, bakåt och framåt i tiden - till och från olika platser, med Trakten som knutpunkt. Historien om Den amerikanska flickan går som en ibland skimrande vacker, ibland dov och mörk tråd genom tiden - det vävs rykten om den, viskas, fantiseras...

Och när Sandra och Doris från Trakten några år senare börjar nosa på historien och ger sig in på att rekonstruera den slutar det med en ny tragedi.

Den amerikanska flickan är en roman om ung bråd död, svek och bedrägerier, om kärlek och brustna förhoppningar, och om musik. Den är också en berättelse om tid och plats från 1950-tal till framtiden och om arkitektur och längtan; längtan som arkitektur.

Genres: Fiction, Mystery, Finnish Literature, Scandinavian Literature, Crime, Coming Of Age, Contemporary

491 pages, Inbunden

First published January 1, 2004

About the author

Monika Fagerholm’s much-praised first novel, Wonderful Women by the Sea, became one of the most widely translated Scandinavian literary novels of the mid-nineties and was nominated for the IMPAC Dublin Literary Award. In 1998 it was followed by the cult novel Diva, which won the Swedish Literature Society Award. Her third novel, The American Girl, became a number-one best seller and won the premier literary award in Sweden, the August Prize, as well as the Aniara Prize and the Gothenburg Post Award.

Reviews

[Το Άθχημο γατί του θενιόρ Γκουαναμίρου · Rating 5 out of 5]

Η Έντυ ντε Γουάιρ, η ηρωίδα που έδωσε το όνομά της στον τίτλο αυτού του βιβλίου, δεν αποτελεί κεντρικό χαρακτήρα του έργου. Η ζωή και κυρίως το μυστήριο γύρω από τον θάνατό της αποτελούν απλά την αφορμή για να ξετυλιχθεί η ιστορία. Σε μια ανώνυμη «Περιοχή» της Φινλανδίας, όπου υπάρχουν δύο ακρωτήρια, ένα μεγάλο δάσος και οι βάλτοι. Εκεί ανάμεσα σε πολλά εξοχικά σπίτια, δίπλα στη θάλασσα που κατοικούνται κυρίως τους καλοκαιρινούς μήνες από ξένους, υπάρχουν και οι ντόπιοι που μιλάνε την δική τους διάλεκτο και ζουν τις δικές τους ζωές, τις καταπιεσμένες και εκτεθειμένες ζωές των ανθρώπων της επαρχίας. Και κυρίως υπάρχουν κάποια παιδιά, που προσπαθούν να μεγαλώσουν, μέσα σε ένα περιβάλλον που συχνά, θα μπορούσε να χαρακτηριστεί και εχθρικό, μέσα στον αλκοολισμό, στην καταθλιπτική μελαγχολία του ατέλειωτου χειμώνα, την ψυχολογική αστάθεια των ενηλίκων που αποδεκνύονται συχνά κατώτεροι των περιστάσεων, μέσα σε έναν λαβύρινθο από παρατεταμένες σιωπές, μισόλογα, μυστικά και ψέματα.

Το βιβλίο αυτό, είναι ένα αλλόκοτο bildungsroman που εξελίσσεται με μια ιδιαίτερη συγγραφική τεχνική. Η συγγραφέας, η σουηδόφωνη Monika Fagerholm χρησιμοποιεί κάποια επαναλαμβανόμενα μοτίβα, ως επωδούς. Το ίδιο θέμα εξελίσσεται μέσα από μη ομόκεντρους τεμνόμενους κύκλους, γεγονός που με ευχαριστεί ιδιαίτερα, γιατί έτσι αντιλαμβάνομαι προσωπικά την έννοια τόσο του ιστορικού όσο και του λογοτεχνικού χρόνου. Πολύ συχνά προαναγγέλλει ένα γεγονός, που χάνεται μέσα στις υπόλοιπες λεπτομέρειες για να αναδυθεί έπειτα με εξαιρετικά σφοδρότητα, την κατάλληλη στιγμή, έτσι ώστε να δημιουργήσει ισχυρά συναισθήματα στον αναγνώστη. Και η ανάγνωση αυτού του έργου απαιτεί σίγουρα χρόνο, και υπομονή. Το κείμενο της Fagerholm είναι δύσκολο. Ο τρόπος που αναπτύσσει το υλικό της είναι εξαντλητικός. Και η γλώσσα της, ακόμα και στην αγγλική μετάφραση από την οποία την διάβασα είναι ιδιότυπη. Χρειάζεται υπομονή και επιμονή για να καταφέρει κάποιος να φτάσει στο τέλος.

Κάποια από τα επαναλαμβανόμενα μοτίβα είναι:

• Το ρόδο, ως μυστηριακή απεικόνιση των θηλυκών γεννητικών οργάνων.
• Το κακό μάτι, ως συμβολισμός μιας αδιάκοπης παρακολούθησης η αίσθηση πως ακόμα και στην πιο μεγάλη ερημιά, υπάρχουν πάντα μάρτυρες που βλέπουν και γνωρίζουν τα πάντα.
• Το τρίπτυχο έγκλημα –τιμωρία – εξιλέωση.
• Η καθαριότητα, ως υποκατάστατο της ψυχικής κάθαρσης.
• Η πορνεία, ως τρόπος ύπαρξης και μέσο μιας σεξουαλικής αφύπνισης – απελευθέρωσης από τους καταπιεστικούς κοινωνικούς και ηθικούς κανόνες.
• Ο αλκοολισμός ως διέξοδος στις αντιξοότητες της ζωής.
• Η κηδεμονία, ως τρόπος επιβολής.
• Οι χάρτες, ως συμβολικός τρόπος απεικόνισης των μυστικών που κρύβει κάθε κλειστή κοινωνία.
• Το παιχνίδι, ως μέσο τελετουργικής αναπαράστασης γεγονότων και καταστάσεων.
• Η μουσική, ως κουλτούρα αλλά και ως μέσο προσωπικής έκφρασης.
• Τα αδέρφια, ως αντιθετικοί αλλήλοσυμπληρωνόμενοι αλλά και αλληλοσυγκρουόμενοι πόλοι, όπου η ύπαρξη του ενός προϋποθέτει την ύπαρξη του άλλου.
• Η μητρότητα ως ευλογία αλλά και ως κατάρα.
• Η φυγή, ως μέσο σωτηρίας.
• Ο κήπος, ως ένας απαγορευμένος παράδεισος.

Δύο κεντρικές φιλοσοφίες διατυπώνονται και συγκρούονται μέσα στο έργο. Η μία, διατυπωμένη από την Ίνγκετ, την αδερφή της Έντυ:

«Πώς πάει εκείνο το ποίημα του Nils Ferlin; "Σκέψου τώρα, προτού να σε σπρώξουμε μακριά, ξυπόλυτο παιδί, στη ζωή". Η Ίνγκετ άναψε ένα τσιγάρο και συνέχισε: Η ουσία αυτού του ποιήματος κατά την γνώμη μου είναι πως σου δίνεται ένας ορισμένος αριθμός από ευκαιρίες και δυνατότητες, αλλά όχι απεριόριστες. Αν δεν αξιοποιήσεις τις ευκαιρίες σου δεν θα υπάρξει κάποιος που να έρθει και να σου δώσει καινούργιες. Και επιπλέον. Τελικά όλοι μας είμαστε μόνοι. Κανένας δεν μας δίνει τίποτα. Πρέπει να είμαστε προετοιμασμένοι γι’ αυτό. Αυτό ακριβώς το πράγμα είναι η ενηλικίωση. Μια γαμημένη τεράστια μοναξιά».

Η άλλη είναι διατυπωμένη από την γιαγιά της Έντυ:

«Αυτό, κορίτσια, είπε, είναι από τον Πίκο ντε λα Μιράντολα: “Σας τοποθέτησα στο κέντρο της δημιουργίας, έτσι ώστε να μπορείτε να διακρίνετε ξεκάθαρα όλα όσα υπάρχουν στον κόσμο. Δεν ανήκετε ούτε στον ουρανό, ούτε στη γη, δεν είστε ούτε αθάνατοι ούτε θνητοί, αλλά είστε ο γλύπτης του εαυτού σας και ελεύθερα μπορείτε να χτίσετε τους εαυτούς σας σύμφωνα με τη θέλησή σας”. Τί σημαίνει αυτό κορίτσια; Σημαίνει πως είναι δυνατό να φτιάξετε τη ζωή σας».

Και η Έντυ; Αυτή δεν λέει τίποτα, γιατί πεθαίνει από την πρώτη σελίδα. Αυτή δεν πρόλαβε να μεγαλώσει και μόνο ένας σπασμένος δίσκος με τη φωνή της απομένει να τραγουδάει, με το παράπονο, που έχουν όλοι όσοι δεν κατάφεραν να μεγαλώσουν και να προσαρμοστούν στην πραγματικότητα:

«Look what they've done to my song, Ma
Look what they've done to my song».

[Rebecka · Rating 4 out of 5]

There's something rather unfortunate about this book, but I'm not sure how it could have been fixed. Most likely, if you tell yourself "I'll give it 100 pages", you'll never finish it. I found it quite dull until page 277! But I kept on reading, and you do have to be very patient to appreciate this book. There is a possibility the weirdness of it all will put you off rather quickly, but if not, you get used to it, and it just becomes part of this strange story after a while. Since I am becoming more and more disillusioned with modern Swedish prose (stiff, trying to be classy but just coming across as preposterous, etc.) this was very refreshing. Fagerholm actually uses words that any author should be careful with, and stiff sentence structure, but she makes it all work! I had no idea the author was Finno-Swedish, which would of course make her Swedish somewhat different for me, until the very end of the book. Up until that point, I thought she was just writing in a quirky way! However, I read in an interview with her that she "writes in her own language", and not in Finno-Swedish, and has been criticized in Finland for writing poor Finno-Swedish, so... my point that she is creative in her language use then stands! ;) (But does this count as Scandinavian lit if is strictly speaking Finnish?)

The entire book is highly repetitive, yes, but that also adds something to the story. The mantra of the American girl keeps repeating and repeating, until you start ignoring it, and then things abruptly change. The swamp, the weird house, the dialect, the mindset, everything ends up coming together very nicely, if you just persevere and don't stop reading. I've seen many English reviews commenting on the writing, and that's understandable. How do you translate weirdness? It must be extremely difficult. I also saw someone commenting on it being difficult to follow the story line, but I don't agree with that. It's hard to know what will end up being the true story, though, because that keep changing over and over.

Despite the slowness, this gets 4 stars, because Doris is an amazing character and I just love that she gets to keep some of her mystery. I would have loved to have an entire book about Rita as well, or about Inget. Seriously, everyone in this book has a life that merits a book.

[Christine Rebbert · Rating 1 out of 5]

This might well be the absolutely worst book I have ever attempted to read -- I could only make it through about the first hundred pages, and I had no idea whatsoever what was happening in the story. Except that the Finnish author had presumably never actually met an American girl, because she gives them weird names like Eddie and Kenny... Things go back and forth in time; maybe it's artistic and all that, but I just didn't get it. Into the pile for donation to Goodwill it goes; life's too short and all that...

[Brittany · Rating 2 out of 5]

It isn't very often you encounter a book with dedications and acknowledgments from a translator. Perhaps on some classical works when Ovid or Virgil didn't opt to thank their publicists, you get a fill-the-space dedication from a contemporary scholar. But really, the emphasis on translator should have been the first sign. The translator thanking the author for answering her questions should have been the second.
Not to say that The American Girl was a bad book. There was certainly no lack of story and a dynamic style in the telling. It was just impossible to follow. It was just so translated. I can't help but feel I'm missing out on something.
In a linear storytelling, it would have taken the space of a short story. With the jump arounds, backtracks, revisiting, and flat-out repetition, the book clocked in at nearly 500 pages. I'm not shy of large-scale novels. I'm not afraid of creative literary structure. I am wary of manuscripts that could have benefited from some cuts. Tailored a bit this could have been a very intriguing story. I'd even venture to say that a screen adaptation would be wickedly popular. Cutting this down to screenplay size would certainly allow the reader/viewer to stick with the story and cut down on the overwhelming number of circles it travels in.
Ultimately, I'll chalk it up to lost in translation - a solid story hidden in some confusing text

Disclosure: The above book was provided to me by Other Press through the Goodreads First Reads program. The opinions are all my own.

[Ami Elizabeth · Rating 5 out of 5]

It looks like many people on goodreads didn't like this book- I absolutely LOVED it but only after I'd pushed through to about page 100. At that point, I was completely entranced- I love her writing style, it really spoke to me. Yes, it is very confusing in places, and the ending still leaves me with questions- I honestly don't know what actually happened.

The things others have pointed out- unique writing style, repetition, dark and moody- are the things I really loved.

That being said, what I love are words, not plots. This book is beautifully written.

[Marika Oksa · Rating 5 out of 5]

Eräs parhaita romaaneja (ellei jopa paras) joita luin vuoden 2019 aikana. Fagerholmin teksti pitää otteessaan paikoin hypnoottisesti. Doris ja Sandra omine maailmoineen olivat huikeita tyyppejä.

[Karenina (Nina Ruthström) · Rating 3 out of 5]

För Den amerikanska flickan fick Monika Fagerholm Augustpris 2005. I mitt projekt att läsa alla Augustprisade böcker i kategorin skönlitteratur (tillsammans med Mösstanten och Kicki) har jag märkt att de prisade romanerna håller en mycket hög nivå och faller mig i smaken. Men jag var rädd att Den amerikanska flickan skulle bryta den kedjan. Jag har läst två böcker av Fagerholm tidigare. Eller rättare skrivet, jag började läsa Diva men avbröt. Vem dödade Bambi, läste jag färdigt och den tyckte jag i och för sig var bra.

Hon har en mycket säregen stil Fagerholm, och jag älskar inte den. Hon skriver med karaktärernas eget språk. Det är mycket ordrikt med många upprepningar båda vad gäller språket men också scenerna som återkommer igen och igen ur olika karaktärers perspektiv och med någon ny detalj tillagd för var gång. Berättelsen går i cirklar som sakteligen närmar sig centrum.

Vi är i Trakten belägen i Finland. Det är 60-70-tal. Vi får inledningsvis vet att den amerikanska flickan drunknat och att självmord har begåtts och sen efter hand får vi lära känna karaktärerna. Det är som i de andra böckerna av Fagerholm unga kvinnor som står på scenen. De har varit och är med om hemska saker. Den amerikanska flickan är i kategorin feelbad. Men Fagerholms berättarteknik som påminner om magisk realism där fantasi, dröm, hallucination och fiktionens verklighet varvas gör att det mörka och hemska inte blir så påträngande. I alla fall inte för mig. Jag blir faktiskt inte så värst berörd alls. Och jag är inte särdeles spänd på hur det ska sluta.

Jag har inte något emot magisk realism, inte heller att diegesen berättas baklänges eller huller om buller. Men jag vill bli underhållen efter hand också, av språket. Det blir jag inte. Jag kämpade mig igenom den här boken. Den suggestiva början var lovande, och slutet var bra men de 400 sidorna i mitten var långtråkiga. Men hon får en eloge av mig för hur flickornas sexualitet gestaltas.

[Anne Dahl · Rating 4 out of 5]

Kirjapari suosikkikirjailijaltani! Tässä yhteisesti sekä Amerikkalainen tyttö (2004) ja Säihkenäyttämä. On neidolla punapaula kun tanssiin käy (2009).

Amerikkalainen tyttö - ollaan 1969 vuodessa, Seudulla, jonne palataan myös Säihkenäyttämössä. Seudulle ajautunut tyttö, Eddie de Wire, kuolee /tapetaan /murhataan / sattuman kautta menehtyy, mitä lie, hukkuu, häviää Bule- järveen punaisessa sadetakissaan vuonna 1969. Tyttö on asunut Lasitalossa, sieltä heitetty pois (huono käytös, tottelemattomuus) ja on kaksi poikaa, melkein veljekset Bengt ja Björn.
Nuori rakkaus.
On Serkkumamma, talo lapsia täynnä, ja on myös Doris Flinckenberg, löydetty lapsi ja paljon kuolemia, itsemurhia, katoamisia, niin, ennen kaikkea on kaksoset Rita ja Solveig ja veljensä Tom. Ja on ja on ja on… porukkaa ja epäselvät tapahtumat, jotka lukiessa eivät selkiinny (?) ja Fagerholm, fragmentaarisen ja toisteisen tekstin mestari,
kuningatar,
kirjoittaa ajassa edestakaisin menneeseen tulevaan tähän hetkeen painostavasti kevyesti mainiten jankaten toistaen aina vaan eri kulmasta eri ihmisen suulla jauhaa toistaa kertoo, omalla kielellään, keksityin sanoin,
ja piirtää eteen, esiin tutuiksi, aivan vieraiksi jäävät Seudun ihmiset - ja kuitenkin- mitä heistä tiedetään, mitä totuutta he itsestään antavat ilmi, (Fagerholm antaa heistä ilmi)millaista totuutta he puhuvat turhauttaa kiinnostaa tylsistyttää.
Onko mikään totta, todellista?
Ja niin - näiden kahden järkälekirjan jälkeen, melkein tuhannen sivun jälkeen- en tiedä mitä seudulla tapahtui, en tiedä mitä Seudulla noiden neljän vuosikymmenen aikana tapahtui.
En tiedä.
(Muutakuin, että Fagerholm, ah Fagerholm. Mestari.)

[miida · Rating 5 out of 5]

tää on niin käsittämättömän hyvä kirja et musta tuntuu et kaikki mitä yritän tästä sanoa huonontaa tätä ihmeellistä kokemusta jotenkin. ni jätän tän nyt vaan säihkymään tänne…

p.s. yks erikoisimmista lukukokemuksista senkin puolesta et alotin lukemaan tätä kesällä turussa, ja oon tän lukuprosessin aikana lukenu varmaan yli kymmenen muuta kirjaa ja lopettanu työt ja muuttanu toiseen kaupunkiin ja alottanu uuden koulun ja nyt ku mä luin tän loppuun ni musta tuntuu et nää henkilöt ja toi koko mysteeri ois kriittisesti nivoutunu mun omiin muuttumisiin. tää on niin mateleva ja toisteinen mut samalla niin kiireinen ja pyörryttävä etten mä alkuunkaan sisäistäny sitä et kuinka paljon aikaa tuolla kirjan sisällä kuluu ja sit yllätyin lopussa ku tajusin et kuinka paljon vaik toi pieni sandra oli kasvanu. et sehän on tossa lopussa jo ihan aikuinen. ja kun mä nään niin paljon itteeni tossa sandrassa (koska kaikki ton tyypin hahmot on aina mulle kaikista samaistuttavimpia) ni musta tuntu jotenkin haikeen nostalgiselta selata äsken noita ihan ekoja kappaleita. ihan ku kattois menneisyyteen. on ihmeellistä miten voi kirjottaa kirjan jossa on ihan selkee alati etenevä punainen lanka, mut siinä ohessa ziljoona muuta minkäikinäväristä lankaa mitkä menee kaikkialle ja ei mihinkään.

p.p.s. yksinäisyys&pelko 4ever

[Marina Gudelj · Rating 4 out of 5]

Neobično ispripovijedana priča o odrastanju u kojoj se isprepliću misli pripovjedačice s mislima likova. Stil pisanja prepun je ponavljanja, asocijacija, stihova (također ponavljanih), a većina događaja pisana je retrospektivo što ostavlja dojam da autorica "piše unaprijed". Sve to zahtijeva malo veću koncentraciju prilikom čitanja, pogotovo na početku kad čitatelj ne zna što ga je snašlo što ujedno objašnjava mnoge loše komentare na ovu knjigu.

Amerikanka je zanimljiv roman za strpljive ljubitelje čitanja.

[Anna · Rating 5 out of 5]

helt och fullkomligt strålande briljant

[Chip · Rating 4 out of 5]

A lot of non-English literature is challenging to native English speakers. The author's stylistic choices and phrasing rarely survive through the translator's filter. The structuring of the story is unfamiliar, the setting often bleak, the characters with few if any redeeming qualities. Thus most English readers will shrug, complain a bit and toss the book (see the other reviews). It's understandable, if unfortunate, because this tandem team of Fagerholm (writer)/Tucker (translator) is exceptionally good. The style and mood of the author's original tale carry forward through the translation process. One might argue that the translation took a good book and made it great. That's a rare feat in literature and one to be celebrated by readers and writers alike. That alone makes this book a worthwhile read.

As a guy, I must concede I have no concept of what adolescent girls "coming of age" means, but I now have a better idea. It's a difficult transition. How the narrators see and describe what's happening around them, their memories of what happened before, change as their worldview changes. As a result things you took as facts in the first half of the book become quicksand in the second, and what the reader interpreted as fantasy becomes starkly real by the end.

Or did it? There's a roller coaster of emotion, assumption, plot reversals and revelations that, once brought to light, you realize were before your eyes all along and you didn't see it. There is a film, a mist, a sleight of hand operating through this book like lyric poetry which obscures the obvious and elevates the plausible so that by the end you feel like you're not dealing with unreliable narrators, you're dealing with an unreliable reader (yourself) because you missed so many obvious clues. Just when you've given up and surrender yourself to the undertow of the narrative, the book ends with the possibility that you *were* right, that you haven't forgotten how to read and this artifice, this enchantment you find yourself under isn't over yet: there's an entire second book called "The Glitter Game."

As a reader I haven't been this entertained (and by entertained I mean enchanted, dazzled, surprised, frustrated, taunted, teased... you get the idea) by a book in a long time. If you like your books "easy" and unchallenging you'll hate this book, you can stop reading this review now and go to the next book on your easy reading list. A challenging book says much about the reader. At the first sign of an intellectual uphill climb will you quit, or do you rise to the task? If the plot is repetitious, do you complain about the lamination process which makes the plot stronger, or do you follow along and admire the strength of the plot resolution by the end? Can't relate to the unpleasant characters? Perhaps they remind the reader of the reader's foibles. If you found yourself cheering for the bad guy wouldn't you seek to understand why? Challenged readers who cross the finish line are accomplished readers, improved readers, better readers, and better people. You don't have to "like" the book to be challenged. You don't have to completely "understand" everything about the book to be challenged. But don't write off what is "too hard" or "too confusing" as the author's/translator's problem when the problem lies within the lazy reader. (I'm decidedly unimpressed with the efforts of the one star readers)

Some people climb a flight of stairs. Some people climb mountains. You choose which kind of reader you want to be, and pick books that further that goal. I choose mountains because the view from the top is glorious and I learn a lot about myself along the way. The folks who choose to climb hills will never get it until they reach higher.

[Nina · Rating 3 out of 5]

A few reviews on the back of the book said this novel was "light, playful...a delightful experience". But instead I thought this was a very dark, moody, and heavy coming of age tale. It takes place outside of Helsinki in the early 70's. It was a difficult read because of the style of writing (and perhaps the translation?), but once I got into it (after about 250 pages of the 500) I was engaged by the characters. It had mystical tones, as well as a murder mystery plot line, but it was a lot of pages about the emotions around dysfunctional relationships, sexual tension while coming of age, and teenage angst at its saddest and most tragic level.

[Evelina | AvalinahsBooks · Rating 5 out of 5]

For the first 100 pages the book was nearly impossible to read. But after that it became one of the few best books I've read for the last few years. The emotional variety is unbelievable. It also displays incredibly well how deeply people can burrow into conjectures and illusions and how tragic the consequences of silence can be.

[Taimi]

"Amerikkalainen tyttö" kertoo seutulaisen tragedian.

Tämä on ensimmäinen lukemani Fagerholm ja toisin sanoen ensimmäinen kerta kun luen mitään vastaavaa.

Muiden kirjoittamia arvosteluja lukiessani huomaan, että kaikki mitä tekstissä villisti rakastan, saa myös kritiikkiä joiltain lukijoilta. Tästä tyylistä joko pitää, tai sitten sitä vihaa. Itselläni meni 3 viikkoa ensimmäisen 80 sivun lukemiseen - ja sitten vetäisin loput 450 niin nopeasti kuin kerkesin.

Kirjana teksti siis haastaa lukijansa, ei päästä helpolla, ei levitä kaikkea heti eteen. Joitain lukijoita se turhauttaa ja väsyttää, mutta se onkin kai aivan tarkoituksellinen väsyttämiskeino. Sitten teksti imaiseekin äkkiä mukaansa, kuin Bule-lammen pyörre, ja jos on tajunnut antaa periksi, siihen voi hukkua.

Kirjassa viehättää se, miten rohkeasti pikkukaupungin, pikkukylän elämää on saatu väritettyä ja viritettyä. Se on siis tyylittelyssään mestarillinen ja kekseliäs. Raamit ovat vaatimattomat mutta mielikuvitus vilkas.

Sandralla on salaisuus ja Doris aavistaa sen. Mutta Doriksen ja Bengtin kaltaiset mystikot astahtavat samalla harhaan, etsiessään epätoivoisesti rakkautta ja seikkailua Seudun metsistä. Amerikkalainen tyttö Eddie de Wire, kiukutteleva, oikutteleva teini, kauhukakara, onkin jumalatar, kuvan kaunis, kaikessa kiehtova, kiertolainen, irtolainen, rokkitähti, hullunhauska sairaanihana. Hänestä tulee myyttinen hahmo ja maailman yhdestä syrjäisestä kolkasta tulee näyttämö, jolla voi kuka tahansa olla ja tehdä mitä tahansa. Maailma on niin paljon pienempi paikka kuin todellisuudessa on, ja tuntuu siltä kuin kuilun tuolla puolen voisi olla mitä vain. Tosiasiassa kaikkialla on samanlaista. Ehkä siksi tarinan haaveilijat niin haaveilevat. Eivät haluaisi sitä tosi asiaa uskoa.

Ehdottomasti kaikilla on hirveästi salaisuuksia. Fagerholm pitää hyvin nämä salaisuudet. Teksti toistaa toistoja kuin melankolinen, alivireinen pop laulu, se kertoo satumaailmasta, tai ihan vain maailmasta pop filtterin läpi. Kaikki avoin on sulkeutunut aikaa sitten Seudulla. Ihmiset eivät vitsilläkään puhu toisilleen suoraan. Sellaista ei arvosteta koska sellaista ei ole arvosteltavissa. Kukaan ei tee niin. Huoria tulee vastaan omassa kotikeittiössä, mutta isä esittelee heidät tanssijoina. Alkaen siitä. Silti kaikki on äärimmäisen välitöntä. Hahmojen kommunikointi. Ja sellainen.

Pakko myöntää, en ollut Rita Rotan matkassa kovin mielelläni. Kenny ei kiehtonut. Sandran suhteet ja sekoilut merenrantakaupungissa eivät kiinnostaneet eivätkä johdatelleet lähtöön tarpeeksi. Se on toisaalta annettava anteeksi Sandran hahmolle, hänen hiljattainen lahistumisensa Doriksen kuoleman jälkeen, sillä kuinka hän voisi siitä selvitä?

Lorelai Lindbergin, Sandran äidin, eli siis kenen lienee, nosto tapahtui äkkinäisesti kuin Eddie de Wiren jäänösten pulpahtaminen Bulesta. Ne ovatkin yhteydessä toisiinsa. Jos Doris ei olisi nähnyt sitä typerää punaista sadetakkia jonka lapsellinen Eddie varasti viimeisellä karkureissullaan kuolemaan, ei uusia tragedioita olisi syntynyt. Serkkumamma, Sandra, yhdentekevä Micke, entä Bengt? Raukkaparka Lorelai Lindberg palapeleineen, tietämättömänä hullun myllystä joka seurasi autoon unohtuneesta sadetakista...

Ja Sandra, iäksi sidottu Amerikkalaisen tytön kohtaloon, elämässä tämän elämää tämän puolesta, Coney Islandin kioskeissa. Eikä hän edes ollut se, joka koulussa innostui laulamisesta. Doris Flickenberg, puhelias haudankin takaa, hän taas sinkoaa tähdeksi taivaalle Eddien tavoin, niin surkean surullinen, tarpeeton kohtalo. Eikä kukaan ymmärrä.

Vain Yksinäisyys&Pelko, ilman toista.

[Mina Widding · Rating 5 out of 5]

Omläsning genom omlyssning, nu när Monika själv läst in den. Den här boken betydde mycket för mig när jag var ung. Jag älskade Doris och Sandras vänskap, och har också odlat några liknande passionerade vänskaper i mina dar, så jag läste nog in en hel del släktskap. Trollbindningen har inte släppt, och blev bara större, när jag nu läste/lyssnade om den. Förutom att det var helt underbart att lyssna på Monikas finlandssvenska böljande dialekt som letade sig in i min hjärna så jag började läsa annan text med den melodin i huvudet, så förefaller mig romanbygget och mystiken ännu skarpare nu. Det är en slags spänningsroman, och visst innehåller den dödsfall, men det som fram för allt är fokus för spänningen och mysteriet är de mellanmänskliga relationerna. Hur Monika leker med spänningsgenrens attribut för att skapa den här intensiteten är både skickligt och gripande. Eftersom det också är en del av det hela - hur man skapar myter för att klara av sitt liv, till exempel. Det handlar till syvende och sist framför allt om försummade barn och vuxna människor som inte direkt är så vuxna, med trassliga kärleksförhållanden och trasiga beteenden, som läcker ned till barnen.
Det är också sjukt hur många berättelser i en den här boken innehåller, utan att jag faktiskt blir störd på det eller tycker det känns onödigt. Jag bara suger åt mig alla biberättelser och litar på att huvudtråden kommer att tas upp, vilket den också gör. Det är ett utsökt utredande i slutet, där saker och ting läggs på plats och man kan dra efter andan, pusta ut, och sörja. Biberättelserna säger alla någonting om helheten också, för det handlar i lika hög grad om brott/olyckor och om man griper in eller inte, vad som sker när ett våldsbrott begås och hur människor reagerar. Ett tema som jag tror kommer igen i mycket av Fagerholms skrivande, kanske ett slags grundtema. Att det är människor, vilka som helst, som hamnar i dessa situationer, och vad det är som händer när det blir som det blir.
Kanske hjälper det att jag läst den en gång förut, jag vet vad jag har att förvänta mig. Det finns många specialitéer i berättandet också, som upprepningar, omskrivningar för ortsnamn och personer som får egna uttryck, som melodiskt återkommer. Jag tycker det är så jävla snyggt, men jag vet att en del nog kan störa sig på det? Jag bara vilar i det, men man måste nog "tona in" sig i rytmen i det språket, att det hela tiden handlar om omtag som berättar något nytt också.
Jag fattar dock inte varför jag inte läst fortsättningen, för det har jag inte. Det ska jag omedelbums ta mig för att göra nu. Och snälla Monika, läs in den också!

[Eda · Rating 3 out of 5]

Zur Autorin
Monika Fagerholm ist eine finnische Autorin, die 1961 in Helsingfors geboren wurde. Zuerste veröffentlichte sie einige Kurzgeschichten. Ihren literarischen Durchbruch erreichte sie 1994 mit dem Roman Underbara kvinnor vid vatten (deutsch: Wunderbare Frauen am Wasser). Im selben Jahr wurde sie für den wichtigsten finnischen Literatur-Preis, den Finlandia-Preis, nominiert.
Den amerikanska flickan (deutsch: Das amerikanische Mädchen) wurde 2005 erstmals veröffentlicht und stand monatelang auf den finnischen und schwedischen Bestseller-Listen.

Zum Inhalt
Die junge Amerikanerin Eddie de Wire ertrinkt unter mysteriösen Umständen in einem Moorsee an der finnischen Küste und wird damit zu einem Mythos.
Wir schreiben das Jahr 1969. Eddie wohnt erst seit kurzem am Moorsee und zieht mit ihrer ungewöhnlichen Art die Aufmerksamkeit zweier Jungen auf sich: Björn und Bengt. Die Verwicklungen zwischen den Dreien nehmen ein tragisches Ende. Eddie ertrinkt und ihr Freund Björn erhängt sich kurze Zeit später in einem Schuppen.
Die Freundinnen Sandra und Doris machen aus der Suche nach der Wahrheit ein Spiel. Sie versuchen die wirren und tiefen Zusammenhänge des Rätsels zu entknoten.

Meine Meinung
Monika Fagerholm schreibt sehr diffus. Sie wechselt so schnell die Erzählperspektiven, dass man kaum hinterher kommt. Zu Beginn herrschte in meinem Kopf das totale Chaos. Auch das Personenverzeichnis am Anfang hilft einem als Leser nicht viel weiter. Man erkennt einfach keine Zusammenhänge und steht völlig im Dunkeln, egal wie intensiv man liest. Man ist zum Warten gezwungen. Warten darauf, dass die Autorin immer engere Kreise um des Rätsels Lösung zieht.
Die Sprache zieht einen in einen regelrechten Strudel. Nachdem man sich an Fagerholms Stil gewöhnt hat, kann man dem Roman nicht mehr entkommen. Der Drang, zu ergründen, was mit Eddie de Wire geschehen ist, fesselt bis zur letzten Seite.

[Amanda · Rating 2 out of 5]

I really think something must have gotten lost in the translation of this book. The storytelling is incredibly disjointed, and it doesn't feel as though it's a stylistic decision- it feels sloppy and confused. The title of the book doesn't really match up with the story, because we never really learn anything about "The American Girl" - instead we follow a bunch of half-baked characters around as they try to find out how and why she died. The author never explores the characters' inner worlds; instead she continues to tell the story from the outside so that we will remain as confused as possible throughout the entire book. The main characters, Sandra and Doris, seem to feel strong emotions that are never explained to us. We have to figure out how they feel from the random and shocking decisions they make. People are constantly killing themselves or each other and having sex and abusing one another and telling lies, but it's up to us to make up the underlying motives because the author doesn't create any for us. I finished the book because I wanted to know how the American girl really died, but the ending wasn't really worth it.

[Urtė Jarockė · Rating 5 out of 5]

This book seemed very touching for me. I enjoy the author's style, short and very long sentences, subtle sense of humor, mysterious atmosphere, poetic nature, things that were unsaid and things that were repeated many many times. I think that this was necessary to create such a book! I found myself in some sense in this story, in Sandra and Doris. So, I was surprised of so many negative reviews of that book. I think they (others) didn't get the main idea of the book. It's truly beautiful and sad. Unfortunately, there are not translated the second book in my language (Lithuanian) - The Glitter scene. I wish to read! And to feel this wonderful and painfully mysterious feeling one more time! I would recommend this book to all daydreamers in the world as I believe would recommend the author herself.

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Tässä kirjassa oli jotain erityistä. Yritin itse asiassa lukea tätä ensin ruotsiksi, mutta ensimmäisen kerran elämässäni jouduin antamaan periksi. Suomennoksen aloitettuani selvisi kyllä, miksi. Kirja kieli on niin omalaatuista ja kerronta niin poukkoilevaa, että suomenkielisenkin version seuraaminen oli työlästä. Sellaisella hyvällä tavalla, joka kutsui syvälle mukaan tarinan maailmaan. Lapsen silmin koettujen tapahtumien kautta hahmottuu kuva nuorista ja nuorista aikuisista, rakkauksista, intohimosta ja sen päättymisestä, kuolemastakin. Hieno kirja!

[Sanja · Rating 2 out of 5]

Ovo je jedna od onih knjiga za koju sam ozbiljno zagrizla i uhvatila se s njom u koštac kako ne bih imala grizodušje da sam nešto propustila. I pokajala se. Potpuno nelinearna naracija, skakanje između kontemplacija, stvarnosti, zamišljanja, apsurdnih likova, asocijacija, beskrajnih ponavljanja...likovi s nekoliko besmislenih imena, iščekivanje rješenja...Sve u svemu mučenje i svatko tko tvrdi da je ovo za zahtjevnije čitatelje trebao, nije se okušao s Krležom i njemu sličnima koji u konačnici ostave osjećaj sreće i zahvalnosti za pročitano djelo. Ovo djelo to zacijelo nije.

[Lisa Fransson · Rating 4 out of 5]

The setting is atmospheric and each and everyone of the characters in the novel deserve a book each. The house in the swampier part of the forest was a character in its own right. The prose is adventurous and the repeated sentences keep us anchored in the story. I read the book in Swedish, but can imagine that a translation may be difficult to access. But as a swede, born and bred, in a house in the swampier part of the forest, I know those mosquitoes, ferns and village mentality. Beautiful.

[Sam · Rating 1 out of 5]

The review I read of this was very different from the book I actually encountered. The review led me to believe it was a mystery, when in fact it seemed to be a mess of magical realism with the foreboding of lesbian suicide. It was too annoying to finish.

[Hannah · Rating 5 out of 5]

4.5 stars; Twin Peaks in literary form!

[luisa · Rating 3 out of 5]

what. the. fuck

[Milla]

Förvirrande och svårläst, men ändå så bra och stämningsfull - "ingen kände min ros i världen utom jag". Så vackert så vackert, fällde faktiskt någon tår när jag läste var det kom ifrån. Boken är en historia om hur det är att vara människa överhuvudtaget - alla lekar Doris och Sandra leker, som egentligen inte är lekar utan blir till livet i sig självt. När man gör någonting dåligt tänker man att man bara testar, att man inte är sådan men det är egentligen som Sartre säger - man är sina handlingar. Vilket är både en frihet och ett fängelse. Man "står på glitterscenen" tror man. Det är inte på riktigt. Man spelar en roll. Men det är omöjligt. Varje ord man säger kommer trots allt alltid att tillskrivas en själv. Gränsen mellan fantasin, det som inte egentligen finns på riktigt, och den så kallade "verkligheten" suddas ut i denna bok. Fantasins intrång i verkligheten drev Doris till självmord. Ingenting är på riktigt, men allt är på riktigt. Känner på mig att jag skrev någonting väldigt liknande om Illusionisten av Fowles och funderar på om det är mitt egna sinnestillstång min läsning beror på. Man är så färgad av sin egna existens vid ett estetisk intag av vad som helst.

[Lale Svensson · Rating 3 out of 5]

Stark trea. Omtumlad efter den här läsupplevelsen. Märkligt, spretigt, rörligt berättarsätt men omöjligt att inte dras med. Svårt att säga vad den handlar om. Överlåter det åt kunnigare läsare. Men kanske stark vänskap, kärlek, komplicerade relationer.

[Sagaheinat · Rating 3 out of 5]

Verkligen mellan 3a och 4a. Som vanligt tror jag den hade varit bättre om jag läste snabbare. Den skulle nog passa bättre som en semesterbok. Ibland fattade jag absolut ingenting av vad som hände eller ens texten. Det är vackert språk men ibland för svårt/abstrakt för att hänga med

[Systerbettty · Rating 4 out of 5]

Jag förstår inte helt vad jag har läst. Kanske är det därför jag gillar det så mycket.

Här har vi en bok som har sitt eget liv, som spjärnar emot, krånglar till läsningen och trilskas.

[Karie · Rating 3 out of 5]

Before writing this review, I did something I’ve never done before. I read other reviews of the book. Not because I wanted to get an idea of what to say in my review…but because this book left me so confused that I was hoping for some insight as to what happened. Even who I had been reading about, for that matter.

I’m not a reader who requires closure, or an ending all tied up with a pretty bow. Give me an unreliable narrator and I’m good. Most of the time. I love guessing, and not knowing EXACTLY what happened. But I have to have some idea that SOMETHING happened.

The other reviews that I read didn’t give me any big clues, but they did confirm something I suspected…that something was lost in the translation. Some of the confusion in the narrative and certainly some of the repetitive phrases (“so to speak”) must come from the translation that was done.

That said, “The American Girl” is not for the faint of heart. The character names, actions, realities are more than a bit ambiguous. Much of the work is left for the reader to do as s/he experiences life in “The District”. The author has a neat trick of turning the lens as well as turning the hands of the clock either backwards or forwards so that without breaking stride, the reader learns what another character felt or did in conjunction with an event. Which can be illuminating…or confusing.

I think this is a story about human emotion, at its core. There is a mystery surrounding the American girl that came to The District years ago…but that may be just the center point around which all the other characters lives pivot. It’s about the feelings involved in trying to find one’s way in the world, especially when one is emotionally damaged.
In growing up, in discovering sexuality and maintaining relationships with others.

“Because what did this mean now? Was this the step into adulthood? The moment when everything changed at once and became something else? The moment when the story about Doris and Sandra took another road? But in that case, then which one? Was it the road toward the definite and limited, which also had a name? That which was not so open to all possibilities like the winding road they were now on?”

There are some amazing insights into this book, complex thoughts summed up in such a simple way that they strike right to the heart of the matter. One is repeated throughout the book and stayed with me after finishing it:

“Belonged to the kind of hard things in the soul from which stories cannot be woven.”

I just wish I understood more about what happened in “The American Girl”. I know there are so many things I missed…and not for lack of description or detail. I can’t believe it’s all a function of the translation. And I know part of it must be me…but…

I don’t know what was truth in this book. I do think the author got so far into the characters minds to make us understand that there is no one truth, and that even to a person who experienced an event, there is no one version as to what happened. Too much is colored by what happened before…and as time passes, gets colored even further by what happens later. Too much is interpreted in different ways by who we are. And that, I suppose, is the message in this book.

“But there are also storytellers, a special kind of mythomaniac who can serve versions of, above all, their own life stories, stories completely unlike each other, all just as false. And yet not lie.”