What do you think?
Rate this book
Varjonainen
Ei nimeä, omaisia, huomista. Mitä olisit valmis tekemään? Mitä sinulla olisi oikeuskin tehdä? Maarit Verronen koukuttaa lukijan eläytymään kylmäverisen selviytyjän ajatusmaailmaan.
Kun laiva lähtee Tallinnasta, autokannella on salamatkustaja. Hiljaisuuden tullen nainen lähtee liikkeelle ja sulautuu tottuneesti matkustajien joukkoon. Jos joku kysyisi häneltä passia, hän toteaisi: Oho, isän passi. Hän on maanpakolainen vailla henkilöllisyyttä, mutta haluaa saada uuden elämän omin ehdoin. Ei byrokratiaa, ei säilöönottoja. Hän ei myöskään vaadi paljon, vaan on tyytyväinen ollessaan toistaiseksi turvassa.
Laivassa, johon hän nousee, ei turvassa ole kukaan. Mutta hän on sopeutumisen mestari, joka hiukkaakaan hätääntymättä tarttuu kulloinkin käsillä olevaan tilaisuuteen eikä kaihda keinoja saadakseen mitä tarvitsee.
Kun laiva lähtee Tallinnasta, autokannella on salamatkustaja. Hiljaisuuden tullen nainen lähtee liikkeelle ja sulautuu tottuneesti matkustajien joukkoon. Jos joku kysyisi häneltä passia, hän toteaisi: Oho, isän passi. Hän on maanpakolainen vailla henkilöllisyyttä, mutta haluaa saada uuden elämän omin ehdoin. Ei byrokratiaa, ei säilöönottoja. Hän ei myöskään vaadi paljon, vaan on tyytyväinen ollessaan toistaiseksi turvassa.
Laivassa, johon hän nousee, ei turvassa ole kukaan. Mutta hän on sopeutumisen mestari, joka hiukkaakaan hätääntymättä tarttuu kulloinkin käsillä olevaan tilaisuuteen eikä kaihda keinoja saadakseen mitä tarvitsee.
- GenresFiction
219 pages, Hardcover
First published January 1, 2013
24 people want to read
About the author
Maarit Verronen
39 books27 followersENG: Maarit Verronen received a Licentiate of Philosophy, majoring in Astronomy, in 1991 from the University of Oulu. She also worked there as a teacher and a researcher from 1987 until 1993, and since 1994 she's been a full-time writer. Verronen lives in Helsinki.
FI: Maarit Verronen on syntynyt Kalajoella vuonna 1965. Hän valmistui ylioppilaaksi 1984 Kalajoen lukiosta ja filosofian lisensiaatiksi 1991 Oulun yliopistosta pääineena tähtitiede.
Verronen työskenteli opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987–1993. Vuodesta 1994 lähtien hän on työskennellyt päätoimisesti kirjailijana. Maarit Verronen asuu Helsingissä.
Verronen sai sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991. Ensimmäinen julkaistu teos oli novelli scifivalikoimassa Jäinen vaeltaja.
Esikoisteos Älä maksa lautturille sai Kalevi Jäntin palkinnon 1993. Verronen oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta. Hän sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 1996 novellikokoelmasta Kulkureita ja unohtajia. Teos käsitteli sivullisuutta ja erillisyyttä, yksinäistä vaeltamista ja yhteisöjen laitamilla elämistä.
Verronen sai lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinnon 2005 teoksesta Keihäslintu. Sukupuuttoon kuolleesta linnusta muodostuu kokoelmassa ihmislajin pahuuden ja ajattelemattomuuden vertauskuva.
Karsintavaihe (2008) oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Tässä ja seuraavassa romaanissaan Kirkkaan selkeää (2010) Verronen käsittelee yhteiskunnan jakamista kahtia, huononnettuja elinoloja, ihmisten syrjäyttämistä ja orjuuttamista. Kirkkaan selkeää sai Tähtivaeltaja-palkinnon 2011.
Verronen kuuluu järjestöihin Amnesty International, PEN, Suomen kirjailijaliitto, Suomen muinaistaideseura ja Talviuimarienkerho.
FI: Maarit Verronen on syntynyt Kalajoella vuonna 1965. Hän valmistui ylioppilaaksi 1984 Kalajoen lukiosta ja filosofian lisensiaatiksi 1991 Oulun yliopistosta pääineena tähtitiede.
Verronen työskenteli opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987–1993. Vuodesta 1994 lähtien hän on työskennellyt päätoimisesti kirjailijana. Maarit Verronen asuu Helsingissä.
Verronen sai sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991. Ensimmäinen julkaistu teos oli novelli scifivalikoimassa Jäinen vaeltaja.
Esikoisteos Älä maksa lautturille sai Kalevi Jäntin palkinnon 1993. Verronen oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta. Hän sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 1996 novellikokoelmasta Kulkureita ja unohtajia. Teos käsitteli sivullisuutta ja erillisyyttä, yksinäistä vaeltamista ja yhteisöjen laitamilla elämistä.
Verronen sai lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinnon 2005 teoksesta Keihäslintu. Sukupuuttoon kuolleesta linnusta muodostuu kokoelmassa ihmislajin pahuuden ja ajattelemattomuuden vertauskuva.
Karsintavaihe (2008) oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Tässä ja seuraavassa romaanissaan Kirkkaan selkeää (2010) Verronen käsittelee yhteiskunnan jakamista kahtia, huononnettuja elinoloja, ihmisten syrjäyttämistä ja orjuuttamista. Kirkkaan selkeää sai Tähtivaeltaja-palkinnon 2011.
Verronen kuuluu järjestöihin Amnesty International, PEN, Suomen kirjailijaliitto, Suomen muinaistaideseura ja Talviuimarienkerho.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 8 of 8 reviews
August 15, 2023
Aika harvoin sattuu, että luen kirjan n. 10 tunnin sisällä vaan nyt kävi niin!! "Varjonainen" on todella erilainen ja erinomainen tarina. Toivon, että sille tulee jatkoa!!
December 12, 2015
Maarit Verrosta tuli luettua paljonkin teinivuosina, taisin ahmia läpi kaikki silloin ilmestyneet kirjat, muutamat jopa useampaan kertaankin. Sittemmin olen vähän unohtanut koko kirjailijan, mutta tämä tarttui mukaan kirjakaupan alennushyllyltä.
Ja kyllähän tämä viihdytti: luin kirjan kahdessa illassa. Riittävästi jännittäviä juonenkäänteitä, että haluaa lukea "vielä yhden kappaleen" ennen nukkumista. Ja onhan se nyt kivaa muutenkin välillä lukea kirjoja suomeksi. Siis kirjoja, jotka on alun perinkin kirjoitettu suomeksi sen sijaan, että niitä on käännetty kiireellä.
Tässä ei ollut siis mitään vikaa, mutta ei tässä myöskään ehkä ollut mitään niin kovin erikoista, että viitsisin antaa tälle edes neljää tähteä. Muutamat juonenkäänteet yllättivät, suurin osa ei. Kieli vei mennessään, mutta ei kirjassa ei sinänsä ollut mitään uutta ja ihmeellistä (eikä siis aina tarvitsekaan olla, tietenkään).
Hyvää nopeaa viihdettä, josta jää ehkä ajatus tai pari vähän kytemään takaraivoon (ihmisen selviytymiskyvystä, jos ei muusta), mutta en varmaankaan jätä tätä omaan kirjahyllyyn odottamaan uusintalukemista. Sen sijaan voisin kyllä tunkea tämän luettavaksi jollekin muulle, koska kyllähän tämän mielellään kerran lukee.
Tavallaan mietin itse tässä sitä, tekisivätkö ne Verrosen aiemmat teokset enää vaikutusta samalla tavalla kuin silloin aikanaan, mutta tuskin kokeilen onneani ihan lähiaikoina...
Ja kyllähän tämä viihdytti: luin kirjan kahdessa illassa. Riittävästi jännittäviä juonenkäänteitä, että haluaa lukea "vielä yhden kappaleen" ennen nukkumista. Ja onhan se nyt kivaa muutenkin välillä lukea kirjoja suomeksi. Siis kirjoja, jotka on alun perinkin kirjoitettu suomeksi sen sijaan, että niitä on käännetty kiireellä.
Tässä ei ollut siis mitään vikaa, mutta ei tässä myöskään ehkä ollut mitään niin kovin erikoista, että viitsisin antaa tälle edes neljää tähteä. Muutamat juonenkäänteet yllättivät, suurin osa ei. Kieli vei mennessään, mutta ei kirjassa ei sinänsä ollut mitään uutta ja ihmeellistä (eikä siis aina tarvitsekaan olla, tietenkään).
Hyvää nopeaa viihdettä, josta jää ehkä ajatus tai pari vähän kytemään takaraivoon (ihmisen selviytymiskyvystä, jos ei muusta), mutta en varmaankaan jätä tätä omaan kirjahyllyyn odottamaan uusintalukemista. Sen sijaan voisin kyllä tunkea tämän luettavaksi jollekin muulle, koska kyllähän tämän mielellään kerran lukee.
Tavallaan mietin itse tässä sitä, tekisivätkö ne Verrosen aiemmat teokset enää vaikutusta samalla tavalla kuin silloin aikanaan, mutta tuskin kokeilen onneani ihan lähiaikoina...
April 20, 2013
Pujahdin lepohuoneeseen. Riisuin kengät, asetin repun päänaluseksi ja kiedoin kostean takin peitokseni. Vedin takinkauluksen niin ylös, että saatoin antaa kyyneleiden valua sen suojassa huomaamatta. Itkuni oli tietysti naurettavaa, eikä tämä ollut likikään pahinta mitä olin kokenut. Mutta kyseessä kai olikin ennen kaikkea fyysinen reaktio.
s. 22
Yleensä en istunut niin lähellä, että olisin kuullut mitä seurue puhui, mutta silloin kun kuulin, ajattelin aina, että nuo ihmiset olivat häkellyttävän nuoria. Kuten melkein kaikki muutkin tässä maassa, enkä ajatellut ikävuosia tai ulkonäköä vaan puheenaiheita: kiinnostuksen kohteita ja suhtautumistapoja. Noissa ihmisissä oli suojattua elämää viettäneiden kepeyttä ja pientä kärsimättömyyttä kaikkien pitkäaikaisten ongelmien edessä.
s. 96
Mietin pitkästä aikaa vähän sitä, kuinka suuri erehdys koko olemassaoloni oli. Minun ei olisi koskaan pitänyt syntyä. Oli vanhemmiltani itsekäs erehdys päästää se tapahtumaan – mutta ei ollut minun asiani korjata erehdystä. Minulla oli samat olemisen oikeudet kuin kenellä tahansa ja pidin niistä lujasti kiinni.
s. 171
Tunsin myötätuntoa – ja pientä kateutta – niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät hallinneet tietokoneasioita ja uskalsivat avoimesti tunnustaa tietämättömyytensä. Työpaikkani asiakkailla oli varaa jättää opiskelematta yhtä ja toista, heidän henkensä ei riippunut osaamisesta tai vakuuttavasta osaamisen teeskentelystä. He olivat aika liikuttavia, enkä kahdehtimisestani huolimatta halunnut lukeutua niihin törkimyksiin, jotka tuhosivat heidän luottamuksensa. Nämä olivat paremman maailman ihmisiä, näitä kannatti suojella. Vihdoin minulla oli siihen varaa edes jossain pikku asiassa.
s. 200
Olin kirjoittanut muistilapulle pääkohtia siitä, mitä aioin sanoa, mutta en vilkuillut lappua puhuessani. Tiesin, mitä halusin sanoa, lauseet muotoutuivat kuin itsestään. Kuulostin rauhalliselta, harkitsevalta ja ikävöivältä. Ja muutaman kerran liikutuin aidosti. Kun vieraat kättelivät lähtiessä, aistin taas sen saman, jonka aina toisinaan havaitsin silloin kun olin onnistunut vaikuttamaan oikealta – joltakin. Kaikki oli kohdallaan.
s. 214
s. 22
Yleensä en istunut niin lähellä, että olisin kuullut mitä seurue puhui, mutta silloin kun kuulin, ajattelin aina, että nuo ihmiset olivat häkellyttävän nuoria. Kuten melkein kaikki muutkin tässä maassa, enkä ajatellut ikävuosia tai ulkonäköä vaan puheenaiheita: kiinnostuksen kohteita ja suhtautumistapoja. Noissa ihmisissä oli suojattua elämää viettäneiden kepeyttä ja pientä kärsimättömyyttä kaikkien pitkäaikaisten ongelmien edessä.
s. 96
Mietin pitkästä aikaa vähän sitä, kuinka suuri erehdys koko olemassaoloni oli. Minun ei olisi koskaan pitänyt syntyä. Oli vanhemmiltani itsekäs erehdys päästää se tapahtumaan – mutta ei ollut minun asiani korjata erehdystä. Minulla oli samat olemisen oikeudet kuin kenellä tahansa ja pidin niistä lujasti kiinni.
s. 171
Tunsin myötätuntoa – ja pientä kateutta – niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät hallinneet tietokoneasioita ja uskalsivat avoimesti tunnustaa tietämättömyytensä. Työpaikkani asiakkailla oli varaa jättää opiskelematta yhtä ja toista, heidän henkensä ei riippunut osaamisesta tai vakuuttavasta osaamisen teeskentelystä. He olivat aika liikuttavia, enkä kahdehtimisestani huolimatta halunnut lukeutua niihin törkimyksiin, jotka tuhosivat heidän luottamuksensa. Nämä olivat paremman maailman ihmisiä, näitä kannatti suojella. Vihdoin minulla oli siihen varaa edes jossain pikku asiassa.
s. 200
Olin kirjoittanut muistilapulle pääkohtia siitä, mitä aioin sanoa, mutta en vilkuillut lappua puhuessani. Tiesin, mitä halusin sanoa, lauseet muotoutuivat kuin itsestään. Kuulostin rauhalliselta, harkitsevalta ja ikävöivältä. Ja muutaman kerran liikutuin aidosti. Kun vieraat kättelivät lähtiessä, aistin taas sen saman, jonka aina toisinaan havaitsin silloin kun olin onnistunut vaikuttamaan oikealta – joltakin. Kaikki oli kohdallaan.
s. 214
June 27, 2013
Uusin romaani lempparikirjailijaltani, ja annan kolme tähteä? Ehkä minun makuuni Verronen alkaa mennä jo liian lakoniseksi ja kylmäksi, vaikka toisaalta pidän näistä piirteistä kirjoissaan. Tämäkin oli kyllä ihan hyvä, olen itsekin leikitellyt ajatuksella miten onnistuisi systeemin ulpopuolella eläminen, mutta ihan tuohon varjonaisen tyyliin ei minusta kyllä olisi...
Siis, ok kirja, mutta edelleen vanhempi tuotanto Finlandia-ehdokkaat ja Soturi etunenässä ovat enemmän minun makuuni.
Siis, ok kirja, mutta edelleen vanhempi tuotanto Finlandia-ehdokkaat ja Soturi etunenässä ovat enemmän minun makuuni.
March 11, 2013
Oi, tämä oli hieno! Tykkäsin, kuten aiemmistakin Verrosen kirjoista. Tässä oli jännä aihe, millaista on tulla maahan ilman papereita, ilman läheisiä, ilman ystäviä? Ja miten se onnistuu. Päähenkilö tekee vähän kyseenalaisiakin asioita mutta onnistuu sulautumaan väkijoukkoon melko hyvin, mutta riittääkö se?
October 21, 2013
Tätä on kehuttu kovasti, mutta minuun ei kolahtanut. En osannut samaistua ollenkaan päähenkilöön, joka oli kertakaikkisen vastenmielinen petkuttaja, varas ja murhaaja. Häikäilemätön huijari. Teksti oli sujuvaa ja helppolukuista, mutta sisältö ärsytti.
March 24, 2013
Nainen hiipii yhteiskunnan laidoilla ja ulkopuolella. Mielenkiintoinen kuvaus yhteiskunnan laidalle itsensä asemoivasta ihmisestä, yhdenlainen veijaritarina tämäkin.
December 29, 2016
hyytävän pelottava!
Displaying 1 - 8 of 8 reviews