Märta Tikkanen (b. April 3, 1935) is a Swedish-speaking Finnish writer. Born in Helsinki she worked as a reporter for Hufvudstadsbladet from 1956 to 1961. She graduated from the University of Helsinki, Master of Arts in 1958 and received a Master of Philosophy in 1961. Tikkanen was married to the writer Henrik Tikkanen. A film based on her book Manrape (Män kan inte våldtas, "Men Can't Be Raped"), directed by Jörn Donner, was released in 1978.
Koskettavaa runomittaista kerrontaa läheisen tunteista, kun joutuu katsomaan toisen lähtemistä toiseen todellisuuteen. Läheisen yrittämistä ymmärtää, ymmärtäen lopulta vain lopullisen ymmärtämättömyytensä toisen maailmasta.
--- vain yhden kerran olen ylittänyt rajan leijaillut
rohkeus petti etsin kiireesti maan pintaa löysin sen varoin tarkasti lähestymästä enää rajaa
riittää jotta aavistaisin missä sinä olet nyt ---
Toinen lukukerta 26.1.2019: kirja avautui samalla, mutta kuitenkin toisella lailla. Entistä koskettavampana, syvempänä, herkempänä, uteliaana.
Mä en oo iha varma onko runokirjat mua varten. Toisaalta niissä on jotain sellaista, että ne kertoo joskus paljon enemmän kuin joku järkevä lause. Mutta aion kokeilla jatkossakin runoja, jotain kiehtovaa niissä on.
Tää kertoi äidin ja lapsen suhteista, miten huoli on valtava ja vaikka lapsi tekis mitä, olis mitä tahansa, se on silti oma lapsi. Myös neuvottomuudesta lapsen sairauden edessä. Ja varmasti paljon muustakin, mitkä kaikki ei mulle nyt avautunut.
An interesting, unflinching, almost angry story written in poems about a woman losing her mind, I have no idea how to review this, it was good and still I didn't enjoy it all. But still there's a lot of power in Märta Tikkanen and this had it, too.
Träffsäkert och jordnära djupdykning i svår psykisk sjukdom och att vara anhörig, men också i att rent generellt att vara nära men ändå långt ifrån varandra.
Ehkä oli virhe aloittaa Tikkasen lukeminen Vuosisadan rakkaustarinalla, sillä nyt odotan lähinnä samanlaista tunteiden revittelyä ja upeutta kaikilta hänen teoksiltaan. Pimeys ilon syvyys ei tosiaankaan ole huono kirja, mutta se jätti minut rankasta aiheesta ja vahvasta kielestään huolimatta melko kylmäksi. Tikkasen kaunis kieli oli kyllä teoksessa mukana, mutta se tuntui tönkömmältä, tökerömmältä kuin Vuosisadan rakkaustarinassa. Jonkinlainen flow jäi uupumaan. Silti, aihe on jälleen Tikkasmaisen rohkea ja raju, ja arvostan, että hän käsittelee rankkojakin aiheita.
Her poems and about herself, her biography, her relations to other people. She is always so personal in her writing, you can almost touch her skin and see her eyes. So sad and so beautiful.