Kesällä 1914 Hangon Hotel Pension Bellevuen varakkaiden vieraiden joukossa Inga ja Elly Troberg vaikuttavat ulkopuolisilta ja arvoituksellisilta. Mikä on yksinäisen rouvan ja hänen tyttärensä salaisuus? Elly on täynnä haaveita, jotka hän aikoo toteuttaa uuden ystävättärensä Pepin kanssa. Mutta pahainen väärinkäsitys saa valtavat mittasuhteet ja lyö ystävyyteen kiilan. Yhdessä vuorokaudessa Elly menettää ihmisen jota eniten rakasti, hylkää äitinsä ja joutuu päättämään kohtalostaan.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Elly on hankolaisen salakuljettajan puoliso, ja hänen tyttärensä ovat saman ikäisiä kuin hän tuona kohtalokkaana kesänä. Keskimmäisen tyttären Beatan hillittömyys ja epäsovinnaiset ratkaisut erottavat äidin ja tyttären. Yksinäisyys ja syyllisyys johtavat lopulta peruuttamattomiin tekoihin.
Kirjan alku lupasi enemmän kuin mikä sitten oli lopputulos, eli jotenkin tarina pääsi vähän väljehtymään ajan myötä. Kirjoittajan tyyli on aika letkeä ja tapahtumat etenevät vähän puolivillaisesti, vähän niinkuin ei oikein olisi väliä kenestä kirja oikeastaan kertoo. Ajankuvat sinänsä ovat mielenkiintoista luettavaa.
Katja Kallion Säkenöivät hetket vie Hankoon 1900-luvun alkuun. Se kertoo erään suvun naisten elämästä hirvittävän toden tuntuisesti. Se on kaunis kirja siksi, että se on niin totta. Riipaisevat hetket, jolloin elämä ottaa erilaisia, ansaitsemattomia suuntia ja ihmiset joutuvat nöyrtymään itsensä ja elämän edessä, on siinä kuvattu eleettömän hienosti.
Kirja oli sisällöltään aika tavalla muuta kuin mitä kansi antaa ymmärtää. Tätä lukiessa oli kyllä todettava, että olen ihan liian kärsimätön ja hätäinen ihminen tällaiseen hitaaseen, viipyilevään kerrontaan. Menneiden vuosikymmenten Hanko ei miljöönä sytyttänyt minua lainkaan, ei kylpyläelämä, eivätkä edes naisten väliset kimurantit ihmissuhteet, vaikka yleensä ihmissuhdekerronnasta pidän. Pieni pettymys, koska huomaan monien muiden kirjasta pitäneen.
Ihana 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva romaani elämästä Hangossa. Kiinnostavaa luettavaa erityisesti kaikille Hangosta kiinnostuneille ja siellä asuville. Kalliolla on ilmiömäinen kyky kuvailla ihmismieltä, erittäin nautinnollista lukea.
Alun kakistelun jälkeen teksti alkoi viedä, ja veikin loppuun jopa yllättävän hyvin. Kallio kuvaa paikoin häkellyttävän osuvasti sellaisia ihmiselon puolia, joista ei paljon puhuta, jos niitä ylipäätään tiedostetaan. Siksi paitsi viihdyttävä myös lohdullinen romaani.
Alkupuoli oli lupaava ja kiinnostava, ja odotin kiehtovaa ja syvällistä sukellusta aikakauteen ja ihmismieleen. Tarinan kiinnostavuus tuntui kuitenkin katkeavan kun siirryttiin sukupolvi eteenpäin kertomuksessa. Hahmot olivat epäkiinnostavia ja kummallisen yksiulotteisia ja yksipuolisia, vaikka kerronta rakentuukin suurilta osin päähahmojen ajatuksille ja pohdinnoille. Silti heihin ei tuntunut saavan oikein mitään otetta eikä yhteyttä saanut myöskään luotua kirjan alkupuolen hahmoihin muuten kuin muutaman hahmon samanlaisten luonteenpiirteiden kautta. Kirjan loppupuoli oli puuduttava, loputtoman tuntuinen ja silti kesken jäävä. Pidän Katja Kallion kielikuvista kyllä paljon, mutta se ei nyt ihan tämän kirjan pelastamiseksi riittänyt.
Olen Kallion kirjoista lukenut aiemmin Yön kantajan ja Tämän läpinäkyvän sydämen, joten Kallion tyyli oli entuudestaan tuttu. Mutta tämä kirja oli huomattavasti pidempi kuin aiemmin lukemani ja keskittyi vielä enemmän, kirjan nimen mukaisesti, henkilöhahmoille tärkeisiin hetkiin. Tarina kertoi useamman ihmisen elämästä ja myös kahdesta eri aikakaudesta, joka teki tyylilajista haastavan ja tapahtumien seuraamisesta myös vaikeaa. En siis pitänyt tästä kirjasta niin paljoin kuin aiemmin lukemistani.
Kallio kuvaa - kyllä - hyvin ihmismieltä, mutta itselle ei tämän kirjan punainen lanka oikein auennut. Melkoista sillisalaattia. Beatan, Harrietin ja Lydian tarinasta olisi saanut oivan kirjan, jonkinlaisen köyhän miehen vastineen Ferranten Napoli-sarjalle. Mutta ei. Mihin liittyi alun kertomukset Beatan äidistä ja isoäidistä ja heidän hairahduksistaan? Haluttiinko tässä kertoa, että käyttäytymismallit periytyvät sukupolvelta toiselle? Kokonaisuus jäi sekavaksi.
Olivatko ne alistuneet? Oliko alistumista, jos muuttui olosuhteiden pakosta toisenlaiseksi kuin oli alun perin ollut? s. 11
Tuntui rasittavalta koettaa jatkuvasti vakuuttaa toista jostakin mistä tämä ei halunnut vakuuttua. s. 12
Joskus runojen lukemisen välillä piti levähtää, joidenkin runojen kohdalla montakin kertaa. Kauneutta sieti yllättävän pieniä määriä kerrallaan, sen Inga oli huomannut. s. 53
Hän kantoi haavansa kuten useimmat muutkin ihmiset, enimmäkseen ajattelematta sitä ja tajuamatta, kuinka syvästi se hänen persoonallisuuttaan muokkasi.
Katja Kallion uutuus vaikutti etukäteen kiinnostavalla. Aikakauden, joita kirjan tapahtumat kuvaavat ovat kiinnostavia. Lopputulos oli kuitenkin varsin puuduttava. Etuliepeessä romaania mainostettiin hurjaksi. Aikamoista liioittelua.
Viipyilevää kerrontaa mutta ei kuitenkaan liian. Hyvin aukihan tämä jäi, enemmän tässä käsiteltiin yksittäisiä hetkiä kuin varsinaisesti tarinaa. Katja Kallio osaa kirjoittaa kauniisti.
Kaunis. Historialla ei mässäillä, joten sen hippuset, arjeksi koetut ja kuvatut ovat sitäkin toivotumpia löytyessään. Tapahtumilla ei ole väliä, onneksi, koska ne ovat epämiellyttäviä, juuri sellaisia mistä en jaksaisi lukea. Oivaltava kuvaus ja kerronta tekevät kuitenkin kaikesta säkenöivää ilotulitusta. Havainnot maailman kokemisesta taitavasti kuvattuina saavat hykertelemään kiitollisena.