Koskettava romaani nuorista aikuisista, jotka etsivät itseään ja totuutta juuristaan.
Markus Valo saa yllättäen tietää, ettei hänen isänsä olekaan sellainen nuorena kuollut sankari, josta hänelle on kerrottu. Isä on elänyt lähes kolme vuosikymmentä välittämättä kertaakaan ottaa yhteyttä poikaansa. Eikä Markus ole ainoa: Julius on jättänyt jälkeensä monia siipirikkoja.
Romanttisen rakkauden synnystä väitöskirjaansa tekevä Noora Sinisalo puolestaan setvii suhdettaan naimisissa olevaan miesystäväänsä ja äitiinsä, jonka vaikutuspiireistä hän ei ole päässyt irti. Aikalisä Euroopan-matkan muodossa alkaa houkuttaa.
Markusta ja Nooraa yhdistää lapsuus värikkäällä 70-luvulla, jolloin roihusi rakkauden lisäksi hurja aatteen palo.
Mutta mitä silloin todella tapahtui? Kun isäänsä jäljittävän Markuksen ja Nooran tiet kohtaavat Rooman rautatieasemalla, saa palapeli jälleen uuden suunnan. Kenen tarina on tosi? Kuka rakastaa ketäkin?
Erittäin hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettu romaani. Loistavat henkilöhahmot, joilla kaikilla on kamalan vaikeaa (mut on todellakin). Päähenkilöitä yhdistää lapsuus 70-luvulla, aatteen palon aikaan. Mitä silloin oikein tapahtui, mitä vanhemmat eivät suostu kertomaan? 70-luvun kuvaukset eritoten iskevät omaan muistoarkistoon. Ihana lukuromaani!
Olisin antanut kaksi ja puoli tähteä, jos puolikkaita voisi antaa. Tässä oli kuitenkin mielenkiintoisia henkilöhahmoja useita ja tapahtumat ripoteltuina eri puolille eurooppaa.
Jotenkin tosi vanhanaikainen kirjoitustyyli, ei uskottavaa, että kolmekymppiset laittaisi tekstiviesteihin allekirjoituksen perään, tekisivät sinunkaupat (englantia puhuessa vielä) tai kutsuisivat äitinsä ystävää rouva x:ksi. Kirja parani loppua kohti, mutta liian hidastempoinen omaan makuun.
Hämeen-Anttila on löytänyt suuren kohderyhmän: humanistinaiset. Pikkuisen romantiikkaa, hyvin paljon kiintoisia (taide)historiallisia ja arkkitehtonisia yksityiskohtia, hahmoja jotka lukevat ja/tai opiskelevat kirjallisuutta, älykkäitä ja sivistyneitä miehiä ja niin edelleen.