Högt bland Saarijärvis moar är det första delen i trilogin Här under polstjärnan, som kom ut första gången 1959. Här berättar Väinö Linna Finlands historia i miniatyr, ur torparen Jussis och underklassens perspektiv. Inledningsvis möter vi den ordkarge Jussi när han blir torparägare 1884. Sedan får vi följa familjen Koskela fram till 1910, genom armod och ständig rädsla för att bli vräkta, i kampen mot överheten och mot russifieringen av Finland, fram till den framväxande arbetarrörelsen. Boken skildrar en samhällsutveckling, men också en dramatisk historia, om den lilla människans kamp för överlevnad och livet på torpet, som är djupt mänsklig. Boken väckte stor uppmärksamhet redan när den gavs ut 1959 och har sedan dess blivit en nordisk klassiker.
Väinö Linna was one of the most influential Finnish authors of the 20th century. He shot to immediate literary fame with his third novel, Tuntematon sotilas (The Unknown Soldier, published in 1954), and consolidated his position with the trilogy Täällä Pohjantähden alla (Under the North Star, published in 1959–1963 and translated into English by Richard Impola).
Väinö Linna was born in Urjala in the Pirkanmaa region. He was the seventh child of Viktor (Vihtori) Linna (1874–1927) and Johanna Maria (Maija) Linna (1888–1972). However, Linna's father, a butcher, died when Väinö Linna was only eight years old. Thus his mother had to support the entire family by working at a nearby manor. Despite his background, Linna's interest in literature began early on. As a child, Linna loved adventure novels which he borrowed from the local library. The author's education was, however, limited to six years at a public school which he finished in the mid-1930s. After working as a lumberjack and a farm hand at the same manor where his mother had worked, Linna moved to Tampere in 1938. Typical of his generation, the adolescent author-to-be moved from the countryside to a developing city in search of industrial labour which he found at the Finlayson textile mills.
In 1940, Linna was conscripted into the army. The Second World War had broken out, and for Linna's part it meant participation in the Continuation War (1941–44). He fought on the eastern front. In addition to being a squad-leader, he wrote notes and observations about his and his unit's experiences. Already at this point Linna knew that writing would be his preferred occupation. However, failure to get the notes published led him to burn them. In spite of rejection, the idea of a novel, which would depict ordinary soldiers' views on war, would later lead him to write The Unknown Soldier.
After the war, Linna got married and started writing whilst working at the mills during the day. Throughout his time at Finlayson, Väinö Linna read avidly. Such authors as Schopenhauer, Dostoyevsky, and Nietzsche gained Linna's respect. Linna later said that Erich Maria Remarque's All Quiet on the Western Front had also had a great influence on him. However, Linna's first two novels Päämäärä and Musta rakkaus sold poorly; he also wrote poetry but did not enjoy success with that either. Not until the release of The Unknown Soldier (1954) did he rise to fame. It is evident that at the time there was a distinct social need for a novel that would deal with the war and ordinary people's role in it. A decade after the peace treaty with the Soviet Union many Finns were ready to reminisce, some even in a critical manner. The Unknown Soldier satisfied that need completely, as its characters were unarguably more diverse, realistic yet heroic, than those of earlier Finnish war novels. The book soon became something of a best-seller, as it sold 175,000 copies in only six months — quite a lot for a Finnish novel in the 1950s. Yet, the reception of the book was harsh. In Finland's biggest newspaper, Helsingin Sanomat, the critic Toini Havu argued in her infamous review that Linna did not present his characters in a grand historical and ethical context, which she thought was crucial. Also modernists treated The Unknown Soldier with contempt. At the time Tuomas Anhava referred to The Unknown Soldier as a "boy's book" because of its action-packed storyline. The acceptance of the general public and Linna's determination were, however, enough to outdo the criticism in the end.
In the mid-50s, Linna moved to Hämeenkyrö and began to cultivate crops. In 1959, the first part of Under the North Star was released. The book was a success and other parts were to follow. The second part was published in 1960 and the final part in 1963. In 1964, Linna sold the farm and moved back to Tampere. This time he did not return to Finlayson, as he now could dedicate his life entirely to literature due to the financial success hi
Things the book and I are agree about Finns and Finland: 1. Thou shall not show your emotions. Happines is the most dangerous display of all. 2. Thou shall not boast about your success nor your grandiose future plan. If one wants to boast, let that thing happen only in your head and bed conversation and throughout your hardworking result. 3. A finn does not simply welcome a strange visitor warmly. Because everyone are strangers, even your neighbors. Tips: be annoyed when you're being visited, and make sure it's shown on your face. 4. You should do good. Not because you want to, but because it is the right thing to do. 5. Finland is a land consisted by the combination of lakes, woods and more lakes and extra woods. 6. You should be working hard. Because.. because you're a finn. Is there any better explanation? 7. A true blood Finn knows not how to small talk.
Ok, seriously. The list is just a stereotype brought up in the first chapters of the book.
The plain book cover, the invisible soul of the protagonist, and the welcoming scene at the swamp; all this opening successfully introduced the ordinary and simplicity finnish nature of this book. Love how Linna welcomed readers with his decent description of the drawbacks-tendency of the characters emotions and the exploration of complicated finns minds. Plus the effortless stunning Linna's writing style: it is calm, subtle yet extremely engaging reader's interest.
The trifling life of unknown character in somewhere nowhere in finland was surprisingly a comfortable read, perhaps as a result of Linna's calm and stable writing style. The main issue of this book, which is the tenancies, brought up gradually into scenes that explored finnish political situation at that time. The exploration was getting broader and broader and made contact with the religious, morality, and of course, romance in the drama of the characters. Can't deny, but the richness of the characters was one of the best part of the book. Linna seemed so familiar with all his characters, he carefully explored them one by one with an apt proportion. But as for me, none of them is interesting enough to fall for.
Towards the end, as the author began to develop Akseli-Elina romance, (for me, I am not a fan of romance, that's why) the story lost its spark. However, I do think it was necessary, remembering this is a trilogy series.
So, what do I think? Feels like I'm studying finnish history and finns' mind throughout the story.
2. kerta, 2023: Twiittasin että ”Täällä Pohjantähden alla on oikeesti niin hyvä kirja(sarja) että se kärsii klassikkoudestaan. Kaipaisin suorastaan tumblr-fandomia jossa vois vähän itkeä siitä miten ihanaa ja kärsimyksellistä kaikki on. (Toinen luku/kuuntelukerta ja oon ihan yhtä hurmioitunut kun ekalla.)” enkä taida enempää lisätä.
1. kerta, 2021: 16 tuntia kuunneltu neljässä päivässä, se kertonee paljon! Ai että, nautin. Ja pelkään seuraavaa osaa, vaikka en varmasti malta sen parista poissa pysyä.
"Läs den här, den handlar om varifrån Finland kommit", sa min pojkvän. Så jag läste den till sist, efter att den stått och tittat uppmanande på mig från bokhyllan i minst ett decennium. Och jo, från de här människorna har vi kommit, vi finländare med demokrati och gratis utbildning. Från människor som de här, som levde i ett ståndssamhälle där det var skillnad på folk och folk men där positionen inte alltid var avgörande för en människas karaktär, mod eller intelligens. Så som det alltid är. Jag läser och lär mig mycket om torparnas situation (så pass att jag börjar fråga ut min mamma om huruvida det funnits torpare i hennes hemby) och fascineras av hur Väinö Linna gjuter liv i sina personer. De är kantiga och knepiga, man ömsom beundrar dem och ömsom skakar på huvudet åt dem. Jag uppskattar att han inte skapat goda och onda, däremot mångdimensionella personer som ofta sitter fast i en position de inte riktigt valt åt sig själv. Lite mer givmild med historisk bakgrund och årtal hade han kunnat vara i synnerhet under bokens första halva – då kändes det stundvis som om jag skulle ha behövt en bredvidläsningsguide (eller åtminstone gymnasietidens bok om Finlands historia) för att orientera mig. Personerna är många, men de som tar större utrymme i berättelsen börjar leva framför mina ögon, det känns som om de funnits – finns – på riktigt.
Hyvä toveri totesi, että Täällä Pohjantähden alla on Suomen Vihan hedelmät. Ja vaikka kovin tragedia odotuttaa tässä ensiosassa vielä itseään, ollaan kyllä kansan syvien rivien keskellä, suomalaisen herravihan ytimessä. Eikä siinä, itsekin olisin varmasti Anttoon häätöä todistaessa nähnyt torrakkon houkuttavana vaihtoehtona.
Kirjan aluksi mietin kyllä hetken, että tässäkö olen taas Hamsunin Maan siunauksen äärellä. Mutta onneksi sangen nopeasti päästiin pappilan torpan ojituksesta laajempaan näkökulmaan. Sortokaudet eivät Pentinkulmalla näy kuin sivistyneistän kahvipöydissä, mutta torppariuudistus ja sosialismi sen sijaan on kansan huulilla. Paitsi ehkä juron Jussin, joka ei niin Halmee (ah mikä hahmo!) kaunopuheista ja yhdistyksistä perusta.
Tarinan keskushahmoissa Jussissa ja Akselissa on välittömästi jotain viehättävää. Toki isänmaallinen työn ihannointi vähän rassaa, mutta sisukkaita ja vähän kiusallisia Koskelan miehiä ei voi olla fiilaamatta.
Linnan suuri prologi latoo tarinan tiiliä ja päreitä taidokkaasti. Kohti luokkasotaa käy vääjäämätön askellus. Suomi suvi on todella kaunis, mutta lyhyt.
Re-read and appreciated it more. The author really gets into the soul of the people and shows the hypocrisy inherent in people protecting their own interests. Original review follows:
A book about life in South Central Finland, 1880-1907, at a time when Finland was ruled by Russia. This is not a book with a plot, dramatic turns or sensations. It is a book about life in a small village. The characters are mostly tenant farmers with few rights. The gentry keenly protect their rights of property and control. But things are slowly changing. Socialism and tenant rights are being debated. The characters are good hard-working, dour Finns. Humour and alcohol are used sparingly. The main character Jussi, is a hard-hard-working Finn, with no time for fun. He is miserly with his money but knows the importance of being frugal. The last third of the book focuses on his son, Akesli and his growing into a man, angry with the treatment his father and others have endured, and of his love of Elina. The selfishness of the property owners, especially the vicar and his wasteful wife was a highlight of the first half of the book.
Aloitin tän lukemisen koronakevät I:n aikana, sain nyt vuoden päästä hämmentävän samanlaisissa eristysmeiningeissä. Vajaa puolet luin fyysisenä kappaleena, lopun meni Holman lukemana äänikirjana. Ensimmäisen kerran olen ko. trilogian lukenut kesällä 2007, joten paljon tässä oli tuttua, mutta myös uutta ja ihanaa.
Pidin kovasti trilogian avausosasta, etenkin alusta, poliittisesta heräämisestä, Linnan tavasta kuvata suuria yhteiskunnallisia asioita yksittäisten ihmisten näkökulmasta. Sellaisena tämä on hurjan hieno ja toimiva, klassikko paikallaan. Ekan osan lopun ihmissuhde- ja rakkauskoukerot tosin olivat ehkä vähän kiusaannuttavankin keskinkertaisia, mutta menee paljon myös kirjoitusajankohdan piikkiin. Eikä sitä nyt ihan kaikessa vahva toki tarvitse näiden klassikkomiestenkään aina olla.
Toimi myös hyvin äänikirjana, ensin ajattelin, että Holma on tälle ehkäpä eniten väärä lukija ikinä, mutta toisin kävi. Holman ilkikurinen ääni ja lukutapa tuntuu vain alleviivaavan Linnan hieman vastaavaa tapaa tarkastalla yhteiskuntaa, luokkaeroja ja ihmisten asemaa kaiken tuon keskellä. Saa nähdä jaksaisiko jatkaa tästä jopa suoraan seuraavaankin osaan.
En osaa edes erikseen eritellä miksi tämä kirja oli minusta niin hyvä. Pentinkulman väen elämää oli miellyttävää seurata ja kyllähän tämä kirja kiteyttää jotain suomalaisuuden sielunmaisemasta. Ja kirjan merkitys suomalaisuudessa ja sen kokemuksessa on merkittävä. Odotin tylsää ja pölyistä klassikkoa, mutta tempauduinkin suoraan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomeen, keskelle pientä kylää, metsää ja suota, jossa historialliset tapahtumat saapuvat osaksi kyläläisten työntäyteistä elämää. Eihän tässä nykymittapuulla suuria juonenkäänteitä ja huimia tapahtumia ollut, mutta Linnan kerronta on silti hyvin lumoavaa!
Kuuntelin kirjan äänikirjana, jonka lukee Antti Holma. Holman eläytyminen kirjan tapahtumiin ja henkilöhahmoihin saa tarinan eloon ihan uudella tavalla. Tämä taideteoksen ensimmäinen osa on aikamatka suomalaisen identiteetin ytimeen: Suo-meen.
”Illalla kun he panivat makuulle Ellen riisuutui vetäen pukuaan yltään päänsä yli, ja sieltä hameensa sisältä hän ainakin jo kymmenennen kerran julisti Suomen itsenäiseksi sekä Nikolai toisen oikeudet Suomen suurruhtinaan arvoon menetetyksi.”
Aloitin kuuntelemaan tätä ihan vaan koska näin että lukijana oli Antti Holma. Mut jotenkin sekosin tästä? Jäin koukkuun heti? Luulin että tää olis ollut aika raskas ja yltiönationalistinen lukukokemus. Mutta historian tapahtumat ihan tosissaan elää tarinassa eikä tunnu vaan joltain historianopettajan ajatusleikiltä.
Monella tapaa mahdoton kirja lukea. Linna on tällä (ja vielä enemmän Tuntemattomalla sotilaalla) lyönyt lukkoon niin monia suomalaisen kansallisen itseymmärryksen perusasioita, että on mahdotonta - näin 60 vuotta kirjan julkaisun jälkeen - lukiessa tietää mikä on Linnaa, mikä on kansallista mytologiaa ja mikä on kirjan kirjoitushetkeä. Teksti on loistavaa, "skaala on mieletön" ja kliseet kliseiden päälle naurattavat melkein koko ajan. Pitänee trilogian jälkeen lukea jotain kontekstoivaa kritiikkiä, koska kyse on niin paljon isommasta asiasta kuin kirjasta: Pohjantähden lukeminen on kuin Kalevalaa tavaisi.
Siis: jos haluaa ymmärtää suomalaisten myyttejä, tämä kannattaa lukea. Mutta ei siitä syystä, että kirja itse paljastaisi suomalaisuuden perusolemuksen, vaan ymmärrystä saa sitä kautta miten kirja rakentaa myyttejä - ja miten suomalaiset ovat kirjan myytit ottaneet omakseen.
Aivan vallattoman hyvä äänikirja, kun lukijana on Veikko Sinisalo. Mies hykerteli, lauloi ja kirosi hahmojen mukana. Niin todentuntuinen ja mielenkiintoinen kuva Suomesta 1900-luvun alussa, että minäkin ensimmäistä kertaa sisäistän jotain kotimaani historiasta.
Olen trilogian lukenut vuosia sitten ja lukukokemus oli vahva. Nämä pitäisi jokaisen suomalaisen lukea. Nyt päätin tarttua sarjaan uudestaan, kun se ilmestyi äänikirjoina Antti Holman lukemana. Ei tarvinnut pettyä.
Kerta kaikkisen kutkuttava. Luin, kun menin julkisesti uhoamaan, että ennen teatteriversion katsomista luen. Klassikkohan tämä tietysti on, mutta siltikin mainettaan parempi. Haluttomana tartuin tähän kuin pakkopullaan, mutta heti ensimmäisiltä sivuilta hahmot ja kieli vievät mennessään. Kaunista on suomen kieli kun sitä osaa käyttää.
Ajattelin, ettei tämä kirja "ole minua varten". Mitä minulla olisi samaistumista suon ojittamisessa tai torpparikysymyksessä. Sitä paitsi, perussuomalaisten menestyksen jälkeen ovat muuttuneet vastenmielisiksi useimmat kansallistunteen symbolit, eikä mikään elämänala, ede kirjallisuus, ole siltä välttynyt. Kansallistunne on siten tullut omituksi noiden taantumuksellisten toimesta, ja sen vuoksi on ollut helpompaa vieroksua asioita, joita käytetään sen rakentajana, sillä niiden ympärillä pyörivä joukko ei tunnu rakentavalta. Tämä kirja seisoo kuitenkin erillään omilla jaloillaan ja olen vain pahoillani siitä, että en ole antanut ennen sille mahdollisuutta.
Ajattelin etukäteen, että tästä äänikirjasta tulisi kevään suururakka, mutta Linnan ilmeikäs hahmokuvaus ja tarinankerronta veivätkin todella hyvin mennessään. Samalla tämä trilogian ensimmäinen osa on mielenkiintoinen katsaus Suomen historian osa-alueeseen, josta olen lukenut vain vähän. Antti Holma äänikirjan lukijana oli loistava.
This one was an uphill battle and I would have given up the book half-way if it wasn't this month's bookclub pick. The narrative is slow and dreary. Though I enjoyed reading about Halme's transformation and Akseli's coming-of-age story. It reminded me of Tolstoy's novels we had to read in high-school, with their detailed descriptions of peasant life and struggle.
At the same time, reading classics like this does make you feel more aware of a country's history and culture - especially when it's Finland's 100th birthday. Not to mention the bonus points I plan on collecting when discussing this book with Finns!
Vihdoinkin tämän trilogian parissa. Tarina ei ole kovin tuttu, en ole kokonaan katsonut esim. elokuvaversioita, jotta ne eivät värittäisi lukukokemusta.
Linnan luomat henkilöt ovat enimmäkseen monitahoisia ja heräävät lukijan silmissä eloon. Pidin siitä ettei kukaan kirjan hahmoista ole selkeästi hyvis tai pahis (paitsi ehkä paroni Magnus) vaan heidät kuvataan hyvine ja huonoine puolineen. Olin kuvitellut Jussi ja Akseli Koskelan olevan enemmän idealisoituja sankarihahmoja, mutta hehän ovatkin varsin epätäydellisiä. Alma Koskela on stooalaisessa voimassaan ja tyyneydessään vaikuttava henkilö.
Koskeloiden lisäksi vahvasti esiin tulevat huumoriakin tarjoileva Kivivuoren perhe, äärettömän omahyväinen mutta kuitenkin rakastettava ja kunnioitettava Aadolf Halme ja Salpakarit. Lauri Salpakari on sympaattinen ja empaattinen ja pyrkii näkemään asiat mahdollisimman monelta kannalta, mutta jää tulisieluisen Ellen-vaimonsa tossun alle ja taantuu lopulta siellä pysymään. Laurilan perheen kohtaloita kuvataan myös värikkäästi ja raadollisesti.
Hyvä muistutus myös monista kiinnostavista historiallisista tapahtumista ja aatevirtauksista. Lyhyessä ajassa on Suomen historiassa tapahtunut paljon. Ensimmäinen osa päättyy valoisissa ja toiveikkaissa tunnelmissa, mutta osaan odottaa synkkyyden lisääntyvän toisessa osassa: sisällissota häämöttää jo lähellä.
Kuuntelin teoksen Antti Holman lukemana ja kuuntelukokemus oli oikein miellyttävä, vaikkakin ajoittain hieman pitkäveteinen. Rehellisyyden nimissä en olisi jaksanut ”taistella” tarinaa loppuun ellei kyseessä olisi näin tunnettu ja arvostettu klassikko. Tämä kirja oli juuri sellainen, jonka kuuntelee koska sen tunteminen kuuluu hyvään yleisivistykseen ja koska se opettaa upeasti miltä arki näytti 1900-luvun alussa, sekä minkälaisia unelmia ja pelkoja oli sen ajan Suomessa.
En sano etteikö mukana olisi ollut mielenkiintoisiakin kasvutarinoita ja aiheita mutta omaan makuun teos olisi kaivannut suurempia juonenkäänteita tai sitten tiivistystä. Täytyy kuitenkin todeta että Antti Holmaa oli äärimmäisen miellyttävä kuunnella!
Muutamia pohdintoja kirjasta:
- Mielenkiintoista miten tärkeänä kunniaa on pidetty - Osuva kuvaus siitä, miten valtaa pitävät haluavat jarruttaa yhteiskuntaluokkien välistä tasa-arvoa vain säilyttääkseen oman asemansa. - Mielenkiintoista seurata torppareiden pohdintaa ja liikehdintää järjestäytymiseen liittyen: kritisoidako torppa järjestelyä ja torppareiden sortoa oman aseman heikkenemisen uhalla mutta pienellä toivon kipinällä siitä että torppareiden asema paranisi vai hiljetä ja pysyä samassa (huonossa) tilanteessa mutta säilyttää maan omistajien luottamus
A great classic. The trilogy is easy to read and flows great. Portrayal of the life in a small village in Finland in the end of 19th century really brings the characters to life. Reader goes through a rollercoaster of emotions from anger to shame to sadness to joy living the events with the main characters. The trilogy captures the Finnish mentality very well and if one for some weird reason wishes to understand Finns, reading this trilogy is a good start.
Really captures not only the essence of Finnishness (the culture) but also the politics of the place as played out in one village during what was essentially feudalism, and the political/socialist/union revolution that occurred at the turn of the 20th century. The characters were note perfect in their eccentricities and what they illustrated.
What got short shrift was the greater role working-class women played - universal suffrage resulted in several women members of parliament. That is in part due to the perspective taken to dissect a particular village (reminded me a bit of William Hinton's nonfiction masterpiece in China, Fanshen, and also Jeff Bursey's Mirros on which dust has fallen in that way), one where the lone socialist political representative is a man, which was more common. But I'm not sure the women in general had to be quite so weepy. But that's not to say they weren't strong, interesting characters on the whole.
[The whole design of this book made it look quite hokey, a shame. The work itself far surpassed my expectations.]
Yksi vuoden 2021 tavoitteistani oli vihdoin tarttua Väinö Linnan teoksiin. Ehdinkin juuri ja juuri - tähän kirjaan tartuin juuri sopivasti niin, että sain sen luettua ennen vuoden päättymistä. Ja mikä mainio teos tämä onkaan! On tavattoman mielenkiintoista lukea suomalaisten arjesta, torpparien elämästä, yhteiskunnan vastakkainasetteluista niin kulttuurin kuin politiikan saralla ja kuinka sukupolvet eroavat toisistaan. Linnan tapa kuvailla hahmojaan on raa'an rehellinen ja nautin siitä valtavasti, kuten myös varsin vähäeleisestä kerronnasta. Ainoastaan pitkät puheet sosialismista ja sen vastavoimista puuduttivat, mutta muuten tämä teos on vaikuttava. Vuoden 2022 tavoite saakin olla (vähintään) trilogian toisen osan lukeminen.
Tämä oli hieno lukukokemus. Tarina etenee verkkaisesti, mutta en kokenut kirjaa missään vaiheessa tylsäksi uskottavien henkilöhahmojen ja kiinnostavan historiallisen aikakauden ansiosta. Antti Holma oli mielestäni kertojana loistava.
Luin ja kuuntelin tätä sekaisin, ja näköjään lopputulos on jäänyt merkkaamatta tänne. Pidin Tuntemattomasta paljon, mutta tähän tarttuminen vähän jännitti, ehkä siksi trilogia on seissyt kirjahyllyssä keräämässä pölyä monta vuotta. Alku onneksi meni yllättävänkin joutuisasti Antti Holman lukeman äänikirjan siivittämänä, ja noin puolivälissä alkoi tapahtumaan enemmänkin. Josko tässä lukisi vaikka vuoden sisään loputkin?
Mistä lie tullut tällaiselle kotimaisesta kirjallisuudesta valmistuneelle ja paljon lukevalle tyypille kynnys tarttua Linnan romaanitrilogiaan? Trilogian laajuus? Raskaat ja vakavat teemat? Hehkutuksen määrä ja kansallisklassikon asema?
No mutta, kynnys on nyt ylitetty ja suosittelen sen ylittämistä lämpimästi muillekin! Teos oli vetävä, pienen paikkakunnan tapahtumat kiinnostavia (jos ei tietäisi historiaa tarkemmin, olisivatko silloin?), hahmot eläviä ja yllättäen huumoriakin löytyi. Antti Holma äänikirjan lukijana, mikä neronleimaus!
I have to join the choir of praise - I loved it, it was magnificent! Times of big social change (turn of the century) in Russian ruled Finland, presented in everyday life of the microcosmos of Pentinkulma village, full of great authentic characters. I especially loved Linna's clear carefully composed sentences full of meaning, no gimmicks.
Hyvä kirja, 2020-luvun kaupunkilaisnuorena sain kosketuksen 1890-1900-lukujen suomalaisen torpparin elämään ja sain uuden näkökulman historiamme tapahtumiin. En ihmettele, miksi tämä on yksi tunnetuimmista suomalaisen kirjallisuuden klassikoista👍