Maria Magdaleenalla on merkittävä asemansa kristillisessä kirkossa, hän oli yksi Jeesuksen seuraajista ja tietynlainen symboli kirkon naisvihamielisyydelle, sillä hänet esitettiin katuvana huorana, vaikka tästä ei ole varsinaisesti esitetty todisteita. Dan Brownin ”Da Vinci-koodi”-romaani nosti toi suuren yleisön tietoon spekulaation Marian mahdollisesta avioliitosta Jeesuksen kanssa ja heidän yhteisestä lapsestaan, jonka jalanjälkiä Gardnerin kirja omalta osaltaan seuraa.
Kirjan ehdottomasti suurin ongelma on sen sekavuus ja kirjailija tuntuu välillä olevan kuin pahasta adhd:sta kärsivä, sillä asiat vaikuttavat jäävän kuin nalli kalliolle, kun vain löydetään jotain josta voidaan sanella pitkät pätkät. Toki aiheen ollessa Maria Magdalenan ja Jeesuksen välinen liitto, joutuu asioita väkisinkin syventämään, kun suurelle yleisölle aihe ei ole välttämättä juuri kummoisemmassa tiedossa, mutta siitä huolimatta punainen lanka oli ainakin minulla lukijana kadoksissa useammin kuin vain kerran.
Gardner jakeli kirjassa myös hyvin aktiivisesti selvää antipatiaansa Dan Brownin menestysromaani ”Da Vinci-koodia” kohtaan ja keskittyi teoksessa aktiivisesti teilaamaan hänen (Brown) jakelemiaan teorioita. Rivien välistä kalskahti pienimuotoinen katkeruus, joka saattoi juontaa juuriaan siitä, että ajatus Maria Magdalenan ja Jeesuksen spekuloidusta avioliitosta tuli laajempaan tietoisuuteen ”Da Vinci-koodin” myötä.
Vahvimmilla hetkillään ”Maria Magdalenan salaisuus” esitti mielenkiintoisia taustoja maalaustaiteessa, joka esitti Mariaa, mutta itse suhtaudun sen verran nihkeästi näennäishistoriaan, että hetkittäin mietin onko kirjan kirjoittaja järjiltään. Luulisi nimittäin ainakin suurimman osan ihmisistä tietävän, ettei erityisen suuria historiallisia faktoja ole esitetty sen tueksi, että kyseinen henkilö olisi joskus elänyt. Muuallakin siis kuin vain romanttisissa ritaritarinoissa (toki taustahenkilö hänellekin varmasti on olemassa), joten nostattaa kulmia esittää hänet yhdeksi sukupuun oksaksi.
Paljon oli kuitenkin samaa, jota oli kuultu jo aiemminkin. Kirkon naisviha, Maria Magdalenan alentaminen huoraksi ja hänen täydellinen väärinymmäryksensä läpi historian. Mielenkiintoista oli kyllä teoria siitä kuinka tällä tavoin piispat ja paavit saivat anteeksi rakastajattariensa pitämisen, kun pystyivät katumaan samoin kuin Maria oli katunut ja jos heille siunaantui lapsia, oli sitä enemmän katumista. Mitä enemmän, sen parempi.
”Maria Magdalenan salaisuudessa” olisi ollut potentiaalia tiiviiseen teoriaan Jeesuksen avioliitosta, mutta se taantuu vain näennäishistorialliseen spekulaatioon, jonka uskottavuus on vähintäänkin kyseenalainen.