Yhdestä pohjoisesta pisteestä voidaan katsoa alas, kertoa kaikki maailman tarinat.
Piippuhyllyssä Katja Kettu ottaa novellin keinot haltuunsa kuin taian.
Kuolleen Miehen vuono on hiidenkoirien, uhkurakkojen, merentulien ja pilvenkirnujen maata. Sota lähestyy ja sen edellä pelko. Jäämeren sylissä ainoa kumppani on mielikuvitus, merivirran tuomat tarinat.
Kuollut Mies kerää rannalta piippuja, nostaa kivikosta ja asettaa hyllylleen. Syntyy kokoelma, jonka tarinat kantautuvat maailman kaikista kolkista. Piiput ovat saapuneet Brasilian faveloista, Afrikan länsirannikon voodoo-kylistä, Venäjällä Volgan mutkasta, Lähi-idästä ja 1930-luvun Berliinistä. Niiden tarinat kertovat miehestä, joka hallitsee merta aaltoineen, naisesta, joka odottaa rakastaan kaivautuneena hiekkaan.
Aluksi luulin lukevani hajanaista novellikokoelmaa, jonka palasia yhdistää kokoelma piippuja. Sitten selvisi, että niiden aiempien omistajien elämätkin ovat kietoutuneet toisiinsa. Oli juutalainen, natsi, bolsevikki, aatelinen, Rasputin, huora, hiekkanainen ja niin edespäin, kavalkadi kummallisia tyyppejä eri puolilta maailmaa. Ilmeisesti osa näistä henkilöistä oli tehnyt ensiesiintymisensä jo Kätilössä.
Aineksista ei pulaa, tapahtumia ihan tarpeeksi yksien kansien väliin ja hahmot kiinnostavia. Mutta se kieli ja tulokulma. Outojen, itse keksittyjen sanojen viljely tuntui välillä erikoisuudentavoittelulta eikä miltään luontevalta ja rikkaalta kielenkäytöltä. Ja kaikki pyöri koko ajan ns. pillun ympärillä. Joka hemmetin tarinassa esiteltiin jotain ihmismielen alhaisimmista viemäreistä kaivettua, jos ei raiskattu naisia niin sitten murhattiin, varastettiin tai nussittiin poroja. Mutta ei niillä tapahtumilla oikeastaan ollut väliä, pikemminkin se miten asioista kerrottiin. Kaikkea arkistakin kuvailtiin siten, että se muuttui irvokkaaksi, rumaksi ja likaiseksi. Nähtävästi on realismia, inhorealismia ja Katja Kettua.
Kokoelma tarinoita, jotka linkittyvät toisiinsa yllättävilläkin tavoilla. Näennäisesti kymmenen piipun ja niiden omistajien tarinaa, mutta välillä tuntui, että parempi yhteisteema olisi ollut "tarinoita seksuaalisesta väkivallasta". Onneksi se seksi oli joskus kivaakin tässä. Jos olisin muistanut enemmän Kätilön henkilöistä, olisi varmasti kuunnellessa ollut lämpöisempi olo, kun tuttujen hahmojen elämäntarinat saivat jatkoa.
Nautin tarinoiden rytmistä, kielikuvista ja ohi vilahtavista, hämmästyttävän pienillä kielellisillä vihjeillä luoduista hetkistä. Ja murteesta. Paljon ajatuksia, joissa tuntui kiteytyvän jotain yleismaailmallista viisautta. Joku lukija sanoi tätä iljettäväksi, koska jokaisessa tarinassa käsitellään "ihmiskunnan kuonaa". Minua teemat eivät niin häirinneet, suuri osa groteskista sisällöstä oli niin taiten kerrottua, että siitä oli helppo pysyä irrallaan. Monissa tarinoissa oli kuitenkin jotenkin ärsyttävä tirkistelyn ja sosiaalipornon halju haisu, mikä ärsytti minua aivan suunnattomasti.
Yli puolenvälin pääsin, mutta sitten tulikin mitta täyteen. Tarinat olivat täynnä raiskauksia tai lähinnä raiskausta muistuttavaa lätisevää, loiskivaa seksia ja sen tauotonta pohdiskelua. Toki tarinoissa tapahtui muutakin, mutta tämä seksuaalinen väkivalta kävi liian raskaaksi lukea novelli toisensa jälkeen. Vain ensimmäisessä tarinassa ei ollut juuri mitään tähän viittaavaa, mutta kaikki neljä sen jälkeen tullutta hukkuivat tähän tematiikkaan. Toki mukana oli ihana lapinkoira sekä kiinnostavia vierailuja natsisaksassa, keisarivenäjän viimeisissä päivissä ja lapin maisemissa. Yöperhosessa viehättänyt väkivahva kielikään ei tuntunut niin luontevan sujuvalta. Kesken jäi, mutta Ketun syksyllä ilmestyvä uutuuden haluan silti lukea. Toivottavasti se on lähempänä Yöperhosta kuin tätä.
Olen nauttinut kaikista muista Ketun kirjoista suuresti, mutta näissä tarinoissa naisiin kohdistuvalla väkivallalla mässäiltiin aivan liikaa ja tarpeettomasti.
Jedna z nejsugestivnějších knížek, které jsem v poslední době četla. Je až s podivem, jak dokáže Katja Kettu skloubit syrový a často dost vulgární jazyk s mistrovsky detailním a hlubokým vyprávěním těch nejniternějších a mnohdy hodně podivuhodných lidských příběhů. V 10 povídkách, jejichž spojovacím prvkem není nic menšího a méně zásadního, než láska a krutý osud, se podíváte až za hranici vlastní představivosti.
Kirja oli voimakkaan inhorealistinen ja jokaisessa novellissa kuvattiin seksiä tavalla tai toisella. Ajatus karkasi jatkuvasti lukiessa ja novellien väliset yhteydet tuntuivat sekavilta. Not my cup of tea.
Každá dýmka má svůj příběh, takových povídkových knih na tohle téma už bylo několik. Co o tom říct? Je to trochu cestopisný, trochu historický a trochu erotický...
Katja Ketun agenda jää hyvin epäselväksi tässä teoksessa.
Alkuun teos viipyilee loistavasti maalatuissa henkilömaisemissa, jotka voi tuntea, haistaa ja maistaa. Kerronta ja proosa on täyteläistä, runollista ja oivaltavaa, suorastaan eeppistä.
Sitten tapahtui...jotain.
Katja Kettu keskittyy luku luvulta kertomaan yksityiskohtaisemmin ja yksityiskohtaisemmin naisten ja miesten haluista toteuttaa seksuaalisia toiveitaan, mistään muusta välittämättä. Teos muuttuu historiallisesta teoksesta inhorealistiseen, pseudofaktuaaliseen teokseen.
Oliko tapahtumien taustalla jokin piilotettu viesti?
Vai oliko Katja Kettu omien fantasioiden äärellä teosta kootessaan?
Kirjailijan lukuisat tavat kertoa pomppivista rinnoista tai naisten sukupuolielimistä jätti varjoonsa kaiken muun mitä teoksella olisi ollut annettavaa.
Alun mestarillisesta aloituksesta huolimatta teos lässähti käsittämättömällä tavalla ja mieleni teki lopettaa kirjan lukeminen viimeisen neljän luvun kohdalla useasti.
Ensikosketus Katja Kettuun päättyi katastrofaalisesti, enkä usko lukevani muita teoksia kirjailijalta.
Tämän kirjan lukeminen oli hyvin aistillinen kokemus monessa mielessä. Kettu osaa hyödyntää erinomaisesti ihmisen aisteja tilojen ja tunnelmien kuvauksessa ja vie lukijaansa mielenkiintoisiin ja mielikuvituksellisiin historiallisiin aikakausiin ja maailmoihin. Myös erotiikkaa kirjasta löytyy, tosin vinoutumia ja valtasuhteita sisältävää sellaista. Myös näissä kuvauksissa kirjoittajan tyyli on ronskin suoraa ja lihallista. Jopa väkivaltaisen oloista.
Kirjan luvut on jaoteltu erilaisten piippujen ja niiden nimien avulla erilaisiksi tarinoiksi. Kerronta hyppelee piippujen omistajien mukana ympäri maailmaa ja historiallista horisonttia.
Kirja oli rajumpi ja oudompi kuin mitä odotin, mutta tarjosi kyllä immersiivisiä uppoutumisia. Välillä aiheet ja tilat tuntuivat myös hyvin epäsovinnaisilta ja ahdistavilta. Kaipasin hieman enemmän kauneutta tai henkilöiden sisäisten tunteiden kuvauksia, mutta toisaalta oli virkistävää lukea tällaista tekstiä. Kettu on kelpo kirjoittaja, ei vaan ehkä tyyliltään ihan vastaa omia kieli-ihanteita.
Tämä yllätti positiivisesti. Pidin kyllä Kätilöstä, mutta en odottanut novellikokoelmalta suuria. Kettu kietoo lyhyet tarinat hienosti yhteen ja vielä Kätilön maisemiin. Lopussa kolkutellaan jo maagisen realismin ovea. Voi olla, että monet viitteet menevät ohi jos ei ole Kätilöä lukenut, mutta kertakaikkiaan hieno teos. Kettu vaatii lukijaltaan aluksi paljon kun monen sanan kohdalla pitää pysähtyä, mutta hyvän kirjoittajan merkki on, että tähän ikäänkuin soljahtaa sisään ja pian kielestä tulee tuttua. Temaattisesti pyöritään aika paljon navan alapuolella, joten siveelliset älkööt vaivautuko.
Jako každá sbírka povídek, některé ve vás zůstanou dlouho a budete o nich dlouho přemýšlet, některé vám přijdou o ničem, některé jsou úplně uhozené. Všechny jsou drsné. Podnebím, prostředím, příběhem, pointou... Žádná ale není brutální jako třeba jiné autorčiny knížky. Líbí se mi provázanost, která se místy zdá náhodná, ale má svůj smysl. Ale úplně nejlepší je stejně poslední věta - kámen totiž obrousí jen láska...
Trochu zklamání. Mysterioznost a syrovost, co se mi líbila u Můry tady na mě nefungovala. Bylo toho všeho nějak moc, každá povídka nabízela nový neuvěřitelný svět, bylo to příliš drsné, příliš nemilosrdné, bylo tam příliš nechutného sexu. Autorčin styl je síce jedinečný, rozpoznatelný, ale tady mě to spíš rozrušovalo než těšilo.
Vimmaista ja väkivaltaista menoa. Sota-ajan kama ei yleensä kiinnosta vähääkään, mutta kyllä tämän luki, koska teksti on laadukasta, vaikka välillä etovaa.
Katja Ketun novellikokoelman Piippuhyllyn perusasetelma on mielenkiintoinen. Ensimmäisessä luvussa Jäämeren rannalla asusteleva Pietari Kurttila esittelee piippukokoelmansa, ja sitä seuraavissa luvuissa kerrotaan kymmenen piipun tarina, tai paremminkin sen entisen omistajan tarina.
Tarinallisuus on samankaltaista kuin Spoon River antologiassa, jossa hautakivet kertoivat elämätarinoita. Tällä kertaa lukija pääsee maailmansotien väliseen aikaan, osassa vähän aikaisempaan, osassa toisen maailmansodan melskeisiin. Tyyliltään teksti on makaaberin karkeaa ja osin inhorealistista. Useimmissa novelleissa on kohosteista seksuaalisuutta, tarkemmin sanottuna roisia seksististä väkivaltaa, joka ilmenee sarjaraiskauksina, prostituioitujen nöyryyttämisenä sekä brutaalina pedofiliana. Parissa novellissa on vahvasti läsnä maaginen realismi, ja parhaiten se onnistuu kokoelman päättävässä novellissa Jäänsärkijä.
Muutoinkin tekstit liittyvät osin toisiinsa, ja mm. Afrikasta (sujuvasti peräpohjolan murretta puhuva) hiekka(noita)nainen esiintyy toisaallakin, samoin Rasputinin rakastajatar saa roolin poikansa kanssa toisessakin novellissa. Sitä ennen päästään seuraamaan munkin viimeisiä vaiheita, ja päästetään murhaajakin ääneen. Ryöstömurhan uhrilta vohkittu Roald Amundsenin piippu kertoo oman kertomuksensa. Bastardius-niminen lähetyssaarnaaja lemmiskelee orjaksi myytävän alkuasukasprinsessa Kwelelen kanssa. Venäjältä Brasilian Rioon päätyy myös hermafrodiitti Karmela, joka auttaa bordellissa mutantin synnytyksessä ja nautiskelee Ana Lupes –nimisen ilotytön seurasta ja aromeista: ”nännit mangolta” ja ”alapää guavamarmeladilta”.
Kätilö-romaanista on saatu mukaan useita hahmoja ja miljöitä. Venäläinen naissotilas ei ollut ainoa, joka oli käynyt Titovkan vankileirillä. Kuolleen miehen vuonokin näyttäytyy muutamassa kertomuksessa. Myös Aune Näkkälä on välillä Petsamossa, välillä Sanghaissa, unohtamatta myöskään pirtutrokari Jounia.
Kaiken kaikkiaan viihdekirjallisuudesta peräisin olevat lennokkaat juonenkäänteet yhdistettynä maagiseen realismiin ja absurdismiin taitavalla kerronnalla toimivat varsin hyvin. Esimerkiksi Pietari sai juutalaispariskunnalta piipun kristalliyönä, ja hän toivoi, ”että he löysivät jonkun armeliaan sukulaisen, joka auttoi heitä eteenpäin Ranskaan ja Amerikkaan. Asia vaivasi minua aina välillä, hieman samalla tavalla kuin talvisin miettii, onko hirvellä kylmä ja miten jänikset pärjäävät”.
Väkivallan ja seksin yhdistäminen osin tympivällä tavalla (esim. mulukukkatyttö) pudotti yhden tähden.
Monitasoinen kirja, jonka kehyskertomus tempaisi mukaansa. Aika nopeasti kävi ilmi, että novelleilla oli yhteys keskenään, koska eri kertomuksissa esiintyneet ihmiset liittyivät toisiinsa tavalla tai toisella. Se toi mukavaa jatkuvuutta novellikokoelmaan.
Ketun kieli on yhtä aikaa taitavaa ja räävitöntä. Olisin pitänyt enemmän Piippuhyllystä, jos liki kaikki ei olisi tavalla tai toisella liittynyt seksiin ja sen kuvaamiseen.