On hautovankuuma heinäkuu vuonna kolmekymmentäkahdeksan. Iida on päässyt vihdoin irti lapsuudenkotinsa otteesta, opettajaksi vieraaseen kylään, uuden elämän alkupisteeseen. Kaikki muuttuu sinä päivänä, kun häntä puree kyy; matkalla apteekkiin hän kohtaa sillalla miehen, jota ei ole koskaan aiemmin nähnyt, mutta jonka on tavallaan tuntenut aina.
Ja luotiin maailma, rakennettiin pyramidit, keksittiin höyrykone sinä ohikiitävänä hetkenä kun he katsoivat toisiaan. Hän näki kaiken heti, silmien värin, että ripset olivat pitkät, ihossa vähän hiekkaa, tämä olisi nyt menoa.
Kymmeniä vuosia myöhemmin Edla, Iidan sisko, olisi jo valmis lähtemään tästä maailmasta. Hän on kantanut koko elämänsä mukanaan sisareensa liittyvää kipeää salaisuutta, nuorena lääkintälottana kohtaamaansa asiaa, joka on määrittänyt hänen yksinäisen elämänsä suunnan.
Kun Edla nyt viimeisinä aikoinaan kohtaa sattumalta nuoren Viljamin, menneisyys saa hänet kiinni vielä kerran. Oman vaikean valintansa kanssa kamppaileva Viljami liittyy osaksi sukupolvien yli ulottuvaa tarinaa - tavalla joka on yhtä aikaa arvoitus ja itsestäänselvyys.
Unenomainen, kaikessa surullisuudessaankin jollain hyvin lyyrisellä tavalla kaunis tarina, joka alkaa siitä, kun kyy puree kylän uutta opettajatarta, Iidaa, ja hän tapaa sillalla Eliaksen. Tai oikeastaan tarina siitä, miten pienet silmänräpäykset ja miten lyhyet kohtaamiset voivat muuttaa koko elämän suunnan. Tarina siitä, kuinka jotkut ihmiset tunnistaa kaltaisikseen jo ennalta, vaikka heidät tapaisi ensimmäistä kertaa. Ja siitä, miten julmasti kohtalo joskus ihmisiä kohtelee. Miten niin vain yksinkertaisesti käy.
Pienessä kirjassa suuret elämänkohtalot nivoutuvat kiinnostavasti ja yllättävästi yhteen. Sota-aika ja nykyhetki risteävät ja muistot avautuvat, kun lähtöään jo odottava, entinen lääkintälotta Edla ja nuori, elämässään vielä suuntaa hakeva Viljami kohtaavat sattumalta kadulla.
Tämä on romaani, jota ei halua selittää rikki. Se on kaunis ja surullinen, kuin kesän viimeiset päivät, tai laulu, tai runo.
Inka Nousiaisen kieli on kaunista, herkkää ja kekseliästä. Se ei kikkaile turhaan vaan tuo tarinan lähelle ja koskettaa. Aluksi mietin, miten henkilöt oikein liittyvät yhteen ja onkohan rakkaustarinassa nyt turhaan oiottu mutkia suoriksi ja painettu liikaa kaasua, mutta loppu nitoi teoksen hyväksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi. Olisin lukenut henkilöistä vielä paljon enemmänkin, ja toisaalta tämä oli hyvä juuri näin.
Kirjan nimen ymmärtää teoksen luettuaan, mutta minua silti häiritsee monikollinen adjektiivi ja yksikössä olevat vuorokaudenajat. Kansi muuten on kuitenkin yhtä herkkä kuin itse teoskin ja luo osaltaan tunnelmaa.
Ihana, herkkä kirja. Näin kaunista ja soljuvaa on kieli kauneimmillaan! Pidin todella paljon. Kuuntelin tämän äänikirjana, ja tällä kertaa lukijan ääni sopi täydellisesti tekstiin ja sen rytmiin.
Luin kirjaa pätkissä, mikä ei ollut hyvä, sillä aina aloittaessani olin ihmeissäni, että mistä tämä kirja kertookaan, ja eri aikatasot ja ihmisten tarinat menivät sekaisin. Eletään talvisotaa edeltävää aikaa ja nykyaikaa. Unenomainen, ehkä pitkälti kuviteltukin, yhdestä silmäyksestä alkava rakkaustarina, jolla on kuitenkin seurauksensa ja jonka päättyminen varjostaa kolmannen ihmisen elämää vanhuuteen asti. Kauniisti kirjoitettu tarina.
Pitkästä aikaa äänikirjan kokeminen, ja olikin hieno kokemus koska todella hyvä lukija. Silti, oli vaikea keskittyä aluksi, tottumuksen puutteesta. Itse kirja oli järkyttävä, surullinen, kaihoisa, hauska ja kaunis elämästä, ihmisyydestä ja kohtaamisesta tai sen puuttumisesta. Hienoa tiivistä lausetta, jossa voi olla samaan aikaan isoa iloa ja surua. Erittäin kova.
Nopealukuinen "mukava" kirja. Käsittelee siskosten välisiä suhteita ja heidän ihmissudekuvioitaan. Kirja sijoittuu osittain sota-aikaan, jota siskokset elävät kukin tavallaan ja tahoillaan, vaikka elämä kuljettaakin heidän luokseen samoja ihmisiä. Toisaalta juoni jäi minusta hieman sekavaksi - mitä tapahtui kenellekin ja kuka oli kenelle sukua.
Siskosten ja isyyden ja isättömyyden tarina. Inka Nousianen rakentaa tarinaa hienosti sekoittaen aikoja ja sukupolvia, nuoria ja vanhoja ja teemoja, jotka ovat aina läsnä, nuoruudessa ja vanhuudessa.
Ihana - sanon ihan alkuun, koska tämä oli ihana yllätys, ihana kirja, jonka lukeminen oli hieno kokemus. Kirjassa on paljon samaa kuin monessa muussa upeassa kotimaisessa naiskirjailijassa - Helmi Kekkosessa, Katja Kalliossakin, ehkä Riitta Jalosen tekstien tunnelmaa ja Ann-Luise Bertelliäkin tästä löysin (vaikka ei nyt itsesiarvo olekaan löytää verrkokkeja, tietenkään) jota olen nyt lukenut ( hakeudunko samankaltaisuuksiin tiedostetusti vai jokin muu johdattelee? ) mutta Nousiaisella on lyyrinen kaunis alakuloinen surumielinen mutta samaan aikaan (onko mahdolliista?) huumorintai ehkä pikemminkin satiirin pilkahdus tekstissään, nauru, ohimennen sanotuissa huomioissa, usein sulkuihin merkityissä (rakastan sukjumerkintöjä!).
Eri aikatasoissa kerrotut tarinat, lukijalle helpot nimin varustetut luvut. Upea täräyttävä alku, jossa ensikohtaaminen (uuden opettajattaren kohtaaminen niin käärmeen kuin elämää suuremman rakkauden kanssa) kiehtovat aikalaiskuvauksin kuorrutetut kohtalot - yllättävästi kauniisti raadollisesti ja ah niin elämänmakuisesti, tästä päivästä ihmisikä taaksepäin ja takaisin tähän päivään. Kaikki ne sanomattomat sanat, kuvitellut tilanteet, ja tunteet. Koulu, lapset, sota. Hieno henkilögalleria, huolellinen kuvaus, silmien eteen piirretty, avautuva maisema. Ehkä hienoin kiertyminen ja loppu mitä voi olla. Mestarillinen (vaikken siitä sanasta tykkääkään).
Miten tämäkin kirja on ollut teillä tietämättömillä minulta, miten hieno tämäkin oli. Nousiaista siis lisää. Upea.
Kivienkelin joskus kauan sitten olen lukenut. Muistaakseni ihan pidin siitä silloin. Oon sellainen lukija, jolla on kesken aina useampi kirja samaan aikaan ja joskus käy niin, että joku jää jalkoihin. Tämä kirja valitettavasti vähän jäi. Oikein sujuvalukuinen se kyllä on, hyvin jaksotettu ja rakenteeltaan minusta toimiva.
Runsaat kielikuvat tuntuivat tutuilta ehkä ihmissuhteita käsittelevien laulujen sanoituksista tai jostain muualta. Romaani ei ole varsinaisesti romanttisen genren edustaja, mutta sellaisia jotain lajityypillisiä kaikuja mielestäni siinä on. Romantiikka on ok, mutta kielen lisäksi jotenkin kaipasin enemmän syvyyttä ja ehkä yllättävyyttä myös aiheen käsittelyyn. Mutta ihan kiva kumminkin, en tätä keskenkään halunnut jättää.
Kauniita lauseita, mutta joku taika tästä puuttui. Olen myös hiukan väsähtänyt juonikuvioihin, joissa ihmisten elämät risteävät yllättävin tavoin ja tapahtuu (epäuskottavia) kohtaamisia. Ei Suomikaan nyt niin pieni maa ole. Eri aikakausissa hyppiminen ei tässä kirjassa häirinnyt kovin paljon, mutta tuntuu että sitäkin on nykyään lähes kaikissa kirjoissa.
Kaunis ja surullinen tarina rakkaudesta, sisaruudesta ja sodasta. Kieli toimii, henkilöt koskettavat, mutta jossain määrin jäin kaipaamaan vielä jotain. Ehkä jonkinlaista säröä? Hieman uskottavampaa tarinaa? Juoni lepää hyvin suurten yhteensattumien ja epätodennäköisyyksien varassa. En aivan uskonut tarinaan, vaikka se mukanaan veikin.
Miksi en ole aiemmin lukenut Inka Nousiaista? Tämä kirja oli ihana yllätys. Ihastuin kuvalliseen kieleen heti ensi ensi lauseista. Lyyristä, kaunista tekstiä. Pidin myös tarinasta, joka kulki ajassa edestakaisin. Suosittelen.
Unenomaisen kauniisti kirjoitettu kirja, jolta jäin kuitenkin kaipaamaan jotain enemmän. Ehkä hahmot jäivät vähän etäisiksi, enkä aivan päässyt tarinan syvimpiin kerroksiin. Teksti soljui kuitenkin hyvin eteenpäin, ja sitä kuunteli mielellään. Varmasti olisi myös lukenut.