Sielut kulkevat sateessa

by Pasi Ilmari Jääskeläinen

Sairaanhoitaja Judit on kyllästynyt työskentelemään homeisissa sairaaloissa, eikä kohtelias avioliittokaan enää toimi. Elämän rajallisuuteen havahduttuaan hän päättää toteuttaa unelmansa: hankkiutua ensimmäiselle oikealle ulkomaanmatkalle.

Haave joutaa kuitenkin odottaa, kun lapsuudenystävä Martta palkkaa Juditin töihin ylikansalliseen kotisairaanhoitoyritykseen Helsinkiin. Firma vaatii hoitajiltaan "hiukan tavanomaista enemmän", ja palkka on sen mukainen.

Juditin uusi työ ei ole kuitenkaan ihan sitä mitä hän odotti. Juditin on vakoiltava uutta asiakasta, ateisti Leo Moreauta, jolla on firman tarvitsemaa tietoa. Vapaa-ajalla taas pitäisi pelastaa kuolemansairaan kummipojan sielu. Mitä tekee uuden työnantajan salaperäinen Persinger-laite? Ja miksi outo varjo seuraa Juditia pitkin rankkasateiden piiskaamaa Helsinkiä?

Pasi Ilmari Jääskeläisen kolmas romaani Sielut kulkevat sateessa yhdistää kauhukertomuksen ja psykologisen trillerin. Kirja vie perimmäisten kysymysten äärelle: Mitä uskoa tunnustat? Mitä rakastat? Kenen puolella olet?

Genres: Horror, Fiction, Finnish Literature, Fantasy, Magical Realism, Novels, Science Fiction Fantasy

550 pages, Hardcover

First published October 1, 2013

About the author

Pasi Ilmari Jääskeläinen is Finland’s best kept literary secret…

In the early 70’s, when he was five, Pasi Ilmari Jääskeläinen lived in a block of flats by the Jyväskylä’s (a city in Central Finland) old cemetery and believed in vampires.

In the early 80’s he still had vampire dreams and fell in love with Jeanne Moreau in Truffaut’s Jules et Jim.

Ten years later Pasi wrote his first short stories. He wan the writing competition of SciFi and fantasy stories four times and then decided to become a writer.

Now he is an author, but he is also a Finnish and literature teacher in upper secondary school and the father of three sons.

He hasn’t stopped loving vampires, Jeanne Moreau and old film classics.

Reviews

[Jemysieni · Rating 5 out of 5]

Tämä veti niin sanattomaksi, että pitää hetki etsiskellä sanoja. Mahtavaa? Loistavaa? Ei tunnu riittävästi kuvaamaan lukukokemusta, joka aiheutti kylmiä väreitä ja lapsenomaisen tunteen uuden ja jännän äärellä. Taistelin suuresti kahden halun välillä: toisaalta halusin ahmia teoksen nopeasti ja täyttyä siitä jokaisella solullani, toisaalta halusin säästellä ja vaalia sitä pienin siemauksin, ettei se koskaan loppuisi. Viimeisen sivun jälkeen tuijotin takakantta samaan aikaan mieli hyvin kylläisenä ja haikeana.

Teos onnistui nostamaan tasoaan koko ajan. Jatkuvasti paljastui jokin uusi taso tai edellisiä korotettiin, muutettiin ja yhdisteltiin. Aina kun kuvitteli, ettei tästä enää voida mennä syvemmälle, sinne mentiin. Tämä oli loputtomasti volyymiään kasvattava, päälle hyökyvä lumivyöry.

Tarinan ytimessä on pohdinta uskonnon asioista. Onko olemassa Jumalaa, taivasta ja sieluja? Tarinassa spekuloidaan jumaluuden todellista olemusta tavalla, joka iskee kuin euforinen sähköshokki tällaiseen uskonnottomaan lurjukseen. Näitä pohdintoja ja niihin yllyttäviä seikkailuja seurataan 40-vuotiaan uuden elämän aloittaneen Juditin näkökulmasta. Tarinan edetessä seurataan Juditin suhdetta hänen vanhaan perheeseensä, ystäväänsä Marttaan sekä kummipoikaansa Mauriin - ja totta kai yläkerran herraan. Juditin ja Martan ystävyys toimii sekä katalyyttina että selittäjänä monelle eri asialle.

Tietenkään Jääskeläisen teoksesta ei voi puhua ilman mainintaa maagisesta realismista. Hän muuntaa todellisuutta juuri sen verran, että se on edelleen tunnistettavissa, mutta outo. Toki tämä teos menee tässä hieman pidemmälle ja mukana on myös selkeästi yliluonnollisia elementtejä. Jotenkin nekin on kuitenkin istutettu meidän normaaliin maailmaan siten, että lopputulos on juuri ja juuri kosketeltavissa. Toki yliluonnollisissa elementeissä on mukana vahvaa metaforisuutta, minkä vuoksi ne eivät ehkä tunnu yliluonnollisilta, vaikka fantasiakirjallisuuden(kin) kanssa tässä flirttaillaan. Etenkin yöllä lukiessa maailma tuntui avautuvan sivujen läpi omaan todellisuuteen hyvin voimakkaasti, mikä oli kokemuksena harvinaista.

Koska voisin kirjoittaa arvostelusta mailin mittaisen, yritän lopuksi tiivistää muutamia mielenkiintoisia havaintoja. Kirjallisuuden ja tieteen merkitystä maailmalle käsitellään hyvin. Ihmisluontoa käsitellään loistavasti. Kirjallisuusviittauksia on paljon - luultavasti vielä enemmän, mitä itse hoksasin. Teos onnistuu seilaamaan usean genren välimaastossa, parodisoimaankin niitä (tai sitten minulla on todella kummallinen huumorintaju), ja pysymään kasassa. Lisäksi teos onnistuu määrittelemään oman kosmologisen maailmanjärjestyksensä, joka onnistuu kaikessa allegorisuudessaan kertomaan jotain todella syvällistä todellisesta maailmasta. Tykkäsin myös paikoin esiintyvästä kertojaäänestä, joka leikitteli metatason ja jumaluuden välimaastossa. Ja mikä parasta - tässä on kerrankin tarinalle sopiva loppu (tässä on Jääskeläisellä aiemmin ollut hapuilua).

Lukekaa. Haluan keskustella tästä. Toisaalta vakavana haittavaikutuksena on, etten usko hetkeen voivani nauttia yhtä paljon mistään muusta kirjasta. Mut wörttii, 5/5.

[Magdalena Hai · Rating 5 out of 5]

Nautittava, omituinen lukukokemus. Sielut kulkevat sateessa etenee pulpin, kauhun ja filosofian välimaastossa kuin jonkinlainen suuri, proosallinen petoeläin. En oikein osaa edes sanoa tästä mitään. Lukukokemus on niin tuore. Jääskeläinen kirjoittaa sellaista proosaa, joka saa lukijan vähän rakastumaan (ja seuraavassa hetkessä inhoamaan itseään ihastuksensa vuoksi). Julmaa, kirjailija Jääskeläinen, perin julmaa.

(Kirjan kaikkitietävä kertojaääni oli ihana, homeinen kirsikka. Ilman sitä kakku ei olisi ollut lainkaan yhtä viehko.)

[idle · Rating 5 out of 5]

Povedená kniha, nejvíc oceňuju, že se mění před očima a nedá se úplně předem odhadnout, kam se vyvine dál, a to nejen dějově, ale i žánrově.

Zezačátku to vypadá jako jedno z děl, kterým se daří se zaobírat vírou, aniž by odradily i nevěřící čtenáře. Hlavní hrdinka Judit svou dětskou víru v Boha dávno opustila, ale teď začala novou životní etapu a ocitla se v prostředí a situaci, kdy by jí trocha víry přišla vhod. Přichází konfrontace jak s fanatickými věřícími, tak zapřisáhlými ateisty. Než ale stihneme hlubokomyslně rozebrat všechny úhly pohledu, objeví se náznaky něčeho podivného až strašidelného a děj se zlomí spíš někam do thrilleru. A to ještě nejsme ani v polovině a pár příběhových zákrut nás ještě čeká.

Škoda, že zatím kniha nebyla přeložená do češtiny - vcelku jsem rozuměla, ale bylo tam pár míst, kde jsem se trochu ztrácela. Nakladatel se prý bojí rozsahu, což do určité míry chápu, je to trošku bumbrlík, ale čtenáři se bát nemusejí, není to vata a ten rozsah si opravdu zaslouží.

[Celestine · Rating 4 out of 5]

3,5-4. Pidin tunnelmasta, hahmoista ja salaisuuksista, kuin myös siitä, että kauhugenrestään huolimatta kirja ei pelottanut liikaa. Kuitenkaan tämä ei mielestäni noussut Lumikon ja Harjukaupungin tasolle. Tässä oli aivan liikaa syvällisiä ja monimutkaisia ajatuksia ja keskusteluja, joita oli pidemmän päälle todella raskasta lukea. Hyvin tämä kuitenkin piti otteessaan suurimman osan ajasta, enkä kadu lukemista.

[Hanna-Anneli Belt · Rating 3 out of 5]

Ei oikein kolahtanut tämä kirja. Alku oli kyllä lupaava asetelma ja mukana hieman maailmankuvan pohdintaakin. Mutta lopulta muuttui liian lovecraftimaiseksi ja surrealistiseksi ja kirjan kosmologinen tulkinta tylyksi ja inhaksi.

[Susanna · Rating 1 out of 5]

Jääskeläinen kirjottaa upeita, surrealistisia, outoja tarinoita. Juuri siitä syystä ne on joko ykkösiä tai vitosia. Valitettavasti tämä meni tänne ykköseen. Olen silti tavallaan iloinen että tää tuli luettua vaikka en tästä pitänytkään. Outoa, just niin outoa kuin itse tarinakin. :D Tätä arvostelua ei siis pidä ottaa suosituksena tai sen puutteena, nyt vaan ei ollu mun kuppi teetä tämä.

[Simo · Rating 2 out of 5]

Innostuin kirjasta kovasti, sillä alun kuvaus suomalaisesta sairaanhoitajasta outojen tapahtumien keskellä herätti välittömästi mielenkiintoni. Kirjan myöhemmät tyylilajinmuutokset, Da Vinci koodi -henkisen seikkailupätkän kautta tarinankerronnan analyysiin, eivät kuitenkaan minua niin paljon kiehtoneet. Tyylilajinmuutokset myös rikkoivat alun kutkuttavan hyytävän tunnelman, ja vaikeuittivat tarinan henkilöihin samaistumista.

Innostuin kovasti huomatessani kirjan olevan nykysuomeen sijoittuva Cthulhu-mythoksesta ammentava kertomus. Cthulhu-mytologia on lähtökohtaisesti oman aikansa tuotos, ja olen usein miettinyt miten vaikeaa sitä olisi hyödyntää nykysuomeen sijoittuvassa tarinassa. Jääskeläinen onnistui kuitenkin tässä hyvin, ja kirjan ensimmäisen osan kuvaus sateisesta Suomesta, jossa arkisen pinnan alta jatkuvasti pyrkii esiin jotain ikiaikaista ja pahaa, vangitsi minut täysin.

Ehkä alun ja maailmanluonnin vahvuus sitten pilasivat kirjan toisen ja kolmannen osan. Olisin halunnut jatkaa maailman kokemista Judithin silmien kautta, mutta kirjailija päätiikin esitellä minulle miten oli maailmansa rakentanut ja miettinyt. Roolipelaajana mieleeni tuli pelinjohtaja, jonka ylpeänä luomastaan maailmasta halusi avata pelaajille sen taustatarinaa, rikkoen samalla illuusion elävästä ja kokonaisesta maailmasta

Kirja on kuitenkin lukemisen arvoinen, sillä siinä tuodaan vanha kauhugenre nykypäivän Suomeen onnistuneesti - suoritus jota en pitänyt mahdollisena. Ehkä myöskään muita lukijoita ei niin häiritse kirjan tyylilajin muutokset, jos he eivät ole minun tavoin ihastuineita juuri siihen genreen jolla kirja aloitettiin.

[Simppu · Rating 4 out of 5]

Nelikymppinen hoitaja Judit aloittaa uuden elämän ja astuu hihhulifirman palvelukseen. Sitten todellisuuden kudelma lähtee ratkeilemaan ja uusia yllättäviä tasoja saavutetaan kerta toisensa jälkeen. Tarinan peruselementtinä on uskonnon, erityisesti fundamentalismin, taistelu järjen kanssa. Kirjassa onnistuttiin kuitenkin luomaan aiheesta täysin uusi ja ennennäkemätön asetelma. Tarinan alku oli ehkä maagista realismia, mutta loppua kohden siirryttiin selkeämmän kauhun ja fantasian puolelle. Mahdollisesti melko realistisesta alusta johtuen kävin hetkittäin jonkinlaisessa ”olenko valmis uskomaan vielä tämänkin” -tilassa. Toisaalta ihailen, kuinka juoni pystyi jatkuvasti kasvamaan eikä seuraavaa käännettä voinut ennustaa.

Sivujuonteena ärsytti, kuinka abortti jälleen kerran esitettiin kirjallisuudessa vääränä ja pahana (vaikka sinänsä toimikin loogisesti hahmoa motivoivana tekijänä). Lisäksi naisten kuvaus kävi välillä hyvin hämmentävissä tiloissa. Kammottavan kuoleman uhatessa onkin luonteva hetki pohtia, josko lihominen on ”norsukatastrofin” mitoissa.

[Katri Alatalo · Rating 4 out of 5]

3½ tähteä. Paljon kaikkea kiehtovaa, ja taattua jääskeläismäistä tekstiä. Jostain syystä henkilöt kuitenkin jäivät minulle etäisiksi. Tämä varmaan johtui ns. henkilökemioista vain, koska kyllä hahmot tuntuivat ihan kunnolla pohjustetuilta jne. Oli jännä selailla tästä kirjoitettuja ei-niin-ihastuneita arvioita: monet ovat nostaneet esille, että loppu menee liiankin överiksi ja oudoksi. Mjaa, minä sitten kai olen lukenut niin paljon spefiä ettei mikään tunnu enää missään, minustahan tässä kirjassa kokonaisuudessaan oli paljonkin realistista mukana. :D

Jännää ja vähän pelottavaa oli myös se, että sinä aikana kun luin tätä, säätila tuntui muuttuvan koko ajan enemmän kirjan kaltaiseksi. Sateinen kesä, sateinen syksy... Hui....

[MarjaHannele · Rating 4 out of 5]

Realistisiin tarinoihin tottuneelle tämä kirja avautui hitaasti. Jostain syystä koukutuin tarinaan ihan kunnolla. Omituinen ja surrealistinen tarina sisäilmasairaasta sairaanhoitajasta, jonka maailma menee sekaisiin hänen mennessään töihin uskonnolliseen sairaanhoitofirmaan.
Itselleni oli haasteellista suhtautua yiluonnollisuuteen ja muihin scifi vaikutteihin. Silti pidin kirjasta!

[Satu Kantti · Rating 2 out of 5]

Jollakin tavalla taidokkaasti kudottu tarina, mutta minulle liian ahdistava.

[Niko-Janne Vantala · Rating 3 out of 5]

"Jotkut asiat näkee kirkkaammin ilman valoa."

Keski-ikäistyvä sairaanhoitaja Judit havahtuu elämänsä mitäänsanomattomuuteen ja tylsyyteen, päättää jättää aviomiehensä ja muuttaa keskisuomalaiselta pikku paikkakunnalta Helsinkiin uuden työpaikan perässä. Työpaikka on kotisairaanhoitajan toimi huippumodernissa ja kansainvälisessä firmassa, joka tarjoaa heti huomattavasti perinteistä paremman palkan ja työsuhde-edut, mutta vaatii työntekijöiltä myös aivan uudenlaista sitoutumista. Pian Judit huomaakin tahtomattaan olevansa Jumalan sanan välittäjä, ja työn keskipisteenä on potilaiden sielujen parantaminen fyysisten sairauksien ja vammojen sijaan. Sateisen Helsingin pimeitä katuja laahustavat, mädäntyneeltä kalalta ja homeelta haisevat kuolleiden sielut varoittavat Juditia firman absoluuttisesta pahuudesta ja pimeydestä.

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Sielut kulkevat sateessa (2013) on reaalifantasiaa puhtaimmillaan. Kuurupiilon anatomian (2023) tapaan teos alkaa realistisella ja varsin tarkkanäköisellä arjen kuvauksella, mutta lisää hiljalleen (ja kiihtyvällä tahdilla) fantasia-aineksiaan. Kauhuelementein ryyditetyt fantasia-ainekset tuppaavat lopulta nousemaan sellaisiin sfääreihin, että ainakin omasta mielestäni huomattavasti maltillisempi ote olisi tuottanut paremman lopputuloksen.

Jääskeläinen kirjoittaa kyllä hämmästyttävän hyvin. Kirjallinen ilmaisu ja tekstin sujuvuus on heittämällä keskivertoromaanien yläpuolella. Tyylistä ja tematiikasta tulee pieninä välähdyksinä mieleen Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo (La sombra del viento, 2001) ja Steven Hallin Haiteksti (The Raw Shark Texts, 2007). Teologinen pohdinta uskosta, sielusta ja taivaasta on syvällistä ja oivaltavaa, ja varsinkin alun psykologinen tarkastelu on yllättävänkin tarkkanäköistä. Lukuisat kirjallisuusviitteet ovat herkullisia ja kertovat Jääskeläisen asiantuntemuksesta ja rakkaudesta kirjallisuuteen. Lisäksi viittaukset brittiläisen ekspressionistin Francis Baconin maalauksiin on oivallinen veto ja havainnollistaa hienosti kuolleiden sielujen ulkomuotoa. Omaan makuuni fantasiapuoli meni lopulta kuitenkin täysin överiksi ja peitti oikeastaan kaiken muun aineksen alleen. Kirjailijan itsensäkin mainitsemat deus ex machina -käänteet hallitsevat romaanin koko loppupuolta. Ja tarinan loppu on muuhun teokseen verrattuna kyllä sanalla sanoen typerä.

Pienellä maltilla Jääskeläisen romaanit voisivat yltää ties mihin. Finlandia-ehdokkuus Kuurupiilon anatomiasta oli täysin ansaittu. Jääskeläisellä on vakuuttava kirjallinen ilmaisukyky, poikkeuksellisen sujuva kerronta ja mahtava mielikuvitus. Liiallisella annostuksella fantasiaa ammutaan vain niin räikeästi satumaailman puolelle, että ainakin omalla kohdallani alkaa hylkimisreaktio. Aion kuitenkin ehdottomasti tutustua myös kirjailijan muuhun tuotantoon.

Arvioni: 3,2 tähteä viidestä.

[Arska-täti · Rating 2 out of 5]

Tätä kirjaa oli moni tuttava suositellut, joten tartuin siihen suurin odotuksin. Lukeminen meinasi kuitenkin tyssätä heti alkuunsa; kun kuolemansairasta poikaa yritettiin väkisin kääntää uskovaiseksi, oli tämä kirja lentää päin seinää. Se, että lapsen oma järki ja arvomaailma kyseenalaistetaan, on sietämätöntä. Lukemista pahensi entisestään lukuisat sivuhuomatukset, joissa mystinen kertojaääni analysoi henkilöhahmojen ajatuksia ja tunteita. Aivan kuin olisi seurannut yli-innokkaan psykologian opettajan luentoa. Sen sijaan että lukijalle annettaisiin mahdollisuus pohtia kirjan henkilöiden käytöstä ja tekoihin johtaneita syitä itse, kertojaääni pakottaa tulkitsemaan tilanteet täsmälleen oman näkemyksensä mukaan.

Jatkoin lukemista hampaita kiristellen ja toivoen, että tekstiin tulisi jossain vaiheessa jotain ideaa. Siinä vaiheessa kun paljastui, mitä ylikansallisen kotisairaanhoitoyrityksen hoitamille ”sieluille” todella tapahtui, alkoi tarina olla jopa kiinnostava. Loppua kohden myös kertojaäänen rooli selkiintyi, vaikka se tuntuikin edelleen turhalta lisäykseltä ja keskeytti liian usein tarinan kulkua. Kertojaääni sai minut kuitenkin pohtimaan, miten paljon kirjailija pyrki manipuloimaan lukijaa tarinan aikana.

Puolen välin paikkeilla tarina tempaisi ihan kiitettävästi mukaansa, ja väliin saatiin ihan hyviä kauhuelementtejäkin mukaan. Lopussa tarina karkasi kuitenkin jälleen harhateille, eikä itse loppuhuipennus niin kutsutun jumalan kanssa säväyttänyt millään lailla. Lähinnä jäi turhautunut olo siitä, että tässäkö tämä nyt oli.

En ole ihan varma, oliko tämä turha lukukokemus vai ei, mutta ainakin se oli erilainen. Kauhuromaaniksi tämä oli aivan liian pirstaleinen ja epätasainen, vaikka muutaman hyvän jännityselementin sisälsikin.

[Uudenkuun Emilia · Rating 3 out of 5]

Romaani meni tosi eri suuntiin kuin olin olettanut, enkä pitänyt lopusta niin paljon kuin olisin halunnut. Pidin creepystä tunnelmasta, sateessa kulkevat sielut olivat hienoja, mutta loppuratkaisu tuntui imaisevan pohjan kaikelta.

Asioita, jotka turhautti: Judit tuntui joissain kohdissa kovin selvästi olevan miehen kirjoittama naishahmo... en piitannut esim. hänen obsessiostaan nelikymppisen kroppansa "ikääntymisen" suhteen. Plus: Juditin koko insestihenkinen/pedofiliavibainen homma Mauri-pojan kanssa oli TODELLA kyseenalainen ja häiritsevä. Näin oli varmasti tarkoituskin, mutta en oikeastaan näe miksi se oli tarpeen. Niin, enkä pitänyt lainkaan siitä, että lopussa kaikki olikin vain kosmisen olennon junailemaa - haluaisin hahmoiltani edes mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä! Ja vielä viimeisenä ärsytyksenä: koska Moreau oli kerran Lovecraftille sukua, olisin kaivannut jotain huomautusta siitä miten kammottava rasisti/fasisti Lovecraft oikeasti oli. Kyllä sitä oli jonkin verran mukana, mutta siitä ei tehty numeroa.

Näistä asioista huolimatta vahva tunnelma ja silkka outoudenviehätys tekivät tästä hyvän lukukokemuksen.

[Paula Silvonen · Rating 4 out of 5]

Kostea, homeenhajuinen tunnelma oli mahtava, samoin tutut kaupungit jotka sateen verhon takana olivat häiritsevällä tavalla kulissimaisia. Tarinan lonkerot luikertelivat arvaamattomiin suuntiin ja kiskoivat mukanaan, ja tykkäsin hirveästi filosofisista ja metafiktiivisistä sivuhuomatuksista. Sen sijaan en innostunut Juditin repliikkeihin kirjoitetuista tarinan käänteiden kommentoinneista, jotka tuntuivat vähän siltä kuin kirjailija nolostelisi tuotostaan ja haluaisi alleviivata lukijalle sitä, kuinka syvällä poskessa kieli oikeastaan onkaan. Joka tapauksessa todella nautinnollinen lukukokemus.

[Eero · Rating 5 out of 5]

Kirjastosta lainattu perinteinen paperikirja. Alkuvaiheessa ajattelin, että tässä tulisi pitkäveteistä vääntöä ateismista ja uskosta, mutta olisihan se pitänyt arvata, että niin helppoa tietä ei kirjailija valitsisi. Jääskeläisen tyyli on jollain tapaa ärsyttävääkin: Moreaun kumiankkojen ja vuosisatoja vanhan ateistien salaseuran kaltaiset yksityiskohdat tuovat mieleen ajatuksen, että tarina on kuin aikuisten maailmaa syrjästä katsovan lapsenmielen suodattama, mutta toisaalta se on osa sen viehätystäkin. Toisaalta sitten väkivaltaiset yksityiskohdat korostuvat sitäkin enemmän.

[Mirka · Rating 2 out of 5]

Teoksessa ei sinällään ollut mitään vikaa. Pidän Jääskeläisen tyylistä ja tavasta kutoa omanlaisiaan todellisuuksia. Tämän teoksen minulta pilasi äänikirjan lukija Pinja Flink, joka yritti tehdä surkeaa radioteatteria muuntelemalla ääntään eri hahmojen mukaan. Vielä levy 16/16 aiheutti hampaiden kiristelyä. Ilman pitkiä automatkoja äänikirja olisi jäänyt kesken. Ehkä palaan tähän teokseen myöhemmin karheana painoksena.

[Sisuhukka · Rating 2 out of 5]

Vähän liian pitkä sisältöönsä nähden. Sinänsä kiinnostava sekoitus erilaisia kirjallisuudenlajeja sekä ideoita. En myötäelänyt minkään hahmon mukana yrityksistä huolimatta, mikä latisti tarinaa paljon. Tämä ei vain ollut minun kirjani.

[Jukka · Rating 3 out of 5]

Hauskaa pohdintaa, maailmanlopun meininkiä ja sopivasti Cthulhu-mytologisia viittauksia. Tykkäsin.

[niina · Rating 4 out of 5]

Tätä kirjaa lukiessani minä pelkäsin. Pelkäsin sieluja ja valaistumista ja sitä, että ihmiset tahtovat lähemmäs taivaiden valtijasta, vaikka eivät koskaan voi ymmärtää häntä tai ylipäätään tietää, kuka hän on. Tuntemattomat ovat Herran tiet, heh heh. Kaikessa uhkaavuudessaanja dystopiasävytteisessä maailmassaankin tällä tarinalla on potentiaalia tuntua jopa huvittavalta, kierolla tavalla hauskalta, missä auttavat niin semisyvälliset korkeamman voiman ja kertojahahmon paikoin jopa setämäiset äänenpainot, unohtamatta toki itsetietoista ja pahassakin paikassa tilanteesta itsepäisesti komiikkaa hakevaa päähahmoa, jota voidaan hyvillä mielin nimittää lannistumattomaksi naiseksi.

Lannistumaton nainen, Judit, eroaa miehestään, josta on tullut hänen ystävänsä enemmän kuin mitään muuta. Judit matkustaa uuteen kaupunkiin ja uuteen työhön, ryhtyy tienaamaan huomattavasti parempaa palkkaa ja tarjoamaan sielunhoidollisia palveluja, vaikkei ihan ymmärräkään, mitä se tarkoittaa. Ennakkoluulottomasti Judit käy kuitenkin toimeen, koettaa toki tuoda vaikutuksenaan vähän maltillisuutta työnantajansa toimintaan vaikkei häneltä kukaan ole kysynytkään. Judit on hämmentävän läheinen kummipoikansa kanssa, ottaen huomioon, etteivät he ole olleet tekemisissä niinkään tiiviisti kuin olisivat voineet olla. Kummipoika tai keskeistä roolia näyttelevä lapsuudenystävä eivät ihmettele Juditin valintoja, niin eroa kuin maisemanvaihtoa tai aivan uutta urasuuntaa. Lapsuudenystävä, Martta, on kiireinen yksinhuoltaja, josta tulee tarinan edetessä yhä kiireisempi, ja lannistumaton Judit ottaa kummipoikansa harteilleen enempiä kyselemättä. Judit kohtaa hirviöitä ja hirveyksiä, todistaa veritekoja ja sieluiksi tunnistettujen katsettapakoilevien, sanattomien ja herransa nimessä hanakasti toimivien lonkero-olentojen toimintaa ja oleskelua ja todellisuutta maailmassa, jossa niitä ei kuuluisi olla ihan jo kaikkien asianomaisten mielenterveyttä ajatellen. Lukiessa ja kirjoittaessa hahmojen mutkattomuus tietysti tekee monesta asiasta paljon helpompaa ja miellyttävämpää, ja liika selittely on harvoin muuta kuin turhauttavaa ja turhaa, mutta kokonaiskuvaa loihtiessa tämä ominaisuus näyttäytynee useimmille vähintäänkin arveluttavana.

Vesi oli tämän kirjan keskeinen elementti, ja jatkuva, päättymätön lopunaikaa ennusteleva sade varmistaa sen, ettei tarinamaailma missään vaiheessa pääse liian valoisaksi tai toiveikkaaksi. Sielut kulkevat sateessa, ne eivät ole perinteisellä tavalla kauniita eivätkä ne kutkuttele tai jännitä miellyttävästi, ne eivät tahdo lukijallekaan hyvää. Maailman hukuttava ja pois pyyhkivä vesisade on tietenkin myös lopullinen, eikä anna paljoakaan toivoa paremmasta huomisesta, valoisasta tulevaisuudesta nyt puhumattakaan. Ja koska jännitystä ei vielä ollut riittävästi, herra Jääskeläinen antoi meille kirsikaksi kakun päälle mystisen, hiljaisen, mutta ehdottoman himokkaan ja varmasti potentiaalisen uhan, josta emme koskaan saa tietää liikaa. Sen, joka istuu hiljaa ja lukee, jota et huomaa ennen kuin kurkkaat ohimennen olkasi ylitse tai katsot silmäkulmastasi.

Ikäväkseni joudun vielä toteamaan, että loppuratkaisu, tai pikemminkin se viimeinen villi seikkailu kirjainten virrassa joka siihen johti, näyttäytyi minulle tarpeettomana ja turhauttavana. Olo tuli vääristyneeksi ja vääräksi, kuin olisin lukenut aivan eri tarinaa. Sellaista, jota en oikeastaan halunnut lukea. Tavallaan ihan hauska lisä tällainen uusi hyvin fantastinen elementti, kyllä, mutta ei nyt kuitenkaan. Päätin kuitenkin heti luettuani, etten anna tämän ominaisuuden käännyttää siihenastista lukukokemustani negatiiviseksi. Jouduin päättämään senkin, ettei minua suunnattomasti häirinnyt, että kirjailijan ote näkyi selvästi löystyvän loppua kohden, että tunnelmaa menetettiin ja että hän laittoi Juditin toistelemaan "hohhoijaa", mikä on jo kerran kirjoitettuna eräs ärsyttävimmistä ja hedelmättömimmistä asioista, joita muuten niin pätevä hahmo voi sanoa.

[Jani · Rating 4 out of 5]

The previous works by Jääskeläinen I have read have left me somewhat troubled; they have each had their positive features but as full works they have definitely left many things to be desired. As a matter of fact, Sielut kulkevat sateessa is in many ways the same. However, with all its faults it is a pretty fine novel and from cover to cover definitely the best piece of work by Jääskeläinen so far.

Jääskeläinen has apparently had some personal problems with being defined as a speculative fiction writer. As far as I have understood, he has worked hard to create an image of himself as a realist writer with fantastic elements rather than a fantasy writer. In Sielut kulkevat sateessa this escapism might have finally paid off, in fact, the realist elements of the novel are really its strongest point. From the beginning as Jääskeläinen introduces us to Judit, a forty something female nurse who is at the end of her first marriage, the realism and even naturalistic elements of the novel work well; Jääskeläinen succeed mixing together an earthy narration with everyday events in a way that creates an aura of believability to the characters.

This style works well with the slowly unfolding more fantastical or horrendous aspects that slowly start unfolding when Judit moves to Helsinki to work for a mysterious nursing company. She is recruited to it by her estranged BFF with an agenda. Judit is to help her dying son see the light, find the faith in life beyond our earthly realm. As the agnostic Judit struggles with her mission and gets more involved with the company she finds that her friend's Martta's faith is more justified than she imagined but the life after death it offers might not the blessing the Good Book promised.

As the novel progresses, so do the supernatural elements. For the first part the realistic style keeps them in balance making the first part of the novel a pleasurable experience; a suspenseful magical realism thriller slowly unfolding. However, as it is often case with thrillers and horror stories, the two genres you might see Sielut kulkevat sateessa interacting with, once the action and the explanations start gaining more room the other elements begin failing. Sadly this is the case with Jääskeläinen's novel. After a point it feels that the fantastic writer he has so wanted to leave behind takes over. That or his ego; the end of the novel is filled with an almost urgent need to make the rest of the novel larger than life. Perhaps Jääskeläinen meant the two styles create counterpoints between the beginning and the end, but the good intentions do not quite meet, it is almost like he had worked and worked on the first part of the novel and than just banged the rest of it together in a writing frenzy just running with it. At times it seems like an attempt to write a lovecraftian Da Vinci Code.

That being said, the harsh words are only a consequence of a slight disappointment after a promising start. The novel has crossover potential, it could be read by both friends of the fantastic and those interested in slightly unconventional thrillers, and still among the best Finnish novels in sometimes, a statement that is watered a bit by the fact that I could definitely read more Finnish authors.

[Jenni · Rating 4 out of 5]

More of a strong 3.5 stars than full 4. What brings the rating down a bit is the ending, it doesn't feel like it fits the rest of the book and is just too much out of this world. Yes, the whole setting and events are surreal, but the ending goes overboard and drags on for too long. I liked the beginning a lot, the build-up for everything, the little secrets and whispers and not knowing what was going on. Who were these souls, what was shady about the company Judit starts working for, what's happened in the past, what might happen in the future. That works so well, and it carries on for a long time. However, with the way everything was set up, I almost wish the ending had been something... else. Maybe properly over the top battle, or a quiet "this is how we'll win" kind of thing, but not what it was. None of the characters were truly likable, Judit was interesting, Martta somewhat despicable and Moreau predictable. Despite all that the story managed to be captivating, especially when you read it and listen to the pouring rain outside.

[Kristiina · Rating 3 out of 5]

Ensimmäinen osa ei oikein vedä. Dialogi on enemmän kökköä kuin voi edes pastissilta hyväksyä. Helsinki, jossa matksutetaan taksilla rautatieaseman, Kaisaniemenkadun, kasvitieteellisien puutarhan ja City-käytävän väliä, ei oikein uppoa, edes jatkuvalla kaatosateella. Ei myöskään ihminen, joka ei Helsinkiin muutettuaan ole nähnyt merta, vaikka asuu Kaisanimenkadulla.

Tapahtumien uskottavuuden vähentyessä kirjan uskottavuus lisääntyy. Jälkipuolisko on riittävän hillitön ja kirjan oma logiikka voittaa.

Jäin taas miettimään sopimuksenvaraisuuden ja jatkuvuuden suhdetta, kuten usein liikennevaloissakin.

[Eija · Rating 4 out of 5]

Kiinnostus Lovecraft henkistä tarinaa kohtaan lähti käyntiin heti alusta lähtien. Normaali elämänmeno muuttui pian ihan muuksi kuin normaaliksi. Ilmassa on mystisyyttä, selittämättömiä tapahtumia ja hahmoja, joihin haluaa lukiessa malttamattomasti saada selvyyttä. Tarinassa esiintyy eri tyylejä saumattomasti sopusoinnussa. Mm. kauhun saralla on Cthulhu-myyttiä, yliluonnollista kauhua, splatterpunkia, humoristista kauhua jne. Hahmoista Lukija on ihan huippu ja siitä johdannaisena mainittakoon, että kirja on omistettu kirjabloggaajille. Kirjan selkämys kansipaperin alla on myös hieno.

[Minea · Rating 3 out of 5]

Kirja alkoi niin eeppisesti, että olin totisesti innoissani. Pheelistelin erityisesti jumaluuden pohdintaa ja maksimaalisen metafiktiivistä kertojaa. Teoksen loppu alkoi kuitenkin mennä vähän turhankin överiksi ja viihteelliseksi, eikä lopputulos ollut ihan niin mahtavaa kuin toivoin. Alun lupailemaa pohdiskelua olisi voinut olla enemmänkin.

Silti tämä on pisin Goodreadsiin kirjoittamani arvio, koska jos suomalaisen nykykirjallisuuden taso on tämä, maailma on huomattavasti parempi paikka kuin uskoinkaan. Sitä paitsi Lovecraft ja kumiankat = epic.

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 3 out of 5]

Antaisin vielä puolikkaan tähden jos voisin. Pidin kyllä kirjasta, mutta samalla se oli liian omituinen, loppu liian yliampuva ja sivuhuomautukset ärsyttivät. Kuitenkin kirjassa oli koukkuja, jotka saivat jatkamaan - oli pakko saada tietää kalaolennoista enemmän, kuka Nomi oikein on, milloin Mauri kuolee, mistä on tullut Juditin omituinen jälki ja mitä siellä taivaassa oikein on... Eikä lukeminen väkipakolta tuntunut, hyvin tarina luisti alusta asti.

[Linnea · Rating 3 out of 5]

Kolme ja puoli. Kirja oli niin täysi, että piti nukkua yön yli ennen kuin siitä sanoi yhtään mitään. Loppujen lopuksi päädyn kuitenkin siihen, että pidin kirjasta. Se ei ollut minulle samanlainen lukukokemus kuin Lumikko ja seitsemän muuta tai Harjukaupungin salakäytävät, mutta omanlaisenaan oikein mainio. Sieluissa on paljon asiaa ja se vaati minulta paljon ajatusten nyrjäyttämistä ja tarvetta keskustella.

[Tuula · Rating 3 out of 5]

Olen pitänyt Jääskeläisen aiemmista kirjoista kovasti. Ne viehättävät outoudellaan ja yllätyksellisyydellään. Tämä tempaisi heti täysillä mukaansa, mutta jotenkin puolen välin jälkeen oteeni herpaantui. Kirja oli liian pitkä, tiivistämällä olisi tullut onnistuneempi lopputulos; toisaalta näin kirjailija sai iskeä kirjaan kaiken mielikuvituksensa. Kirja antoi paljon mietittävää. Ei huono kirja lainkaan.

[Marjatta · Rating 3 out of 5]

Pidin kirjasta kovastikin noin 300 sivun verran. Absurdi juttu, mutta mielenkiintoinen ja koukuttava- siihen asti. Mielestäni kirjassa oli ainekset kahteen niteeseen ja loppua kohti tuntui, että kirjailijalta lähti koko homma lapasesta. Ei kirjan toki tarvitse uskottava ollakaan, mutta loppu oli niin älytöntä tekstiä, että alun idea hävisi taivaisiin, sanan mukaisesti. Kannattaa kuitenkin lukea ja olla eri mieltä kanssani.

[Anne Tapaila · Rating 5 out of 5]

A great book with many layers. It isn´t only a science fiction book, It´s also a story about a middle-aged woman who wants still something more from her life and leaves the husband and old circles. It´s a book about friendship between two women and how much that friendship can take. It´s also a book about finding herself, trusting to her own instinct and her own decision. The book opens a fresh view to discussion about good and to people who desperately wants believe in something greater.