Mistä voisi liisata mukavan vauvan? Koulun joulujuhlaa valmisteleva maahanmuuttolähiön tuuraajaopettaja huomaa pian, etteivät markkinat vastaa tällaiseen vilpittömään kysyntään. Jarrusukassa opettajan on itse tartuttava toimeen ja lopulta kysyntä kohtaa tarjonnan hämmästyttävällä tavalla.
Mitähän tuosta nyt sanoisi? Ei parasta Tervoa, äkkiä kirjoitettu ja äkkiä lukaistu. Pitkitetty pakina. Jotkut lohkaisut naurattivat, jotkut eivät. Kovin karrikoituja henkilöitä, mutta kaipa se kuuluu pakinan luonteeseen.
Vaikka Jari Tervon myöhemmän tuotannon kunnianhimoiset, kokeilevat ja paikoitellen hieman vaikeaselkoisetkin historialliset romaanit ovat saaneet paljon arvostusta osakseen ja sulattaneet kansantuntoisten kriitikoiden sielut ja sydämet, mielestäni kirjailija oli tuotannollisesti parhaimmillaan alkukauden hersyvän humoristisissa ja kielellisesti oivaltavissa romaaneissaan Poliisin pojasta aina Rautapäähän saakka vuosina 1993-2002. Ensimmäisen historiallisten romaanien trilogian (Myyrä, 2004; Ohrana, 2006 ja Troikka, 2008) jälkeen ilmestyivät vielä Koljatti (2009), Layla (2011) ja Jarrusukka (2013), jotka voidaan lukea aiempaan humoristiseen genreen.
Jarrusukka (2013) on noin 120-sivuinen pienoisromaani, jonka parissa tulee kyllä ikävä kirjailijan varhaisempaa tuotantoa. Jostain syystä tämä on päässyt jäämään itseltäni väliin, vaikka olen kahta teosta vaille lukenut kaikki Tervon romaanit, novellikokoelmat ja elämänkerrat. Hersyvä pienoisromaani kertoo juuriaan myöten akateemisesta kulttuurihistorian dosentista, joka hoitaa itähelsinkiläisen yläkoulun opettajansijaisuutta ja ottaa vastuulleen seimikuvaelman teettämisen koulun joulujuhlaan. Suurreellisesta seimikuvaelmasta tulee dosentin päähänpinttymä, mutta jostain pitää saada näytelmään uskottava Jeesus-vauva. Viereisen päiväkodin johtaja kieltäytyy liisaamasta lapsia näytelmää varten, mutta kuin taivaallisena johdatuksena Itäkeskuksen uimahallin oven vierestä löytyy vaunuihinsa nukkumaan jätetty vauva.
Hersyvän hauskaa, oivaltavaa ja nasevaa kerrontaa vanhan Tervon tyyliin. Kuten totesinkin: tätä on tullut ikävä.
En ole Tervolta lukenut ikinä mitään ja ajattelin, että luen tämän yhden, niin tiedän mistä Tervoissa on kyse. Nyt naurattaa ja harmittaa, kun luin kirjan arvosteluista mm., että kirja olisikin ”epätyypillistä Tervoa”. Pitääkö nyt lukea toinenkin!? 😂
Tarina oli täytetty pikkunokkeluuksilla (niissä ei siis ole mitään vikaa) ja elämän koomisilla huomioilla. Päähenkilö ja juoni eivät olleet my cup of tea, mutta kirja oli sopivan kevyt, helppolukuinen, huvittava ja sisälsi aitoja yllätyksiä, joten oli ihan miellyttävä lukukokemus ensitervolaiselle.
Tässä kirjassa harmittivat turhan nokkelat lauseet ja täysin absurdi, epäuskottava tarina. Toki ymmärrän tyylilajin, mutta nyt ei valitettavasti iskenyt, vaikka välillä on kiva lukea jotain todella kevyttäkin. Tervolla on varmasti tuotannossaan muuta tutustumisen arvoista, mutta tämä tuntui ns. välityöltä, jota ei oltu tehty tosissaan. Mene ja tiedä.
I feel like I've read this about 26 times this year already, and I didn't like it when I first read it so I'm not going to like it now, even if you change the name on the cover.
Toinen Tervon kirja mitä olen lukenut. Luin sen lääkärin odotushuoneessa ja hyvin kerkisin sen lukea kun venasin noin tunnin lekuriin pääsyä. Eli kiva pikku välipalakirja. Tarina oli jotenkin jänskä, sijaisopettaja joka halusi kunnollisen joulujuhlan seimikuvaelmineen koululleen. Siinä oli vähän ongelmia jotka lopuksi päätyivät siihen että käsissä oli yksi vauva jolle piti jotain tehdä, mutta kun omista vauvavuosista oli tosi kauan eikä isä ollut silloi ollut kovin läsnä, niin ei vauvan hoito ollutkaan ihan simppeliä. Mitähän sille vauvalle sitten tehtiin...?
Yllättävän hyvä. Yleensä Tervon tyyli on lähinnä ärsyttänyt ja pari kirjaa on jäänyt keskenkin sen vuoksi. Odotukset eivät myöskään olleet korkealla, koska kirja oli Kirjan ja ruusun päivän ilmaiseksi jaettava teos eli todennäköisesti äkkiä kasaan hutaistu. Jarrusukka on sopivan kepeä, nopeasti luettu viihdekirja, jota ei kannata lähteä analysoimaan tai ottaa liian vakavasti. Oma arvosana olisi enemmänkin 3.5/5, mutta niitä puolikkaita tähtiä ei valitettavasti voi antaa.