Sateen jälkeen

by Saima Harmaja

Saima Harmaja (1913-1937) on viime vuosisadan koskettavimpia runoilijoita. Sateen jälkeen (1935) oli hänen toinen runokokoelmansa, joka sisälsi jo valoisiakin ajatuksia rakkaudesta ja luonnosta.

"RIEMU

Taas loistavina pilvet kulkuaan
käy yli ruskean ja kirkkaan maan,
ja mullan hohde sinipunainen
jää sydämeeni, mua sokaisten.
Mut silmin suljetuin ja kyyneltyvin
vain kuumempana läpi luomien
nään kevään mahdin ylimaallisen.
Saa tuskan värin aina riemu syvin."

Genres: Poetry, Finnish Literature

120 pages, Paperback

First published January 1, 1935

About the author

Finnish poet, who published her central collections of poems in a five year period from 1932 to 1937. Harmaja's lyrics after her death at the age of 22 gained a cult status among young female readers. Her works have been published more posthumously than during her life time.

Harmaja's first collection of poems, Huhtikuu (Aril), appeared in 1932. Tauno Nurmela gave the work in Kaiku good reviews and referred to Harmaja's grandfather Arvid Genetz. Elmer Diktonius made a remark of Harmaja's "Victorian" tones but considered her nature poems fresh. Huhtikuu was followed by Sateen jälkeen (1935, After rain), Hunnutettu (1936) and Kaukainen maa (1937).

Reviews

[Mikko Saari · Rating 3 out of 5]

Olen lukenut pitkälti modernia runoutta, mutta välillä on hyvä tarttua klassikoihinkin. Saima Harmaja (1913–1937) on ehdottomasti klassikko. Luin Sateen jälkeen -kokoelman, joka ilmestyi vuonna 1935 Harmajan toisena kokoelmana. Esikoiskokoelma Huhtikuu sai aikalaisilta hyvät arvostelut, muut vähän heikommat, mutta sittemmin Harmaja on noussut suurempaan arvoon.

Sateen jälkeen on varsin runsas kokoelma, 120 sivua ja 51 runoa. Luettavaa riittää! Kuvastoltaan runot ovat täynnään luontokuvaa ja toisaalta sielun tuskaa. On rakkautta ja viiltävää kärsimystä, on paljon sadetta, perhosia ja kukkasia.

Tämä ei ole totta. Löi siipeni valhe.
Maailmani, tähteni murskasi valhe.
Olen kehässä tappavan noituuden.
Vie rinnasta hengen valtava kauhu.
Mua kietoo myrsky ja liekit ja sauhu
ja ma elän. — En kuolla voi, oi en!

Luin viime vuoden lopulla Levottomia unia eli valikoiman Edith Södergranin runoja. Niin ikään nuorena kuollut Södergran oli Harmajan keskeinen esikuva ja monessa mielessä aika samankaltainen runoilija. Kuitenkin siinä missä Harmaja kirjoittaa mittaa ja riimiä, Södergranin Dikter oli ensimmäinen Suomessa julkaistu vapaamittainen runokokoelma. Niinpä nyt vajaat sata vuotta myöhemmin Södergran tuntuu edelleen raikkaalta, mutta Harmajan runoissa on jotain kovin vanhanaikaista.

Toisaalta ymmärrän kyllä, mitä näissä lukija voi nähdä. Onhan näissä runoissa nuoruuden intoa ja tunteen paloa. Kuvasto on herkkää ja kaunista, paitsi silloin kun tuska oikein leikkaa ja raastaa. Jos kestää vanhahtavan sanaston, runomitan ja riimittelyn, Harmajan runoissa on kyllä oma viehätyksensä. Parhaimmillaan nautin runojen pateettisuudesta, pahimmillaan runojen rytmi tuntuu ontuvalta ja teennäiseltä. Enimmäkseen ollaan jossain siinä välissä ja toisaalta on selvää, että olen selvästi enemmän modernin runon ystävä.

Se täytyy myös sanoa, ettei runoissa moneen otteeseen esiintyvä hajuherne ole nimensä puolesta ihan viekoittelevin kukkanen. On se onneksi reippaasti vaatimatonta nimeään kauniimpi katsella.

[Heidi · Rating 1 out of 5]

Toista kommentoijaa mukaillen, ei ollut oikea aika tälle. En päässyt runoihin sisään enkä saanut oikein rytmistäkään kiinni, et miten näitä olis pitänyt lukea. Kokonaisuus oli vähän sekava, alussa oli vuodenajat ja luonto (ja jonkinlainen menetys/suru), loppua kohti tuli Euroopan maisemia ja sitten rukouksia ja Aleksis Kiven "muistopuhe". Paljon oli kuvailtu puita, kukkia, maata ja multaa. Ei tällä kertaa natsannut, ehkä tästä sais jollain toisella kertaa irti enemmän.

[Dani · Rating 1 out of 5]

Mystinen rinnakkaismaailma keijuineen ja maahisineen jäi lämpimimmin mieleeni Sateen jälkeen -runokokoelmasta, mutta muuten ei tällä kertaa ollut itselleni oikea aika tarttua Harmajan runouteen.