Kuulumme toisillemme : kirjeitä ja kirjoituksia ystävyyden politiikasta

by Mikael Brunila, Vilja Saarinen, Valter Sandell

“Ystävä on joku, jonka voima kasvaa yhdessä oman voimamme kanssa jonkin yhteisen kokemuksen, ymmärryksen tai päätöksen vuoksi.”

Miten voimme kapitalistisessa arjessa kuulua toisillemme, emmekä vain itsellemme? Miten ystävän tai läheisen kuolema voidaan kokea yhdessä eikä vain erikseen? Onko runo eri, jos sen lausuu tekoälymalli tai ystävä aurinkoisena päivänä? Ammentaako startup-yritys voimansa samasta lähteestä kuin kommuuni? Kuinka voimme lisätä yhteistä kykyämme kamppailuun tässä ja nyt?

Kuulumme toisillemme – kirjeitä ja kirjoituksia ystävyyden politiikasta on ystävyyttä ja jakamista sekä henkilökohtaisella että teoreettisella tasolla käsittelevä teos.

Genres: Philosophy

272 pages, Hardcover

First published June 11, 2023

Reviews

[Laura]

Niin hieno, lempeä, lämmin ja tärkeä. Ehkä kysymys ei olekaan mitä meidän pitää tehdä toisin, vaan miten me tekisimme toisin, että ihan kaikilla, ihmisillä, ystävillä, toislajisilla olisi parempi olla. Lämmin suositus tälle kirjalle, niin parempaa politiikkaa, aktivismia kuin ystävyyttäkin kaipaaville.

[Satu]

Luin ystävysten akateemisia kirjemuotoisia esseitä hitaasti ja nautiskellen, monien kohtien ääreen pysähdellen. Lukukokemukseen oleellisen lisän toi kirjan kauneus esineenä; oli jännittävää, että teksti oli painettu mustan sijasta tummanruskealla värillä.

Ei ehkä mitään kevyttä luettavaa, mutta jos satut laillani pitämään filosofiasta, muumeista ja kapitalismikritiikistä, saatat pitää tästä.

"Emme unelmoi maailmasta, jossa kaikki saavat pärjätä omillaan, joten on esitettävä kysymys siitä, miten pärjätä yhdessä."

[Fridzd]

Tykkäsin tästä kovasti, etenkin poliittista runoutta käsittelevästä kirjeestä. Tää kirja on myös itsessään tosi kaunis!

[Hansu Sippe]

vasemmistointellektuaalista ajatuksiaherättävää kirjeenvaihtoa.. suositus tälle!

[Armi Harmit]

Kuulumme toisillemme on kolmi- ja kuoroääninen, kirjemuotoinen mutta esseistiikkaan ilolla lankeileva kirja, jonka keskiössä on yhteiskunnallisen muutoksen opettamisen sijasta ennen kaikkea sen eläminen yhdessä muiden kanssa, ja kaikki sivuavat, päivänpolttavat ja vaivaamaan jääneet teemat.

Mikael kirjoittaa aktivistin ja akateemikon äänellä, rutinoituneen kirjoittajan vakain ottein, käsitteellisimmin, mutta etenkin niiden sovelluksiin keskittyen. Tekoälyn ja pandemian reflektointi kanonisesta vasemmistokirjallisuudesta käsin ei ole vanhennut ollenkaan hullummin, Agamben-juttuihin etenkin on helpompi palata pienen välimatkan ja huuhtelevan pandemiakauden lihasmuistin unohduksen jälkeen.

Vilja kirjoittaa niin kuin utelias, viisas ja kärsimyksensä parhaansa mukaan parempaan päin kääntävä ihminen, haastaen toisia miettimään, mitä he todella yhteiskunnalta toivovat ja mitä etenkin hoiva (liikkeiden, lasten ja ystävien) välillä on ja voisi olla. Hänen viittauspisteensä palautuvat useimmiten klassisiin vasemmistoliikkeiden kirjoituksiin.

Valterin kynä on kriitikon, sellaista perinpohjaista kulttuurituntemusta yhdistettynä vasemmistosivistykseen johtaa etenkin runouden ja näyttämötaiteen poliittisen potentiaalin erittelyyn pintaa syvemmältä, osuten ja upoten nimittäin.

Ystävän ajatus (joka kirjassa Tiqqunin mukaan on se, jonka kanssa yhteinen voima kasvaa yhteisen kokemuksen, ymmärryksen tai päätöksen myötä) eletään kirjassa itsessään kauniisti todeksi, pitkän ajan saatossa kirjoitetut ja eri kokemuksista lähtevät ajatukset todella tuntuvat löytävän toisensa ja edistyvän niin.

Rakastin:
- sitä, miten helposti lähestyttäväksi loputtoman lukeneisuuden tämä esseetyyli tekee, tuhannet sivut kuultavat taustalla mutteivät uhkaavasti ja vaativasti
- sitä, miten ystävän menetystä käsiteltiin tässä käsinkosketeltavalla murheella mutta vielä suuremmalla rakkaudella ja arvostuksella
- sitä, miten Tove Jansson on pysyvä, aina vain vahvistuva viitepiste halki kirjan.

[Leo]

Nuoriso tahtoo Halla-ahon presidentiksi; toisaalta Barbie on maailman isoin leffa ja tääkin tuntuu välittömästi, jopa ennen kaikkea, trendikkäältä kirjalta… (Kudos Samuli Saarinen) Ehkei kaikki olekaan pilalla? Kirjassa heitellään paljon toveruutta, ”yhteistä taistelua” yms., mutta loppuviimein vibe on kuitenkin low key eksklusiivinen. Ehkä enää ei ole olemassa sellaista isompaa peltoa mihin tätä kamaa olisi hedelmällistä kylvää, vaan sellainen ”koko kansan” vasemmistolainen mielenmaisema on hiipunut tai moukaroitu, ja älymystö tykkää tehdä suoraan marginaaliin. Siinä mielessä kirjan esittämät kysymykset ovat ihan kurantteja.

[laura h]

Tykkäsin kokonaisuudesta ja toteutuksesta kovasti, mutta erityisesti Vilja Saarinen: the writer you are!