Tämä (tai nämä, kaksi kirjaahan näistä kansista löytyi) jäi kauas Lundbergin säkenöivän upeista Marsipaanisotilaasta ja Jäästä. Vaikka taika puuttuikin sinänsä sujuvasta tekstistä, oli tässä silti sen verran omaperäisyyttä ja ajatusta, etten ihan kahteen tähteen kehdannut jättää.
*Sisältää pieniä spoilereita. Jos olet herkkä, jätä loppu lukematta*
Joku voisi luulla Kuninkaan Annaan tarttuessaan saavansa lukea 600 sivua haikeaa romantiikkaa ihanissa saaristomaisemissa. Lundberg kertoo kuitenkin aivan päinvastaisen tarinan, että elämä ilman miestä ja lapsia voi olla ihan hyvä elämä! Kirja kertoo Ahvenanmaan luodoilla 1900-luvun alussa syntyvän Annan tarinan lapsuudesta vanhuuteen saakka. Annan elämälle antaa suunnan isän järkyttävä kuolema kirjan alussa. Tuosta menetyksestä hän ei pääse kunnolla yli koskaan, ja särjettyään sydämensä kahdesti hän jättäytyy iki-sinkuksi (tai vanhaksi piiaksi, kuten hänen aikanaan sanottaisiin).
Kun rakkauden tavoittelusta on luovuttu, Lundberg siirtyy kuvaamaan kirjallisuudessa harvemmin nähtyä päähenkilöä: keski-ikäistä, naimatonta, lapsetonta naista, joka huolehtii kaikista ympärillään huolenpitoa tarvitsevista, niin ihmisistä kuin rakennuksistakin, mutta josta itsestään ei juuri kukaan huolehdi. Kiitosta hän saa vain harvalta, ylenkatsetta sitäkin useammalta. Joku voisi tästä masentua ja katkeroitua, mutta Anna on pohjimmiltaan iloinen, avoin ja vaatimaton ihminen, joka ymmärtää ihmisluonnon vajavaisuuksia. Hänelle hyvän elämän sisällöiksi riittää luonnon kauneus ja ystävien viisaus.