Pixonin pojat - Pekka, Olli, Olle ja Bille - tykkäävät television katsomisesta. He tykkäävät siitä erittäin paljon, enemmän kuin mistään muusta. He syövät sokerimuroja ja karkkia, heillä on herneenkokoiset lihakset ja kalpea iho. Mutta mitä voi tehdä, kun eräänä päivänä tv:stä kuuluu kraks, kuva häviää ja äänet mykistyvät? Pitääkö mennä ulos?
Malin Kivelän superhauska teksti ja Linda Bondestamin TV-maailmaa hurmaavasti kommentoivat kuvitukset kertovat veljesnelikon päivästä, jonka aikana voi esimerkiksi oppia, että vatkuli on ruokaa, ulos saattaa rakentaa dinosauruspesän ja mattotelineellä näkee yhtä ja toista. Mutta ihaninta on kuitenkin istua äidin kanssa sohvalla sokerimuroja nautiskellen, tv:n kotoisassa kajossa.
Kivelän ja Bondestamin edellinen yhteisteos Mainio herra Iloinen (Teos, 2010) niitti kiitosta, ja siitä on tehty myös kuunnelma ja näytelmä. Pixonin pojissa on samanlaista klassikkoainesta, Kivelän ja Bondestamin kurittoman hellyttävät hahmot saavat niin pienet kuin suuretkin lukijat haltioitumaan.
Hyvällä tavalla erilainen kuvakirja, joka meillä kotona ollut todellinen hitti synkästä ulkoasustaan huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Kelvannut myös ruotsin esitelmäkirjaksi kutosluokkalaiselle. Pixonin pojat eivät ole mitään reippaita poikia, vaan lempipuuhaa on TV:n katselu ja sokerimurojen napostelu. Kunto on huono ja ennuste myös. Onneksi (ei heidän mielestään) TV hajoaa ja on pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Aikamoinen yllätystvistikin nähdään välissä.
Kirja kertoo Pixonin pojista Pekasta, Ollista, Ollesta ja Billiestä. Pojat ovat koukussa Tv:n katseluun. He vain istuvat sisällä ja tuijottavat Tv:tä. Mutta yhtenä päivänä TV kuolee ja pojat joutuvat keksimään itselleen muuta tekemistä. Ihan ok kirja, mutta aika synkkä kuvitus. Jäin miettimään minkä ikäsille tämä on oikein tarkoitettu. Mielestäni sopisi ennemmin isommille. Osin kirjan juoni on myös aika karmea.
Televisio on orjuuttanut neljä Pixonin veljestä, mutta kun töllö sitten eräänä päivänä särkyy, on poikien lähdettävä ulos katsomaan mitä maailmalla olisi tarjottavana. "Todellisuus on toisenlainen, harmaampi mutta reunoiltaan terävä", kuten kirjassa todetaan.
Töissä metsästetään parasta aikaa ruutuaikaa ynnä muuta vastaavaa koskevaa kirjallisuutta esiopetusikäisille. Vaikka Malin Kivelän ja Linda Bondestamin "Pixonin pojat ja tv;n kotoisa kajo" (S&S, 2013) saattaakin olla siihen tarkoitukseen vähän liikaa (kuolemaa käsittelevä aukeama oli aika pysäyttävä), on se kaikessa epäsovinnaisuudessaan ihan hupaisa kuvakirja, jota voisi ehkä tarjota vähän vanhemmille koululaisille.
Satiirinen ja synkkä tarina median koukuttavuudesta oli ideana hyvä mutta tarina oli todella huonosti kirjoitettu ja hajanainen, kuin olisi ollut yksi iso idea ja se olisi ripoteltu pitkin poikin kirjaa eikä tiedetty mitä tehdä sillä. Kuvitus oli karmivaa mutta teknisesti hyvää. En voisi kuvitella tätä kovinkaan nuorille kuvituksen ja tarinan kannalta, mutta tapa jolla tarina kerrotaan kuin pikkulapsille hämää minua: minkäikäisille tämä on tarkoitettu?