მხატვარი ჰანნუ ვაისანენ ისევე მოხერხებულად ხატავს სიტყვებით, როგორც ფუნჯით. 1960-იანი წლების ნოსტალგიით გაჯერებული და ალღოიანი მონათხრობი ანტეროს სიჭაბუკეზე, წარმოადგენს ავტობიოგრაფიული ტრილოგიის მეორე ნაწილს, რომელსაც 2007 წელს მიენიჭა ფინეთის ყველაზე პრესტიჟული, ლიტერატურული ჯილდო “Finlandia Prize” წლის საუკეთესო რომანისათვის. ავტორი იუმორით და მხატვრის მდიდარი ფანტა-ზიით მოგვითხრობს იმას, თუ რამდენი ფერი და სილამაზე შეიძლება ვიპოვოთ თვით ჩრდილოეთის ბნელ ზამთარში და მატერიალურ სიდუხჭირეში.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2005: 160/160) (2006: 4/6) 2007: 5/6 1984-2023: 169/268
4+/5. Tämähän oli ainakin paikoitellen poikkeuksellinen ja suorastaan nerokaskin (ja hauska!) – mistä esimerkkeinä olen poiminut alla olevat lainaukset –, mutta jotenkin nämä kohdat jäivät mielestäni kuitenkin liian harvoiksi, ja kokonaisuutena romaani olikin sitten tavanomaisempi. Oma Finlandiani olisi mennyt kokonaisuudessaan epätavanomaiselle Agneta Aran romaanille Det har varit kallt i Madrid.
""Akkojen sanoja ei ukkokoti käytä!" ... Lisäksi sillä oli tarkoitus varoittaa kasvavia miehiä takertumasta liian naisellisiin ilmaisuihin, sellaisiin kuin "morsiushunnut ovat ihania". Mikään ei ollut ihanaa, ei saanut olla ihanaa. Oli vain hienoa, upeata, unohtumatonta, komeata, vahvaa ja muuta sellaista mutta ei koskaan ihanaa, ei missään missä oikea mies liikkui." (s. 41)
"Tiesin että molemmilla olisi ennennäkemätön sulatus edessään, että elokuva olisi kaikkien tulevien tapaamistemme keskeinen aihe. Huono menee alas yksinkin nieleksimällä, mutta hyvä tarvitsee häikäistymisseuraa." (s. 285)
"Lella ja Malla säätelivät koko koulun poikien liikehdintää ja mielipiteitä, kenties myös sukupuolista kehitystä ja karvoitusta. Ison kokonsa ansiosta heistä oli tullut ilman äänestystä luokan johtajattaria, jotka päättivät menemisistä ja tulemisista, valitsivat suosikkeja, tuomitsivat kolhittaviksi. He olivat aina kahden partioimassa kaikkialla." (s. 306)
4,5 Agneta Ara: Det har varit kallt i Madrid (Matalapaine lähestyy Madridia) 2007 4+ Jari Järvelä: Romeo ja Julia 2007 4+ Hannu Väisänen: Toiset kengät 2007V 4+ Laura Lindstedt: Sakset 2007 4 Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet 2007 4- Juha Itkonen: Kohti 2007
En ole lukenut trilogiasta muita osia, mutta tämä toimi irrallaankin. Absurdi, kevyt mutta samalla aikaa raskas tarina siitä, miten karua elämä vielä 50- ja 60-luvuillakin saattoi olla, jos poikkesit joukosta.
Väisäsellä on aivan omanlaisensa tapa käyttää sanoja, liittää yhteen kielikuvia, nitoa tunteita hetkiin. Se on ja ei ole runsas, se on täysin sujuva, täysin korkea. Väisäsen kuvataide on puhutellut minua jo vuosia, nyt liityn myös sanataiteilija Väisäsen ystäviin.
Luin Toiset kengät osana Finlandia-palkittujen teosten lukuhaastettani.
En tiennyt lukevani trilogian keskimmäistä osaa, mutta nytpä tiedän. Tässä omaelämänkerrallisessa romaanissa seurataan Oulussa asuvan taiteellisen Anteron elämään noin ikävuosien 12 ja 17 välillä. Perheessä on neljä veljestä, sisar ja sotilasmestarina työskentelevä isä, ja 1960-lukua eletään. Kirjan aikana käy selväksi, että pojan on päästävä pois ahdistavasta elinpiiristään, mikä lopuksi onnistuukin, kun isä myöntyy päästämään hänet Savonlinnan taidelukioon.
Pojan elämän kuvaus on hyvin visuaalista ja paikoitellen hykerryttävän oivaltavaa, mutta kuvauksen lumo laantuu loppua kohden samalla kun poika kasvaa nuoreksi mieheksi. Kertojaminä jää moniin näkyihin kiinni ja kertoo niistä hyvin yksityiskohtaisesti, esimerkiksi loppupuolen jakso mustepisaroiden vesipullon muodostamasta taiteesta on suorastaan hypnoottinen.
Samalla vaikuttaa siltä, että näillä kuvilla peitellään todellisia tunteita, sillä elämä hiljaisen, ankaran, epäonnistumiseen tuomitun isän ja remuavan veljessarjan kanssa samoin kuin ilmeisen jatkuva kiusaaminen kuvataan hyvin ohuesti, kuin surkuhupaisana sattumuksena jolle voi vain olkiaan kohauttaa ja unohtaa.
Trilogian toinen kirja kuljettaa nuorta ihmistä kohti itsenäistymistä. Kirjassa maalauksellisia hetkiä ja ihmisten risteämiä. Mitä mahtoikaan heille kaikille seurata, niin nahka- ja karamellitehtaan työläisille, sillalla kulkijoille, lumessa makaajille, eräälle vakuutusmyyjälle, väsyneelle äidille ja toisen perheen pikkuäidille, lossi- ja bussikuskille, tai nuorukaiselle ja kukkatarjottimelle? Meitä ihmisiä ja tarinoita on niin paljon. Pysähdytään välillä niiden äärelle.
En odottanut kirjalta paljoa, mutta yllätyin positiivisesti. Pitkästä aikaa paras suomalainen kirja minkä olen lukenut. Etenkin kirjan alkuosa oli aivan mahtava, pystyin samastumaan hahmoihin hienosti. Loppua kohti lento vähän hiipui, mutta nautin kuitenkin kokonaisuudesta. Hienoa!
Toiset kengät (2007) jatkaa Anteron elämän kuvausta Vanikan palojen jälkeen. Kirjan tapahtumaympäristö vaihtuu kasarmin ympäristöstä (Väli)Vainion alueelle, johon perheen uusi Arava-talo valmistuu. Myös murrosikä ja kasvu vaativat veronsa elämästä erilaisina tapahtumina, kunnes Antero lopulta pääsee 17-vuotiaana aloittamaan taiteilijan elämänsä vaihtaessaan koulua Savonlinnan taidelukioon.
Toiset kengät on pojan kasvutarina nuoreksi mieheksi, jossa kerrotaan paitsi Anteron taiteellisista haaveista, myös ihastuksista, unettomista öistä sekä monista perheeseen liittyvistä asioista. Kirja on kiinnostava ja tarina etenee edellisen osan tyylin mukaisesti hitaasti, mutta varmasti eteenpäin. Uusi ympäristö kuitenkin tuo kiinnostavuutta tarinaan ja myös erilaisia tapahtumia on tässä osassa enemmän Vanikan paloihin verrattuna. Kokonaisuutena erittäin kiinnostava kirja, joka houkuttelee jatkamaan Anteron tarinan seuraamista seuraavien kirjojen osalta. Annan tälle 4 tähteä.
Persoonallisesta kirjoitustyylistä huolimatta tämä jätti kyllä kylmäksi. Tuntui toistavan sitä perinteistä "nuoren pojan kasvukiputarinaa" joka on kirjoitettu jo monet kerrat.