Ääretuse äärel on igaüks argiselt ääretust ääreni täis. Ääretuse äärel, trolli pealael, kus ülestõusmispühaeelne lohe küla alla neelas, on heeringat ja vetikat ja trolle, on armastust, mis on niisama mõistetamatu ja möödapääsmatu kui ookean, on naisi ja mehi, kuigi hooti, ja kohvi saab ka. Ühe pere ajaarvamise alguseks saanud valge maja koondab endasse lugematul arvul lugusid, alustades Gudrunist ja Jónsist, esimestest inimestest, ja lõpetades Elina, ülemeremaale kadunud noore naisega. Üks maja, üks sajand, üks pere. Elu Islandi rannakülas on alalises liikumises.
Romaan „Islandil ei ole liblikaid” on osa mõttelisest kolmikust, mille ülejäänud nurkadeks on luulekogu „Armastuse tähestik” (2012) ja lasteraamat „Lugu Keegi Eikellegitütre isast” (2012).
Kätlin Kaldmaa on avaldanud neli luulekogu ja kaks lasteraamatut. Novelli „Kui poisid tulid” eest pälvis ta 2012. aastal Friedebert Tuglase novelliauhinna.
Kätlin Kaldmaa (sündinud 1970) on kirjanik, tõlkija, kirjanduskriitik ja ajakirjanik.
Ta on töötanud Eesti Päevalehes muuhulgas kirjanduslisa Arkaadia toimetaja ja kirjastajana. 2009–2011 oli ta raamatuajakirja "Lugu" peatoimetaja. Eesti PEN klubi taasasutamisel aastal 2010 valiti ta selle juhatuse liikmeks ning oli mitu aastat Eesti PENi president.
2012. aastal ilmus Kätlin Kaldmaalt luulekogu "Armastuse tähestik". Sellega moodustavad mõttelise triloogia 2013. aastal ilmunud romaan "Islandil ei ole liblikaid" ja lasteraamat "Lugu Keegi Eikellegitütre isast".
Kätlin Kaldmaa on tõlkinud inglise keelest Jeanette Wintersoni, Carol Clewlow', Diana Issidoridese, Michael Ondaatje, Patricia Scanlani, Gabriel Zaidi, Leona Blairi, Fiona Walkeri, Colum McCanni, Mitch Albomi, Ali Smithi, Alexander McCall Smithi, Junot Diaze, Peter A. Claytoni ja teisi teoseid. Ta on tõlkinud hispaania keelest Gabriel García Márqueze raamatu "Kaksteist kummalist palverändurit" ja Siri Kolu raamatusarja "Meie, rööbelid" ning muudki soome keelest.
Family saga mixed with folklore playing with different types of writing. I haven't read a book like this before, and I am betting most of you haven't either. It's a tale to be experienced.
Some might call this book pretentious, but I enjoyed every single page of the story. Starting with Gudrun and Jónsi, and following the generations that came after them. Iceland comes so close you can almost feel its soil and smell the ocean.
Kätlin Kaldmaan teksti hurmasi minut täysin. Hän on asunut itsekin Islannissa, tutustunut huddufolk-uskoon ja maan muuhun kansanperinteeseen. Islannissa ei ole perhosia on itsekin kuin lumoava saaga, joka ylistää tuon pienen ja eristyneen vihreän saaren tarinankerrontaperinnettä. Käldmaan runoilijuus tulee esille ihastuttavalla ja kokeilevalla tavalla.
Välillä ajattelin tämän olevan tosi hyvä, välillä taas tipahdin kärryiltä niin ryminällä etten edes halunnut enää nousta takaisin kyytiin. Ehkä hieman omituinen.
Hämmentävä, sekava, mutta silti ah niin kaunis ja ahmittava. Tämä on sellainen kirja, mikä täytyy lukea myöhemmin uudelleen. Ehkä kirja avautuisi paremmin toisella tai kolmannella lukukerralla. Islannissa ei ole perhosia on kuitenkin niin kauniisti kirjoitettu, että pohtiessani arvosanaa kolmen ja neljän tähden väliltä, taipukoot se neljään.
Hurmaava kirja kertakaikkiaan, mutta erityisesti topografian kanssa leikittely oli aivan mahtavaa. En ole vastaavaa nähnyt missään koskaan. Runollinen, mystinen, erilainen kertomus erään islantilaisen suvun viidestä sukupolvesta vei mennessään. Silti kirja ei ole lukijalle helppo, paljon jää arvailun ja tulkinnan varaan. Mukana on mytologiaa, jopa satuelementtejä, toisaalta ollaan vahvasti läsnä nyky-Islannissa, sen maanteillä ja huoltoasemilla. Välillä kerrotaan suvun vaiheista, välillä joku kertoo taruja, ja sitten toisinaan mukaan hyppää yllättäen minä-kertoja, ja mahtuu joukkoon muutama runokin. Toistoa käytetään paljon tehokeinona. Todella virkistävää, että joku uskaltaa ravistella normeja ja sitä tapaa kertoa, mihin ollaan totuttu!
Pohjarungoltaan tämä kirja on sukutarina, jossa kerrotaan viiden sukupolven elämästä jossain kaukaisella saarella Islannin kupeessa. Tyylilajiltaan puolestaan teos on maagista realismia, ja kovaan, säiden ja kalansaaliin rytmittämään elämään sekoittuvat näyt ja matkat lohikäärmeiden ja muun yliluonnollisen pariin.
Kaldmaa on aikaisemmin ilmeisesti julkaissut runoja, ja paikoitellen sinänsä proosaa oleva teksti lainaakin runouden keinoja kuten toistoja, lyyristä ilmaisua sekä erilaisia typografisia keinoja. Viimeisiin suhtaudun yleensä varsin nihkeästi, mutta tässä kirjassa ne olivat mielestäni pääsääntöisesti osuvia ja lisäsivät tekstin ilmaisuun jotain.
Se, miksi kirja ei saanut minulta sittenkään enempää tähtiä johtuu siitä, että ainakaan minua sen ajoittain viiden tähden maaginen tunnelma ei onnistunut pitämään hyppysissään vaan aika ajoin tuntui, että teksti oli olemassa vain ollakseen tekstiä. Kokonaisvaikutelma jäi hajanaiseksi ja minulle jäi epäilys, etten ihan saanut kiinni siitä mitä kirjailija halusi minun ymmärtävän.
An experimental family saga that showcases how to play with timelines, realism and folktale, typography and poetry within the prose, without being "obviously artistic", incomprehensible or cold. Kaldmaa has done something quite remarkable, I think.
Even the way she takes us through all these generations of people is exemplary: even though you get to see many characters, you end up caring about most of them, and you embrace the shifts of POV instead of insisting on staying with just the first main character. And even though you get only pieces, you are forming a larger understanding of this family's life at the same time, which feels natural and is something I very much appreciate in films and literature.
Kaldmaa's use of typography supports the already very beautiful language in a tantalizing, meaningful way, and I was mesmerized by it. I was apprehensive beforehand, fearing that prose and the story itself would be left in a secondary position to language, but luckily Kaldmaa seems to have a real eye for when to narrate more traditionally, and when verse has something more to offer than regular prose.
What a wonderful novel, what else is there to say?
Four stars for the story, the fifth for Kaldmaa's craft and obvious eye for beautiful literature.
Recommending to friends of family sagas.
Ps. We owe a big thank you to the Finnish translator Outi Hytönen who wrote this so beautifully in Finnish.
Upea kirjallinen leikki. Visuaalinen romaani, joka käyttää hyödykseen kirjaa formaattina taitollisesti sekä tekstityypein. Sukusaaga Islannin vuorilta ja kylistä. Sukupolvia naisia ja lapsia. Taruja, eli tapoja joiksi eletty elämä muuttuu joissain yhteyksissä tai tiiviimmin luonnon kanssa kosketuksissa olevissa yhteisöissä. Jotenkin ajattelin, että tässä näkyy Kaldmaan virolaisuus siinä missä Islannin vuodetkin. LukuKokemus, josta voisi innostua niin maagisen realismin, perhetarinoiden kuin visuaalisten runojen ystävät.
Lyyrinen ja runollinen, kauniisti kirjoitettu ja käännetty. Ilottelee typografialla ja kaikenlaisilla kirjallisilla ja runollisilla keinoilla. Tuli vaan vähän sellainen tunne, että mukaan oli ängetty liikaakin näitä keinoja ja tekniikoita ja ne tavallaan vesittivät tarinan keskiössä olevaa sukusaagaa, joka olisi ollut hyvä ja kiinnostava sellaisenaankin. Kenties väkevämpi, jos siinä olisi ollut enemmän syvyyttä ja vähemmän tätä "pintakiiltoa". Mutta olenkin itse enemmän tarinan kuin lyyrisyyden ystävä.
Runollinen ja tekstin muodoilla leikittelevä teos Islannin karusta luonnosta ja mystisistä saagoista. Välillä perusproosatekstiä, välillä saagaa, välillä runoutta ja vaikka mitä muuta. Erilaisuudessaan toisaalta ihastuttava, toisaalta jokseenkin sekava teos. Ei ihan minun tyylilajiani, vaikka taidokkaasti kirjoitettu olikin.
Kaunis teos, vaikkei aivan minun kirjani olekaan. Islannin lumoava luonto tulee lähelle ja näkee, että kirjailija on sisällä maan saagoissa ja mytologiassa. Kirjan typografiset kokeilut eivät oikein avautuneet. Usein mietin, mitä lisäarvoa ne tuovat.
Hyvin outo, mutta kiehtova! Litografialla leikittelevä (en kyllä ymmärrä mitä lisäarvoa siitä tulee...) Meinasin lopettaa kesken, mutta onneksi sinnittelin! Islannissa käyneenä oli kiva lukea islantilaisia tarinoita.
Islandi taustruum, saarele omaste kiiksude ja maagiliste elementidega. Ühe pere loo narratiivi oli vahepeal keeruline hoomata. Aga raamat on väga põneva visuaalse kontseptsiooniga, mis pakkus silmale rõõmu ja pani rohkem ajusid ragistama.
Pidin tästä kovasti. Olin lukenut tätä ennen putkeen aika paljon Islantiin liityviä kirjoja, nykyislantilaisia dekkareita ja saagoja ja muuta käsiini osunutta. Hämmästyin siitä, miten hyvin Katlin Käldmaa tavoitti saman tunnelman ja maiseman kuin noissa islantilaisissa teoksissa. Usein kirjailijalle vieraaseen maahan sijoitetut kirjat tuntuvat pinnallisilta, epäuskottavilta tai vain jotenkin kömpelöiltä.
Typografiset leikittelyt näkyivät, mutta eivät lopulta olleet kovinkaan suuressa osassa ja tuntuivat enimmäkseen perustelluilta eli tukivat tapahtuman tai ajatuksen tunnelmaa. Mutta sekä ne että teksti muutenkin vaativat keskittymistä. Kirjailija jättää aika paljon lukijan ajattelun varaan. Tätä kirjaa ei oikein voi lukea keskittymättä saati loikkien.
Knut Hamsun kohtub David Leviathaniga. Hüpnootilise rütmis ja lummavas keeles kirja pandud lugu, mis viib lugeja läbi ühe Islandi perekonna elude, sajandite tagant tänapäeva. Lisa juurde Islandi kaunis ja halastamatu loodus ning osavalt tegelaste igapäevaellu põimitud müüdid ja legendid ning tulemuseks on raamat, mida on raske käest panna. Pean tunnistama, et kohati läks keeleline tilu-tilu minu jaoks natuke liiale ja oli lõike, kus ma sellest üle libisesin, kuid need kohad olid pigem erandid kui reegel. Nii kahju, et see on Islandi lugu -- oleks võinud hoopis Eestis olla!