Ida Eriksson, kolmetoistavuotias paimentyttö Sipoon Karhusaaresta, päätyy dramaattisten vaiheiden jälkeen Björkuddeniin Topeliusten pikkupiiaksi. Idan lähtökohdat ovat kaukana vireän kulttuurisuvun elämänmenosta, mutta vähitellen hän saa tutustua vanhenevaan, vatsavaivoista kärsivään kirjailijaan ja oppii ylittämään kieli- ja säätyrajoja.
Kirja vei mukanaan. Innolla odotti, mitä Idan elämässä seuraavaksi käy. Kieli on mahtavaa ja luo hyvin ajankuvaa. Taidan olla tietämättäni historiallisten romaanien ystävä.
2.5/5 Ajankuvaus tuntui uskottavalta ja päähenkilö Idan elämää seurasi kyllä ihan mieluusti läpi vuosien ja vaikeuksien, mutta missään kohtaa siihen ei jäänyt koukkuun. Ylipäänsä juoni oli aika mitäänsanomaton ja äänikirjan kuuntelua häiritsi vielä sekin, ettei lukijan ääntä pystynyt yhdistämään tarinan nuoreen kertojaan.
Eihän tämä nyt tietenkään ihan ongelmaton ole, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti! On vähän problemaattista, kun fiktiivinen tarina on päätetty sijoittaa oikeasti eläneiden ihmisten keskuuteen - vaikka se kai tämän sarjan koko ajatus onkin. Yritin kuitenkin kuunnella tarinan ihan pelkästään viihdyttävänä historiallisena fiktiona, ja sellaisenahan tämä toimii ihan hyvin!
Tänään 5.11.2021 sain loppuun kirjan nimeltä Paimentyttö. Paimentyttö oli mielestäni hyvä, ihana, hauska, mukava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Paimentyttö kirjan luin ensin selkokielisenä ja nyt sitten ei selkokielisenä kirjana. Aikaisemmin olen yrittänyt lukea sitä mutta olen jättänyt sen kesken. Nyt oli sen aika tulla luetuksi. Lukiessani kirjaa nimeltä Paimentyttö aluksi minulle tuli sellainen tunne että Idaa kohdeltiin niin kuin Tuhkimoa kohdeltiin eli ilkeästi. Sitten minulle tuli sellainen tunne että Ida olisi tullut Hovimäkeen piiaksi. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli. 😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜
Vahva ajan ja paikan tuntu. Vaikka kirjassa ei ole vetävää juonta eikä merkittävän kiinnostavia henkilöitä, se on silti hyvin kiinnostava historiallisesta näkökulmasta. Opin esimerkiksi runsaasti lypsämiseen liittyviä asioita. Osa keskustelusta oli ruotsiksi, joten samalla oppii lähes tahtomattaankin.
Lainasin äidilleni kaksi Mustosen kirjaa, ja erinäisten sekoilujen vuoksi Paimentyttö tuli tuplana. Päätin sitten ihan uteliaisuudesta lukea tämän sarjan avausosan, vaikka en ajatellut sen ihan omaan makuuni olevankaan. Odotin kirjalta silti enemmän kuin sain.
Paimentyttö kertoo nuoren, paimentyttönä olleen Idan päätymisestä ensin kartanoon navettapiiaksi, sitten Topeliuksen palvelusväkeen. Idan elämästä oli ihan mukava lukea, mutta kirjasta puuttuu oikeastaan kaikki jännite ja draaman kaari. Idalle sattuu yhtä ja toista, mutta hahmossa ei ole juurikaan syvyyttä eikä särmää. Idan vanhemmat ovat kuolleet ja välillä Ida muistelee äitiään, mutta surulle ei juuri ole aikaa. Ida oppii nopeasti lukemaan ruotsiksi, Ida on paras separaattorin käyttäjä, Idan kanssa leppyvät vauvat, Ida pelastaa hukkuvan ja hoitaa palovammat, Ida on aina kiltti ja nöyrä, Ida porskuttelee eteenpäin.
Vain pari kertaa Ida harmittelee asemaansa palvelustyttönä, kun talon nuori väki pitää hauskaa. Yksi näistä kohdista on nostettu kirjan takakanteen, ja ajattelin, että piikojen kohtelua problematisoitaisiin enemmänkin, mutta näin ei kyllä ollut. Toisaalta Topeliuksen väen suhde palvelusväkeen kuvataankin lämpimänä - he ovat lähes perheenjäsenen asemassa. Näin on varmaan monessa paikassa ollutkin. Voi myös olla, että tuohon aikaan ei ole ollut aikaa suuremmalle surussa vellomiselle tai itsetutkiskelulle - on vain mentävä ja tehtävä työnsä.
Kirja tarjoaa kiinnostavan kurkistuksen palvelusväen elämään viime vuosisadan vaihteen Suomessa sekä myös vanhenevan Topeliuksen ja hänen perheensä elämään. Silti välillä tuntui, että luin yläkoulun historiankirjan oheistarinoita enkä romaania. Minämuodossa tarinaa kertova Ida on myös hyvin nuori, 13 - 16-vuotias, joten ehkä voisi ajatella, että kerronnan yksinkertaisuus olisi kirjailijan keino alleviivata kertojan ikää. Ennen kuin täysin tuomitsen sarjaa, pitäisi varmaan lukea sarjasta jokin toinen kirja, jossa Ida on vanhempi.
Lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 3, historiallinen romaani.
Plussat: Pidin kirjan tunnelmasta ja siitä kuinka se yhdisti Topeliuksen elämäntarinaa mukaan juoneen. Kirjaa lukiessa heräsi mielenkiinto tutustua Topeliukseen paremmin ja muutaman kerran googletinkin tapahtumapaikkoja. Päähenkilönä Ida oli herttainen ja kirjasta välittyi hyvin se ainainen ja raskas työnteko, jota elämä maaseudulla vaati (palvelusväeltä).
Kirjan päätös oli mielestäni mukavan koukuttava niin että aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavan osan.
Miinukset: Kirjassa on paljon naissivuhahmoja, jotka menivät itseltäni monta kertaa sekaisin ja lopulta en edes yrittänyt muistaa kuka on kuka. Hahmojen tunnistamista toisistaan olisi auttanut edes pieni ulkonäön kuvailu, jota jäi nyt täysin vaille. Herrasväen koiran rotukin kerrottiin vasta kirjan loppupuolella, jolloin olin ehtinyt nimen perusteella ajatella koiran aivan toisenlaiseksi. Sinällään pieni juttu mutta se kuvaa hyvin sitä miten kuvailu olisi vaatinut hieman parantamista.
Voihan. Odotin itselleni sopivaa, kevyen kesäistä hömppää 1800-luvun lopun maalaisromanttisissa maisemissa. Sitä toki kyllä sainkin, mutta laatu olikin sitten eri asia. Tässä oli aineksia vaikka mihin, mutta kun henkilöhahmot olivat kömpelöitä ja jopa typeriä ja kielikin oli puisevaa toistoa, ärsytti kirja huomattavasti enemmän kuin ihastutti. Saa nähdä jaksanko sarjan muihin osiin tarttuakaan.
Rouva C. inspiroi minut tarttumaan tähän ”hyllynlämmittäjään”. Enni Mustonen on oiva viihdekirjailija, joka perehtyy aiheisiinsa. Siitä vakuuttaa tämänkin kirjan loppu, jossa kirjailija esittelee lähteensä. Pikku Idaa enemmän tässä kirjassa kiinnostavat Topeliuksen suvun henkilöt ja heidän vaiheensa. Lopussa annetaan vielä vinkki, että seuraavaksi tartutaan Sibeliuksiin, joten eiköhän sarjan kakkososaankin tule tartuttua...
Miellyttävä historiallinen romaani 1800-luvun lopun Suomesta. Päähenkilö Iida on vielä lapsi, alle 17-vuotias koko romaanin ajan. Hänelle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, hän on kauhean onnekas monessa suhteessa ja herttaisen nöyrä.
Jonkin verran minua häiritsi se, etteivät tapahtumat tuntuneet muuttavan Iida lainkaan. Hän paahtaa kaiken läpi eikä ajattele niitä juurikaan myöhemmin. Hän todellakin on mitä sarjan nimi sanoo: syrjästäkatsoja, ei edes oman tarinansa kunnollinen päähenkilö.
Viihteellistä historiallista fiktiota yhdistettynä todellisiin ihmisiin, paikkoihin ja tapahtumiin. Ja hyvin kirjoitettuna! Mielenkiintoinen aika Suomen historiassa ja vanhoista ajoista, tavoista ja luokkaeroista on aina kiinnostavaa lukea. Romantiikkaa tässä ei vielä ollut, mutta eiköhän sitä sarjan seuraavissa osissa ole luvassa.
Ansiokasta tarinankerrontaa, loistavaa ja elävää ajankuvausta. Ennen kaikkea antoisaa kuunneltavaa äänikirjana. Yksi tähti kuitenkin pois siitä, että keskenkin olisi voinut jättää, vaikka Idan vaiheet kiinnostivatkin.
Erinomainen tarina, hyvin kirjoitettu ja yksityiskohtainen kerronta lisää uskottavuutta. Kuuntelin äänikirjana, lukijana Erja Manto jonka lukutapa sopii tähän täydellisesti. Aion lukea myös sarjan seuraavan osan, jota jo hiukan tämän kirjan lopussa pedattiin.
Mukavaa vaihtelua. Hidastempoinen, ei suuria juonenkäänteitä sisältävä kirja, mutta ehkä just sen takia niin rauhoittava hektisen arjen keskellä. Plussana mielenkiintonen kuvaus Suomen historiasta (enemmän arkisesta näkökulmasta). 3,5 ⭐️
Halusin lukea Enni Mustosen kirjan tai pari jotta tiedän mistä menestyksessä on kyse. Aiheena petyin ensimmäiseen osaan sillä ei minua niin kiinnosta minkälaista oli piikatytön elämä. Kuitenkin huomasin, että tarina vei mennessään. Mustosen tapa kirjoittaa on pikkutarkka ja tarinan kautta pääseekin hyvin kiinni kyseisen ajan henkeen ja tilaan. Annan vielä Mustoselle toisen mahdollisuuden mutta fania minusta ei heti tullut.
Brontën Syrjästäkatsojan tarinan jälkeen kokeilin kotimaisia syrjästäkatsojan tarinoita. Perusidea oli ainakin tässä ensimmäisessä osassa tasan sama: viimeisenkin omaisen kuoltua köyhä orpotyttö ajautuu kohtalon oikusta tienaamaan leipäänsä erilaisiin palveluspaikkoihin, ja vastoinkäymisten kuten vakavan sairastumisen jälkeen pääsee lopulta asemaan, jossa saa itsekin syödä välillä mansikoita ja kermavaahtoa kulttuurielitiin kanssa samassa pöydässä, tosin edelleen palkollisen asemassa eikä tasavertaisena. Suomi-versiossa eliittiä edusti Topeliuksen perhe tuttavineen. Kielellinen asetelmakin oli samankaltainen: suomenkielinen päähenkilö oppii pärjäämään ruotsinkielisessä ympäristössä, kun Brontëlla englantilainen neiti muutti ranskankieliseen maahan. Molemmissa tekstin sekaan oli sujutettu runsaasti lauseita myös sillä toisella kielellä. Naimisiin asti tässä versiossa ei vielä ehditty, mutta en yhtään epäile, etteikö jo seuraavassa kirjassa.
Mustosella vaikuttaa sinällään olevan 1800-luvun lopun ajankuva hyvin hallussa ja Topeliuksen elämään ja tuotantoonkin tässä sai hieman tuntumaa. Harmillisesti lauserakenteet toistivat jatkuvasti samaa kaavaa siinä määrin, että meinasin menettää malttini moneen otteeseen. Lisäksi kirja tuntui pitävän lukijaansa suorastaan poikkeuksellisen kielitaidottomana, yksinkertaisimmatkin ruotsinkieliset lauseet selitettiin jälkeenpäin suomeksi. Siis sillä tavalla muka huomaamattomasti muun tekstin seassa, ettei niitä ollut mahdollista hypätä yli. Ymmärrän, että ihmiset haluavat lukea välillä jotain kevyttä ja nopeaa mutta silti jossain määrin sivistävää eikä aivan täysin aivokuollutta, mutta onko tämä edes sitä. Suututtaa, koska haluaisin lukea kirjasarjan loppuun, jos kerran olen aloittanut.
P.S. En suosittele erityisemmin sitä alussa mainittua Brontëakaan. Ajan hampaan pahasti raatelema ja perin pitkäveteinen. Oli se tosin kielellisesti korkeatasoisempi tuotos kuin tämä ja alkukielellä luettuna voisi toimia sekä enkun että ranskan preppaukseen.
Paimentyttö kertoo orvoksi jäävän piikatytön elämästä 1890-luvun Suomessa. Vastoinkäymisiä riittää, mutta fiksu, nöyrä ja ahkera Ida tutustuu toistuvasti ihmisiin, jotka auttavat häntä eteenpäin.
Mustonen on tehnyt paljon taustatyötä, ja tarinan kautta pääsin sukeltamaan entisajan elämään. Kirjasarja on myynyt hyvin, mutta minua teos ei temmannut mukaansa. Ehkä syy on siinä, että kirjasta puuttuu ns. draaman kaari. Vaikka Idan elämässä tapahtuu paljon, tarina soljuu eteenpäin varsin samanlaisena. Lisäksi tyypilteltyjä sivuhenkilöitä on paljon, koska Ida muuttaa usein. Se jokin, mikä minua kiehtoi Salmisen Katrinassa ja Rytisalon Rouva C:ssä, puuttuu Paimentytöstä.
Lukien en ehkä olisi teosta jaksanut loppuun saakka, mutta moottoripyörän kyydissä ja siivotessa kirjan kuuntelu sujui ongelmitta. Silloin myöskään ei haitannut läheskään niin paljoa se, että käytännössä kaikki ruotsinkieliset repliikit on käännetty suomeksi. En tosin ymmärrä, miksi niin moni asia pitää ensin kertoa ruotsiksi, sillä asioiden kertaaminen venyttää tarinaa paljon.
Kansallissankaritarinaa ruohonjuuritasolta. Jokaisen suurmiehen takaa löytyy suuri joukko naisia, jotka lypsävät, kitkevät, perkaavat ja parsivat, keittävät, silittävät, tyhjentävät alusastioita sekä nyörittävät ja napittavat näppärillä sormillaan. Elävä ja sujuva kuvaus älykkäästä ja nopeastioppivasta piikatytöstä vanhan Zachris Topeliuksen suurtaloudessa - samalla käsitellyksi tulee suuri määrä suomalaista kulttuuri- ja kielihistoriaa 1800-luvun lopulta. Kiinnostavat elämänvaiheet jatkuvat, sillä kirjan päätteeksi Ida palkataan Sibeliuksille lapsenpiiaksi.
Nopealukuinen ja mukava kuvaus palvelijanelämästä 1800-luvun Suomesta. Tykkäsin miljöökuvauksista ja tapahtumista, mutta hahmot jäivät jotenkin pinnallisiksi, verrattuna joihinkin muihin vastaaviin teoksiin, joita olen lukenut. Osa repliikeistä oli ruotsiksi, ja sitten myös selvitetty kerronnassa suomeksi, mikä tuntui minusta vähän toistolta ja epäselvältä. Toisaalta, ruotsia taitamattomalle lukijalle on tästä tyylistä varmasti apua. Jatko-osia voisin kuvitella lukevani kesällä luonnossa ja auringonpaisteessa.
Paimentytön lukeminen vaatii tietynlaisen rauhallisen mielentilan, sillä muuten sen lukemisesta ei tullut yhtään mitään. Syrjästäkatsojan tarinoita on osuva ilmaisu sarjan nimeksi ainakin tämän ensimmäisen osan perusteella, sillä Idalle itselleen tapahtuvat asiat tuntuvat jäävän jatkuvasti sivuosaan kaikkien niiden kuuluisempien ja korkea-arvoisempien henkilöiden tarinoiden alle. Kiinnostavaa ajankuvaa kuitenkin ja sujuessaan miellyttävää luettavaa.
Ihastuttava tarina paimentytöstä piikatytöksi päätyneen Idan elämän käänteistä. Hyvällä tavalla arkinen ja yleisvireeltään positiivinen kertomus. Kerronta etenee rauhallisesti, mutta ei junnaa paikoillaan. Tarina soljuu eteenpäin yhtä jouhevasti ja varmasti kuin Ida siirtyy tilanteesta toiseen. Suuria yllätyksiä ei tapahdu, mutta tämä tarina ei niitä kaipaakaan. Kerronta on tässä juonenkäänteitä merkittävämmässä roolissa ja tekee kirjasta nautittavan lukukokemuksen.
Kiva tarina, ihanaa arkipäivän historiaa ja hieman suurmiestenkin. Muutamassa kohtaa olisin jättänyt ennakoivaa (Idan tarinassa myöhemmin tapahtuvia asioita) vihjailua pois. Viihdyin kuitenkin tarinan parissa sen verran hyvin, että kyllä kolme tähteä ainakin irtoaa.
ruotsinkieliset dialogit olisi varmaan voinut kirjoittaa suomeksi ja jollain muulla tavoin ilmaista että hahmot puhuvat nyt ruotsia, sillä enni mustosen tapa kirjoittaa vuorosanat ruotsiksi ja sitten selittää ne melkein sana sanalta suomeksi heti perään tuntui äärimmäisen kömpelöltä.
lukiotason ruotsin joskus kauan sitten läpi räpiköineenä yksinkertaiset ruotsinkieliset lauseet olivat helposti ymmärrettävissä ainakin pääpiirteittäin, joten olipas ärsyttävää kuunnella äänikirjan lukijan ensin sanovan jotakin ruotsiksi, ja sen jälkeen saman asian suomeksi. ehkä tämä sopisi täysin ruotsia ymmärtämättömän korvaan paremmin, mutta siltikään en oikein ymmärrä miksi joku haluaisi kuunnella ensin vuorosanat mitään ymmärtämättä ruotsiksi, ja sitten suomeksi käännettyinä.
kirjoissa ja elokuvissa on kautta aikain käytetty sitä, että sanotaan vaan (tai muuten ilmaistaan/vihjataan) että no nyt puhutaan [jotain muuta kieltä], mutta käytettävä kieli on kuitenkin lukijan/katsojan omaa kieltä.
eli siis ei näin (enni mustosen tyyli): "Hur mår du?" kysyin tiedustellakseni Pekka-Liisan vointia. vaan näin (kaikkien muiden tyyli): "Miten voit?" kysyin Pekka-Liisalta ruotsiksi.
tätä ärsytystä lukuunottamatta kirja oli ihan ok. aika tasapaksua tapahtumasta toiseen taaperrusta, ja enni mustosen päähenkilöt tuntuvat olevan suorastaan ylenpalttisen kunnollisia ja kilttejä ja ahkeria jne., mutta kyllä tämä taustakuunteluna meni ihan kivasti.
seuraavan kirjan kuitenkin aloitin vain siksi, että halusin lisää taustakuunneltavaa, en niinkään siksi, että kiinnostaisi ihan kauheasti että mitä idalle tulee jatkossa tapahtumaan.