Tarkkanäköinen esikoisromaani 90-luvusta, ystävyydestä ja olosuhteista, joiden kasvattamia välimatkoja on vaikea kuroa umpeen.
Kun lama kuritti Suomea, maassa kasvoi sukupolvi, jonka osaksi tuli olla mahdollisimman vähän tiellä. Mikään ei tuntunut olevan heitä varten.
Luokissa istuttiin tyttö-poikapareina, opettajat pakkolomautettiin ja pyyhekumit puolitettiin. Uutisissa Arvi Lind toivotti hyvää iltaa, eikä koskaan voinut olla varma, mitä toivotuksen jälkeen seurasi.
Epävarmuuksista huolimatta maailma oli jossakin. Maijalle ystävineen se alkoi avautua ensin seutulipun päässä, sitten huomisessa.
Aikuisena Maija työskentelee sijaisena synnytyssairaalassa eikä pysty osallistumaan luokkakokouksiin. Asetelmat ovat muuttuneet ja nyt Maija pitää huolta 90-vuotiaasta Ailista. Menneet vuodet piirtävät ikävän valonsäikeinä kattoon ja saavat kysymään: olisivatko asiat voineet mennä toisin?
Hyvää iltaa on tarina yksilöistä ja syntymistä suhdanteiden välissä, menetyksistä sekä lohdusta ja toivosta ja siitä, kun ne ovat miltei kadota.
Hyvää iltaa koukkii kerronnassaan eri vuosikymmeniä ja sen tapauksessa liikuskelu eri aikakerrostumilla on tarinan kuljetuksen kannalta perusteltua ja tuo kerrontaan lisää ulottuvuuksia. Tavallaan kaikki alkaa 1990-luvun lamasta ja siitä, miten se eri ihmisiin, erityisesti lapsiin, vaikutti. Koulumaailman leikkausten tiivistymäksi nousevat puolitetut pyyhekumit.
Maija ja Emilia ovat ystäviä, jotka kipuilevat kohti aikuisuutta Roxetten soidessa taustalla.
Maijan vanhemmat ovat eronneet ja hän asuu äitinsä kanssa. Saadakseen talouden toimimaan Maijan äiti joutuu olemaan paljon töissä, jonka seurauksena Maija jää vaille hoivaa ja huolenpitoa. Pelastajaksi nousee puhelimen toistonapin takaa löytyvä Aili, jolle Maija alkaa kertoa huolistaan. Maijan ystävään Emiliaan lama-aika vaikuttaa hänen perhetaustansa vuoksi rajummin. Emilian perhe muuttaa usein, joka lisää Emilian juurettomuutta ja äiti pitää tyttärelleen kovaa kuria, jolle fyysinenkään rankaisu ei ole vierasta. Ikkunasta Emilia seuraa humalassa olevan miehen etenemistä kaatuiluineen. Mies on Emilian isä.
Siinä missä Maija saa koulussa hyviä arvosanoja, Emilia rämpii kokeista läpi rajaa hipoen. Turvallisen aikuisen malli puuttuu Emilian elämästä ja hän ajautuu yhä pahempaan solmuun itsensä ja elämänsä kanssa.
Kätilönä toimiva aikuinen Maija tuntee suurta voimattomuutta vauvojen tulevaa elämää miettiessään. ”Mitä syntyvät näkisivät kasvaessaan? Seuraisivatko heitä ne samat tummat pilvet, jotka olivat sataneet kaiken ylle?”
Maijan ja Emilian tarina on monen suomalaisen 1990-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneen tarina. Kun nykyisyydestä katsoo menneisyyteen voi nähdä kohtia, joissa tapahtui asioita, joiden korjaaminen myöhemmin osoittautui äärimmäisen työlääksi ellei mahdottomaksi. Tämä on pelottavaa siksikin, että hallituksen leikkauspolitiikan myötä olemme ajautumassa samaan tilanteeseen kuin 1990-luvulla. Mitään ei ole opittu.
Melankolinen tarina, jossa eri aikatasot vaihtelevat kiinnostavasti. Ysärin ajankuva tuntuu osittain tutulta ja nostalgiselta, osittain koen eläneeni aika erilaista elämää silloin. Kirja käsittelee myös tärkeää aihetta, sote-alan nykyistä ahdinkoa, joka vain syvenee.
Pieni teos, joka totta kai resonoi saman aikakauden lapsessa: millaista on olla lapsi ja teini 1990-luvulla, entä aikuinen 2010-luvulla, kun kaikki on epävarmaa ja uuvuttavaa? Teemat eivät ole uusia, enkä koe että Hyvää iltaa sanoisi niistä mitään ennenkuulumatonta tai omaperäistä. Tarina tuo hyvin vahvasti mieleen etenkin Suvi Vaarlan Westend-romaanin muutaman vuoden takaa. Edelleen itselleni vaikuttavin ysärilapsuuden kuvaus on ollut Perno Mega City. Enkä ole ihan varma mitä mieltä olen erilaisten tuotemerkkien, julkkisten, tv-sarjojen ja faktojen tiputtelusta tarinan lomassa - kuinka merkityksellistä on esimerkiksi työttömien määrän kertominen? Omaan silmään sen rikkoo tarinankerrontaa, ja käyhän lama nyt muutenkin tarinasta ilmi. Mutta makunsa kullakin. Roxette-viittaukset tosin toimivat tässä kivasti.
Lay a whisper on my pillow… Olen selvästi ikääntymässä, kun hurmioidun nostalgiatripille heti tämän kirjan aloittavasta Roxette-sitaatista 😆 ja antauduin muutenkin 90-luvun tarkkanäköisen ajankuvan vietäväksi. Adjektiivi elämänmakuinen on minusta aina ollut kovin ärsyttävä, mutta jos sitä voi käyttää jotain kuvamaan, niin tätä! Synkähkö, jokseenkin niukkasanainen, mutta silti lohdullinen ilman katkeruuden häivääkään. Kuulun niihin onnekkaisiin, joita lama ei kolhinut, mutta silti tavoitan tästä kaiken. Ja pidän todella todella paljon.
”He olivat saaneet äidin kanssa kaksi huonetta ja keittiön, sekä katon ja seinien läpi kantautuvat tuntemattomien ihmisten elämät.”
Ketään tai mitään syyttämätön kuvaus 1990-luvulla kasvaneen lapsuudesta ja nuoruudesta. Elämään opettelemisesta, pelosta, epävarmuudesta ja pärjäämisestä. Ja sen kaiken vaikutuksista aikuisuuteen, ystävyyssuhteisiin, elämän päätöksiin. Kunpa kaikilla olisi elämässään edes yksi Aili, turvallinen aikuinen joka näkee.
Osui kipeästi lama-ajan lapsen sydämeen, varsinkin nykyisessä poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa, jossa ollaan ajamassa täysillä samaan seinään. Myös lyhyet kuvaukset synnytysosaston arjesta (ja sinnekin ulottuvista sotealan leikkauksista ja kurjistuksista) koskettivat tässä vauva-arjessa. Soljuvasti kulkeva tarina ja kieli ja sympaattiset eri-ikäiset mutta toisilleen tärkeät päähenkilöt.
Tää oli ihan loistava, tykkäsin. Tykkäsin kielestä, miten tää oli kirjoitettu. Tykkäsin siitä, miten kirja oli rakennettu, eri aikakerroksilla kulkeva juoni toimi hyvin. Tykkäsin muutenkin juonesta. Oli kiehtovaa lukea etenkin lama-ajan lapsuudesta ja toisaalta siitä, miten leikkaukset ovat taas 2010-luvullakin läsnä.
Mielenkiintoista ja kurjaa kuvailua 90-luvun laman vaikutuksista lapsiin ja elämänpiiriin. Kerrontaan loimitellaan myös 2020-lukua, mikä tuo syvyyttä hahmoihin, mutta kiinnostaa ihan sinänsäkin. Mukavaa tekstiä, mutta ei mitään suurta mullistusta. Ihmiskohtalot veivät mukanaan.
Kun lukee paljon, jotkut teokset jäävät hieman vähemmän muistiin. Tämä kärsi nyt varmastikin siitä, sillä. Ehkä jotenkin vähän hiomaton, mutta kuitenkin ihan hyvä? Kirjassa oli hyvä idea ja hyviä oivalluksia mutta se jäi ehkä hitusen sekavaksi minun makuuni.