Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2003: 148/148) 2004: 2/6 (2005: 2/6) 1984-2023: 152/268
4/5. Jari Tervon kolmas Finlandia-ehdokkuus (Pyhiesi yhteyteen 1995, Minun sukuni tarina 1999). Kahdelle ekalle olisin itse antanut Finlandian, joten odotukset olivat kohtuullisen kovat. Ja olihan tämä hyvä/erinomainen, mutta lukuisine aikatasoineen ja henkilöhahmoineen antoi ehkä kuitenkin aavistuksen sekavan vaikutelman. En ole sen tyypin lukija, että kauheasti viitsisin kerrata jo luettua ja ehkä palata kirjassa taaksepäinkin. Tämä kirja ehkä edellyttäisi sitä. Yleensä kuitenkin kirjoissa normaalitahtinen kertalukeminen riittää – ja mikä sillä jää hämärän peittoon, jääköön.
Se tunne kun noin 300 sivua luettuaan muistaa lukeneensa kirjan aikaisemmin.
Kirja on kuitenkin mielestäni sen verran toimiva, että se ansaitsi toisenkin lukemiskerran. Suomen lähihistorian tuntemukseni oli tässä välissä kasvanut sen verran, että sain kuvioista aikaisempaa paremmin kiinni.
Tervon tyyli on turhan runsas, eikä kuljetus eri aikatasoilla tässä mielestäni ihan maailman parhaiten toimi. Tarina kantaa kyllä oikein hyvin.
Aika erilainen kirja kuin mitä yleensä luen, mutta Kekkosen ajan historia oli kieltämättä mielenkiintoisempaa kuin olisin uskonut. Kirjan ote on mainio, varsinkin kun aattelee aina toisinaan mitä olisi tapahtunut jos se olisi julkaistu Kekkosen vielä eläessä - no, eihän sitä millään olisi silloin voinut julkaista.
Tervo punoo henkilö- ja tapahtumakudoksen kirjan mittaan mainioksi rakenteeksi. Myös erilaisia herkullisia tilanteita löytyy paljon - esimerkiksi Kekkosen runkkauskohtaus oli hauska.
Lopun kuviot meni vähän liiankin absurdeiksi, siks vaan neljä tähteä. Muuten kyllä mielenkiintoset juonenkulut ja korni huumori pitää mielenkiintoa yllä.