Plutarkhos, kreikkalaisroomalainen filosofi, oli tavattoman ahkera kirjailija, ja hänen kokonaistuotantonsa käsitti noin 4500 painosivua. Hänen maineikkain teoksensa Kuuluisien miesten elämänkertoja ilmestyi alun perin todennäköisesti toisen vuosisadan alussa, ja teoksesta on säilynyt viidenkymmenen suurmiehen elämänkerrat. Plutarkhos järjesti elämänkerrat alun perin pareittain, kuvaten yhden roomalaisen ja yhden kreikkalaisen elämää rinnatusten. Nämä elämänkertaparit sisälsivät aina yhteisen johdannon sekä vertailevan katsauksen lopussa. Ilmeisesti tarkoituksena on ollut korostaa miten ihmiskohtalot saattavat muistuttaa hämmästyttävästi toisiaan halki kansallisuuden ja aikakauden. Toisaalta hän myös jatkoi, ehkäpä tietoisesti, Gaius Julius Caesar Augustuksen kulttuuripolitiikkaa vahvistaen roomalaista kansallisidentiteettiä, mutta myös yhdistämällä roomalaisen kulttuuriperinteen aiempaan kreikkalaiseen kontekstiin vertaamalla kummankin kansakunnan sankareita keskenään.
Lukemani suomennos Kuuluisien miesten elämämänkerroista on vuoden 1955 ensimmäinen painos. Suomennos käsittää kymmenen elämänkertaa säilyneestä 50:stä, mutta sisältää silti useimmat Plutarkhoksen perusteellisimmat kuvaukset. Filosofin johdannot ja vertailevat koonnit on jätetty yhtä lukuun ottamatta kokonaan pois, ja elämänkertoja ei ole järjestetty pareittain vaan kronologiseen järjestykseen uudemmasta vanhempaan. Kirja näin ollen alkaa Marcus Antoniuksesta, jatkaa Brutuksen ja Julius Caesarin kautta muun muassa Sullaan ja Cracchusten veljeksiin, minkä jälkeen alkavat kreikkalaiset elämänkerrat alkaen Demostheneestä ja päättyen Perikleeseen. Suomennoksesta on jätetty pois etenkin myyttisemmät elämänkerrat kuten Romulus, Theseus ja Lykurgos. Tämä on sääli, sillä niin roomalaiset kuin kreikkalaisetkin pitivät näitä myyttien heeroksia myös todellisina ihmisinä ja kansallissankareinaan. Näin jää siis pois arvokasta tietoa sekä roomalaisesta uskonnosta, mutta ennen kaikkea esimerkkejä kreikkalais-roomalaisten historiankirjoittajien ainutlaatuisesta tyylistä sekoittaa historialliset faktat ja uskonnollinen aines keskenään. Myyttistä ainesta esiintyy kuitenkin jonkin verran myös todellisten historiallisten henkilöiden kuvauksissa. Plutarkhos kuvaa hyvin tarkasti erinäisiä ennemerkkejä ja niiden vaikutuksia. Nämä uskonnolliset huomautukset kuitenkin pikemminkin lisäävät kirjan arvoa oman aikansa kuvaajana, ja ovat täysin ymmärrettäviä kun otetaan huomioon Plutarkhoksen entinen toimi Delfoin oraakkelin pappina. Erityisen huvittava oli Plutarkhoksen kuvaus Lucius Cornelius Sullan sotajoukon ja satyyrin kohtaamisesta, mikä erottui hauskasti historiallisen asiatekstin seasta: ” Sullan miesten kerrotaan täällä ottaneen kiinni nukkumasta tapaamansa satyyrin… - … Sulla kysyi tulkkien välityksellä useilla kielillä sen syntyperää, mutta se päästi tuskin yhtään ymmärrettävää sanaa…”.
Vaikka Kuuluisien miesten elämänkertoja on yksi tärkeimpiä Rooman ja Kreikan historian lähteitä, ei Plutarkhos esiintynyt elämänkertoja kirjoittaessaan historioitsijana vaan pikemminkin ihmisluonnon kuvaajana. Tämä lähestymistapa tekee kirjasta eloisan ja helposti luettavan, mutta samalla teoksesta tulee roomalaisen kulttuurin erinomainen kuvaaja. Kaikki roomalaisessa kulttuurissa arvostetut piirteet ilmentyvät mitä parhaiten teoksen suurmiehissä. Täten kirja tarjoaakin lähes ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella antiikin suurmiehiä hyve-eettisestä näkökulmasta, ja keskitynkin tulevissa kappaleissa tähän tarkasteluun. Tutkiskelun keskiössä ovat Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa esittelemä hyveoppi. Myöhemmissä kappaleissa käsittelen myös roomalaisten suurmiesten yhteydessä yhtä Rooman perushyvettä, virtus:ta, mikä pitää sisällään laajan kokoelman luonteenpiirteitä kuten urhoollisuus, miehisyys sekä kunniallisuus.
Aristoteleen mukaan hyveellinen ihminen tekee oikeat valinnat vapaasti ja omasta halustaan. Tällaisen hyvekäsityksen perusteena on, että hyveellinen ihminen luonnostaan haluaa tehdä sitä, mikä on hyvää, ja minkä järjellään tietää oikeaksi. Teoria edellyttää tiettyä tarkkaa erottelua: mitä jokin yksilö pitää jonakin tiettynä ajankohtana itselleen hyvänä ei ole sama asia kuin mikä todella on hänelle ihmisenä hyvää. Aristoteleen teorian hyveellinen ihminen harjoittaa hyveitä tässä jälkimmäisessä mielessä. Ihmisen päämääränä on hyvin eletty ihmiselämä, ja hyveiden harjoittaminen on keskeistä tämän päämäärän saavuttamiseksi. Hyvää on siis mahdotonta saavuttaa hyveitä harjoittamatta. Koska hyveiden harjoittaminen näin ollen vaatii tietynlaista tarkkaa arvostelukykyä, ovat luonteenhyveet tiukasti sidottuna käytännön järkeen ja järkevään arvostelukykyyn. Äly on se erotteleva tekijä tietynlaiseen luonnollisen taipumuksen ja hyveen välillä. Aristoteles määrittelee hyveen tietynlaiseksi keskitieksi, jolloin hyveet ovat kahden paheen välissä. Esimerkiksi anteliaisuuden hyve on tuhlaavaisuuden ja kitsauden välissä. Henkilön tulee tehdä anteliaita tekoja tullakseen anteliaaksi, ja tämä vaatii tarkkaa järjen käyttöä ja tasapainottelua tuhlaavaisuuden ja kitsauden paheen välillä. Hyveelliseksi voi Aristoteleen mukaan siis tulla vain tekemällä hyveellisiä tekoja.
Kuuluisien miesten elämänkertoja tarjoaakin suuren määrän hyveitä ja paheita tälle tarkastelulle. Plutarkhos keskittyi kuvaamaan nimenomaan suurmiesten luonteenpiirteitä ja persoonallisuuksia, joten hyveet ovat jopa tietyllä tavalla kirjan pääosassa. Tarkasteltavien ollessa länsimaisen historian nerokkaimpia sotapäälliköitä, taitavimpia poliitikkoja ja rikkaimpia valtionmiehiä, on luonnollista että nimenomaan heidän keskuudessaan hyveet ja paheet pääsivät uusiin mittasuhteisiin. Mielenkiintoista onkin, että lähes poikkeuksetta jokainen kirjan suurmiehistä oli sekä sotilas että valtionmies. Näin etenkin miehuullisuuden (uhkarohkeuden ja pelkuruuden paheen välissä) ja oikeudenmukaisuuden hyveille tarjoutuu runsaasti vertailukohtia.
Plutarkhos aloittaa jokaisen elämänkerran selventämällä hieman oloja, joista suurmiehet kotoisin. Tähän yleensä kuului suppean sukupuun ja kuuluisien esi-isien mainitsemisen lisäksi perheen varallisuuden sekä jalosukuisuuden kuvaaminen. Tämän lisäksi Plutarkhos myös kertoo siitä kasvatuksesta, mitä kyseinen suurmies on saanut osakseen. Aristoteles painottaakin hyve-etiikassaan oikean kasvatuksen tärkeyttä hyveellisen elämäntavan kannalta. Hänen mukaansa kasvatus määrää ne luonteenpiirteet, joiden mukaan ihminen käyttäytyy. Hyveellinen ihminen käyttäytyy siis hyveellisesti koska hän tekee hyveellisiä tekoja, ja näitä tekoja hän haluaa tehdä koska hän on saanut hyvän moraalisen kasvatuksen ja haluaa toimia kasvatuksessa sisäistämiensä periaatteiden mukaan. Kuuluisien miesten elämänkertoja tarjoaa tästä monta oivaa esimerkkiä, mutta selvimmin kasvatuksen vaikutus tulee esiin Cracchusten veljesten tarinoista. Tiberius ja Gaius Cracchus olivat molemmat merkittäviä poliitikkoja ja suuresti arvostettuja roomalaisia. Heidän isänsä, Tiberius Cracchus, oli antanut henkensä säästääkseen vaimonsa hengen, ja näin ollen leskeksi jäänyt Cornelia kasvatti pojat yksinhuoltajana. Cornelia osoitti poikiensa kasvatuksessa niin suurta järkevyyttä, ylevämielisyyttä ja äidinrakkautta, että hänestä tuli suorastaan roomalaisen hyveellisen naisen esikuva ja hänestä tehtiin kuolemansa jälkeen marmorinen patsas. Plutarkhos kuvaa Cornelian pojilleen antamaa kasvatusta näin sanoin: ”Heidän kasvatukseensa hän uhrasi niin paljon huolta, että poikien avut on luettu enemmän äidin kasvatuksen tuloksiksi kuin luonnon antimiksi, vaikka heitä tunnetusti pidettiin lahjakkaimpina roomalaisina.”. Myöhemmin Plutarkhos vielä painottaa hyvän kasvatuksen merkitystä kirjoittamalla: ”…luonteen lujuus, jalo sukuperintö ja hyvä kasvatus ovat murheen päivinä ihmisen parhaat tukijat.”. Kun kasvatukselle hyveellisen elämän kannalta annetaan näin suuri painoarvo, ei siis ole ihme että Aleksanteri Suuri, joka tuli tunnetuksi suuresta jalomielisyydestään ja anteliaisuudestaan, oli itse Aristoteleen kasvatti. Plutarkhoksen mukaan Aleksanteri itsekin ymmärsi hyvän ja moraalisen kasvatuksen hyveelliset vaikutukset: ”Aristotelestä hän aluksi ihailija rakasti omien sanojensakin mukaan yhtä paljon kuin isäänsä, joka oli antanut hänelle elämän, kun taas edellinen oli opettanut hänet elämään jalosti…”.
Aleksanteri Suuren elämänkerrassa anteliaisuuden ja oikeudenmukaisuuden hyveet ovat suuressa roolissa. Oikeudenmukaisuuden hyve onkin koko kirjassa hyvin keskeisessä asemassa sillä, kuten aikaisemmin mainitsin, kaikki kirjan suurmiehet olivat valtionmiehiä. Oikeudenmukaisuus saattoi tuoda henkilölle suurta arvostusta, kuten Aleksanteri Suuren tapauksessa, mutta epäoikeudenmukaisuus saattoi tuhota poliittiset pyrkimykset yhtä tehokkaasti kuin oikeudenmukaisuus edistää niitä. Koko kirjan ajan suurmiehet ponnistelevatkin yrittäessään noudattaa oikeudenmukaisuuden hyvettä, sillä siinä korostuu Aristoteleen painottama käytännön äly ja järkevä arvostelukyky. Esimerkiksi Ciceron poliittista uraa avitti suuresti tämän poikkeuksellisten puheenlahjojen lisäksi se oikeudenmukaisuus mitä hän tuomarina ollessaan osoitti. Etenkin hänen järkevä ja oikeudenmukainen toimintansa uransa alkuvaiheessa, ollessaan Sisiliassa kvestorina toi hänelle suurta mainetta. Toisaalta esimerkiksi Mariuksen apulainen, kansantribuuni Sculpius, herätti suurta halveksuntaa ja vihaa kansan keskuudessa nimenomaan osoittamastaan epäoikeudenmukaisuudesta. Tämän kerrotaan julmuuksiensa lisäksi myyneen Forum Romanumilla Rooman kansalaisoikeuksia barbaareille ja vapautetuille orjille keskellä kirkasta päivää. Lucius Cornelius Sulla tuli tunnetuksi epäoikeudenmukaisista proskriptioistaan. Enemmänkin Sullan epäoikeudenmukaisuus kuin tekojen raakuus herätti kansassa häntä kohtaan niin suurta vihaa, että Sulla Felix muistetaan vieläkin pääasiassa kyseisistä proskriptioista, kuin uransa alkuvaiheen suurteoista. Plutarkhos kirjoittaa asiasta seuraavasti: ”Takavarikoituja tiloja huutokaupatessa hän istui tuomarin tuolilla jaellen häikäilemättömästi määräyksiään, ja tämä häikäilemättömyys tiloja luovutettaessa herätti häntä kohtaan suurempaa vihaa kuin takavarikot itse. Kauniit naiset, lyyransoittajat, näyttelijät ja lurjusmaiset vapautetut orjat saivat kokonaisten kansojen maat ja kokonaisten kaupunkien tulot.”.
Näin poliittinen toiminta antaa hyveille myös tiettyä välineellistä arvoa. Vaikka Aristoteleen mukaan oikeudenmukainen ihminen tulee onnelliseksi tehdessään oikeudenmukaisia ja antelias anteliaita tekoja, edisti hyveellinen toiminta myös huomattavasti poliittista uraa sillä se takasi arvostusta ja kansansuosiota. Tästä erinomaisen esimerkin tarjoaa Plutarkhos kirjoittaessaan Brutuksesta, jota hyveellisyytensä takia kunnioittivat jopa vihamiehensäkin: ”Brutus taas oli voittanut joukkojen ystävyyden jalomielisyydellään. Häntä ystävät rakastivat, ylimykset ihailivat eivätkä edes vastustajat vihanneet, sillä paitsi hän oli erittäin maltillinen ja ylevämielinen, hän oli tukahduttanut itsestään kaiken kiukun, aistillisuuden ja ahneuden, hän pysyi suoraviivaisesti ja järkkymättömästi sen kannattajana, minkä oli todennut hyväksi ja oikeudenmukaiseksi. Ennen kaikkea häneen kohdistunut kiintymys ja arvonanto ilmenivät siitä, että hänen poliittisten tarkoitusperiensä vilpittömyyteen luotettiin. ”. Näin hyveellinen elämäntapa ja jalo luonne toivat suoria etuja Brutuksen poliittiselle uralle, mutta toisaalta johtivat myös tämän turmioon. Plutarkhoksen mukaan Caesarin salaliittoilijat eivät uskaltaneet toimia ilman Brutusta, sillä yksin Brutuksen hyveellinen maine sai kansan uskomaan, että kyseessä oli oikeamielinen teko tasavallan pelastamiseksi, eikä vain juoni poliittisen vallan saavuttamiseksi ja voimakkaan kilpailijan raivaamiseksi.
Se, että Brutus surmasi isänään (ainakin Plutarkhoksen sanojen mukaan) pitämänsä henkilön, on oikeastaan yksi todiste Marcus Juniuksen ylevästä luonteesta, ja tavallaan yksi parhaista kirjan tarjoamista esimerkeistä ystävyyden hyveestä. Aristoteles määritteli ystävyyden laajemmin kuin sana nykyään käsitetään, ja piti sitä yhtenä hyveistä. Aristoteleen määrittelemään ystävyyteen kuuluu, että yhdessä tunnistetaan jokin asia hyväksi, ja tätä asiaa tavoitellaan yhdessä. Tällä tavalla hän näki ystävyyden olevan kaikkien yhteisöjen, etenkin polisten perusta. Nykyiseen ystävyyteen kuuluva kiintymys oli toissijaista hyvien asioiden yhteisen tavoittelun, ja yhteisen sitoutumisen rinnalla. Tässä tapauksessa yhteinen hyvä oli Rooman tasavalta, jota Caesar uhmasi liiallisella vallanhimollaan. Toisaalta Brutus rikkoi ystävyytensä (Aristoteleen määrittelemä ystävyyden hyve oli toisaalta myös kahden henkilön ehdotonta välittämistä ja rakkautta) Caesarin kanssa ja suoritti paheellisen murhan, ja toisaalta hän luopui lähes varmasta paikasta maailman mahtavimman imperiumin hallitsijan oikeana kätenä ja mahdollisesti jopa sen kuninkaana vain tehdäkseen niin kuin uskoi olevan oikein. Hyveellisestä näkökulmasta Caesarin murha onkin äärimmäisen vaikea kysymys. Yksiselitteisemmän esimerkin ystävyyden hyveestä Kuuluisien miesten elämänkeroja tarjoaa Demostheneen elämänkerrassa. Plutarkhos kertoo miten Demosthenes hoiti esimerkillisesti valtiolliset velvollisuutensa tyttärensä kuolemasta huolimatta: ”Mutta se, että Demosthenes jätti kotoiset surunsa ja kyyneleensä talonsa naisväen haltuun ryhtyessään ajamaan sitä, minkä katsoi olevan valtion parhaaksi, on kiitoksen ansaitsevaa. Pidänpä ytimiään myöten oikeana kansalaisena ja miehenä juuri sellaista, joka omistautuu yhteisönsä pyrkimykselle ja tekemällä työtä valtion menestykseksi unohtaa oman povensa ahdistukset.”.
Kuuluisat miehet joista Plutarkhos teoksessaan kertoo, olivat kaikki myös sotilaita, ja näin ollen kirjassa on lukuisia esimerkkejä urhoollisuudesta ja roomalaisesta virtuksesta. Roomalaisessa yhteiskunnassa virtus saattoi ajankohdasta riippuen tarkoittaa lähes mitä tahansa hyvää luonteenpiirrettä tai – ominaisuutta. Alkuperäisessä tarkoituksessaan virtus kuitenkin oli eräänlaista miehistä kestävyyttä, mitä varhainen Roomalainen sotilas- ja maanviljelysyhteiskunta edellytti kansalaisiltaan. Myöhemmin sana kehittyi tarkoittamaan miehisyyttä, kunniallisuutta ja urhoollisuutta taistelussa kuin myös fyysistä voimaa ja viriliteettiä. Lucilius määritteli virtuksen jopa tarkoittamaan moraalista täydellisyyttä ylipäätään, toisin sanoen hyveellisyyttä. Tästä näkökulmasta kaikki aikaisempi hyveiden tarkastelu niin oikeudenmukaisuuden kuin luonteen lujuudenkin kannalta on ollut myös suurmiesten tarkastelua virtuksen kannalta. Vaikka virtus ylipäätään hyveenä on hyvin miehinen, saattoivat myös naiset edustaa virtusta, kuten esimerkiksi Cicero teksteissään mainitsee. Keskityn kuitenkin viimeisessä kappaleessa tarkastelemaan suurmiehiä nimenomaan sotaisan urhoollisuuden ja kunnian kannalta. Urhoollisuuden hyve, jota Aristoteles nimitti myös miehuullisuudeksi, on osittain hyvinkin päällekkäinen roomalaisen virtuksen hyveen kanssa.
Miehuullisuutta ja urhoollisuutta pidettiin antiikin aikana äärimmäisen tärkeänä luonteenpiirteenä, ja tämä näkyy Plutarkhoksen tekstissä varsin hyvin etenkin silloin kun jokin suurmiehistä epäonnistui tämän hyveen toteuttamisessa. Demostheneesta hän mainitsee: ”Maanpakolaisena hän käyttäytyi epämiehekkäästi… - …hänen nähtiin usein istuvan kyyneleet silmissä katse Attikaan suunnattuna…” ja ”Totta tosiaan, jos hänen yleviin valtiollisiin pyrkimyksiinsä ja puheittensa korkeisiin periaatteisiin olisi vielä liittynyt sotilaallinen urhoollisuus ja moitteeton taloudellinen toiminta, häntä ei asetettaisi Moirokleen, Polyeuktoksen ja Hypereideen kaltaisten puhujien joukkoon, vaan hänet katsottaisiin arvokkaaksi astumaan Kimonin, Thukydideen ja Perikleen seuraan.”. Tietyllä tavalla Plutarkhos siis piti Demosthenesta vähempänä miehenä sen takia, että hän ei edustanut tiettyä miehistä urhoollisuutta. Niistä ketkä puolestaan edustivat miehuullisuutta, urhoollisuutta ja virtusta (joita ovat lähes kaikki muut kirjan suurmiehet kuin Demosthenes), Plutarkhos ylistää suurin sanoin. Jos Brutusta ja Periklestä voidaan kirjan antaman kuvan perusteella pitää eräänlaisena ylevien hyveiden jalona ruumiillistumana, niin voidaan Gaius Julius Caesaria pitää virtuksen ja miehuullisen urhoollisuuden ja kunnian henkilöitymänä. Hän edusti suurta käytännön järkeä sotilaittensa johtamisessa, oikeudenmukaisuutta heidän palkitsemisessaan, urhoollisuutta taistelussa ja rasituksia kestäessään hän edusti virtusta mitä parhaiten sen alkuperäisessä merkityksessä: miehisessä kestävyydessä. Ei siis ihme että hän tällä tavoin toimiessaan sai osakseen sotilaittensa ehdottoman kuuliaisuuden ja kunnioituksen, ja toimi heille esimerkkinä kannustaen heitä suureen urhoollisuuteen tiukoissa tilanteissa. Plutarkhos mainitsee barbaariheimo avernien jopa säilyttäneen Caesarilta sotasaaliiksi saamaansa tikaria temppelissään, kuin roomalaisen sodanjumalan artefaktia konsanaan. Caesarista Plutarkhos kirjoittaa: ”Sodan tuottamia rikkauksia hän ei omistanut itselleen eikä käyttänyt niitä ylelliseen elämään, vaan ne olivat vain hänen valvonnassaan yhteisinä urhoollisuuden palkintoina, ja hän piti tehtävänään jakaa näitä sellaisille sotilaille, jotka niitä olivat ansainneet. Mutta parhaimpana yllykkeenä sotilaille oli se, että hän itse arkailematta antautui kaikkiin vaaroihin eikä ollut yhtäkään soturiaan huonompi rasitusten kestämisessä… - …se tarmo, millä hän hennosta ruumiinrakenteestaan huolimatta kesti rasitukset, hämmästytti kaikkia.”.
Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämänkertoja antaa äärimmäisen kattavan kuvauksen antiikin historian merkittävimmistä henkilöistä, sekä roomalaisesta kulttuurista ja sen arvomaailmasta. Teos asetti esimerkin elämänkertojen kirjoittamisesta koko seuraavalle puolelletoista vuosituhannelle, ja on ehdottomasti yksi tärkeimpiä yksittäisiä historiallisia teoksia koko länsimaisessa kirjallisuudessa. Plutarkhoksen taidokas ja eloisa kirjoitustyyli on nykylukijallekin miellyttävä, ja tekee kirjasta helposti lähestyttävän. Näin Plutarkhos tyylinsä puolesta vetää vertoja Rooman kultaisen kauden kirjailijoille, ja historiallisen painoarvon puolesta on hänet asetettava Liviuksen, Cato Maiorin ja Tacituksen seuraan. Harry S. Truman arvosti kirjaa jopa niin suuresti, että hän kertoi kääntyneensä vaikeina aikoina usein Plutarkhoksen puoleen, ja että hän löysi tämän sanoistaan aina suurempaa viisautta kuin kaikista avustajistaan yhteensä.