Kiltti ja hiljainen mamselli Linda Melin ahkeroi köyhän kappalaisen pappilassa Ylä-Savossa ja Kajaanissa. Tulevaisuus on tiedossa: naimisiin jonkun papinapulaisen kanssa ja loppuelämä samaa askaretta.Mutta elämä muuttuu, kun Linda saa kutsun sukulaisten luo pääkaupunkiin. Seurapiirien suosikki Victor Waldau vie savolaisen papintyttären ylhäisen kehän ytimeen. Linda liitää ylellisestä talosta toiseen, herättää ihailua ja ilkeää kateutta. Menoa seuraa huolestuneena serkku Claes Carleson, Poppelin kauppahuoneen perillinen.Linda Melinilla on Helsingin piireissä puolellaan voittamaton etu: hänen kauneutensa häikäisee pilvisen päivän. Mutta onko kauneus lopulta etu vai taakka?Kaari Utrion epookkiromaanin myötä lukija pääsee 1830-luvun Suomen suuriruhtinaskunnan pikkukaupunkien kamareista aristokratian saleihin ja salonkeihin ja oivaltaa Linda Melinin tavoin, mikä elämässä kuitenkin on tärkeintä.
Kaari Utrio on neljän vuosikymmenen ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa. Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia. Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Viime aikoina kirjallisuuskritiikki on maininnut Utrion Mika Waltarin seuraajana.
Sujuvasti etenevä historiallinen romaani. Runsas toisto ei haitannut lukukokemusta. Miljöön kuvaus oli hienoa! Samoin asuja ja aikalaisia ruokia kuvailtiin niin sopivasti, että lukiessa oli helppo kuvitella itsensä tapahtumapaikoille mukaan.
Tavallista Kaari Utrion epookkiviihdettä, eroaa tosin edellisistä siinä, että sankaritar on vaihteeksi kiltti, ujo ja hiljainen eikä pirullisen itsepäinen ja ärsyttävä tuittupää joka uhmaa sääntöjä ihan vain uhmatakseen. Toisaalta Utrio ei osaa kauhean hyvin kirjoittaa kilttejä ja ujoja ihmisiä, se tavallinen tuittupää meinaa kuitenkin aina välillä pilkahtaa esille Linda Melinin kuoren alta. Juoni on tavallisen ennalta-arvattava, joskin pisteitä siitä, että minulla kesti noin 100 sivua ennen kuin olin varma, mihin suuntaan se on menossa - yleensä se on selvää jo aiemmin, mutta nyt ihan alkuvaiheessa jokin muukin vaihtoehto tuntui mahdolliselta (tai sitten se johtui vain korkeasta kuumeestani). Plussaa alkuosan Kainuuseen sijoittumisesta, on mukavaa nähdä 1830-luvun Suomesta muitakin paikkoja kuin Helsinki ja eteläsuomalaiset kartanot
Pelkään kuitenkin pahoin että alan kyllästyä Utrion kirjasta toiseen kierrättämään juonikuvioon ja kirjasta toiseen samanlaisiin hahmoihin. Ja erityisesti olen kyllästynyt siihen, että hänellä on jokin valtava tarve kumota kaikki muistiinpanonsa romaanin kuvauksiin ja hahmojen dialogeihin, eikä edes vaivaudu erityisesti muokkaamaan niitä kustakin asiasta luennoivan hahmon luonteeseen sopivaan muotoon. Osa lukijoista varmasti juuri pitääkin siitä että Utrion kirjoissa näitä historiallisia faktoja riittää, mutta minä osaan lukea historiani myös tietokirjoista ja alan pitkästyä siihen, että romaaneja käytetään luennoimiseen sen sijaan että valikoitaisiin kerrottavaksi ne asiat, jotka oikeasti kuuluvat tarinaan ja henkilöhahmoihin tai jotenkin olennaisella tavalla taustoittaisivat näitä. Kunnon editoinnilla ja luennoimisen karsimisella tämä olisi saanut minulta ainakin yhden tähden enemmän, sillä perustarina oli ennalta-arvattavuudestaan huolimatta ihan mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Alkaa kuitenkin tuntua, että tämä Utrio on kyllä nyt niin nähty ja jatkossa valitsen historialliset romaanini muualta.
Ei tämä ole sen huonompi kuin muutkaan viime vuosien Kaari Utriot, alan vain juuri tämän kohdalla olla kurkkuani myöten täynnä hänen tiettyjä maneerejaan. Se joka nauttii muista Kaari Utrion kirjoista nauttii varmaan myös tästä, vaikka Ruma Kreivitär ja Oppinut neiti olivat kyllä kiinnostavampia (Oppineessa neidissä oli jopa ehkä ainut Utrion kiinnostava miespäähenkilö johon olen törmännyt).
Kaari Utrio on ansainnut maineensa sekä viihdyttävänä tarinankertojana että tarkkakynäisenä historioitsijana. Hänen teoksensa ovat täynnä ajankuvausta ja yksityiskohtia, jotka osoittavat että Utrio on tehnyt taustatyönsä onnistuneesti. Seuraneiti (2013) sijoittuu 1800-luvun Suomeen, sekä Helsinkiin että Kajaaniin, joka erityisesti ilahdutti oululaista lukijaa. Seuraneidin keskiössä on Linda Melin, köyhä mutta kaunis papin tytär, joka matkustaa Helsinkiin seuraneidiksi varakkaalle sukulaiselle. Lindan ympärillä pyörii miehiä käsin laskettavaksi, merkittävimpinä kaupungin kermaan kuuluva komea ja turhamainen Victor Wandau ja serkku Claes, joka rakastui Lindaan ensi silmäyksellä. Linda ihastuu Victorin komeuteen, mutta onkohan hän kuitenkaan oikea valinta maalaistytölle?
Seuraneiti ei ole Utrion teoksista vahvin. Teoksen lukemisen perusteella sanoisin, että pidän Utrion keskiaikaisista kertomuksista enemmän, mutta tämäkin piti otteessaan ja viihdytti. Juuri historiallisen tarkkuuden takia Utrion teokset ovat viihdyttävyyden lisäksi opettavaisia. Tarkka vaatteiden kuvaus ja aikakehys tekevät lukemisesta nautinnon, jota näin historioitsijan alkuna ikävän harvoin löytää.
Seuraneidin romanssin kiemurat eivät välttämättä vedonneet minuun lukijana yhtä paljon kuin hänen aikaisemmat, mutta pidin Lindasta hahmona erityisen paljon. Hänen maalaismaisuutensa ja viattomuutensa kaupungin melskeessä teki hänestä mielenkiintoisen hahmon seurata. Kaari Utriosta on hiljalleen tulossa luottokirjailija, kun haluan viihtyä historiallisen romantiikan parissa turhautumatta huonosti tehtyyn taustatyöhön. Hänen teoksensa ovat täydellisiä näin kesän lämpöisinä päivinä ahmimiseen.
Rakenteeltaan hyvin ennalta-arvattava. Kaari Utrion kirjat noudattavat kaikki samaa kaavaa ja se näkyi selkeästi tässä teoksessa. Pidin kuitenkin siitä, että päähenkilö oli vaihteeksi kaunis ja sopeutuvainen. Myös tuon ajan Kainuun kuvaelmat olivat mielestäni mielenkiintoisia, sillä tämä osa Suomesta jää usein huomiotta, voisin vaikka näpäyttää kirjan tavoin Helsinkiläisiä siitä, että unohtavat syrjäseutujen merkityksen heidän loistonsa luojina - aivan kuten kirjassa. Hahmot olivat hauskoja ja samaistuttavia.
Pidän kovasti Kaari Utrion kirjoitustyylistä. Hän hauskuuttaa lukijaansa seurapiirien jäykkyydellä, joka korostuu päähenkilön Lindan käyttäytyessä normeista poiketen. Utrion historiantuntemus on asiantuntevaa ja 1800-luvun Helsinki herää henkiin lukijan mielessä.
Aina välillä tulee luettua jotakin historiallista tai muuten vaan vakavampaa hömppää. En ole koko alkuvuonna tainnut lukea kuin ehkä viisi uutta kirjaa.
Yritin etsiä kirjastosta lukupäiväkirja-listalta jotakin kirjaa. En löytänyt. Löysin Seuraneidin pikalainoista. Luin sen. Kouluhommat ei edenneet pätkääkään.
Tämä on yksi niistä kirjoista, joiden päähenkilöstä tykkään hurjasti, loppuratkaisun arvasin (tai siis sen tärkeimmän), pidän joitakin hahmoja kertakaikkisen typerinä ja haluaisin käydä vähän ravistelemassa. Lisäksi valitin kaverille, joka kyseli mitä kuuluu, että nämä ihmiset on ihan typeriä tässä kirjassa!
Mutta tykkäsin silti hurjasti, kuten useimmista Utrion muistakin kirjoista.
Köyhä mutta poikkeuksellisen kaunis neito siirtyy maalta Helsingin sykkeeseen ja hänen sydämestään haaveilee kaksi miestä, kumpi heistä on se oikea? Hyvää Utriota taas, hyvä tarina josta oppi mm metsätaloudesta Suomessa 1830-luvulla.
Tyypillinen viime aikojen Kaari Utrio -romaani. Helsinki n. 1830, aateliston avioliittokiemuroita ja myös porvariston. Pari tuttua henkilöä aikaisemmasta kirjasta myös mukana lyhyesti.
Tyypillinen ja ennalta arvattava Kaari Utrion historiallinen draama. Välillä on tosin ihan mukavaa lukea tällaista aivot narikkaan viihdettä muiden pidempien kirjojen välissä.