Rautakolmio

Maria Kallio #12

by Leena Lehtolainen, Gabriele Schrey-Vasara (Translator)

Maria Kallion epätyypillisten rikosten solu saa tutkittavakseen kaksi pienen Brändön saaren rannasta löydettyä, muoviin käärittyä ruumista. Naispuolinen uhri on köyhtynyt entinen malli ja kiivas ruotsin kielen puolustaja Saila Lind, jolla on runsaasti vihollisia. Lähistöllä on kuuluisan jääkiekkoilijan huvila, jossa Lind on viettänyt paljon aikaa.Nenänsä tapaukseen työntää myös paikallispoliisi Jon Berg, jonka vetovoimaa Marian silmissä edistää se, että hänen muu perheensä on purjehtimassa ulkomailla. Toisen uhrin henkilöyden selvitessä nousee pintaan hälyttäviä asioita Marian menneisyydestä. Jääkiekkoilijan perheessä tapahtuva vakava pahoinpitely sotkee kuviota entisestään.

Genres: Crime, Finnish Literature, Fiction, Audiobook, Mystery

352 pages, Hardcover

First published August 9, 2013

About the author

Leena Katriina Lehtolainen is a Finnish crime novelist, best known for her series of novels about the policewoman Maria Kallio.

Lehtolainen was born in Vesanto, Northern Savonia. Her first novel was released when she was only 12 years old. She studied literature in Helsinki until 1995 and wrote crime novels from 1993 on. Since about 2007 she has written other genres of books. Her works have been translated into various languages: Spanish, Dutch, Chinese, Lithuanian, Polish, French, Swedish, German, Estonian, Czech.

Reviews

[Kaija Karlsson]

Kirja on kahdestoista Maria Kallio kirja. Siinä on keskeisenä hahmona ruotsin kielen intohimoinen puolustaja Saila Lind. Hänellä on paljon vihamiehiä. Raha-asiatkin ovat huonosti. Saila löytyy murhattuna. Löytyy toinenkin uhri samalla tavalla muoviin käärittynä saaren rannasta. Saila on oleskellut tuttavansa mökillä. Maria tutkimusryhmineen saa apua paikallispoliisilta Jon Bergiltä, joka kuljettaa poliisia omalla nopealla veneellä saaristoon Kirkkonummella. Hän tuntee paikalliset olot hyvin. Marin perhe Antti ja lapset Iida ja Taneli ovat Euroopassa lomailemassa. Vanha ystävä Mickey Sjöberg on kuvioissa jälleen.

[Janosch]

Das Buch war in ordnung. Kurz nach dem snfsng wollte ich es nicht mehr weg legen aber nach weiteren seiten wurde es zäh. Es zog sich slles in die länge was es schwer machte aufmerkssm weiter zulesen. Die charaktere sind gut beschrieben und man kann sie sich einfach vorstellen. Orte und Umgebung sind schön beschrieben um sich hinein fühlen zu können.

[Milja Fromholtz]

Joku oli jättänyt tämän Guohppelusjärven autiotuvalle. Tuli lukaistua, koska en ole koskaan lukenut Leena Lehtolaisen kirjoja. en oikein tiedä osaanko arvioida dekkareita, mutt hauskaa tässä oli tietysti paikallisuus eli tapahtumat Helsingissä ja sen lähialueilla.

[Sha]

Kauniin pohdiskelvaa ihmissuhdekuvausta Tuulen puolella -dekkarin hengessä. Kirja, jota lukiessa toivoin oikein kovasti, että voisin joskus lukea siitä polyamorisen version.

[Mervi Rauhala]

Maria Kallio on aina Maria Kallio. Viihdyttävä kirja ja juonen käänteet riittävän uskottavia. Myös Marian omaa tarinaa oli taas kiva seurata

[tilda]

Samaa perushyvää tasoa kuin kaikki muut Maria Kallio-sarjan dekkarit, mutta osa loppuratkaisusta oli aika helppo arvata jo kirjan alussa.

[Jarkko]

Varsin tylsä juoni. Ei juurikaan kiinnostanut syyllisen löytyminen

[Leena]

Asiallisen kepeää dekkarin kuljetusta.
Maria Kallion henkilöhahmo ja poliisityö kuulostaa uskottavalta.
Enpä muistanut Mariaa näin flirttailijaksi.

Lukijalle Krista Putkonen-Örn 5 tähteä.

[Hanna]

Keskivaihe oli minulle turhan staattinen dekkariksi. Sen sijaan hyvien loppujen ja sykähdyttävien ihmissuhdekuvausten taituri Lehtolainen kyllä on!

[Tiina R]

äänikirja, luettu aikaisemmin

[Njalla]

Maria Kallio seikkailee taas. En oikein tiedä, tämä oli aika erilainen kuin aiemmat, vaikka samalla ihan samanlainen kuin muutkin Maria Kallio- kirjat. Edellisen arvosteluni kanssa taisin motkottaa, että ensin selitetään puoli kirjaa ihan muita juttuja, ja nyt kun mennään asiaan samantien, ei sekään kelpaa! Mikä mua vaivaa?!

Häiritsi kun Maria ja kumppanit puhuu välillä mä ja sä ja sitten samassa lauseessa voidaan kuitenkin käyttää kirjakieltä minä ja sinä ja hänellä on sinun matkalaukkusi.
Samoin henkilösuhteet häiritsee, ja se että kun Maria on kesäleskenä Antin, Iidan ja Tanelin purjehtiessa entisellä Marlboro of Finland- paatilla (joka tuli tutuksi kirjassa Ensimmäinen murhani), niin yhtäkkiä paikalle puskee koko liuta vieraita miehiä vokottelemaan! Ja vaikka vokottelisivatkin, niin mikä hitto se on kun pitää heti melkein langeta? En minä ymmärrä.
Pertti Strömin tytär Jenna on saanut vakipaikan Espoon poliisista ja siirtyilee avuksi Omituisten otusten kerhoon, eli Marian johtaman ryhmän avuksi. Porukkaan kuuluu Maria, Koivu ja Puupponen, josta paljastuu uusia juttuja. Ja voi parkaa, kun minä siihen niin samastuin!
Jennasta en enää pidä. Se on jotenkin törppö. Pertsa oli sentään rouhea asennetyyppi, mutta sen tytär on vaan... tyhmä!

Ratkaisu jäi jotenkin tuota. Ymmärtämättä, kun hoksasin paljonko kello on ja luin pikapikaa. Joku oli kai tappanut jonkun ja siitä oli vastuussa ihmisiä ja sitten häkki heilahti, vaikken minä kyllä ymmärrä miksi se häkki heilahtaa, kun ovihan siinä vaan pitäis liikkua.
Mutta semmoinen oli. Ostan ehkä omaksi joskus, jos löydän pokkarina.

[Panu Mäkinen]

Sain lopulta kirjan käsiini, vaikka siihen oli kirjastossa kilometrin mittainen varausjono, joka tuntui lyhenevän tuskastuttavan hitaasti.

Rautakolmio toistaa edellisten tarinoiden Maria Kallio -kliseet. Päähenkilön puumamaiset mieltymykset etenkin itseään nuorempiin kollegoihin ja epäiltyihin ovat jälleen keskeisessä osassa. Samoin päähenkilön urheilullisten harrastusten kuvailuun tuhlataan paperia sivukaupalla. Antti-puoliso on yhtä avuton hiirulainen kuin ennenkin, mutta onneksi kirjailija on ymmärtänyt raivata miehen ja lapset purjehdusmatkalle, joten ikävystyttävän perhe-elämän kuvailuun ei tärväänny niin paljon aikaa, ja itse juoni kulkee jouhevasti eteenpäin. Agatha Christiet on selvästi luettu – jokaisen dekkaristin kuuluu ainakin kerran kokeilla tällaista loppuratkaisua!

Oikolukijan jälki on huolimatonta, esimerkiksi ”samoihin rikosvyyhteihin” (mieluummin: samoihin rikosvyyhtiin, s. 134), ”halvoin” (po. halvin, s. 211) ja ”Saksan Liittotasavalta” (po. Saksan liittotasavalta, s. 255) tuntuvat kovin häiritseviltä muuten laadukkaassa painotuotteessa.

[Fizzycola]

Maria Kallio -kirjat olivat jossain vaiheessa ihan mielilukemistani. Olenkohan mahtanut tulla vanhaksi vai mistä on kysymys, mutta enää en jaksa samalla lailla innostua niistä. Tuntuvat jotenkin... hmm... olisikohan "väljähtyneiltä" oikea sana. Tai sitten olen vain viime aikoina lukenut ihan liian erinomaisia kirjoja, joihin verrattuna Rautakolmio vaikutti pikkuisen pliisulta. Ei se huono ollut, ihan rattoisaa luettavaa. Ei kuitenkaan yhtään sen enempää kuin rattoisaa.

[Tuija]

Olen lukenut Maria Kallio-dekkareita jokusen aiemminkin. Siitä on kyllä jo aikaa, enkä muista hänen vaiheitaan juurikaan. Tämä oli jokseenkin sujuvaa ja helppolukuista kerrontaa, mutta minua vaivasi se, että oikolukija(kaan?) ei ollut bongannut useita virheitä. Vai eikö kustantamoilla ole enää lainkaan varaa tarkastaa tekstejä? Tykkäsin kyllä muuten, mukavaa vaihtelua romantiikkaan, eikä liian raakaa meininkiä.

[Helena]

Olipas rentouttavaa palata Maria Kallion seuraan pitkästä aikaa! Lehtolaisen Hilja Ilveskero -sarja tyrehtyi minulta ensimmäiseen osaan, mutta tämä Kallio-sarja kulkee selvästi paremmin. Eihän tämä mukanaan mitään uutta tai ihmeellistä tuonut, mutta tämä dekkari oli oikein nautittavaa lukemista aina loppusivuille saakka.

[Nina]

Älyttömät huolimattomuusvirheet haittasivat lukemista. Sata metriä iso olohuone, tyynellä ilmalla oleva myötätuuli, saman henkilön mustat ja ruskeat hiukset... Muuten hyvä kirja, mutta kirjoitus- ja huolimattomuusvirheet veivät ilon lukemisesta.

[Arja-täti]

Edellisestä Kalliosta onkin jo aikaa. Selkoversion kyllä luin tänä vuonna. Lukeminen oli nautinto. En juurikaan lue dekkareita ja siksi tämä oli mukavan erilainen kirja syksyn uutuuksien joukossa. Varmaa tekstiä, nautin.

[Jenni]

Ihan hyvä, mutta mielestäni jokin on Maria Kallioista kadonnut, tai sitten olen vain itse kasvanut niiden ohi. Ennalta-arvattavuus ja samojen asioiden toistuminen. Olenko vanha vai onko Lehtolaisen kynä tylsistynyt?

[Ulla-riitta Mankki]

If you like the style of Leena Lehtolainen, don't miss this book. The excitement is guaranteed, as the inspector Maria Kallio and her team are in action, again in the western parts and archipelago of the Finnish metropolitan area.

[Xerxessia]

Es geschieht allerhand, was mit dem Fall ansich nix zu tun hat, aber die Ermittlungen plätschern so dahin. Spannung ist eigentlich nicht aufgekommen. Jetzt bin ich doch froh, mal fertig zu sein mit dieser so braven Frau Kallio.

[Jaana V]

Ei parhaita lukemiani Kallio-romaaneja mutta varmaa, ihan viihdyttävää perusdekkaria. Kirjoitusvirheitä oli jäänyt valmiiseen teokseen hämmentävän paljon, yksi oikolukukierros lisää (?) olisi tehnyt romaanille hyvää.

[Anne Holappa]

Höh, yllätyksellisyyttä olisin kaivannut tähän pikkuisen lisää. Arvasin liian helpolla. Mutta periaatteessa ihan toimivaa menoa.

[Pesukarhu]

Pienoinen pettymys. Hiukan liikaa toistoa, mm. Strömin kuolemaa jankattiin useasti, ja asiavirheitä. Juoni ei ollut ihan aikaisempien Maria Kallio -kirjojen tasoa.

[Minna Karhunen]

Valitettavasti ei parasta Lehtolaista.