"Muistan tarkasti jokaisen ulkonäöstä saamani kohteliaisuuden. Niitä on kuusi."
Annilla on kaksi korkeakoulututkintoa muttei työtä. Anni ei ihaile itseään peilistä eikä kanna painoaan ylpeydellä. Mutta että häntä saisi solvata, työntää syrjään tai paheksua? Se ei taida nyt käydä päinsä.
Anni ryhtyy taistoon. Hän on hyvä puhumaan ja hänen yleisönsä on rajaton, sillä hän keksii sen itse, sängyssään tai Painonhallinta 1 -ryhmän tapaamiseen kävellen.
ISO on väkevä romaani lihavuudesta, häpeästä ja terveystiedosta. Elääkö Anni kuplassa vai onko hän harvinaisen tervejärkinen ihminen?
Pekka Hiltunen (b. 1966) is an author and journalist living in Helsinki. He works as the managing editor at the Mondo magazine. Hiltunen was nominated for the Helsingin Sanomat Literature Prize for debut novelists, and was awarded the Kaarle Prize for 2012, the Clue of the Year Prize in 2012 and the Laila Hirvisaari Prize in 2012. He was also awarded the Writing Editor prize for 2010 and nominated for the Scandinavian Glass Key Prize 2013 and Impac Dublin Award 2015. One of Pekka’s literary role models is Peter Høeg, especially Miss Smilla’s Feeling for Snow. Publishing rights in Pekka Hiltunen's psychological thriller Cold Courage (2011), which started his Studio-series, have been sold to seven countries. The second novel in the series, Black Noise (2012), got also excellent reviews and has been translated to English, German and Czech languages and will come out in French. Hiltunen writes also general fiction; his third book BIG, a novel on obesity, was published with enormous media buzz in Finland in 2013. In 2015, he publishes his fourth novel in Finnish, the third book in the Studio-series, called Fear Me.
Viisi tähteä olemassaolosta, lukukokemuksena ehkä vähän vähemmän. Kirja kuvasi osuvasti sitä, mitä on lihavan elämä maailmassa, jossa vihataan terveysväitteiden varjolla. Ei hattaraa monimuotoisesta kauneudesta, vaan vääristelevien tilastojen auki repimistä ja kuva siitä, kun ei kerta kaikkiaan anneta oikeutta olla olemassa. Tietyllä tavalla romaanin, esseekokoelman ja tietokirjankin sekoitus.
Brilliant and heavy (no pun intended) book on fat-shaming and today's beauty standards. This gives a lot of food for thought. I'd recommend this to everyone!
Iso on kooltaan aikamoinen järkäle eikä ihan kevyttä luettavaa. Romaani kertoo naisesta, joka nousee kapinaan lihavien ihmisten sorsimista vastaan. Päähenkilö Anni Kantto on nimeään myöten Minna Canthin kaltainen älykkö ja aktivisti. Vastarinta on pitkään kytenyt hänen mielessään, mutta kun sosiaali- ja terveysministerin käynnistämä "läskijahti" alkaa julkisuudessa, Anni ei voi enää vaieta. Ja sanottavaa hänellä onkin.
Kirjaston informaatikon järjestelmällisyydellä ja tiedonhankinnan taidoilla Anni kerää lihavuudesta kirjoitettuja artikkeleita. Tutkimustiedon pohjalta hän rakentaa taidokkaita puheita, joita hän kehittelee ensin mielessään (romaanissa kursiivilla) ja pääsee lopulta pitämään julkisuudessa. Annin pääväite on, että lihava voi olla terve, ja hän perustelee sitä vakuuttavasti pitkin kirjaa (minkä vuoksi muuten ihastuttavan sujuva kerronta uhkaa välillä typistyä pamfletiksi). Hyvän elämän esteenä eivät ole terveysongelmat vaan yhteiskunnan nuiva ja jopa aggressiivinen suhtautuminen ylipainoisiin.
Annin oma elämä ei ole ruusuilla tanssimista, ja häntä koetellaan oikein toden teolla. Vastoinkäymisiä sattuu kuin televisiodramaturgien harjoitustöissä. Romaanin synkkää yleissävyä piristävät Annin energisyys ja sydämellisyys (esimerkiksi suhteessa vuokraemäntä Huivirouvaan, joka niin ikään on valloittava hahmo) sekä älykäs huumori. Erityisen hauskana jäi mieleen Annin ja muun kirjastoväen harrastama tietopeli, jossa asiakaspalvelukeskusteluun pitää ujuttaa tiettyjä sanoja.
Iso on kirja kiinnostavasta ja tärkeästä aiheesta. Kirja ottaa kantaa, puhututtaa ja herättää ajatuksia. Kuitenkin kirja on helppo- ja nopealukuinen, jonka katsoin isoksi plussaksi.
En kuitenkaan ihan varauksetta ihastunut. Koin kirjan jossain välissä alkavan toistaa itseään, samat ajatukset ja aiheet pyörivät uudelleen ja uudelleen. Tutkimustulokset olivat kiinnostavia, mutta jäin kaipaamaan lisää ja monipuolisemmin - nyt tuntuivat jotenkin yksiulotteisilta. Kirjan loppu myös tuntui venähtävän ja kyllä, jäin odottamaan päräyttävämpää lopetusta.
Mutta hyvä kirja kuitenkin. Olen iloinen, että luin.
Mainio kirja, vaikka vähän kiusallinenkin todennäköisessä totuudenmukaisuudessaan mitä tulee erittäin isokokoisten ihmisten sielunmaisemaan ja elämän sisältöön (ajoittain myös sisällöttömyyteen). Vaikken Annin teorioista varsinaisesti innostunut, innostuin hänen rohkeudestaan kirjan loppupuolella.
Hiltunen on kirjoituksissaan aika nerokas ja Annin akateeminen ajattelu, Sukkanukke, hupaisa Huivirouva, kirjastotyön kuvailu saivat minut tykkäämään kirjasta kovasti.
Itselleni kirjoitin muistikirjaan listan asioista (s. 332), jotka ovat ihmisen tärkeitä lukuja, määreitä ja mittoja, jotka eivät ole mitattavissa kilogrammoina, mm. "passiin kertyneet leimat, lapsen käden pienuus omassa kädessä, ahneuden tilaisuudet, joihin ei tartu ja eläimet, joihin on samastunut".
Ajatuksia herättävä, nimenomaan lihavien ja lihavuuden suhteen. Itse olisin kaivannut syvyyttä päähenkilöön ja tapahtumiin muutenkin kuin pelkän lihavuuden suhteen. Näkökulmien mustavalkoinen vastakkainasettelu ärsytti. Intertekstuaalisista / historiallisista viittauksista plussaa. Suosittelen niille, jotka ovat joskus tekemisissä lihavien ihmisten kanssa.
Aiheen tärkeydestä viisi tähteä! Uskon, että Hiltusen Iso on monelle iso teos sillä tärkeyden määrällä mitattuna. Päähenkilö Anni on iso, muttei (ainakaan pelkästään) uhri tai toimeton, Anni (tai Annin tarina) selittää, miksi lihavuutta pitäisi katsoa muultakin kantilta kuin terveysfasismin. Lihava ei ole pelkästään (kuten media antaa ymmärtää, väittää Iso) kansanterveyden ja veronmaksajien ongelma, lihava on ihminen, terve tai sairas, yksinäinen tai suurperheen vanhempi, työssäkäyvä tai työtön, leppoinen tai ärtsy. Ja tästä kaikesta olen toki samaa mieltä! Mutta omaa lukukokemustani latisti, ettei se tarttunut moneen muuhun liikapainon yhteiskunnalliseen ongelmaan kuin terveyteen. Rajaaminen on toki välttämätön, mutta kun lähtee tekemään romaania näin vaietusta ja tärkeästä aiheesta, minusta olisi pitänyt edes sivuta ekologisia näkökulmia, joita ylipainoon liitetään. Mutta tässä päästään taas siihen kysymykseen, kenelle tämä kirja on kirjoitettu, minulle vai muille isoille vai läskinpelkoisille? Onko minulla lupa kyseenalaistaa sitä, mitä tässä, hyvin vahvassa näkökulmassa pitäisi olla tai ei? Mutta lukijana saanen olla sitä mieltä, että Anni on kirjoitettu valtavan inhimilliseksi, havisevaksi, voimanaiseksi, ja hänestä ei tehdä supersankaritarta, sitä arvostan. Anni kuitenkin ärsyttää minua hahmona, sillä hän on minäkertojana minulle lukijana liian tietävä itsestään, liian itseanalyyttinen. Tätä toki selitetään sillä, että Anni on istunut monessa terapiassa tai muussa vastaavassa, että hän tuntee ihmisen, ainakin itsensä. Tämä on kovin totta ehkä elävässä elämässä, mutta fiktiiviselle henkilölle se on rasite.
Pekka Hiltusen teksti soluu taidokkaasti mutta aihe ei tartu eikä innosta. Empatiani näyttää jaetun lähipiirin ylipainossa kärventeleville: Koko ja painohan - suuntaan tai toiseen - tarkoittavat vain yksilöllisiä ominaisuuksia? Kaikkien ikävien piirteiden kanssa eletään. Isoa on toivottu joululahjaksi. Annan sen lämpimin ajatuksin. En kuitenkaan kirjoita korttiin: Ihanalle omalle tyllerölle. Vaan: Hyviä lukuja. Anna tarinan viedä! Hiltusen romaanissa räväköidytään etsimään pulmiin omia ratkaisuja. Kahden tutkinnon "välkky" nainen pääsee kokemaan onnistumisia, kun pinnan alta purkautuva valloittava tyyppi murtaa ympäristön nuivat asenteet. Rohkaisevaa mutta tähtitarinaa. Elämänohjeeksi Isosta ei ole mutta lohtupaketiksi kyllä. Hiltusen tekstistä sinkoaa eri kohteisiin piikkejä sekä ironiaa hänen pistäessään "läskiksi" keskustelussa lihavuuden vaaroista esitettyjä luuloja ja tosikkomaisia väitteitä. Siinä mielessä varsin tarpeellinen kirja.
Heh, tämä lienee kovin epäkorrekti kirja monelle. Harvinainen näkökulma. Sivulta 200 taistelu käynnistyi joka huipentui päävastustajan kohtaamiseen sivusta 350 lähtien. Loppu avoin, joten jää mielikuvituksen varaan pohtia jatko.
Tämä on näitä kirjoja, joiden agenda uhkaa ylittää kaunokirjallisen merkityksen. Tämän kirjan sanoma on, että lihavuus ei ole niin vaarallista kuin mitä väitetään, vaan haitallisempaa on lihavien syrjiminen. Tämä sanoma ei ihan meinaa riittää reilun neljänsadan sivun mittaisen romaanin sisällöksi. Kirja ei oikein meinannut lähteä vetämään, koska en saanut päähenkilöstä tolkkua. Hyppelyt eri aikatasoissa ehkä aiheuttivat sen. Onneksi kirja paranee loppua kohti ja sanomallisuuskin asettuu tasapainoon kokonaisuuden kanssa.
Eikä kirja voi olla huono, jos siinä ylistetään kirjastonhoitajia ja heidän työtään, eihän?
Tapetitkin saa kuulostamaan kiinnostavilta. Kaikki lihavat eivät ole sairaita, heillä voi olla hyvinkin hyvät verenpaineet ja kolesterolit. En ole törmännyt isojen nuorten tyttöjen blogeihin, joissa he käyvät kahviloissa kuin muutkin normaalit tytöt itsestään varmoina, joista kirjassa mainitaan. Yhden hyvän lauseen jaoin kirjasta facebookissakin, että jotkut kliseet kertovat juuri minusta. Tämän kirjan ostin Elisa kirjasta ja luin iPhonellani sovelluksella. Ahmin sen pienissä erissä, mutta melko ahdistavaa kunnes lopulta kirjan päähenkilö tavallaan vapautuu...
Tästä kirjasta on puhuttu paljon - ja kieltämättä se vaikutti siihen, että odotin enemmän. Iso on outo jatkumo Hiltusen aikaisemmille teoksille. Voisikin luulla, että tämä on kirjoitettu aikaisemmin kuin Hiltusen kansainväliset jännärit. Ymmärrän, että tämä kirja oli kirjoitettava. Silti kaipasin siihen enemmän sitä viiltävän tarkkaa kirjoitustapaa ja yllätyksellisyyttä mitä Hiltuselta aikaisemmin oli lukenut.
Tässä kirjassa oli paljon viisautta ja ajattelemisen aihetta. Kirja pakotti päähenkilönsä pohdintojen kautta miettimään omaa suhdettaan lihavuuteen ja painonhallintaan, niin yksityisessä kuin yhteiskunnallisessakin mielessä. lopputulema ei myöskään ollut liian ruusuinen, vaan teoksesta jäi vahva elämänmaku: osa asioista onnistuu, osa ei, mutta elämä voi silti olla hyvä. Sujuvaa, älykästä prosaa.
Haluaisin sanoa tästä kirjasta niin paljon. Mutta en oikein osaa sanoa mitään. Se oli sanalla sanoen siis ISO. Jotenkin upposin kirjan sisälle ja samalla kirja jotenkin upposi minuun. Ehkä se on se omakohtaisuus ja miten lähelle kirja tuli. Olen vaikuttunut.
Kirjassa puhuttiin tärkeästä asiasta, mutta eniten minua viehätti kuvaukset kirjastoista, niiden henkilökunnasta ja tehtävistä. Ja kuvaukset Tampereen ja Helsingin tutuista paikoista. Kirjassa sujuva teksti ja paljon tietoa isoista ihmisistä. Suosittelen :)
Kirjassa minuun upposi kuvaukset Tampereelta, Armonkalliolta ja kirjastoista. Kaikki hyvinkin tuttuja paikkoja minulle, joten ahmin kirjan tutusta ympäristöstä. Teksti oli soljuvaa, mutta itse tarinasta jäi uupumaan se jokin.
Odotin kirjalta enemmän Pekka Hiltusen televisio-ja kirjamessuhaastattelun myötä. Kirja jäi jotenkin kesken mielestäni. Aihe kuitenkin sellainen että toivoisin hoikempienkin ihmisten lukevan tämän kirjan.
Tämä oli parasta, mitä olen lukenut aikoihin. Raikas ja tietopainotteinenkin kirja ison naisen elämästä. "Että jos se onkin lopulta ihan ok, että osa meistä vain on paljon isompia kuin muut, ja me voitaisiin suhtautua siihen ihan rauhassa."
Hieno kirja, aluksi ahdistikin lukea, on sen verran omakohtaisia kokemuksia, mutta loppua kohti olo parani, samaa tahtia kuin sankarittarella! Suosittelen!!!!
Hieno kirja! Tarpeellinen herättelijä; omaa suhtautumistaan asiaan kuin asiaan tuli mietittyä. Tai oikeastaan huomattua, että sitä tulee suhtauduttua asioihin tietämättömänä, ennen kuin joku herättää oikeasti näkemään asian eri puolia. Jotain kai kertoo, että töissä heti takerruin työkaverin heittämään kommenttiin asiakkaasta "yllättävällä suhtautumisella" :) Harmi, että tämä tuli luettua näin loppuvuodesta - lukuhaasteiden kohdat ovat jo täynnä, mutta olisin kovin mielelläni sisällyttänyt tämän niihin!