”Kosketus on edelleen vaikea aihe suomalaisille, suorastaan tabu. Ihojen läheisyyteen, tai pikemminkin niiden etäisyyteen, liittyy häpeää, kaipuuta ja kipua.”
Kosketus ja sen puute tekevät syvästi hyvää ja pahaa. Suomalaisilla on pitkä pidättyväisyyden ja yksin pärjäämisen perinne, jonka varjo lankeaa kauas. Jopa väkivalta on tavallinen kokemus. Meissä elää silti kaipuu läheisyyteen, ja yhä useampi osaa halaamisen tärkeän taidon.
Tässä kirjassa kulttuuriantropologi ja sukupuolentutkija Taina Kinnunen tarkastelee kosketuksen merkitystä eri sukupolvien kokemusten kautta. Samalla hän haastaa lukijan pohtimaan omaa kosketushistoriaansa.
Tohtori Taina Kinnunen on tutkija, kulttuuriantropologi ja sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, jotka pohtivat eri näkökulmista ruumiillisuutta suomalaisessa kulttuurissa.
Huh, miten tärkeä aihe, ja miten laajasti Kinnunen sitä käsittelee. Suosittelen kaikille! Tiivistys ja kielenhuolto (e-kirjassa) olisi tehnyt lukukokemuksesta paremman.
Mielenkiintoinen ja osittain koskettavakin tietokirja, joka on edelleen ajankohtainen. Oli surullista lukea kertomuksia siitä, kuinka lapsuudessa ei ollut kokemuksia läheisyydestä, kosketuksesta ja halaamisesta - tai jos oli, niin ne olivat lyhytaikaisia.
Luin kirjaa pienissä pätkissä, ja kerran aloitin sen kokonaan alusta. Minulla oli myös useamman kuukauden tauko ennen kuin lopulta luin kirjan loppuun. Lukukokemus olisi siis voinut olla paljon parempi. Kuitenkin itse kirja oli ehyt kokonaisuus, ja suosittelen ihmisiä tutustumaan siihen.
Kirja, joka pitäisi jokaisen lukea. Aiheeseen perehtyneenä voisin sanoa, että kirjassa ei ollut mitään uutta, mutta siinä oli paljon sellaista, jotka tuntui hyvältä lukea kirjasta, että joku toinenkin ajattelee ja kokee näin. Kirja antoi myös paljon viittauksia muihin kiinnostaviin kirjoihin.
Tiedän olevani Taina Kinnusen kaltainen ihminen, tarvin kosketusta ja läheisyyttä paljon enemmän kuin yleensä ihmiset tarvivat. Se on aiheuttanut elämässä paljon tuskaa mutta ilman kosketusta en kuitenkaan voi elää.
Mielenkiintoinen aihe, jota ei esim. opinnoissa ole juuri käsitelty. Kirja tarjosi paljon kiinnostavia kulttuuriantropologisia tutkimustietoja sekä otteita erilaisten ihmisten "kosketuselämäkerroista". Välillä vedettiin mutkia suoriksi vähän turhankin paljon ja jonkinlainen tiivistys/rakenteen muutos olisi lisännyt lukukokemuksen miellekkyyttä.
Kaikista parhaiten mieleeni jäivät syntymään ja vauvaan liittyvät tekstit. Kirja olisi kaivannut selkeämmän rakenteen, mutta saa neljä tähteä tärkeästä aiheesta.
Ilman kosketusta mä olen kasvanut sellaisessa paikassa, ja ajassa ja kulttuurissa siis ihan tavallisessa vanhan ajan Suomessa missä ei juuri toisia kosketeltu. Koskettaminen oli jotenkin lähtökohtaisesti kiellettyä se olisi ollut likaista ja sopimatonta, tai väkivaltaista, satuttamista, rankaisemista ja siis pahaa, tai ainakin turhaa.
Turhaa, vähän niin kuin asioista puhuminen tai erityisesti, lasten puheiden kuunteleminen turhan puhuminen turhaa, paheksuttavaa ja lapselle siis, pelottavaa puhetta käytettiin arvosteluun, tai toisen asioista vitsailemiseen jos on tarvista satuttaa, sen voi tehdä sanoillakin valituilla ja ylimielisillä.
Ei nämä mitään pahoja aikoja tai tapoja olleet paremminkin ihan tavallisia, ja turvallisia sellaisessa ajassa ja maailmassa mikä ei muutu missä ihmisten ei tarvitsekaan ymmärtää toisiaan missä ei tarvitse kommunimoida missä olemassaolon tarkoitus on työn tekeminen missä kaikki tietävät paikkansa ilman puheitakin.
Niinpä minä sitten myös avioiduin sellaisen miehen kanssa joka ei myöskään osaa ilmaista itseään puheella eikä koskettaa joka ilmaisee itseään työn ja harrastuksen kautta ja jonka elämä perustuu arvoille joita ei saa kyseenalaistaa. Mutta tämä mies tulee eri maailmasta ja erilaisista arvoista kuin minä.
Tässä tilanteessa on aika lailla ihmetelemistä miten tässä ollenkaan pystytään kommunikoimaan nyt tässä maailmassa, ajassa ja kulttuurissa mikä on meille molemmille vieras missä on vieraat pelisäännöt missä oikeasti tarvitsisimme toistemme tukea ja ymmärrystä." s. 27-29
Tärkeä teos usein niin sivuutetusta aiheesta. Kirjan kirkkaimpia ansioita on poikkitieteellinen sekä tutkimustietoa ja kokemuksia keskusteluttava lähestymistapa. Kirjoittaja ei pyri pysymään erossa tekstistään, vaan tuo rohkeasti palasia omasta kosketuselämäkerrastaan lukijan nähtäville. Tämän vuoksi olisin toivonut selkeämpää kirjoittajan position aukikirjoittamista; hänen näkökulmansa ohjaa tekstiä ja mielipiteille olisi lukijan ajattelun vuoksi hyvä saada laajempaa taustaa. Myös kirjan kehityspsykologinen tieto olisi kaivannut päivitystä ja monipuolisuutta. Teos oli kuitenkin syvä, koskettava ja avartava lukuelämys. Se saa lukijansa pohtimaan omaa kosketushistoriaansa ja on jopa terapeuttinen kokemus.