Raksa-romaanista tuttu rakennusfirma Hyperborea on kasvanut, ja projektipäällikkö Sami alkaa olla kyllästynyt lähes ympärivuorokautiseen työntekoon. Viimeinen pisara on sankariarkkitehti Van Der Dick, kilpakosija, joka ilmaantuu kuvioihin ja hurmaa Samin pomon Danikan. Kun Danikaa ei kiinnostaa muu kuin sankariarkkitehdin ehtymätön etevyys ja luonnonkiharat kutrit, Sami päättää tehdä irtioton. Hän lähtee mukaan television reality-tuotantoon, jossa remontoidaan, sisustetaan ja lopuksi pöyhitään tyynyt. Jos rakennusalalla oli pientä kuprua ja osaamattomuutta, televisiotuotanto osoittautuu suorastaan katastrofaaliseksi.
Ruutukymppi on romanttinen komedia, joka tekee säälimätöntä pilkkaa televisiomaailman oudoista lainalaisuuksista ja kohelluksesta ruudun takana. Vimma tietää, mistä kirjoittaa, sillä hän on työskennellyt useissa tuotantoyhtiöissä ja ollut mukana tekemässä myös remonttirealityä. Ruutukymppi on itsenäinen toinen osa harvinaislaatuisessa kolmiosaisessa trilogiassa, jonka aloitti Vimman edellinen romaani Raksa.
Tuomas Vimma (a pseudonym) is a Finnish author who lives in Helsinki. His debut novel Helsinki 12 (2004) was about arrogant and incompetent AD in an advertising company and drew attention not only because Vimma himself worked as an AD in the 1990's but also because it's written in Helsinki's own slang.
Samaa kevyttä tykittelyä, mitä trilogian ensimmäinen osa. Välillä niin päätöntä, että pisti nauratuttamaan. Lisää pisteitä television tekemisen kuvauksesta. Se taisi olla sitä dokumentaarista osuutta, joka nauratti ja samalla satutti.
Olen lukenut Tuomas Vimmalta jo useampia romaaneja ja naurun kyyneleet virtaavat aina yhtä vuolaina. Samalla en voi olla hämmästelemättä kuinka yksityiskohtaisesti Vimma paneutuu aiheeseen kuin aiheeseen.
Ensituntumalta rakennusala ei ehkä sellainen aihe, josta kirjoitetaan räävitön romaani, mutta Vimmalta se näköjään onnistuu. Luonnollisesti sanan säilästä saavat osansa myös nyky-Suomen monet ilmiöt ja ihmiset, tosi-tv:stä Helsingin rakennusvalvontaan asti. Osa vitseistä meneekin lukijalta ohitse, jos yleissivistystä ei ole päivitetty peruskoulun jälkeen. Vimma on kielellisesti ylivoimainen, hyödyntää sujuvasti "stadin slangia" ja kuvaa "Ruutukympissä" loistavasti rakennusalan ja televisiomaailman yhteentörmäystä hillittömälle tyylilleen uskollisena.
Kaiken tämän kehumisen jälkeen harmittaa sanoa, että "Ruutukymppi" ei kuitenkaan ole parasta Vimmaa, vaikka kaikki hyväksi havaitut ainekset ovat kasassa. Teos käynnistyy mukavasti, mutta teksti kadottaa puhtinsa jossakin keskivaiheilla ja lopussa on hieman oikaisun makua. Silti lukukokemus katastrofaalisesta rakennusprojektista tv-kameroiden edessä on hauska ja tutustumisen arvoinen, etenkin niille, jotka kaipaavat viihdyttävää lukemista.
"Ruutukymppi" tarttui kirjastosta mukaan sattumalta, joten aloitin Vimman uuden trilogian poikkeuksellisesti keskeltä, sen toisesta osasta. Seuraavaksi kannattaisi varmaan lukea trilogian aloittava "Raksa"...
Raksan jatko-osassa Sami lähtee mukaan tosi-tv-ohjelmaan. Vimma kirjoittaa tuttuun tapaansa "augmentoitua realismia", jossa siis periaatteessa realistista kerrontaa on paranneltu lisäilemällä tarinaan liioiteltuja yksityiskohtia ja huumoria. Teksti on sujuvaa ja tarina etenee höyhenenkevyesti. Luin tämänkin kirjan Thomas Ligottin kauhutarinakokoelman rinnakkaislukemistona, johon tartuin aina, kun Ligottin vaikeahko sanasto ja kompleksiset lauserakenteet alkoivat tökkiä.
Remonttirakennuskuvioista. TV-kuviot ahdistivat niin minua kuin Samiakin 😁. Kuvausten alun näin silmissäni eilisen UMK:n ja Windows95Manin (Samin kuvausvaatteet 😁). Muutamat kohdat naurattivat ihan spontaanisti, esim. Fisher-Price -työkalut.
Helmet: 24 (kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin) BCNumerohaaste
Otin tän kirjan kauan sitten kirjaston annetaan-hyllystä. Huomasin, että kirjalle on eka osa, jonka luinkin ensin. Samaa hauskaa raksasekoilua. Mutta oikeassa elämässä tuollainen ei olisi hauskaa ainakaan rakentajan kannalta.
Kirja on kognitiivisen dissonanssin ilmentymä. Päähenkilöllä on homma hanskassa ja kaikki muut henkilöt ovat ovat jollain tavalla mulkkuja ja/tai väärässä. Siinä missä normaali kirjoittaja älyäisi lopettaa Vimma tuhertaa kappaleen verran misantropiaa milloin mistäkin. Suosikeiksi muodostuneista henkilöistä ei löydy luupillakaan vikaa ja hyvin kirjaimellisesti kaikki muut ovat jonkin luonteenpiirteen ympärille rakennettuja yksiulotteisia mollauksenkohteita. Loppusivun kaneetit pakottivat silmäni muljahtamaan niin voimallisesti että tipahdin tuoliltani.
Kirja on helppolukuinen, mutta muita avuja sillä ei juuri ole. Yhden tähden kirja, mutta raksaurakoiden osin totuudenmukaisesta kuvaamisesta puoli tähteä lisää.
Keikkuu jossain kolmen ja puolen ja neljän tähden välissä. Olen yhtä hämmentynyt kuin olin Raksaa lukiessani, että remontointi aiheena voi olla näin koukuttava, että kirjan lukee lähes päivässä.
Kukaan kirjan henkilöistä ei ole erityisen hurmaava tai kiinnostava, Lada esiintyi eniten "edukseen", mutta sanojen käyttö ja farssimaisiksi yltyvät juonenkäänteet huvittaa ja saa lukemaan eteenpäin. Vimman kaikki kirjat ovat olleet nopea- ja helppolukuista viihdettä viihteen ehdottomasti parhaimmasta päästä.
Mielenkiintoista on, miten Raksa-trilogia aikanaan täydentyy kolmannella kirjalla. Ja mistä aiheesta seuraava trilogia kirjoittuu?
Nämä Tuomas Vimman kirjat ovat minun mielestäni chicklitin miespuolista vastinetta - äijäkirjallisuutta tai jotain. Testosteroninhajuinen uho on kertojan kantava voima, ja kieli ja tapahtumat sen mukaisia. Kovin jätkä voittaa tai jotain. No, helppoa ja nopealukuistahan tämä on, mutta eipä tästä remontin ja tosi-tv:n risteymästä mitään pysyviä muistijälkiä taida jäädä.
Minun makuuni liian rivoa ja rumaa kieltä ja miesmäistä menoa noin muutenkin. Juonikaan ei oikein innostanut, kiinnostavinta oli lukea telkkarin sisustusohjelmien teosta. Jätän kuitenkin tulevaisuudessakin sisustusohjelmat muiden katsottaviksi...
Ensin harmitti kun huomasin, että Vimma jatkaa samaa raksa-aihetta kuin edellisessä teoksessaan. Vieläkö näistä hahmoista muka saa jotain uutta irti? Liian aikaisin harmittelin, tarina oli (tragi)hauska ja hauskasti kerrottu - kuten yleensäkin. Vimma osaa.
Taas kerran hassunhauskaa kerrontaa ja kieltä, jota joutuu hetken miettimään onko se todella huonoa vai kerrassaan upeata. Joka tapauksessa jälleen niin mukaansatempaava tarina ettei kirjaa malttanut jättää kesken. Odotan trilogian kolmatta osaa malttamattomana.