Minusta ei tullutkaan äitiä, nelikymppinen Iisa murehtii. Hän törmää torilla miesystävänsä isään Aimoon. Dementoitunut vanhus haluaa kuolla synnyinseuduillaan Savossa ja päästä pois kuulemasta Turun murteen kauheaa mongerrusta. Retkikunnan punainen Skoda starttaa kohti pohjoista, ja jokainen taaksejäänyt kilometri saa hengen kulkemaan vapaammin. Mutta mitä tekee Iisaa ja Aimoa alati tarkkaileva hirvi? Se levittää hyväksyvästi sieraimiaan, kun matkalaiset ajavat kohti kohtaloaan...
Emma Puikkonen on syntynyt marraskuussa 1974. Pienenä hän muutti paljon, Hämeenlinnasta Forssan kautta Vaasaan, Kirkkonummelle ja lopulta Helsinkiin. Muuttamisesta ja matkustamisesta tuli tapa, ja useimmiten Puikkosella on repussa hammasharja sekä yöpaita, varmuuden varalta.
Puikkonen aloitteli yliopisto-opintoja Helsingissä. Paikoillaan asuminen alkoi kuitenkin pelottaa, ja hän käynnisti elämänsä toisen muuttosarjan, päätyen Prahan, Delhin ja Oriveden kautta vanhaan kaupunkiin Aurajoen rannalle. Turussa Puikkonen opiskeli teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Omituista kyllä, Turku ja Aurajoki muuttivat sieluun ja Puikkonen hankki kissan ja puutalokodin.
Puikkonen valmistui vuonna 2000 ja perusti samanhenkisten kanssa TEHDAS Teatterin, Manillan kulttuuritehdaskiinteistössä toimivan ammattiteatteritilan. Hän on perustajajäsen myös esittävän taiteen ihOlla-ryhmässä, joka toteuttaa teatteri- ja esitystaidetta sekä taideklubeja ja performansseja niin Tehtaalle kuin muualle Turkuun. Kirjoittamisen ja esitystaiteen tekemisen lisäksi Puikkonen opettaa työkseen sanataidetta ja teatteria.
Puikkonen työskenteli 2000-luvulla Varsinais-Suomen läänin kirjallisuuden ja teatterin läänintaiteilijana.
Yhdeltä istumalta luettu, tällaistako mun lukeminen joskus oli? Vaikka kirja itsessään ei erityisemmin sytyttänyt, niin tästä on hyvä jatkaa muun kesälukemiston pariin.
Jostain syystä Emma Puikkosen Matkamusiikkia oli mennyt minulta ohi. Koska Eurooppalaiset unet ja Musta peili ovat olleet minulle viime vuosien parhaita kotimaisia lukukokemuksia, tartuin suurin odotuksin myös tähän Puikkosen kirjaan. Ja hyvinhän se maistui.
On the road -romaani Iisan ja Aimon seikkailusta on sopivasti maagiseen realismiin taipuva. Hirvi pääsee loistamaan minäkertojana, ja kun muistisairas Aimo ja elämänsä suuntaa etsivä Iisa ottavat hatkat Turusta, ei meno pysy ihan maanpinnalla. Mystiset vartijat tuovat jännittävän lisän tragikoomiseen tarinaan.
Mieleen tulevat myös Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys ja Jari Järvelän Särkyvää, joissa myös ollaan matkalla.
Jos ei kaipaa suurta eikä pientä vaan riittävän kokoista tarinaa, Matkamusiikkia on se. Jos kaipaa kerronnallista ilottelua ilman liiallista kikkailua, Matkamusiikkia on se. Jos kaipaa sujuvaa, soivaa kieltä, Matkamusiikkia on ehdottomasti se.
Pidin ja en, kokonaisuus jäi jotenkin etäiseksi ja vieraaksi tarinaksi. Tämä kuuluu niihin kirjoihin, joiden oletan unohtuvan hyvin pian lukemisen jälkeen.