Risto Isomäen Viimeinen erämaa on menestyssarjan itsenäinen viides osa, joka vie Lauri Nurmen painajaismaiseen eloonjäämistaisteluun keskelle valtamerta.
Henkeäsalpaavassa trillerissä Lauri Nurmi lähtee mukaan Cryptid Hunt -säätiön tutkimusretkelle. Retkikunnan tavoitteena on tutkia valtameren pohjalla kulkevaa 60 000 kilometrin pituista merenalaista vuoristoa ja sen suurta hautavajoamaa, maapallon viimeistä suurta tuntematonta erämaata.
Oudot tapaukset varjostavat kuitenkin suunnitelmia. Miksi uusnatsien omistama uzbekistanilainen kaivosyhtiö on kiinnostunut Norrstrand Groupin kehittämistä uudenlaisista sukelluspuvuista? Oliko laivan henkilökunnan keskeisen jäsenen kuolema sittenkään onnettomuus? Toiveikkaissa tunnelmissa alkanut tutkimusretki muuttuu painajaiseksi, joka ajaa Lauri Nurmen lähes mahdottomiin paikkoihin.
Risto Isomäki is a Finnish environmental activist and author of science fiction and nonfiction books. His 2005 novel Sarasvatin hiekkaa was nominated for the Finlandia Prize in 2005 and won the Tähtivaeltaja award in 2006.
Kopioin tähän jonkin verran Atlantin kuningatar -teoksesta kirjoittamaani arvostelua, koska osa sopii aivan hyvin myös tähän romaaniin.
Viimeinen erämaa on ihan pätevää nuorisoviihdettä, kuten monet Isomäen romaanit; helppolukuista ja viihdyttävää. Paksumpikin teos menee muutamassa päivässä ilman pikalukutaitoja. Toivon taas kerran, että tarinaan upotetut ympäristöviestit löytävät lukijakunnasta otollista maaperää - tarinassa on paljon asiaa, jonka pitäisi herättää ajatuksia, jopa toimintaa "maailman pelastamiseksi". Tällainen populistinen lähestymiskulma saattaa hyvinkin toimia lukijan mielipiteitä muokkaavana eikä toivottavasti mene puhtaasti mielikuvituksen piikkiin. Siitähän ei ole kokonaan kysymys.
Aikuisena minua suoraan sanottuna ärsyttää tarinan Bond-tyyppinen supersankari Lauri Nurmi, jonka kyvyt ylittävät inhimilliset mittasuhteet. Hän on huippuluokan sotilas, tiedemies, strategi, taktikko, sukeltaja, purjehtija... mitä tahansa. Varmasti juuri se saa tarinan vaikuttamaan paikka paikoin nuorisoromaanilta. Mission Impossible, the Finnish version. Toki räjähtävät päät sun muu graafinen väkivalta ei ihan kelpaisi Nuorten Toivekirjastoon. Toinen silmiinpistävä tehokeino oli kappaleiden lopetus vähän kömpelöihin ennustuksiin tyyliin "Kukaan ei vielä silloin aavistanut...", "Eipä hän vielä arvannut, että..."
Muutamia kömmähdyksiäkin löytyi. Hyvin luonnontieteitä tuntevan Isomäen luulisi käyttävän nykynimitystä valkohäntäkauris peuran sijasta. Lehtopöllön huutelua en kuvaisi huhuiluksi. Englanninkielisessä laivastossa ei vastata esimiehelle "Hi, hi, sir" vaan "Aye, aye, sir", äännettynä lähinnä ai ai. Hieman hauskaa oli, että huippumodernin sukelluspuvun kypäräkamera taltioi videota nauhalle eikä muistikortille (nauha sopi paremmin kirjailijan tarkoitukseen).
Näistä pienistä moitteista huolimatta suosittelen myös Viimeistä erämaata oikeastaan kenelle tahansa. Mukana on paljon asiatietoa helposti sulatettavassa muodossa.
Lopun "Muutama jälkihuomautus" -kappale kannattaa ehdottomasti lukea ajatuksella. Vaikkei muuta kirjasta lukisikaan. Siinä on pohdintaa mm. ydinaseista Suomessa ja Pohjolassa (juuri ajankohtaista nyt vuonna 2026). Minun oli helppo olla aiheesta samaa mieltä.
(Tämä arvio on julkaistu ensimmäisen kerran tiinareads -Instagram-tilillä)
Syyskuun 1. luettu kirja on Risto Isomäen Lauri Nurmi -sarjan uusin osa, "Viimeinen erämaa". Olen saanut kirjan #Into kustannukselta arviota varten.
En ole lukenut muita Lauri Nurmi -sarjan kirjoja. Tämän pystyi hyvin lukemaan myös ns. itsenäisenä teoksena, jonkin verran viittauksia aiempiin kirjoihin tietysti oli. Jos on suunnitellut lukevansa kaikki kirjat niin tässä voi vähän olla varsinkin edellisen osan juonipaljastuksia. Mutta jos juuri tämä osa kiinnostaa niin ei ollut ongelmia lukea vähän kuin kylmiltäänkin.
Tyylillisesti teksti oli erinomaisen luettavaa ja etenevää, paikoin jopa ahmittavaa vaikka kerronta oli rikasta, täynnä kaikenlaista pureksittavaa ja ajateltavaa. Hetkittäin kerronta meni hieman vatvomiseksi, mutta se ei häirinnyt liikaa, koska ihmisillä on tapana vatvoa asioita kun on vaikeassa tilanteessa. Hyvin inhimillinen kerrontatyyli siinä mielessä.
Hieman ristiriitaiset tunnelmat on ollut koko ajan kun tätä luin. Kirja on sekä ihan jäätävän taustatyön tukemana loistavan hyvin kirjoitettu, mutta myös todella kammottava. Kuten jo aiemminkin on tullut todettua, hyvä kirja voi herättää monenlaisia fiiliksiä. Tässä kauhun tuovat faktat ympäristön tilasta ja ydinaseista, tarina on fiktiivinen mutta paljon kirjassa perustuu myös todelliseen maailmaan. Erityisen kiehtovan tarinasta teki "viimeisen erämaan", valtavan merenalaisen vuoriston sekä hautavajoaman tutkiminen. Tässähän tarina lähenteli tunnelmaltaan jopa sci-fiä! Genre kuitenkin jonkinlaisen trillerin ja spekultaviisin nyky/lähitulevaisuuden maastossa.
Sitten juoni lähteekin ihan laukalle ja tutkimusmatka muuttuu selviämiskamppailuksi, josta joudutte sitten itse lukemaan enemmän kirjasta, en aio spoilata koska tämä on varmasti monien loppuvuoden to be read -pinossa.
Suosittelen, vaikka ei silleen helppo kirja ollutkaan mutta aina voi lukea jotain kevyempää sitten seuraavaksi! Luulen muuten että tämä teos toimii äänikirjana erityisen hyvin!
Jotenkin taas toivoin, että Lauri Nurmi -sarjassa saataisiin vielä lisää luonto- ja tiedepuolta, mutta vähiin ne lopulta jäivät. Eniten jäi mieleen, että Atlantilla on jättimäinen hautavajoama, että maailman valtameriä ei ole tutkittu kuin murto-osan verran ja että Atlantilla Golfvirta vie ajelehtijan Brasiliaan tai Yhdysvaltoihin.
Alussa luotiin jatkoa ajatellen jännitysmomentti, sitten oli hetken sitä luonnon tutkimista ja sitten pitkä odottelu loppurähinää varten. Näin vanhemmiten ei oikein saa enää kiksejä siitä, miten kirjan sankari ja hänen hyviskumppaninsa joutuvat kuolemanvaaraan, josta sitten räiskinnällä saadaan kaikki pahikset voitettua ja elämä jatkuu. Kunnes tulee seuraava rähinä.
Miksi sitten luen näitä edelleen? No juuri tuon asian takia, siis sen, että näistä kirjoista saa hyvän inspiraation tutkia joitain luontoasioita enemmän, sellaisia jotka eivät tulisi muuten välttämättä edes mieleen.
Viihdyttävä tarina, mutta joksikin ennalta-arvattava ja makuuni liian spektaakkelimainen. Parhaat puolet kirjassa olivat keskustelut meribiologiasta ja -geologiasta sekä ydinpommiteknologiasta. Sitä tunsi, että Isomäki kirjoitti jänskän tarina huijatakseen ihmiset oppimaan jotain siinä sivussa.
Bonuksena, että täysin odottamatta, tässä kirjassa on uzbekkinatseja!
Ajatus tuntemattomien lajien etsimisestä ja löytämisestä on hirmu kiinnostava. Tässä kirjassa käsiteltiin sitäkin, mutta harmi kyllä se jäi toisen juonen jalkoihin. Siitä huolimatta jännittävä ja hyvin otteensa pitävä jännäri.
Edelleen vahvuudet siellä ekopuolella ja heikkoudet hahmoissa, mutta tämä toki odotettavissakin. Tällä kerralla kuitenkin tarpeeksi paljon sitä scifiä, että oli minun makuuni.